Olipa kerran nahakka, jolla kasvoi hytykkä

Kuka väittää, että tiede on kuivaa? Suomalaiset öttiäistutkijat ovat kirjoittaneet kirjan, jossa yhdistyvät asiantuntemus, vahva sanoma sekä hulvaton hauskuus ja mainio kieli.  METSÄN SALAINEN ELÄMÄ olisi ansainnut Tieto-Finlandian tänä vuonna! (Eikä se edes ole ehdokkaana.)

sienisaaskiPiirros kirjasta Metsän salainen elämä. ©Seppo Leinonen (seppo.net)

Lukiessani Metsän salaista elämää, minusta tuntui kirjaimellisesti siltä kuin silmistäni olisivat suomut pudonneet. En tosiaankaan ole aiemmin nähnyt metsää puilta.

”Puut ovat metsän sielu; ne ovat perusta, jonka varassa koko metsäluonto lepää. Tai niinhän sitä luulisi, kun puusta katsoo. Oikeasti pitäisi katsoa maasta tai edes puunrungolta. Sieltä löytyy puutakin keskeisempi vaikuttaja: sieni. Sienet ovat kuin metsän solmukohtia, joista lähtee säikeitä joka suuntaan. Ilman sieniä puut eivät kasvaisi eivätkä sen puoleen lahoaisikaan. Sama pätee tietysti toisin päin. Ilman puita ja muita kasveja sienillä ei olisi sijaa tässä maailmassa. Silloin katoaisi myös moni sienensyöjä.

Metsän todellinen olemus piileekin suhteissa: sienten, puiden ja tuhansien muiden eliölajien punomassa vuorovaikutusten verkostossa. Yksi syö sieniä, toinen levittää niitä ja kolmas loisii sienenlevittäjän toukalla. Hajottajia on koko kirjo. Ne käyvät vuorollaan pilkkomaan kuollutta puuta ja kasvinosia – tai edesmenneitä hyönteisiä ja jäniksiä – yhä pienempiin osiin, kunnes jäljelle ei näytä jäävän mitään. Yhteistyö kukoistaa, mutta yhtä lailla kukoistaa häikäilemätön hyväksikäyttö.”

Olen aiemmin ajatellut, että luonnon ”ihmistäminen” on aika pöljää. Ajatus puiden Facebookista tuntuu kornilta. Tässä kirjassa erilaisia eliöitä ei ole inhimillistetty kuin sarjakuvissa, jotka ovat oivaltavia ja toimivat kokonaisuudessa hauskasti. Huomasin kuitenkin, että jollakin selittämättömällä tavalla asiastaan innostuneet tutkijat saivat minut näiden sympaattisten öttiäisten puolelle: kuka voisi olla tykkäämättä kirjopimiköistä, jotka viihtyvät pökkelökäävillä, sienipallokkaista, närviäisistä, salasyöjien heimoon kuuluvista kovakuoriaisista puhumattakaan? Työryhmä, joka on kehittänyt nimistöä näille eliöille, on kyllä tehnyt mahtavaa työtä. Minusta tuntui kuin olisin lukenut Ollin pakinoita, aloin hyvin nopeasti keksiä otuksille titteleitä: runoilija Rusorahtusammal, pankinjohtaja Hitupihtisammal, rouvat Päärynärisakas ja Poimuhytykkä (kauheita juoruilijoita!) ja entäs sitten herrasväki Syrjätympönen… Koska henkisesti olen noin viisivuotias, uskon että tämä kirja olisi mitä mainiointa iltasatuluettavaa fiksuille ipanoille.

Toukkien elintavoista lukiessani mieleeni tulivat Suuret Ruokasodat (jotka ovat turhia, koska me elukat nyt vaan syömme eri tavoin):

”Toukkien elintavat voivat vaihdella paljonkin myös saman heimon sisällä. Mukana voi olla niin mädänsyöjiä, sienensyöjiä, kasvinsyöjiä kuin saalistajiakin.”

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi kantarelleissa ei ole toukkia, kun taas leppärouskut ovat niitä täynnään? Voiko hytyköitä syödä? Minkälainen on lepakon ihannemetsä?

viiksisiippaPiirros kirjasta Metsän salainen elämä. ©Seppo Leinonen (seppo.net)

 Metsän salainen elämä on voimakas kannanotto lajirikkauden ja lahopuiden puolesta (kirjan pitäisi olla kaikkien poliitikkojen ja virkamiesten pakkolukemista!). Eikä kyse nyt ole mistään ”viherpiipertäjien liito-oravista”, vaan paljon perustavammasta tekijästä luonnon säilymisessä.

”Metsän lajirikkaus on kuin vakuutus: suuristakin muutoksista selvitään, jos ei täysin ennallaan niin sopivasti muuntuneina. Riittävä monipuolisuus takaa sen, että metsä säilyy toimivana.”

”Luonto ei kaipaa järjestystä, eikä mikään siellä ole turhaa. Jokainen kituva kataja tai maahan sortunut runko on jonkin eläinlajin koti tai ruoka-aitta. Luonnonmukainen metsä henkii kuolemaa – ja sitä kautta elämää. – – Ei siis ihme, että kolmasosa Suomen uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista kärsii juuri lahopuun puutteesta. Suomessa on tuhansittain lahopuuta tarvitsevia metsälajeja, eikä niistä läheskään kaikkia vielä tunneta kunnolla. – – Lahoava puu pitää yllä valtavaa lajikirjoa, ja sen merkitys Suomen metsälajistolle on kiistaton. Jos metsien lahottajasieniltä, hyönteisiltä, jäkäliltä ja sammalilta kysyisi yhden toiveen, niin ne luultavasti huutaisivat kuorossa: ’Lisää lahopuuta!'”

 

Lainaukset kirjasta Metsän salainen elämä (Gaudeamus 2016)

Lisäys 24.11. Kuulin juuri, että kirja on voittanut WWF:n Vuoden luontokirja -palkinnon. Onnittelut tekijöille!

 

Varpu Tavi

Kirjailija. Seikkailija. Elämän ihmettelijä. Kyseenalaistaja.
Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat minua. Niitä aiheita on paljon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu