Mitä valtio voi tehdä vauvakadolle

Uutisissa on viime päivinä pohdittu keinoja vauvakatoon. Syntyvyys on pudonnut jo nälkävuosia alhaisemmalle tasolle. Ollaan vuoden 1836 tasolla, jolloin suomalaisia oli alle 1,5 miljoonaa. Seuraukset alkavat ravistella pian koko yhteiskunnan rakenteita ja taloutta. Olisi tärkeää, että väestö- ja taloustieteilijät selittäisivät erityisesti nuorille synnytysiässä oleville ja siihen tulossa oleville, mitä tämä tulee tarkoittamaan yhteiskunnalle.

YLE:n uutisissa katastrofaalisten syntyvyyslukujen syiksi nähtiin mm. parisuhteiden hauraus ja perheiden muodostamista tukevien arvojen puute. Keinoja on kuulemma vähän, koska ”valtion tehtävänä ei ole opettaa ihmisille arvoja”. Onko todella niin, että valtio ei ole millään tavalla ollut vaikuttamassa kasvavien lasten ja nuorten omaksumiin arvoihin?

Mitä jos aloitettaisiin siitä, että valtion media ja koululaitos lopettaisivat kaikin tavoin nakertamasta niitä arvoja, joita vanhemmat yrittävät opettaa lapsilleen, että heistä kasvaisi kestäviin avioliittoihin ja äitiyteen ja isyyteen kykeneviä aikuisia? Mitä jos valtion media YLE lakkaisi tarjoamasta pornografiaa ja hedonistiseen seksuaalisten impulssien toteuttamiseen kannustavaa sisältöä? Mitä jos lopetettaisiin uskottelemasta teineille, että on ok kokeilla seksiä vapaasti ilman sitoutumista, kunhan muistaa käyttää kondomia?

Mitä jos lopetettaisiin syöttämästä kouluissa lapsille, joista toivotaan tulevia äitejä ja isiä, ideologiaa ”tyttö-oletetuista” ja ”poika-oletetuista”? Mitä jos valtio vihdoinkin kieltäisi terveiden lasten puberteetin blokkaamisen ja kastraatio”hoidot”? Mitä jos pride-ideologian promotointi valtiovallan suojeluksessa lopetettaisiin? Mitä jos lopetettaisiin uskottelemasta, että kaikkia (pornografian katselemisen seurauksena) päähän putkahtavia seksuaalisia impulsseja pitää toteuttaa ja että ne määrittelevät ihmisen ”identiteetin” ja alettaisiin opettaa Jeesuksen sanoja Vuorisaarnasta, jossa hän nimen omaan varoittaa pornografian seurauksista? Mitä jos alettaisiin opettaa sitä, että ihmisen pitää oppia jo teini-iässä hallitsemaan, hillitsemään ja ohjaamaan arvojen pohjalta seksuaalisia impulssejaan, jotta hän myöhemmin pystyy solmimaan elämän kestävän avioliiton? Mitä jos varjeltaisiin alakouluikäiset lapset kinseyläiseltä ”seksuaalivalistukselta”, jota koetetaan työntää jo päiväkoteihinkin?

Ja entä jos nyt vihdoinkin, kun katastrofi on jo näköpiirissä, lopetettaisiin pienokaisten tappaminen äitiensä kohtuihin valtion tuella? Mitä jos alettaisiin kutsua tätä toimintaa siksi, mitä se on, eikä ”ihmisoikeudeksi”? Me olemme 50 vuoden aikana menettäneet satoja tuhansia ihmisiä aborttien seurauksena.  Monet alueet kaupunkeineen ja kylineen tulevat tämän takia näyttämään aavekaupungeilta lähivuosina.

Mitä jos lopetettaisiin epätoivoisten maailmanlopun skenaarioiden maalaaminen nuorten silmien eteen? Mitä jos valittaisiin toivon näkökulma ja opetettaisiin panostamaan huolelliseen opiskeluun ja innovaatioon epätoivon sijasta? Monet nuoret odottavat maailmanloppua ja kuvittelevat lastenhankinnan jättämisen maille, joissa ei ole kehittynyttä teknologiaa, tutkimusta ja innovaatiota, olevan ansiokas ilmastoteko.

Mitä jos palattaisiin ennen seksuaalista vallankumousta ja ”vapautusta” edeltäneisiin kristillisiin arvoihin ja ihanteisiin eli päämääriin, jotka eivät ole helppoja saavuttaa ja joita ei aina saavuteta mutta joita kohti silti kaikin tavoin pyritään? Uskollinen, elämän kestävä miehen ja naisen avioliitto rakkauden ja kunnioituksen hengessä on paikka, jossa lapset voivat hyvin. Sen tavoitteen opettaminen ja tukeminen on koko yhteiskunnan tehtävä.