Liberté, fraternité, égalité – solidarité?

Ranskassa kansalaiset puolustavat lakoin etuoikeuksiaan tai vastustavat mellakoin polttoaineiden hintojen korotuksia. Suomalaisesta näkökulmasta tällainen on outoa: meillä eläkejärjestelmät on viimeistään tällä vuosituhannella saatu keskenään sopusointuun ja periaatteessa myös kestävälle pohjalle (vaikkakin hoitaisin asiat toisin)  ja bensan hinnankorotukset otetaan vastaan välttämättömänä pahana.

Olemmeko kuitenkaan solidaarisia loppuun asti? Juuri hiljan Guardian -lehti ihmetteli, miten Pohjoismaat vastustavat EU:n minimipalkkahanketta. EU ei suinkaan aja samaa minimipalkaa kaikkiin valtioihin vaan tahtoo yhtenäisen periaatteen, miten minimipalkka määritellään kunkin valtion palkkatason suhteen. Tämä ei jostain syystä käy ammattiliitoille, jotka tahtovat määritellä liittokohtaiset alimmat taulukkopalkat ilman yleistä minimipalkkaa. Yksi alimmista sellaisenaan sovellettavista taulukkopalkoista on Teollisuusliiton alaisten varhaisjakajien noin 9 euroa tunti, mitä kilpailevan PAU:n puheenjohtaja piti käsittämättömän alhaisena lajittelijoiden palkaksi, vaikka PAU:n sopimuksessa varhaisjakajien tuntipalkka on sama 9 euroa. Ehkä taulukot tarvitsevat ääripäänsä, kun muistetaan, että Teollisuusliiton Riku Aalto on korkeimmin palkattu ay-johtaja. Köyhän selkä on äärimmäisen vahva, kun kaikki siinä ratsastavat.

Julkisella puolella ratsastettiin ”pienituloisen naispuolisen” työntekijän selässä kun laidasta laitaan voivoteltiin lomarahojen leikkausta. Lomarahat leikattiin tosin kaikilta julkisesti palkatuilta korkeinta ministeriön virkamiestä myöten, mutta on jotenkin helpompi vastustaa leikkausta vetoamalla ”kunnan pienituloiseen” kuin kunnanjohtajaan. Oikeasti solidaarista olisi kaikkien luopua lomarahoista ja siirtää potti pienituloisten palkankorotuksiin jos he ovat niin pienituloisia, että kelpaavat hyväksikäyttäen ratsastettaviksi. Pienten palkkojen noston pitäisi käydä yhtä helposti kuin kuntaveron noston palkankorotusten rahoittamiseksi semminkin kun pienten palkkojen nosto käy halvaksi. – Mutta  ei käy, kun työmarkkinaneuvottelut ovat ”parttien” väliset ja poliittinen ohjaus on kielletty – demokratiassa!

Epäsolidaarisuuden huippu piiloutuu valtion menokehyksiin. Valtio jotenkin pysyy kehyksissään vaikkakin alijäämäisesti. Eduskunta ei kuitenkaan pysy kehyksissä säätäessään lakeja, joilla se velvoittaa kunnat hoitamaan kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvat peruspalvelut kuntien kantokyvystä riippumatta. Hieman vanha tieto löytyi nopeasti verottajan taskutilastosta: valtion tuloverot olivat vuonna 2000 13 miljardia ja vuonna 2014 11 miljardia. Kunnan tuloverot olivat vuonna 2000 samat 13 miljardia mutta vuonna 2014 20 miljardia. Tuloverotuksen painopiste on siirtynyt kunnille, jotka käyttävät varat pääosin peruspalveluihin. Koska kuntien tulopohja vaihtelee, seuraa tästä suuret vaihtelut kuntaverossa ja palvelujen tasossa.

Kysymys on siitä, että eduskunta tekopyhästi määrää yhtä ja toista hyvää kansalaisille ja kunnat sitten kukin kantokykynsä mukaan yrittävät hoitaa asiat sen sijaan, että palvelut rahoitettaisiin solidaarisesti yhteisestä kassasta. Sipilän sotessa yhteiseen kassaan pyrittiin, mutta maakuntahankkeen monikärkiohjus ei lauennut.

Uskon, että nimenomaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu syvä tasa-arvon ja solidaarisuuden kunnioitus ja jos solidaarisuudesta poiketaan, on kyse asiain tiedostamattomuudesta, mitä vakiintuneet instituutiot pönkittävät muutoksen pelossa. Siis tarvitsemme tiedostavaa mediaa ja rohkeita poliitikkoja jotka pudottavat suomukset silmistään ja nousevat koturneille julistamaan yleisen tasa-arvon sanaa tosissaan ja veljellisesti vapaina instituutioiden kahleista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu