Kikyn jälkeen tarvitsemme Kiky kakkosen.

Juha Sipilän hallituksella oli tärkeä hanke, jonka ajamisen Sipilä aloitti jo ennen hallituksen muodostamista. Sipilä ajoi yhteiskuntasopimusta, jolla palkkakustannuskehitys olisi saatu kuriin. Sipilä toimi kieltämättä kömpelösti mutta sitkeästi ja saikin lopulta aikaan Kiky-ratkaisun, joka koostui muun muassa työttömyyspäivärahamaksun siirrosta, kikytunneista ja julkisten alojen lomarahojen alennuksesta.

Kuten Ylen tuoreessa (24.1.) uutisessa todetaan STTK:n laskelmiin perustuen, oli maksujen siirto ratkaisun keskeinen ja pysyvä osa, joka merkitsi käytännössä palkanalennusta. Tämän totesin tuoreeltaan, kun asiasta keskusteltiin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogissa. Keksintö ei ollut edes uusi: samoin toimittiin 1990-luvun alun lamassa, kun eläkemaksuista osa siirrettiin työntekijämaksuksi ja toimitaan nykyisinkin, kun TyEL-maksua korotettaessa korotus jaetaan työnantaja- ja työntekijämaksun kesken.

Molemmissa tapauksissa palkanalennukset olivat tarpeen. Palkan alentaminen maksujen siirrolla on kuitenkin keinotekoinen ratkaisu, jolla on seurausvaikutuksia. Ansiotasokehitystä kuvataan edelleen ansiotasoindeksillä, joka ei oikeastaan kuitenkaan kuvaa enää oikeastaan mitään, koska kiky-alennus ei indeksissä ja siitä laskettavassa reaaliansiotasoindeksissä näy huolimatta tosiasiasta, että työnantajakustannus on alentunut, verotettava tulo on alentunut sekä julkiset verot ja käteen jäävä tulo ovat alentuneet.

Se, että joudumme tekemään palkanalennukset mutkan kautta rasittaa yhteiskuntaamme läpinäkyvyyden heikentyessä ja järjestelmien monimutkaistuessa. Kyse on palkansaajajärjestöjen heikkoudesta: ne eivät kykene sopimaan palkanalennuksista, vaikka sellainen verhotusti tosiasiallisesti sovitaankin. – Tosin palkansaajat hyötyivät työttömyysvakuutusmaksun siirrosta siten että palkansaajajärjestöjen edustusta Työllisyysrahaston johdossa kasvatettiin. Hyvä me!

Maksun siirto koski kaikkia palkansaajia ja oli siten oikeudenmukainen. Kikytunnit sovittiin eri tavoin eri liitoissa, ja niiden tosiasiallinen toteutuminen vaihteli ja ne näkyvät olevan pääosin purkautumassa. Julkisten alojen väliaikainen lomaraha-alennus ehkä liittyi ajatukseen, että kun julkisella puolella on muita pidemmät lomat, niin jotenkin siitä on rokotettava. Tässä syntyi onnistunut mediakupla, kun lomaraha-alennukset liitettiin matalapalkkaisiin naisaloihin. Matalapalkkaiset julkiset naisalat ovat kuitenkin yhteinen demokraattinen luomuksemme ja lomaraha-alennus koski myös korkeita viranhaltijoita ja  julkisten palkansaajien keskipalkkaista enemmistöä joten tässä lomaraha-asiassakin taas ratsastettiin pienituloisten selässä vaikka tarkoitus oli puolustaa keskituloisten enemmistöä, kuten aina.

Keskituloisten enemmistö kuitenkin ensi sijassa oloissamme hyötyy ja kärsii talouden vaihteluista, vaikka populistit muualle osoittavatkin. Siksi olisi katsottava totuutta silmiin ja puhuttava oikeista asioista.

Kiky kakkonen

Meillä oli pitkään erilliset eläkejärjestelmät julkisella puolella ja yksityisellä puolella ja eläkejärjestelmien sisällä oli käytänteitä, jotka eivät tuottaneet samoja eläkkeitä samoilla ansioilla.

Nykyisin palkansaajan näkökulmasta eläkkeiden kertymät vastaavat toisiaan sekä julkisella että yksityisellä puolella riippumatta työsuhteiden laadusta, mutta eläkkeiden rahoituksen yhtenäistäminen on vielä kesken tosin tekeillä, kun soten myötä huomattiin nykyisen rahoituksen riskit.

Eläkejärjestelmien tasa-arvoistamisen moottorina oli työnantaja, erityisesti kärjessä toimi Lasse Laatunen, joka väsymättä uurasti eläkejärjestelmän yhtenäistämiseksi. Työnantajan motiivina oli ehkä asiain parempi hallittavuus, mutta merkille pantavaa on, ettei palkansaajapuolelta löytynyt aloitteellisuutta selvien epäkohtien oikaisemiseksi ilman työnantajapuolen kannustusta.

Jos meillä on ollut kyky yhtenäistää eläkejärjestelmä, emmekö voisi yhtenäistää muutkin ansionnautinnan yleiset ehdot? Tulisiko tässäkin asiassa työnantajan toimia aloitteellisesti, sillä palkansaajille solidaarisuuteen pyrkiminen näkyy olevan mahdotonta, koska silloin joudutaan astumaan naapuriliiton tontille?

Meillä on vuosilomalaki ja työaikalaki, jotka määrittävät kattavasti alueensa. Tästä huolimatta on jostain syystä katsottu tarpeelliseksi poiketa aloittain perussäädöksistä.

Vuosilomalaissa määritellään pysyvän työsuhteen vuosilomaksi 30 arkipäivää eli 5 viikkoa, mutta kunta-alalla  arkipäiviin ei lueta lauantaita, joten siellä vuosiloma onkin 6 viikkoa. Jo vuosilomalaissa säädetään, että yli 15 vuotta palveluksessa ollut valtion virkamies on oikeutettu 36 päivän lomaan mutta virkaehtosopimuksen mukaan loma onkin 38 päivää 5 päivän viikolla eli yli 7,5 viikkoa. Koska yksityisellä puolella noudatetaan yleensä vuosilomalakia sellaisenaan, saa valtion uskollinen virkamies 50 % yksityistä toimihenkilöä pidemmän vuosiloman mitä on yleisen tasa-arvon kannalta vaikea perustella erityisesti, jos kyse on jostain yhdenvertaisuusvaltuutetusta tai valtion virkaehtojen työnantajapuolen, eli meidän, neuvottelijasta.

Aivan kuten eläkkeet kertyvät nykyisin samoin kaikille saavutamme yleisen lomatasa-arvon määräämällä kaikille aloille yhtäläiset lomaehdot. Joku voi pitää tätä sopimusvapauden rikkomisena mutta miten sitten saamme ylipäätään mitään tasa-arvoasiaa eteenpäin, ellemme asioista säädä? Sopimusvapaus kun käytännössä rajoittuu kuitenkin ”partteille”.

Julkisen puolen lomaehtojen heikentäminen ei voi tapahtua korvauksetta. Lomien lyhentämisestä tulee maksaa lisätyöajan hinta, periaatteessahan tämä ei maksa mitään, jos oletamme, että valtionkin virkamiehet tekevät töitä joka päivä, kunnan työntekijöistä puhumattakaan.

Hiljan on julkisuuteen tuotu, että kunnilta jäädään eläkkeelle kiihtyvällä vauhdilla ja korvaavan työvoiman hankinnasta tulee ongelma. Tähän saumaan työajan pidentäminen sopii mainiosti.

Vuosityöaika vaihtelee aloittain. Osittain tämä johtuu lomista mutta yleinen tasa-arvo edellyttäisi kaikilta saman perustyöpanoksen. On pekkaspäiviä, kiky-tunteja ja vaihtelevia viikkotyöaikoja ynnä vuorotöitä vaihtelevine kiertoineen. Näihin asioihin liittyy niin sanottuja alakohtaisia kysymyksiä, mutta normin tulisi olla sama: vaikkapa kuukausipalkkaisen kuntatyöntekijän vuosityöaika vuosilomalain mukaisin lomin.

Vaikka yleisesti ottaen säädetään yhteisistä normeista on jätettävä takaportti yksilöllisille valinnoille. Jos tahtoo esimerkiksi oman vuosityöajan, on tähän annettava mahdollisuus siten, että korvaus on suhteessa perusnormiin.

Minimipalkkalaki olisi säädettävä. Haetaan se ensimmäinen minimipalkka vaikka nykyisistä työehtosopimuksista normaalia työtä tekevien alimmasta palkasta, noin aluksi. Ajattelin hakea tuon palkan mutta työtä on yleissitovien työehtosopimusten läpikäymisessä edessä vähintään nykygradun verran.

Miksi Kiky kakkonen?

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme keskustelemme paljon siitä, mitä kullekin kuuluu. Keskustelu perustuu jopa keskustelusta (minimi?)palkkansa saavien kohdalla epämääräiseen todellisuuskäsitykseen. Edellä viittasin ansiotasoindeksiin, joka ei kuvaa enää ansiotason muutosta. Se tulisi korvata joko maksujen jälkeisen verotettavan tulon indeksillä tai lakisääteisen kokonaispalkkauskustannuksen indeksillä tai molemmilla. Nämä indeksit kuvaisivat jotain todellista nykyisen bruttopalkkaan sidottuun indeksiin verrattuna.

Yleinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on Suomen brändi, asia joka erottaa meidät muista. Tähän tasa-arvoon ei kuulu palkansaajien kovin vaihteleva kohtelu lainvoimaisten työehtosopimusten puitteissa.

Työehtojen yhtenäistäminen ei sinänsä johda kustannussäästöihin, joihin globaalin tasa-arvopaineen alla olemme pakotettuja. Yhtenäiset työehdot auttavat meitä hyväksymään tulevat säästöt kun näemme niiden kohdentuvan yhdenvertaisesti. Kiky-sopimuksen purkautuminen kikytuntien ja lomarahojen alennuksen kohdalla osoittaa, miten kansantalouden yleisen tilan perusteella tehtävät kustannussäästöt on kohdistettava siten, ettei niitä koeta epäoikeudenmukaisiksi, jos tälläinen kokemus ylipäätään viestintäilmastossamme on mahdollinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu