Valitsemme johtajan. Presidentinvaali on henkilövaali.

Eduskuntavaaleissa äänestämme ensi sijassa puoluetta, sillä puolueen kokonaisäänimäärä ratkaisee ehdokkaiden läpimenon. Ehdokasta äänestämällä määräämme puolueen ehdokkaiden läpimenojärjestyksen.

Presidentinvaaleissa valitsemme henkilön, joka pysyy virassaan seuraavat kuusi vuotta ja joka vastaa tehtävästään paljolti yksin. Henkilön puoluekannalla ei ole tehtävän kannalta merkitystä.

Jotkut vanhan liiton johtajat kertovat kykenevänsä arvioimaan hyvän työntekijän ensivaikutelman perusteella. Tutkimukset eivät tue ensivaikutelman arvoa, mutta siitä on vaikea luopua, vaikka työntekijä osoittautuisi kelvottomaksi. On vaikea moittia omaa arvostelukykyään.

Presidentin työ on poikkeuksellinen. Kelvotonkin presidentti pysyy virassaan kuusi vuotta. Ehdokkailla on tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, mutta vasta tosipaikan tullen näemme, miten tilanteessa selvitään. Aiemmat onnistumiset ja epäonnistumiset antavat ennusteen vastaisesta selviämisestä.

Politiikan tapahtumia tulkitaan helposti tulkitsijan oman värisuodattimen kautta. On kuitenkin selvää, että molemmat presidenttiehdokkaat ovat olleet muutamassa kovassa paikassa ja selviytyneet niistä eri tavoin.

Kansakunnan tulevaisuuden kannalta Alexander Stubbin tärkein paikka oli, kun hän ensin hävittyään vaalit Juha Sipilälle epäonnistui hallitusneuvotteluissa. Silloin keskusta sai läpi maakuntamallinsa maakuntaveroineen sekä käsityksen, että sote hoidetaan maakunnissa vieläpä niin että maakuntien lukumäärä on maakuntain liittojen luku. Nämä kaikki olivat kokoomukselle tappioita. Poliittiseksi korvaukseksi kokoomus keksi ulkopuolelta avustettuna pörriäismallinsa, mitä kutsuttiin valinnanvapausmalliksi, mutta mikä oli rakenteellisesti vähintään kaksinkertainen himmeli. Tämän kokoomus sai aikaan terveystieteen ja lääketieteen tohtoreidensa asiantuntemuksella. Valtakunnalle oli onneksi, että Sipilän sote kaatui ensi sijassa pörriäislisukkeeseensa.

Pitikö EU-tohtorin olla hallinnon ja soten asiantuntija? Ei tietenkään. Eri alojen tohtoreita puolueessa oli tarpeeksi. Pääministerin ja puoluejohtajan oli sen sijaan oltava ylipäällikkö, joka valitsi sotekenraalit ja alueellisen hallinnon puolustuksen taistelulinjat.

Myöhemmin kokoomuksen naisetkin ymmärsivät, ettei tämä jäntevä ja leveähymyinen kylkeen tuppautuva sankari vedä vertoja Petteri Orpolle. Sitä he eivät huomanneet, että Orpolla on EK:sta lainattu selkäranka.

Vaikutelmani on, että Alexander Stubb on aito ja herkkä mies, joka ottaa tehtävänsä suorituksina, joissa voidaan kokea henkilökohtaisia voittoja ja tappioita. Väitöskirjan valmistuminen ja triathlontulokset osoittavat sinnikkyyttä, mutta uupuuko Stubb kuitenkin viimeisillä yhdeksällä reiällä, riittääkö asiain listaaminen ranskalaisilla viivoilla valtakunnan kokonaisetua tukevaksi näkemykseksi?

Oman poliittisen suodattimeni kautta Pekka Haavisto valikoituu ehdokkaakseni, HS:n vaalikoneen poliittisella kartalla asetumme samaan pisteeseen. Tosin Aleksander Stubbkin on aika lähellä hieman konservatiivisempana.

Pekka Haavisto ei ole kokenut pääministerin paineita. Puoluejohtajana hän menestyi hyvin, vaikka vihreiden nousu suureksi puolueeksi tapahtuikin Ville Niinistön aikana. Haavisto kuului Satu Hassin, Heidi Hautalan, Pekka Saurin ja Osmo Soininvaaran tavoin vihreiden perustajiin. Porukasta ainoastaan Satu Hassi oli nuorena selvästi ”punainen” mutta sittemmin ehkä ensisijaisesti feministi ja ympäristöaktiivi.

Pitkäjänteinen, vakava ja menestyksekäs osallistuminen ympäristöpuolueen perustamiseen ja vakiinnuttamiseen on sinänsä ollut lahja isänmaalle. Nythän jokainen teollisuusdemari ja kokkaripomokin ovat olevinaan niin vihreitä, kunhan ”meidän firmalle” lankeaa investointiavustuksia. Pitkä tie, jonka alkupisteet olivat Rooman Klubissa ja Rachel Carsonissa, on vaatinut raivaajansa. Vihreiden perustajaporukan työ riittää sinänsä jo paikkaan kansakunnan kaapin päällä, eikä kyse ole mistään urheilupokaalista, vaan elämäntyön pystistä.

Vihreiden ajautuminen ainakin vastustajien luomissa mielikuvissa ahtaaseen vasemmistonurkkaan näkyy nykykannatuksessa, mutta perustajat olivat vihreitä, eivät punaisia.

Pekka Haavisto on pärjännyt muissakin kovissa paikoissa kuin vihreiden venyvissä puoluekokouksissa. Natura-hankkeiden läpivienti ministerinä oli tekninen onnistuminen, mutta kiire aiheutti maanomistajille mielipahaa, mikä  on jarruttanut myöhempää luonnonsuojelua. Tästä Haavisto väittää ottaneensa opikseen. Kohtuullisen hankalaan paikkaan Haavisto joutui sitkeänä EU:n Darfur-neuvottelijana, mutta selvisi siitäkin kunnialla, vaikka riidat siellä edelleen jatkuvat.

Al hol -lapset Haavisto pelasti kotimaahan koivun ja tähden suojaan. Oheisvahinkona hän kohteli huonosti virkamiestä, joka virkamiehen oikeudella oli kieltäytynyt asian hoidosta. Tästä Haavisto sai moitteet. Presidentin kansliassa virkamiehen itsenäisyys taitaa olla ulkoministeriötä vähäisempi, mutta toivottavasti Haavisto presidenttinä muistaa antaa pehmeämpiä potkuja. – Al hol -äidit ovat Supon tarkkailussa, eikä heidän toiminnastaan ole syntynyt vaaranaiheita.

Nato-hankkeen käytännön diplomaattinen hoito sujui Haavistolta erinomaisesti presidentin antamin valtuuksin. Samalla Haavisto syvensi yhteyksiään Nato-kumppaneihin mikä helpottaa asiain hoitoa vastaisuudessa.  Haavisto on valmis Nato-presidentiksi, millaiseksi hän ei kuitenkaan halua presidentinvirkaa kutsua, koska tahtoo nähdä tehtävän laajemmin.

Vaalikonevastauksissa oli miesten erona suhtautuminen ydinaseiden läsnäoloon Suomen alueella. Stubb haluaa, että Suomi on täysi Naton jäsen myös ydinaseiden sijoittelun osalta, kun taas Haavisto pitäytyy nykyisen ydinaseet kieltävän lainsäädännön kannalla.

Stubbilla on ollut tapana ohimennen nojailla Martti Ahtisaareen ja Sauli Niinistöön luomalla mielikuvaa yhdistämällä itsensä näihin presidentteihin tietysti marsalkan ohella. Hän on myös ruksannut ajavansa aina ensisijaisesti Suomen etua. Haaviston mielestä ei ole Suomen etu, että tänne sijoitetaan mahdollisia kohteita Venäjän taktisille aseille. Puolustusvoimien ylipäällikön kannatettua nykykäytäntöä lakkasi Stubbin nojailu Sauliin vähäksi aikaa.

Jos joku on kannalla, että tarvitsemme atlanttisen prinsessan kuningattareksi ja juorulehtien sisällöksi, ei hän varmaan ole välittänyt lukea tähän asti. Demokratiassa kukin äänestää tietenkin omilla perusteillaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu