Al Hol -lapsille tuli joulu vanhatestamentillisten kivityksestä huolimatta

Olin viime vuoden kesällä ahdistunut, kun al Hol -leiriläisten avustaminen ei tuntunut etenevän, vaikka yleisten ihmisoikeusperiaatteiden vuoksi Suomen olisi ollut reagoitava. Vihreiden puheenjohtajakin luki radiossa sisäasiainministeriön lohkokaavion evankeliumia ilmaisematta selvästi ihmisoikeuspuolueensa kantoja. Tällöin Martin Scheinin tarjosi virvoittavaa vettä Ykkösaamun haastattelussa ja innostuin kirjoittamaan aiheesta Uuteen Suomeen. Kun al Hol -lasten auttamisessa edistyttiin, kirjoitin toisen tekstin auttamisen etiikasta.

Lisää hyvää sanaa jakoi ulkoministeriön erityisavustaja Jussi Tanner kuvatessaan selkeällä tavalla toimintaansa Suomen lakien käytännön toteutuksessa sunnuntain tiedotustilaiuudessa.

Ihmisoikeuksiin erikoistunutta professori Martin Scheininia haastateltiin myös eilisessä Ykkösaamussa ja hän kiinnitti huomion samaan asiaan, mitä itsekin olen hiljaa ihmetellyt, nimittäin Supo:n julkisesti esittämään vakavaan huoleen kriisialueilta palaavista henkilöistä syntyvästä riskistä huolimatta siitä, ettei yksittäistapauksissa ole voitu osoittaa selkeää riskiä.

Supon tehtävä on huolestua ja tutkia, mutta yleinen riskivaroitus luo turhaa pelkoa ja hysteriaa ja toimii yhteiskuntaa epävakauttavasti vastoin Suojelupoliisin suojelutehtävää. – Toivon, että Suojelupoliisi esimerkiksi tutkii maahamme lähempää  istutettuja ”lepääviä soluja”,  jos ne tunnistaa, mutta ei niistä tarvitse propagandistisesti kuin korkeintaan varovasti varoittaa, ettei synny ihmisryhmään kohdistuvaa vihamielisyyttä.

Minkähänlaisen rippikoulun eduskuntamme vanhatestamentilliset ovat käyneet?  Jopa ”sivistyspuolue” kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo yhä ylläpitää al Hol -äiteihin liittyvää epäilyä ja tämä  tapahtuu ilmeisesti äänestäjäryhmien hyvittelemiseksi eikä Orpon sekä presidentti Niinistön muissa yhteyksissä esillä riiputtaman ihmisarvon tai yleisten ihmisoikeuksien nimissä.

Perussuomalaisia ei yleinen etiikka koske, koska he selvästi varaavat toimintansa oman pesän suojeluun ulkomaailmaa vastaan, mikä mahdollistaa äärimmäisen itsekkyyden ja muiden demonisoinnin. Mutta jälleen kerran on ihmeteltävä kristilliseen etiikkaan nojaavien kansanedustajien käytöstä eri puolueissa. Evankeliumin yhdenvertaisuuden, anteeksiannon ja armon sanoma on universaali ja myös uskomisesta riippumaton ja nyt meillä on mahdollisuus keskittyä siihen jouluksi muutaman hiljan tykömme tulleen lapsen ja äidin kanssa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu