Humanitäärisestä maahanmuutosta – osa 3

Nyt kun olen käyttänyt kaksi blogikirjoitusta (klik ja klik) nykyisen turvapaikkajärjestelmän surkeuden voivotteluun, on varmaan perusteltua kysyä, mitä sitten pitäisi tehdä? Juuri viime viikolla EU pääsi sopuun uusista maahanmuuttosäännöksistä. Niissä on mukana askeleita oikeaan suuntaan, mutta ne eivät silti ratkaise mitään oikeasti suurempaa kysymystä. Ja toisaalta samaan aikaan useat eri maat Euroopassa etsivät tapaa tehdä irtiottoja omilla kansallisilla ratkaisuillaan. Humanitäärisestä kulmasta asiaa katsovien on syytä olla tästä kehityksestä ihan helvetin huolissaan, mutta vastaus ei voi olla vain vaatimus tarrautua vielä vähäksi aikaa nykyiseen vialliseen toimintatapaan. Tavalla tai toisella se alkaa nykyisessä muodossaan olla jatkoajalla. Kyse on vain siitä, mitä tulee tilalle. Miten luoda toimintatapa, joka olisi humanitäärisesti vaikuttavampi, Euroopan kannalta kestävämpi ja näiden kautta voisi nauttia laajaa hyväksyttävyyttä?

Ihan ensimmäisenä teesinä hyvä todeta yksi itsestäänselvyys, jota tuskin kukaan vakavissaan oikeasti kiistä, mutta jonka ääneen sanomista tai sen ilmeisiä implikaatioita myös tunnutaan joskus välttelevän:

Suurin osa pakolaisista on ja tulee jatkossakin olemaan kriisialueen lähialueella ensimmäisissä saapumismaissa. Eurooppaan muuttaminen ei koskaan tule olemaan pääasiallinen tai edes kovin merkittävä osa globaalin pakolaistilanteen ratkaisua ja suurin osa Eurooppaan haluavista ei koskaan tule Eurooppaan pääsemään.

Kun suurin osa turvaa etsivistä ei tule Eurooppaan pääsemään, niin se tietenkin tarkoittaa, että tulijat tavalla tai toisella valikoidaan. Nykyisin valikointi tapahtuu kasaamalle turvapaikanhakuun pääsemisen tielle merkittävästi erilaisia esteitä. Eurooppaan pääseminen vaikeus, vaarallisuus ja kalleus karsii pois suuren enemmistön muuten ehkä Eurooppaan haluavista. Ennen kaikkea se karsii heikommat ja vaikeammassa asemassa olevat. Toisaalta se, onko turvapaikkaa hakevalla henkilöllä ylipäänsä oikeasti mitään tarvetta suojelulle, ei ole kovinkaan merkittävä valikointiperuste. Niistäkin Eurooppaan asti tiensä taistelleista, joilla suojelun tarvetta ei ole, suurin osa jää tänne tavalla tai toisella[1].

Karmeana bonuksena tämä tapa valikoida aiheuttaa vielä vuosittain tuhansien ihmisten kuoleman.

Vaikka nykyisellä toimintatavalla pyritään hallitsemaan tilannetta, ei toimintatapa todellisuudessa ole hallittu, vaan hyvin sattumanvarainen, kaoottinen ja vaarallinen. Vaatii äärimmäistä mielikuvitusta pitää sitä kovin tarkoituksenmukaisena. Oikeastaan tuntuu vaikealta keksiä edes yrittämällä kovin paljon huonompaa tapaa toteuttaa Eurooppaan pääsevien valikointi.

Itse ehdottomasti ajattelen, että Euroopalla vauraana alueena on velvollisuus toimia ja auttaa todella pahassa tilanteessa olevia ihmisiä. Toisaalta maantieteestä johtuen Euroopan kannattaa myös jo ihan oman etunsakin vuoksi hakea kestäviä ratkaisuja. Näiden ratkaisujen tulisi kuitenkin lähteä siitä, mitkä ovat Euroopan vahvuudet ja heikkoudet humanitäärisenä toimijana ja mahdollisten pakolaisten vastaanottajana.

Ne vahvuudet ja heikkouden nimittäin ovat pitkälti samat asiat, varaus ja korkea kehitystaso.

Euroopan maat kykenevät tarjoamaan pakolaiselle hyvin turvallisen ympäristön ja elintason, joka on useimpiin lähtömaihin nähden huomattavan hyvä. Eurooppalaisiin järjestelmiin kuuluvat varsin kattavat julkiset palvelut ja taattu minimielintaso.  Nämä ovat ymmärrettävästi Eurooppaan pyrkivien kannalta vahva ja inhimillisesti äärimmäisen ymmärrettävä kannustin pyrkiä Eurooppaan. Samalla ne kuitenkin tekevät pakolaisten ottamisesta Eurooppaan hyvin kallista. Suurin osa näistä kuluista menee pakolaiseksi hyväksyttyjen elintason nostamiseen, mikä on väistämätöntä Eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa asuttaessa, mutta samalla pakolaisjärjestelmän tarkoituksen kannalta hyvin toissijaista. Humanitääristen maahanmuuttajien matalammat työllisyysasteet tarkoittavat, että elinkaaritasolla oleskeluluvan saaneiden elämästä Euroopassa syntyy suuret kustannukset. Eikä se itsessään vielä olisi huono asia. Mutta siihen käytetyt resurssit voitaisiin aina käyttää myös jollain muulla tavalla.

Ja fakta on, että näitä resursseja voitaisiin käyttää humanitäärisestä näkökulmasta paljon tehokkaammin. Muistetaan, että suuri enemmistö pakolaisista on ja tulee olemaan ensimmäisissä saapumismaissaan kriisialueen lähistöllä. Jos resursseja ohjataan pakolaisten olosuhteiden parantamiseen näissä maissa, voidaan niillä saada aikaan valtavan paljon enemmän ja auttaa paljon suurempaa ihmisjoukkoa. Humanitäärisesti on paljon parempi käyttää sama panostus nostaakseen tuhannen ihmisen olosuhteet liki sietämättömistä siedettäviksi kuin kymmenen olosuhteet erittäin hyviksi. Silti köyhissä maissa olevaan pakolaisten enemmistön auttamiseen käytetään hyvin vähän verrattuna siihen rahaan, mitä käytetään länsimaihin asti päässeisiin.

Tätä taustaa vasten puhtaasti humanitäärisestä näkökulmasta voisi joku sanoa jopa olevan perusteltua, että Eurooppa lakkaisi kokonaan ottamasta turvapaikanhakijoita (muista kuin suoraan naapurimaista) jos se ohjaisi kaikki tähän nyt käytettävät resurssit pakolaisten auttamiseen kolmansissa maissa. En silti pidä tätä kestävänä ratkaisuna. Mikä tahansa järkevämpi ratkaisu pakolaistilanteeseen vastaamiseksi vaatii laajaa yhteistyötä Euroopan ja pakolaisten ensimmäisten saapumismaiden kesken. En usko, että sellaista syntyy, jos vaikuttaa, että Eurooppa vain rahalla ulkoistaa kokonaan oman vastuunsa.

Jos ja kun kaikissa realistissa skenaarioissa Eurooppa jatkossakin ottaa pakolaisia, sen pitäisi tässä tapahtua suunnitelmallisesti ja hallitusti, ei perustuen Euroopan rajoille rakennetun esteradan läpäisemiseen. Ennen kaikkea sen pitäisi tapahtua Euroopan vahvuuksia hyödyntäen. Kun Eurooppa pystyy tarjoamaan tänne tulevalle pakolaiselle hyvin paljon näitten ensimmäisiä saapumismaita paremmat olosuhteet, niin loogisesti tänne otettavat pitäisi valikoida sen mukaan, ketkä eniten tätä tarvitsevat. Eli keillä on kaikkein huonoimmat edellytykset selvitä niissä olosuhteissa, joissa joka tapauksessa pakolaisten enemmistö tulee aina olemaan. Siis kaikkein hädänalaisimmat, eli sairaat, vammaiset, orvot, yksinhuoltajaperheet jne. Siinä missä jollekin toiselle ero kriisialueen lähimaan ja Euroopan maan välillä voi olla ero elintasossa, voi se esim. kroonisesti sairaalle tarkoittaa eroa elämän ja kuoleman välillä. Vastaavasti vaikkapa yksinhuoltajan edellytykset elättää useampi lapsi näissä olosuhteissa voivat olla äärimmäisen heikot.

Väitän siis, että olisi sekä humanitäärisesti, että Euroopan kannalta win-win ratkaisu, jos Eurooppa voisi ottaa pakolaisia hallitusti, nykyistä vähemmän, mutta painottaen niitä, joille olisi mahdollisimman paljon hyötyä Eurooppaan pääsemisestä JA sitten käyttäisi näin säästetyt resurssit pakolaisten elinolosuhteiden parantamiseen niissä maissa, joissa enemmistö pakolaisista joka tapauksessa on.

Seuraava kysymys sitten tietysti on, miten tällainen olisi toteutettavissa?


[1] https://www.europarl.europa.eu/topics/fi/article/20201210STO93501/maahantulijoiden-palauttaminen-faktoja-lukuja-ja-eu-n-toimet-infografiikka

valtteriaaltonen
Sosialidemokraatit Helsinki

Helsinkiläinen lakimies. Kiinnostuksen kohteena erityisesti työoikeus, talouspolitikka, sananvapaus ja kriminaalipolitiikka.
Työskentelen SDP:n eduskuntaryhmä palveluksessa lainopillisena asiantuntijana. Kaikki kannat ja mielipiteet ovat kuitenkin omiani, eikä niistä kukaan muu vastaa.

www.valtteriaaltonen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu