Ekonomistilta ei kannata kysyä yksityiskohtaista neuvoa

Keskustelin taannoin ystäväni, geneetikon ja luonnontieteilijän, kanssa sääennustuksien paranemisesta. Nykyisin sääennustukset pitävät paikkansa koko lailla hyvin viikon verran eteenpäin. Näin ei ollut ennen vanhaan.

Pohdimme, ovatko meteorologit viisastuneet vai säämallit parantuneet vai onko kyse tiheämmästä havaintoverkosta vai tekoälynkin mahdollistaneesta tietokoneiden laskentatehon ja nopeiden massamuistien käytön kehityksestä? Luultavasti parantuneet ennusteet johtuvat kolmesta jälkimmäisestä syystä.

Huomautin sitten, että talouden mallit ovat säämallejakin monimutkaisempia. Tätä ei biologiystäväni heti purematta niellyt. Ehkä hän oli ajatellut, että ekonomien matematiikka on yksinkertaista aritmetiikkaa ja tavaraoppia. Mutta tosiasia on, ettei taloudessa saavuteta luonnontieteellisten mallien tarkkuutta, jopa teoria puuttuu tai on ristiriitaista.

Tietokoneiden myötä oltiin 1960-luvulla optimistisia ekonometristen mallien kehittämisen suhteen. Suomen Pankissa oli rahaa tietokoneen käyttöön ja siellä kasvoi sukupolvi mallintavia ekonomisteja ja matemaattis-systeemiset kyvyt katsottiin ammatin edellytyksiksi.

Neuvostoliitossa ja ylipäätään edistyksellisessä sosialistisessa katsannossa pyrittiin kehittämään yhteiskuntakyberneettisiä malleja. Ne, jotka lukivat Sosialismin teoria ja käytäntö -lehteä, ehkä uskoivat malleihin, koska eivät ymmärtäneet lukemaansa. Kybernetiikkaan uskoi myös Chilen presidentti Salvador Allende, joka tilasi brittiläiseltä kyberneetikolta talouden ohjausjärjestelmän Chilen hyvinvointia ylläpitämään.

Tilaus otettiin tyytyväisenä vastaan ja Santiagoon rakennettiin avaruusaluksen ohjaamoa muistuttava futuristinen tietokonekeskus, jota manuaalisesti syötettiin alakerran takatoimiston tyttöjen puhelimitse keräämin tiedoin tuotantomääristä ja kuljetuksista. – Eihän tämä toiminut sen paremmin kuin Neuvostoliiton keskussuunnittelutoimiston GOSPLANin yksityiskohtaiset 5-vuotistuotantosuunnitelmatkaan.

Suomen Pankissakin huomattiin lopulta, ettei koko maan taloutta voida mallintaa, koska talouteen vaikuttavat niin monet tekijät, joissa on satunnaisuutta ja monimutkaisia takaisinkytkentöjä, ettei mihinkään täydelliseen talouden malliin tai ennusteeseen kannattanut pyrkiä. Sen sijaan on pyritty kehittämään osamalleja joihinkin talouden lohkoihin  ja varmaan tässä on edistyttykin. Ainakin pörssikursseja osataan ennustaa muutama millisekunti eteenpäin, mikä antaa edun nopeimpien tietokoneyhteyksien omistajille. Tosin Eduskunnan tietopalvelun malli ei anna lisätä etuuksia työllisyyden heikentymättä, mikä osoittaa mallien yksiviivaisuuden. Edellä mainittu säämallien parantuminen ei riitä tarkkoihin satoennusteisiin, mikä osaltaan todistaa talouden mallintamisen vaikeuden.

1960-luvun jälkeen on myös ymmärretty, että talousyksiköt eivät aina toimi omaksi edukseen joko eettisistä syistä, harhaisuuttaan tai tietämättömyyttään. Klassiset mallit perustuivat ajatukseen, että talousyksiköt ainakin keskimäärin ajavat aidosti omaa etuaan, rahassa laskettuna.

Ehkä juuri tästä johtuen puheviestinnän taitavilla ekonomisteilla tuntuu olevan hyvät työmarkkinat. Joka taho palkkaa ekonomistin kertomaan ihmisille, miten talous toimii.  Tämä on aivan hirmuista. Uskoako palkansaajien vai työnantajien vai pankkien vai hallitusohjelmaa tukevien ekonomistien vastakkaisia kantoja? Jos kyse olisi tiedosta, tarvittaisiin talouteen vain yksi ennustaja, eiväthän sääennustuksetkaan paljoa toisistaan eroa. Mutta nyt tarvitaankin viisautta valita oikea totuus ja on osattava tehdä oikeat kysymykset.

Tämä tuli mieleen, kun luin Helsingin Sanomista jutun ”Hallitus haluaa nostaa oppivelvollis­uusikää – …” (8.8.2020). Jutussa Etlan ekonomisti kertoo osallistuneensa selvitykseen, jossa todettiin ”Tämän katsauksen pohjalta arvioitiin, että oppivelvollisuusiän nosto auttaisi nuoria työllistymään ja ylipäänsä pärjäämään työmarkkinoilla paremmin”.

Jutussa kerrottiin myös työelämäprofessori Vesa Vihriälän keväällä johtaman talousnelikon nostaneen oppivelvollisuuden laajentamisen esiin harkittavana toimena. – Sitä ei mainittu, että työryhmä esitti mahdollisuutta lukukausimaksujen käyttöön ottoon. Tätähän hallitus ei ehdota vaan päinvastoin maksaisi opetuksen lisäksi myös oppimateriaalin ja koulumatkat.

Onko näillä ekonomistiarvioilla mitään arvoa? Jos Etlan ekonomisti on sitä mieltä, että oppivelvollisuusiän nosto auttaa, niin onko tämä yllätys? Taloudessa hyödyt on jotenkin normeerattava ja vähintäänkin tulee olla vaihtoehtolaskelmia.

Jos talousnelikkoon kuulunut nobelisti Bengt Holmström kannattaakin lukukausimaksuja, on hän kapean huippuyliopistokokemuksensa nojalla voimallisemmin lausunut opetukseen panostamisen puolesta. MIT:ssa oppilasta seurataan tarkasti. Hänen on laadittava esseitä ja keskusteltava suullisesti ohjaajansa kanssa säännöllisesti. – Kun itse opiskelin, ainoa yhteydenotto vuosittain oli kutsu keuhkokuvaukseen, ja nämäkin lakkasivat kun kuvaukset lopetettiin tuberkuloosin tultua harvinaiseksi.

Olen sivusta seurannut, kun meillä ammatillisessa koulutuksessa on siirrytty etäopetukseen siten, ettei käytännön hommia pääse edes kunnolla kokeilemaan ennen valmistumista. Tämä lienee seurausta siitä, että jokainen kunta ja kuntainliitto  on tahtonut edistää koulutusta niin laajoin raamein, että sisältöön ei riitä rahaa.

Mitä tulee oppivelvollisuusiän nostamiseen, sitä perustellaan nimenomaan syrjäytymisyistä. Syrjäytyminen on tosiasia, mikä on häpeäksi peruskoulullemme, jonka tehtävä on ollut nimenomaan tuottaa kaikille lahjojen mukainen koulutus. Nyt taas perhetausta vaikuttaa, mikä ei johdu ensisijaisesti geeneistä vaan kodin kulttuurista ja kannustavuudesta, minkä yli koulun vaikutuksen tulisi ulottua.

Ekonomistien neuvoista jää käteen, että opetukseen yleensä kannattaa panostaa. Mutta tämänhän me jo tiedämme. Miksi sitten kysymme neuvoa nimenomaan ekonomisteilta? Ehkä tulisi kysyä kokemusasiantuntijoilta kun varsinaiset kasvatustieteilijät ovat viisaasti vaiti. Sekä peruskouluopettaja, kirjailija Tommi Kinnunen, että lukionopettaja, filosofi ja runoilija Arno Kotro ovat esittäneet tahoillaan, että syrjäytyminen tapahtuu peruskoulussa. Kinnunen on sitä mieltä, että tasavertaisen opin välineet olisivat olemassa kun vain olisi varaa käyttää niitä.

Tulisi siis kysyä, mikä koulutuspanos tuottaa suurimman hyödyn. Hyötyfunktio voi sisältää sekä talouden että tasa-arvon. Nykytiedolla poliitikko joutuu tekemään päätöksen mutuna eli hihasta kukin viisautensa mukaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu