Vientialojen palkoille on määrättävä katto
Työnantajapuolella on perinteisesti hellitty mantroja, joita kalifiksi kalifin paikalle pyrkivät eivät kyseenalaista. Tällainen mantra oli 1980-luvulla ”Suomi on pullo”, millä väistettiin tarvetta nostaa eläkemaksuja. Kyllä raha maassa kiertää ja maksajat löydetään tarpeen vaatiessa, ajateltiin. Osa maksajista ulkoistettiin tosin ulkomaille eikä kukaan taannut maksujen kohdentumisen oikeudenmukaisuutta. Vakaan markan oloissa työnantajat eivät uskoneet palkkojen joustavan eläkemaksua nostettaessa eivätkä palkansaajat tunteneet solidaarisuutta jälkipolvia kohtaan, joten eläkemaksu pysyi pitkään liian alhaisena, minkä seurauksia nyt kannamme.
Toinen mantra oli pyrkimys liittokohtaisiin neuvotteluihin, siis eroon tupoista. Tupoissa säädeltiinkin liian monesta asiasta puuttumatta kuitenkaan asiallisesti palkkarakenteeseen. Esimerkkinä ottaisin yhden naisvaltaisen matalapalkka-alan muistaakseni 15 pennin matalapalkkaerän, jota toitotettiin saavutuksena, mutta jota ei merkitty taulukkoon. Kokemusvuosilisät söivät erän pois muilta kuin niiltä, joilla oli jo täydet vuodet, tai niissä työpaikoissa, joissa paikallinen sopimus esti tämän.
Pyrkimys liittokohtaisiin neuvotteluihin oli siis ymmärrettävää, ei siksi, että liittokohtaisuus sinänsä olisi ollut tarpeen vaan siksi, että osapuolet eivät käyttäneet tupoa aitoon solidaariseen ja järkevään palkkamalliin ja vieläkin karsimme eri alojen epäjohdonmukaisista käytänteistä ja käsitteiden epämääräisyydestä. Erityisesti ay-liikkeen kykenemättömyys kriisitilanteissa suoriin palkanalennuksiin johti 1990-luvun lamassa eläkemaksun siirtoon ja kiky-neuvotteluissa työttömyysvakuutusmaksun siirtoon, jotka kummatkin olivat palkanalennuksia joita ei tarvinnut sellaisiksi kutsua. Sankari Ihalainen taisi olla edellisessä ja sankari Lyly toisessa ja nyt meillä on tilanne, missä bruttopalkkaan perustuva reaalipalkan käsite on huonosti määritelty eikä kuvaa oikeastaan mitään tarkkaan.
Jyri Häkämiehen mantra, jonka mukaan vientialojen palkankorotusten tulee määrittää katto kaikille korotuksille on jotenkin yhteiskuntapoliittisesti, talouspoliittisesti ja matemaattisesti vaikea, johtaahan se vientialojen palkkojen karkaamiseen muiden palkoista, jos jälkimmäiset voivat nousta enintään vientialojen verran, siis keskimäärin vähemmän. Samasta asiasta taisi olla kyse, kun Sari Sairaanhoitajalle ei tahdottu antaa kuoppakorotusta ja liittosopimusten kautta menetettiin vientialojen kilpailukyky.
Olen joskus 1990-luvun kirjoituksessani tunnistanut vientialojen palkkakehityksen olevan kansakunnan kannalta keskeisen, koska se määrää suhteellisen kilpailukykymme ja viennin kautta saavutettavan hyvinvoinnin. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut, että vientialojen tulisi johtaa palkkakehitystä kuten Häkämiehen mallissa. Vientialoilla tulee saada oikeudenmukainen palkka suhteessa muuhun palkkakehitykseen eikä vientialojen palkkataso saa nousta uhkaamaan kilpailukykyämme. Tällä hetkellä kemian teollisuuden, puunjalostusteollisuuden, teknologiateollisuuden ja vientisatamien palkat ovat euromääräisesti niin korkealla, että niihin pitäisi saada katto kilpailukyvyn varmistamiseksi.
Jos järjestöt olisivat tupojen etsikkoaikana luoneet sujuvan neuvottelumallin ja tulonjakomallin eri alojen kesken kaikki kävisi kuin Strömsössä. En tiedä, onko tällainen rannikkoruotsin malli mahdollinen, mutta uudet sukupolvet voisivat sellaiseen pyrkiä.
Otan vielä esimerkkejä työmarkkinoiden omalaatuisuuksista. Kuntafuusioissa on noudatettu käytännettä, että uudessa organisaatiossa maksetaan palkat ammattinimikkeittäin ”korkeimman mukaan”. Kun fuusiot ovat ketjuuntuneet, on aina löytynyt palkkaeroja korotettaviksi. Tästä on seurannut, ettei fuusioista ole saatu laskettuja hyötyjä semminkin, kun jokaiseen fuusioon on liittynyt irtisanomiskielto, joka ketjuuntuu. Tämä sama toistuu, kun hyvinvointialueilla nyt vertaillaan palkkoja ja sitten uudestaan. kun hyvinvointialueita ryhdytään fuusioimaan. Kuitenkin on ollut käytänteenä, että jokaisessa kunnassa työtehtävien vaativuus arvioidaan systemaattisesti, joten palkat ovat jo olleet kohdallaan ja nimikkeittäinen vertailu on johtanut turhiin palkankorotuksiin ja palkkarakenteiden vääristymiin.
Toisen esimerkin otan lomaoikeuksista. Perustuslain mukaan meidän tulee olla lain edessä yhdenvertaisia. Virkamiesten vuosilomasta säädetään omalla laillaan. Sitten on olemassa vuosilomalaki minimisäädökseksi. Tämän lisäksi on yleissitovia työehtosopimuksia, joilla on lain voima. Näin vuosilomaa nauttiva kansalainen voi olla monella eri tavalla yhdenvertainen lain edessä. Yksityisellä puolella kuluu lomapäiviä kuusi arkipäivää viikossa, julkisella viisi ja valtiolla on 15 palvelusvuoden jälkeen superlomakertymä!
Jos työmarkkinoilla olisi pyrkimys aitoon solidaarisuuteen olisi ensimmäiseksi yhdistettävä yksityiset ja julkiset alat samojen sopimusten alle. Järjestelyyn saadaan pelivaraa, kunhan turvaamme kilpailukykymme tinkimällä vientialojen palkoista.
Lisäys 9.11. klo 11:20
Iän mukana lisääntyy paitsi viisaus niin myös hajamielisyys. Yksi tärkeä mantra jäi mainitsematta: paikallinen sopiminen. Paikallinen sopiminen on kannatettava asia, kun tarkoitetaan yhteistyössä tapahtuvaa sopeutumista eri tilanteisiin. Sopimisen edellytyksenä on, etteivät työehtosopimukset ole turhan mutkikkaita.
Kuitenkin EK:n intellektuellit ovat usein puhuneet yritysten vaihtelevasta palkanmaksukyvystä, mistä seuraa vaade vaihtelevaan palkanmaksuun. Kannattaako EK kapitalismia? Jos työntekijät otetaan riskinkantajiksi, mikä jää osakkaille? Pelkäänpä, että huonona aikana henkilöstö kärsii ja hyvänä osakkaat, kun johto kahmii nousun bonukset.
Yrityksen vaihteleva palkanmaksukyky on älyllisenä käsitteenä tässä verrannollinen yrityksen bensastamaksukykyyn. Tulisiko tappiollisen yrityksen saada bensaveroalennus pumpulla yrityksen korttiin ladatun viimeisen vahvistetun tappion perusteella? Ei, vaan luovan tuhon on saatava tilaa toimia.
Ruotsissa tietojeni mukaan sovitaan paikallisesti erityisesti julkisella puolella. Tämä saattaa viitata yksikön budjetin jaosta päättävien hyvien veljien salaseuraan, missä punnitaan keinoja kohdistaa palkkamenot ”oikein”.
Vielä voi mainita Nokian entisen toimitusjohtajan Kalle Isokallion mantran siitä, miten yksityiset vientialat kannattavat koko yhteiskuntaa. Näin ei ole, mutta näin moni ajattelee. Kaikkia tarvitaan sen mukaan kun katsotaan tarpeelliseksi. Tietenkin tarvitaan vientituloja, jotta voidaan hankkia lannoitteita ja polttoöljyä maanviljelijöille, jotka omasta mielestään kannattavat koko yhteiskuntaa, koska kaikkien on syötävä. Vientimiehet syövät tosin vain avokaatoja ja kaki-hedelmiä argentiinalaisen pihvin ja ranskalaisen viinin kera, mikä osoittaa Isokallion väitteen totuuden.
Palkkojen määräily ei kuulu markkinatalouteen, jossa sinäkin tietämättäsi elät etkä kommunismissa, jonka surkeat tulokset nähtiin Neuvostoliitossa. Siellä kaikki paitsi puoluepomot olivat solidaarisesti köyhiä.
Yrityselämässä ei määritellä palkkoja keskitetysti vaan kussakin yrityksessä on palkat neuvoteltu erikseen. Vain minimipalkat löytyvät liittojen sopimuksista. Niitä sovelletaan kahdeksan tunnin rutiinihommiin, joita pystyy tekemään kuka tahansa.
Olin koko työikäni eri tehtävissä yrityksissä ja pääosan vientiyhtiöissä. Jokaisen tehtävän palkan ja edut neuvottelin muiden tavoin itse. Mitään palkkataulukkoa ja liiton sopimusta en nähnyt eläessäni. Sellaisilla ei ollut mitään virkaa.
Työnantaja maksaa sinulle osaamisesi ja näyttöjesi mukaan. Lisäksi hyvistä tuloksista saa vielä merkittäviä lisäansioita. Työnantajaa kiinnostaa vain mitä pystyt tuottamaan. Se on oikeudenmukaista eikä jokin demarien solidaarinen palkkojen tasaaminen ja määräytyminen kateuden mukaan. Jos halutaan vaativaan työhön hyvät tekijät, heille pitää maksaa muita enemmän.
Lisänä rokassa on progressiivinen verotus. Pientenkin tulojen marginaalivero on 50% ja kokonaisvero 45%. Jos haluaa kilpailla parhaista tekijöistä, on maksettava rutkasti muita enemmän bruttoa kiitos vassareiden. Meillä vertaillaankin bruttopalkkoja mikänon harhaanjohtavaa. Tällä kaikella kateudella tapetaan Suomessa taloutemme sekä valtion että yksityisten puolella.
PS. Vientisatamien duunareiden palkat eivät todellakaan määritä Suomen palkkatasoa edes vientialalla. Mistä liene olet tuon saanut päähäsi. Satamien palkkakulut ovat mitätön osa vientialojen kokonaispalkoista. Pärstäkerroin vaikuttaa osaamme läpi elämän. Sille ei voi mitään. Pärstäkertoimelle voi.
Ilmoita asiaton viesti
Olet puoliksi oikeassa. Työnantajalla ei tule olla pakkoa työllistää ketään edes minimipalkalla ja palkkaa saa maksaa. Sen sijaan käsitys, että yleisesti voitaisiin määrittää kunkin työntekijän tuottavuus, ei pidä paikkaansa. Työnantaja voi noudattaa näkemystään palkkauksessaan, mutta työntekijän kollegoilla voi olla toisenlainen ymmärrys.
Oikeudenmukainen palkkajärjestelmä sijoittaa työt vaativuuden mukaisiin palkkaluokkiin, mutta lopullinen palkka määräytyy työntekijän pätevyyden, ahkeruuden ja pärstäkertoimen mukaan.
Jonkun yksikön taloudellinen tuottavuus ei välttämättä johdu työn tuottavuudesta, vaikka tantieemeja nauttiva johto onkin vakuuttunut oman työnsä tärkeydestä. Ja jos paperikone rullaa seteleitä, ei tämä johdu paperimiesten parhaudesta vaan Valmetin insinöörien ja asentajien taitavuudesta tai maailmanlaajuisesta paperipulasta.
Ilmoita asiaton viesti
Yritysten sijoitukset kuten palkat ja niiden korotukset painottuvat sinne missä liiketoiminta on tuottavampaa ja kasvaa. Tästä hyvästä saavat osansa kaikki alkaen työntekijöistä sijoittajiin ja verottajaan eli koko kansaan.
Kukaan täyspäinen ei ryhdy tuottamaan toisille lisää rahaa jättämällä itsensä ilman lisätuloja. Meidän lisätulomme ryövätään jo siinä määrin veroprogressiolla.
Palkkoja ei voi asettaa sen mukaan, mitä mieltä kolleegat ovat. Jos oma palkka tuntuu liian pieneltä omaan tuotokseen ja muihin nähden niin on pyydettävä lisää ja, jollei sitä saa, on tehtävä vähemmän tai vaihdettava työnantajaa. Toisen liian korkeasta palkasta valittaminen on se typerin temppu.
Pärstäkerroin vaikuttaa osaamme läpi elämän. Sille ei voi mitään. Pärstäkertoimelle voi. Sen voi asettaa muita ärsyttävään tai miellyttävämpään asentoon, jos haluaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän markkinatalous toimii eikä parempaa ohjausmenetelmää ole keksitty. Kuitenkin on nähtävä myös tilanne, missä kaksi kauppaketjua kilpailee asiakkaista toimintansa laadulla ja tehokkuudella sen sijaan että polkisi palkkoja tai tarjoaisi työpaikkoja puolueen paikallisosaston varapuheenjohtajan miniälle. On oltava reilut markkinat myös työmarkkinoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kanssasi samaa mieltä. Epäreiluus on aina haitallista.
Ilmoita asiaton viesti
Työnantaja maksaa sinulle osaamisesi ja näyttöjesi mukaan.
Entäs tämä malli noin yleisesti. Millä tavalla liittyy erilaisiin toimijatyyppeihin?
Kyseessä on näyttö, suhteessa tavoiteltavan arvoisiin, ja onnistumiseen tässä.
…
Kysymys on paitsi massiivinen, myös tärkeä selvitettävä. Näissä ei tulisi keskittyä sen selvittämiseen, mikä on vähäpätöistä.
Vaikka jotain voitaisiin osata vastata ja järjestää tosi hyvin, helpon kysymyksen ja vaatimustekijävalinnan kautta… toimeksi jää lähinnä livistäminen.
Kohtuutonta toki haastaa tässä lähinnä yksittäiset ajatteluun kykenevät, suurimman osan jäädessä aktiivisesti hiljaiseksi, tai väliinpitämättömäksi.
Mikähän tuo tausta lopulta on, valikointiin viittaavassa käsittely-passiivistossa, koska varmasti tosi heterogeeniseksi samalla arveltava.
Osa on mukana vähällä, mutta tosiaan karttumista hakevin suhtautumisin.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentista tuli mieleen nykysovellutuksien detaljeja. Tuli mieleen, kun oli kirjoitettuja sanoja, jotka viittasivat toisaalta suoraan nykymalliin.
Voi tosiaan olla sitä, mistä ei toimivuutta ole olettaa, tai ennakoida, kun aikaa kuluu, ja asioita pakko mennä inventaariin.
Toimimattomuuden mielessä suunnitelmatalous, ja överisuunnitelmallisuus tosiaan on ilmeisen odotettava jatkohavainto siitä, mitä käyttöön on saatu, ja vertautuminen naapurin yritelmiin, ei voi olla tulematta mieleen.
Missä naapuri epäonnistunut… mikään ei estä epäonnistumasta samassa, mutta paremmalla yritteellä.
Yritteiksi nämä helposti jäävät, ja jos joku saadaan puskettua läpi… muuta vaatimusta näiden taustalle tuskin on liittää. Miksi, tämä on eräs analyysin paikka.
***
Esimmäinen oma kommenttini viittasi tosiaan siihen ympäristötekijöiden relevanttiuden otataan, mistä on mahdollista saada selkeää mallia ja käytäntöä kehiin. On jotain vakuttavaa, mitä on matemaattiselta (jne) näyttävä malli, talouteen sovellettuna.
Mallit voi sovittaa helposti ja ristiriidattoman ja ratkaisevan suorasti sellaisten todellisuustekijöiden suhteen, jotka on valikoitavissa siten, että mallilta on odottaa sitä toimivuusnäyttöä, jota sitä kohtaan on vaatia.
***
Luonnontieteistä mieleen tulee tarkat ja ennustusvoimaiset mallit, joita soveltamalla, tarkkuutta löytyy ja sovellettavuutta, ja osa tästä on tosiaan näyttöperusteista, mistä edellä kerrottu. Kyseessä erityisesti julkisuuden kestävyys (painottumatausta).
Mitä luonnontieteen kokonaisempiin malleihin tulee, helposti menee epäyhtenäiseksi, kaikkea muuta kuin koherentiksi. Malleista kuulee mainittavat sanoja, kuten singulariteetti.
Vaikka kaikki tuntuu tavan elämässä aika jatkuvan oloiselta, jopa soljuvalta, mallitason viidakko (ja yksilötason kulkmikkaat näkemykset) voi olla kaikkea muuta.
Missä kokonaisvaltaisemmilla vaikutuksilla alkaa olla relevanttiuden vaatimusta… tällaisella kentällä yksityiskohtaseikkojen painotuksella ei enää aina samanlaista painoarvoa soveltamisessa.
***
Esimerkiksi kokonaisvaltaisempaan siirtymisestä saattaisi käydä jonkin verran esim terveys, ja terveystekijöiden mittaus, ja sopiva toiminta tämän pohjalta.
Yksittäiset data-aineiston osat voivat poiketa viitearvoista paljonkin, ja edelleen syytä tutkia poikkeamia, mutta enää ei välttämättä ajatella sitä, että jokin asia tulisi kuntoon, palaamalla keskiarvoistetun mallin painotukseen.
Mitä ihmismieleen tulee… sen turbulentimmaksi soveltamiskenttä menee. Tieteelliseen kun aloittaa viittamaan, samaa jatkaen voisi viitata Heisengergin epätarkkuusperiaatteeseen, tms. Mielen tason kautta, näitä voi tosin olla helpompi arvioida, ja tämä on mahdollista kaikille.
Kaavamaisuus ei näistä ole tosi kaukana. Tästä tosiaan jaksetaan mainita, eikä perusteetta.
Perusdilemmoja, ei kuitenkaan mitään järkeä laittaa yksinomaisesti vain jonkun syntitaakaksi, vaikka mahdollisuuksia tähän on tosi paljon, ja rakenteiden uudelleenjärjestämisen kautta avautuu saman soveltamisen paikka toistamiseen, ellei järjestelmää saatu vietyä täysin läpinäkyvyyden toiselle puolen pysyvämmin.
Ilmoita asiaton viesti