Hysteeriset ja liikatunteelliset vaeltavat kohdut
Kulttuurihistorioitsija, tohtori Elinor Cleghornin kirja lääketieteen historiasta naispotilaitten näkökulmasta on järkyttävää ja silmät avaavaa luettavaa. Lääketieteen historiassa naista on pidetty viallisena, puutteellisena ja kelvottomana. Naisen ainoa biologinen ja sosiaalinen arvo oli kohdussa, joka synnytti uutta elämää. Entisaikojen lääkärit keskittyivät tutkimaan kohdun sairauksia, jotka nähtiin kyvyttömyytenä lisääntyä. Lääkärit järkeilivät, että turhautuneet kohdut (sellaiset, jotka eivät tuota iloa miehelle eivätkä synnytä lapsia) lähtevät vaeltamaan, siirtyvät paikoiltaan ja aiheuttavat naiselle kipuja. Varsinkin kaikenlainen älyllinen ponnistelu oli naiselle liian rasittavaa. Kuukautisten katsottiin aiheuttavan naiselle joka kuukausi viikon mittaisen kyvyttömyyden nousta vuoteesta. Naisen avuttomuutta ja heikkoutta perusteltiin liikatunteellisuudella ja hysteerisyydellä.
Cleghornin mukaan ”Historiallinen – ja hysteerinen – käsitys, että naisten ylettömillä tunteilla on syvällinen vaikutus kehoon ja päinvastoin, on syöpynyt valokuvanegatiivin tavoin nykyiseen käsitykseen huomiohaluisesta, luulotautisesta naispotilaasta. Vallitsevat sosiaaliset stereotyypit naisten tavasta kokea, ilmaista ja sietää kipua eivät ole uusi ilmiö, vaan ne ovat juurtuneet lääketieteeseen kautta sen historian.”
Cleghornin näkemys on, että lääketiede on miesten luoman maailman rakennelma, ja sellaisena androsentrinen eli miehen keho on standardi. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että naiset on jätetty pois tutkimuksista ja kokeista sillä perusteella, että naishormonit vaihtelevat liikaa ja sekoittavat tulosten yhdenmukaisuuden. Cleghorn toteaa, että näin tehdessään ”lääketieteellinen kulttuuri vahvistaa vuosisatojen ikäistä myyttiä, jonka mukaan naiset ovat biologisesti liian ailahtelevia ollakseen hyödyllisiä tai arvokkaita.”
Cleghorn käy kirjassaan läpi, kuinka kautta lääketieteen historian naisen oma kokemus ja kertomus siitä, miltä tuntuu olla sairas nainen, on ollut täysin toissijainen näkökulma ”objektiivisten”, mitattavien tulosten ja miesnäkökulman rinnalla. Joku ehkä huomauttaa, että lääketiede on noista ajoista kehittynyt huimasti ja perustuu nykyisin puhtaasti tieteeseen. Lääketiede on kehittynyt, se on totta, mutta asenteet lääketieteessä eivät ole mitenkään ratkaisevasti muuttuneet. Yhä edelleen lääkekokeet tehdään etupäässä miehillä ja annosteluohjeet määritellään miehisten keskiarvojen mukaan. Yhä edelleen naisen kokemus ja naisen asiantuntemus OMAA kehoaan koskevissa asioissa on toissijaista. Yhä edelleen miehen kipu otetaan vakavammin heti alkuun, hänet lähetetään nopeammin tutkimuksiin, sen sijaan naisen kipua helposti vähätellään ja se jätetään useammin tarkemmin tutkimatta.
Kirjoittamissani tietokirjoissa vaihdevuosista (uusimpana Vaihdevuodet luonnollisesti, 2020) olen kiinnittänyt huomiota siihen, että vaihdevuosista on luonnollisen elämänvaiheen sijaan haluttu tehdä lääkehoitoa vaativa sairaus, aivan kuten aiempina vuosisatoina kuukautisista. Niiden naisten toiveita ja kokemuksia, jotka eivät halua hormonikorvaushoitoa, ei ole useinkaan kuunneltu. Täydentäviä ja vaihtoehtoisia vaihdevuosihoitoja, joista toki nykyisin löytyy jo paljonkin tutkimustietoa (muualta maailmasta), pidetään huuhaana, josta halutaan varoitella. Naisia, jotka haluavat kokea vaihdevuotensa luonnollisesti pidetään ”tunteellisina ja harhaanjohdettuina, kyvyttöminä käyttämään järkeä ja harkintaa”. Sen sijaan, että heidän omaan asiantuntemukseensa ja kykyynsä tehdä terveysvalintoja luotettaisiin. Hyväksyttäviä (ja ilmeisesti siis arvostelykyisinä pidettyjä) ovat naiset, joiden terveysvalinta ovat hormonikorvaushoidot.
Cleghorn pohtii: ”Sairautemme eivät ole mystisiä meille naisille, mutta jokin niissä tuntuu tekevän lääketieteen tyhjäksi joka käänteessä. Kenties kliininen ja biolääketieteellinen epävarmuus on vain lääketieteen kyvyttömyyttä etsiä vastauksia oikeista paikoista. Kenties naisten sairaudet ovat esimerkki siitä, miten naisen keho ilmaisee itseään ja miten eri tavalla sitä pitäisi kuunnella.”
Toisaalta ”Arvioiden mukaan maailmassa kuolee COVID-19:ään kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia. Syy ei ole vielä selvillä, mutta eräät tutkijat arvelevat tämän COVID-19-sukupuolieron johtuvan biologisista muuttujista miehen ja naisen immuunijärjestelmissä.”
Vahva lukusuositus kaikille naisterveydestä ja lääketieteen naishistoriasta kiinnostuneille!
Kirja
Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen (Bazar 2022)
Aiempi blogikirjoitukseni aihepiiristä:
Lääketutkimusten vaiettu virhelähde
Jutussa ja kirjassa ei ole muita faktoja kuin kertomus feminismin kahjouden leviämisestä tällekin tontille.
Lääketiede on ollut erittäin sukupuoleton tiede. Se mitä se oli satoja vuosia sitten, ei todellakaan ilmene mitenkään nykymaailmassa. Se, että lääketieteen kehitys on ollut miesten varassa vielä sotienkin jälkeen, se ei ole miesten vika yhtä vähän kuin on olisi naisten vika, ettei miehiä juuri ole sairaanhoitajina.
Väitteet siitä, että miesten vaivat otetaan tosissaan ja tutkitaan, muttei naisten, ovat yhtä absurdeja kuin muukin sisältö.
Miehet elävät 5-15 vuotta vähemmän kuin naiset lähes kaikissa kulttuureissa. Se jo kertoo siitä kuinka miesten työ ja naisten jatkuva valitus kaikesta on vienyt aina miehet hautaan ennen aikojaan.
Naiset ovat se sukupuoli, jolle on feminismin nimissä hankittu oikeus tulla otetuksi vakavasti pelkkien subjektiivisten tuntemusten takia ja niitä tuntemuksia sitten on riittänyt.
Miehet joutuvat käytännön syistä elämään todellisuudessa ja pärjäämään itse tuntemustensa kanssa.
Ihmiskunnalla ei ole varaa siihen, että kaikista tulee naisia niin mukavia olentoja kuin naiset saattavat parhaimmillaan olla. He ovat kuitenkin kaukana mistään sorretuista enkeleistä.
Naisten kohtelu terveyspalveluissa on taatusti vähintään samaa tasoa kuin miehillä. Naisten ennakoivien sairausseulontojen määrä on aivan toisella hehtaarilla miehiin nähden.
Läpi ihmiskunnan historian on naisen kiukuttelua, mielialavaihteluita, ahdistusta ja jopa väkivaltaisuutta katsottu ymmärtävästi verrattuna miehiin. Ainakin länsimaissa on naisten kohtelu ollut aina pehmeämpää. Heiltä ei vaadita edes asevelvollisuutta sotatilanteessakaan.
Naisen oikeus kehoonsa on mennyt niin pitkälle, että väitetään kehittymässä olevan lapsenkin olevan vain solumöykky äidissään ja siksi nainen saa päättää tämän elämästä ja kuolemasta jo elämisen jatkuttua pitkään.
Lasten vanhempien erotessa, on vain naisen asema turvattu ja hänelle käytännössä annetaan myös lapset hänen halutessaan.
Miehen elatusvelvollisuus on viety lapsiinsa niin pitkälle, että jos vaimo on käynyt vieraissa ja lapsen isä on joku muu, joutuu aviomies kuitenkin lapsen elinkustannukset maksamaan 18 vuotta. Tästä on tuore oikeustapauskin.
Monissa länsimaissa mies joutuu elättämään pelkästään vaimoaan vielä eron jälkeenkin siitä huolimatta, että omaisuus on jo jaettu. Avioero-”oikeus” lähtee siitä, että omaisuus jaetaan riippumatta siitä kenen hankkimaa omaisuus on. Tämä on yksi esimerkki hävyttömästä feminismin härskiydestä eikä siihen liity lasten elatus mitenkään. Käytännössä löhes aina mies on erossa menettävä osapuoli.
Naisten asema länsimaissa on niin hyvä, että on jo ollut pitkään aika huolehtia miesten tilasta.
Ilmoita asiaton viesti