Väinämöisestä kertovia runoja on laulettu jopa Pohjanmaalla

Vaikka kalevalakieltä on osattu muuallakin kuin idässä, karjalaisille on annettava erityinen arvo. Ontrei Malisen, Vaassila Kieleväisen, Arhippa Perttusen ja monen muun vaikutus itsenäisen isänmaamme suomenkieliselle kulttuurille on suuri. Se on sielukas kuin laulajan sisällökäs henkäys kirjoituspöydällä syntyvään yhteisesti sovittavaan muotoon.

Elias Lönnrot oli taitava tuomaan sukukielten sanoja suomen kieleen ja antamaan niille uuden merkityksen. Joitakin tällaisia sanoja käytämme vieläkin. Esimerkiksi pääoma oli karjalassa se paras osa olutvierteestä, joka otettiin talteen. Sanan tasavalta alkuperäisen käytön ymmärrämme sanaparresta ”tasavalta tappelussa, lyö ken ennättää”.

Suomen kieli silloin tai nyt ei kuitenkaan ole sama asia kuin kalevalakieli. Se oli oma lauluissa siirtyvä muistikoodinsa. Sanoja tulevaan sivistyskieleen kieleen taas hankitiin 1800-luvulla valtava määrä monin eri tavoin.

Sanojen kulku länteen herätti myöhemmin jopa poliittista kaunaa. Vienan Karjalassa asunut ja suomalaisia vastaan sotinut kirjailija Ortjo Stepanov väläytti partisaaniasennettaan sanomalla, että ”suomalaiset varastivat meiltä kielen”. Käydessäni Vuokkiniemessä Stepanovin hyvin tuntenut karjalainen oppaani kertoi tästä ja mainitsi, että se oli enemmän neuvostoretoriikkaa kuin karjalaisretoriikkaa. Kieltä ei voi varastaa, mutta on muistettava, että Venäjän karjalaiset joutuivat seuraamaan katseella, miten suomalaiset onnistuivat rakentamaan kansalleen sekä identiteetin että itsenäisen isänmaan pian sen jälkeen, kun Lönnrot oli kirjoittanut osin yhteiseen suulliseen perinteeseen pohjautuneista säkeistä yhden maailmankirjallisuuden valioista. Ei Suomen syntyminen yksin siitä ollut kiinni, mutta karjalaisesta näkökulmasta Lönnrot on vieläkin se patriarkka, joka loi kansakunnan kynällä. Mitä olisi ollut kansa ilman identiteettiä ja historiaa? Kieltä, jota käyttää yliopistossa ja kirjallisuudessa?

Tällä työllä oli tästä näkökulmasta katsottuna kauaskantoiset seuraukset. Ilman Lönnrotin työtä Suomen itsenäisyys olisi ollut mahdottomuus. Ilman Kalevalaa ei olisi itsenäisyyttä. Kalevala ja tavaton ahkeruus sekä lahjakkaiden opiskelijoiden rekrytoiminen kulttuuriponnistuksiin toivat Lönnrotille arvovallan ja vapaat kädet tehdä työtä suomen kielen eteen, ja lopulta suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa oli noin 200 000 suomen sanaa. Niitä tehtiin keksimällä, tuomalla muista kielistä, johtamalla ja yhdistämällä. Agricola käytti tuotannossaan suunnilleen 8000 suomen sanaa.

Jos suomen kieli ja Suomi kansana olisivat olleet vuonna 1899 tai 1917 samassa tilassa kuin vielä vuonna 1828 Lönnrotin lähtiessä ensimmäiselle keruuretkelleen, tilanne olisi ollut hyvin mielenkiintoinen. Meillä ei olisi ollut suomenkielisiä kouluja, ei suomenkielistä teatteria, ei juurikaan kirkollisten tekstien ulkopuolista suomenkielistä kirjallisuutta eikä suomenkielisiä viranomaisia tai edes oikeutta käyttää suomea asioidessa virkailijoiden kanssa. Olisimme toki voineet mennä biblioteekkiin ja lainata vieraskielistä kirjallisuutta mutta kirjasto olisi ollut jo tieteisfiktiota.

Kalevala oli aluksi identiteetin rakennuspuu, vaikka varsinainen puhtaan suomalaisuuden peruskivi on mahdollisesti hurjaakin hurjempi Aleksis Kivi, joka nerokkaasti kuvasi snellmanilaisen sivistysaatteen vaikutuksen veljestensä elämässä. Minna Canth on seuraava kova nimi, realistinakin moderni ja radikaali, elämämme nainen.

Väite Kalevalasta kulttuurisena omimisena on kuitenkin lapsen tietoa, Joukahaisen muistia, koska samat laulut esiintyivät ennen kirkkoa ja lukutaitoa länsirannikkoamme myöten, osin tietysti muuallakin Itämeren piirissä. Turusta päin edennyt lukutaito oli työntänyt kalevalakielen muistikoodina unohduksiin, ja lisäksi Suomen ensimmäinen tunnettu sensori Jaakko Finno 1500-luvulla tuomitsi pakanallisen kalevalakielen runouden pohjana. Laulut vetäytyivät itään.

Syyskuussa 1827 paloi Turun akatemian kirjasto. Menetimme paljon aikaisemmin kerättyä suomalaisten kansanperinnettä, runosäkeitä ja historiaa yhden yön aikana. Kun Lönnrot aloitti seuraavana kesänä sivistystyönsä, hänellä oli jo kiire. Tärkeä Gananderin sanakirja säästyi, koska eräs opiskelija oli unohtanut palauttaa lainansa kirjastoon. Lönnrot viittasikin myöhemmin Gananderiin, Porthaniin ja Topelius vanhempaan väittäen, että hän itse vain täydensi heidän työtään.

Vienan Karjalassa lukutaidottomat runonlaulajat antoivat Lönnrotille paljon lisää säkeitä ja jopa ehdotuksen eepoksen rakenteesta, eikä tätä saa unohtaa, mutta kulttuuriperintönä Kalevala on suomalaisten eepos. Kirjailija Elias Lönnrotia itseään voi hyvin perustein pitää suurena runonlaulajana. Sen verran taitavasti hän muotoili tekstiä eri versioihin. SKS:n arkistossa on niin paljon säkeitä, että Lönnrot väitti niistä voitavan tehdä vaikka seitsemän erilaista Kalevalaa. Jokaisella on vapaus tehdä omansa.