Eläköön! Tämä on tasa-arvon päivä.

Soten läpimeno tarkoittaa, että vastaisuudessa kaikki maksamme sotesta valtionverotuksen kautta yhdenvertaisin perustein.

Olen tätä näkökulmaa pitänyt pitkään esillä ja olen ollut yllättynyt, miten vähän poliitikot ja muut keskustelijat välittävät kustannusten oikeudenmukaisesta jaosta. Pääasia tuntuu olevan mitä saadaan ja kuinka nopeasti sillä pääsee.

Ehkä on ajateltu, että valtionosuudet ja kuntien välinen tulontasaus riittävät mutta näin ei ole: näitä järjestelmiä ei ole edes suunniteltu täysin kattaviksi.

On puhuttu vallasta ja vastuusta. Itse näen, että valta päättää  perustuslaillisesta oikeudesta peruspalveluihin on valtiolla, joten valtion eli eduskunnan vastuulla on myös määritellä peruspalvelujen yleissisältö ja taata niiden tasa-arvoinen rahoitus. Päinvastainen ajatus, että valtio päättäisi oikeudesta palveluihin mutta jättäisi niiden toteutumisen kuntakohtaiseksi ei tuota yhdenvertaisuutta mutta näin moni näkyy ajattelevan mm. maakuntaveron suhteen. Tässä suhteessa olen ollut erityisen pettynyt vasemmistoon ja vihreisiin, jotka yleensä ajavat yhdenvertaisuutta.

Rahoituksen tasa-arvon sijaan poliitikot puhuvat palveluista ”juuri meidän mummolle aivan sinne kotinurkille”. Tällainen puhe on poliittista kosiskelua. On mahdollista että palvelut eivät edes parane, kun hallintotieteilijät kompastuvat laatikkoihinsa ja tietojärjestelmiin. Kuntapuolella on ollut paras-hanke, mutta parasta ei ole löytynyt, vaan Oulun luterilaisen Eskon sijaan Helsinkiin hankittiin Apotti.

Kun sitten kiroamme soten kompurointia niin lohduttautukaamme tiedolla, että järjestelmä on nyt tasa-arvoinen. Kun saimme universumin ensimmäisen tasa-arvoisen eduskunnan, oli sitäkin syytä iloita, vaikka päätökset ovat olleet vähän mitä sattuu. Sote-päätöksestä olen niin iloinen, että ajoin myrskyn alta mökille saunomaan ja poimin matkalta kahviseuraksi Suomen parasta pullaa, Tuulosrievän lettipitkon, joka on tehty sokeriin ja voihin ja näin tahdon taata osaltani Helsingin soten tulevan asiakasvirran.

Eläköön! Tasa-arvopatsas Krista Kiurun ja Markus Lohen kunniaksi! Tuskin sote olisi nytkään valmistunut ilman heidän vääntöään.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu