Taantuneisto maksattaa verot valtiolla

Juuri kun olin vielä järkyttynyt taantuneiston (sdp, kokoomus, ps) kannasta, että päästökauppaa on helpotettava, tuli ennakkotieto, että hallitus aikoo alentaa sähkön alv:tä 10 %-yksikköä.

Sähkön alv:n alennus kohdistuu kaikille, myös niille, joiden kulutus on vähäistä ja vanhoihin sopimuksiin sidottua, kuten itselleni. Hallitus aikoo jakaa hehtaaripyssyllä rahaa kaikille, sen sijaan, että autettaisiin pienituloisimpia, esimerkiksi  ehdottamallani tavalla verotettavan perustulon avulla, joka hyödyttäisi niitä, joiden tulot ovat niin alhaiset, ettei veroja juuri makseta.

Suuri osa ekonomisteista ei kannata sähkön alv:n alennusta, vaan ehdottaa jonkinlaisia täsmätoimia. Itse olen kannalla, että suora sähkölämmitys voisi saada väliaikaisen tuen, mutta yleisesti ottaen on tuettava vain pienituloisia yleisen inflaation aiheuttaman kurjistumisen estämiseksi. Tähän käy mm.  ehdottamani perustulo, joka maksetaan kaikille, mutta josta hyötyvät verojärjestelyjen jälkeen vain pienituloiset.

Erityisesti sosialidemokraattien älyllinen vetelyys harmittaa. Pääministeripuolueen tulisi olla ryhdikkäämpi. Lienee vain niin, että kun sdp:n äänestäjät ovat saaneet eläkkeensä puoleen hintaan, he lykkäävät myös ilmastokustannukset lapsilleen, vaikka ansaitsemattomat eläkkeet on hankittu savupiipputeollisuudessa.

Vihreät kokevat lopullisen konkurssin, jos he eivät kykene ajamaan läpi sen enempää ympäristö- kuin köyhyyden torjuntahankkeitaankaan. Sielläkin taidetaan olla ansiosidonnaisten etuuksien pauloissa ministerinansiosidonnaisten lomien jälkeen.

Mistä ajatteleva ihminen voi löytää puolueen? Ainoa vihreä ehdokas, jota voisin nyt ajatella äänestäväni, on Heikki Pursiainen, mutta hänhän ei päässytkään vihreiden ehdokkaaksi viime kuntavaaleissa. Oireellista.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu