Perustettiinko Israel palestiinalaisten maille?

Hamasin hyökkäyksen jälkeen on esitetty ajatus, että vaikka brutaaleja terroritekoja ei voi hyväksyä, niitä pitää kuitenkin ymmärtää, koska palestiinalaiset menettivät maansa silloin, kun Israel perustettiin. Hamasilla olisi tämän mukaan siis jonkinlainen ”vastustaa miehitystä” vieläpä millä keinolla hyvänsä ja pyrkiä ”vapauttamaan Palestiina joesta mereen” imperialistien ja kolonialistien otteesta.


Kuinka totuudenmukainen on väite, että Israel on perustettu palestiinalaisten maille?

Paljon käytetyn karttasarjas palestiinalaisten maiden menetyksestä väitetään kuvaavan maan omistusolojen muutosta vuodesta 1946 nykyhetkeen. Sen mukaan palestiinalaiset ovat jatkuvasti menettäneet pala palalta maitaan. Karttasarjaa on myös käytetty Suomessa ylioppilaskirjoitusten aineistona.


Infografiikkaa vai vääristelyä grafiikan keinoin?

Karttasarjassa on kuvattu vihreällä värillä ”palestiinalaisten maita” ja valkoisella ”juutalaisten maata”.  Tästä nousee kysymys, mitä tarkoitetaan ”palestiinaisten” ja ”juutalaisten” maalla? Tarkoitetaanko sillä yksityisomistuksessa olevaa maata, josta omistajilla on jonkinlainen omistustodistus? Vai tarkoitetaanko sillä mahdollisesti aluetta, jolla heillä on jonkinlainen itsehallinto? Vai alueita, joilla eri etniset ryhmät ovat asuneet?

Kun karttasarjan vihreän ja valkoisen symbolivärien merkitystä aletaan purkaa, käy ilmi, miten vääristelevästä grafiikasta on kyse. Infografiikan keskeinen periaate on, että kun graafisesti esitetään kehityskulkuja, niin symbolien – tässä värien – merkityksen täytyy säilyä koko esityksen ajan samana. Sen sijaan palestiinalaisten maan menetystä kuvaavassa karttasarjassa vihreän ja valkoisen symbolivärin merkitys muuttuu kartasta toiseen. Vain viimeisessä kartassa vihreä väri kuvaa itsehallinnossa olevia alueita.

Karttasarjan suuri valhe sisältyy ennen kaikkea sarjan ensimmäiseen karttaan

Sarjan 1. kartan vihreä väri ei kuvaa palestiinalaisten yksityisesti omistamia maita, ei heidän hallitsemiaan maita eikä heidän asuinalueitaan. Mitään perusteita ei ole kutsua alueita ”palestiinalaisten maaksi”.

Kartan vihreä väri kuvaa yksinkertaisesti pelkästään mandaattialuetta poislukien juutalaisten yksityisesti ostama maa, joka kartasssa kuvataan valkoisella.

Mikä oli mandaatti?

Ensimmäiseen maailmansotaan asti Lähi-itä oli Turkin imperiumin vallassa olevaa vasallialuetta. Maailmansodassa Turkin imperiumi hajosi monien muiden imperiumien tavoin. Alueelle perustettiin Kansainliiton huoltohallintoalueita (mandaatteja), joiden tehtävänä oli avustaa alueen väestöä itsehallintorakenteiden pystyttämisessä. Lähi-idässä mandaatteja oli kolme, Mesopotamian mandaatti, jolle perustettiin Irakin valtio, Syyrian mandaatti, jolle perustettiin Syyria ja Libanon, ja Palestiinan mandaatti, jolle perustettiin Transjordanian arabivaltio ja Israel.

 

Kaikki muut Lähi-idän valtiot ovat arabivaltioita, vain Jordan-joen länsipuolelle tuli perustaa juutalaisille kansallinen koti. Mandaatit eivät tarkoittaneet missään sitä, että alueiden etnisiä ja uskonnollisia väestöjä kuuluisi sortaa. Tällä hetkellä Lähi-idän maista vain Israelissa arabiväestö ja muut Israelin etnis-uskonnolliset väestöt nauttivat täysistä kansalaisoikeuksista valtaväestön kanssa.

Mandaattipäätöksessa tunnustettiin juutalaisen kansan historiallinen yhteys maahan ja annettiin brittien huoltohallinnolle tehtäväksi auttaa juutalaisten asettumista alueelle. Mandaatteja koskeviin neuvotteluihin osallistuivat sekä juutalaisten että arabien edustajat, ja ne ovat osa kansainvälistä lakia. Niihin perustuvat myös Lähi-idän arabimaiden olemassaolo. Toisen maailmansodan jälkeen mandaattipäätökset vahvistettiin YK:n peruskirjaan samalla kun ne muutettiin YK:n huoltohallintoalueiksi.


Maanomistus ennen Israelin valtion syntyä

Ensimmäisen kartan vihreä väri ei myöskään kuvaa alueella asuneiden palestiinalaisarabien yksityistä maanomistusta.

Vuonna 1946 anglo-amerikkalainen tutkimuskomissio kartoitti alueen  väestö-, elinkeino- ja maanomistusoloja. Komission selvityksestä käy ilmi, että alueen arabien maaolot perustuivat turkkilaisen imperiumin monimutkaiseen feodaalityyppiseen suuromistukseen ja että omistusolot vielä vuoden 1946 olivat kaoottiset, osittain siksi että turkkilaiset olivat vieneet kaikki asiakirjat mukanaan.

Brittihallinto oli aloittanut maan allokoimisen alueella asuneille arabeille, josta suuri osa oli vuokraviljelijöitä, mutta jakotyö oli edelleen kesken. Viljelyksessä maasta oli noin 7000km2 (23% maasta), josta omistusoikeus oli selvitetty noin 4500km2 osalta (16% maasta). Valtion maaksi oli selvitetty varmasti noin 60% alueesta, ja selvityksen mukaan oli odotettavissa, että määrä vielä lisääntyy selvitystyön edetessä. Juutalaisten omistuksesta oli tarkat kauppakirjat, koska sekä juutalaiset yksityiset että juutalaisjärjestöt ostivat maata usein jopa 10-kertaiseen hintaan verrattuna viljelysmaan hintaan Yhdysvalloissa.

Vihreä väri ei myöskään kuvaa arabien asuinaluetta. Maasta lähes puolet oli täysin asumatonta Negevin ja Hebronin itäpuoleisten alueiden autiomaata, ja myös Samarian (nyk. pohjoinen osa Länsirantaa) vuorimaasta suuri osa oli ja on edelleen rakentamatonta ei-kenenkään-maata.

 

Vihreän värin merkitys muuttuu kartasta toiseen

Sarjan toisessa kartassa kuvataan YK:n yleiskokouksen 29.11.1947 hyväksymää jakoehdotusta. Brittiläinen huoltohallinto ilmoitti luopuvansa mandaatin hoitamisesta toukokuun puolivälissä 1948. Juutalaisen kansallisen kodin perustaminen jäi näin alueen juutalaisyhteisön omaksi asiaksi. Ympäröivät arabimaat ilmoittivat alkavansa sodan, jos juutalaisyhteisö yrittää perustaa alueelle valtion.

Tässä tilanteessa YK:n yleiskokous teki yrityksen estää sota jakamalla jäljelle jäänyt mandaattimaa arabien ja juutalaisten kesken. Ehdotus jakoi maan kuuteen palaan, joista kuljetaan toinen toisensa läpi kapeita käytäviä pitkin. Jerusalem piti sen mukaan jättää kansainväliseen hallintaan.

Sarjan 2. kartan vihreä väri kuvaa arabeille ja valkoinen juutalaisille ehdotettua aluetta.

Ehdotus olisi ollut äärimmäisen vaikeaa toteuttaa reaalimaailmassa, vaikka eri arabien ja juutalaisten välit olisivat olleet lämpimät ja alueen etniset ryhmät olisivat hyväksyneet toisensa olemassaolon alueella. Arabit eivät kuitenkaan suostuneet sopimukseen tämän ehdotuksen perusteella, ja siksi siitä ei ole koskaan tullut kansainvälistä sopimusta.

YK:n yleiskokouksen hyväksymä jakoehdotus ei ole lainvoimainen päätös, vaan pelkkä ehdotus siinä pitkässä ehdotusten ja tiekarttojen sarjassa, jolla alueen konfliktia ja ristiriitaisia pyrkimyksiä on yritetty ratkaista.

Yleiskokouksella ei myöskään ollut oikeutta muuttaa kansainvälisiä lainvoimaisia sopimuksia, kuten Kansainliiton mandaatteja, jotka oli vahvistettu YK:n peruskirjassa. Niiden mukaan alue kuului juutalaiseen kansalliseen kotiin.

Israel itsenäistyi heti brittien vedettyä joukkonsa alueelta 14.5.1948, ja seuraavana yönä ympäröivät arabimaat hyökkäsivät. Itsenäisyyssota päättyi Israelin puolustukselliseen voittoon. Sodan jälkeen Jordania oli miehittänyt osan mandaattialueesta, Juudean, Samarian ja Itä-Jerusalemin, jotka se nimesi Länsirannaksi (varsinainen Jordania sijaitsee Jordan-joen itärannalla). Egypti miehitti sodan seurauksena mandaattialueesta Gazan kaistan. Aselepoa solmittaessa Israelin armeijan edustaja piirsi Israelin joukkojen sijainnin karttaan vihreällä kynällä, ja tästä syntyi käsite ”Vihreä linja”.

Uti possidetis juris -periaate ja maan omistus joelta merelle

Monet kansainvälisen lain asiantuntijat korostavat, että kansojen itsenäistyessä on voimassa ”uti possidetis juris” -sääntö, jonka mukaan uusien valtioiden rajat muodostuvat alueen aiemmille hallintorajoille. Tämä periaatteen mukaan Israelin valtion syntyessä sen peri edellisen hallinnon rajat eli mandaattialueen rajat Jordan-joelta Välimerelle.

Sarjan 3. kartassa vihreä väri kuvaa Jordanian ja Egyptin laittomia miehityksiä

Sarjan kolmas kartta kuvata tilannetta Israelin itsenäisyyssodan jälkeisinä vuosina. Vihreä väri kuvaa Jordanian ja Egyptin mandaattialueesta miehittämiä alueita, valkoinen aluetta, jonka Israelin puolustusvoimat kykeni pitämään hallussaan. Jordanian ja Egyptin miehitykset olivat laittomia, koska ne olivat seurausta hyökkäyksellisestä sodasta. Niiden omistusoikeutta alueisiin ei tunnustettu kansainvälisesti.

Aselepolinjan (”Vihreän linjan”) pitäminen kansainvälisenä rajana tai ennakolta määräävänä tekijänä osoittamssa palestiinalaisten omistusta alueisiin, ei ole millään tavalla oikeutettua. 

Molemmilta alueilta tapahtui väestön siirtymistä. Juudea-Samariasta ja Itä-Jerusalemista juutalaisväestö pakeni Israelin puolelle, ja toisaalta noin 800 000 arabia pakeni Israelin alueelta arabimaihin. Sen lisäksi sodan jälkeisinä vuosina arabimaista pakeni noin miljoona juutalaista Israeliin ja pieni osa muualle maailmaan. Esimerkiksi osa Algerian juutalaisista pakeni Ranskaan.


Puuttuva kartta, vuodet 1967-1979

Karttasarjasta puuttuu kokonaan tilanne, joka vallitsi Kuuden päivän sodan jälkeen vuosina 1967-1979. Israel sai puolustuksellisen sodan seurauksena haltuunsa Jordanian ja Egyptin mandaattialueesta miehittämät alueet ja niiden lisäksi koko Siinain niemimaan Egyptiltä ja Golanin kukkulat Syyrialta.

Vuonna 1979 Egypti ensimmäisenä arabimaana suostui solmimaan rauhan Israelin kanssa. Rauhan vastineeksi Israel luovutti Egyptille Siinain niemimaan takaisin.


Karttasarjan viimeinen kartta: palestiinalaisten itsehallinnon perustaminen

Neuvostoliiton kommunistisen imperiumin romahdettua 1990-luvun alussa sen tukema terrorijärjestö PLO (Palestiinan vapautusjärjestö, jonka aseellinen siipi Fatah oli) suostui neuvotteluihin Israelin kanssa. Neuvottelujen seurauksena solmittiin vuonna 1993 ns. Oslon sopimus Israelin ja PLO:n välillä. Sopimuksen perusteella Israel luovutti palestiinalaisten itsehallinnon rakentamiseksi ns. A- ja B-alueet Juudea-Samariasta/Länsirannasta ja osia Gazan kaistasta. Vastineeksi PLO lupasi tunnustaa Israelin valtion ja luopua terrorista ja terroriin kiihottamisesta.

Karttasarjan viimeinen kartta kuvaa tätä tilannetta. Ensimmäisen kerran vihreä väri kuvaa palestiinalaisarabien itsehallintoa alueella.

Gazan asema

Vuonna 2005 Israel luovutti koko Gazan kaistan palestiinalaishallinnolle ja pakkosiirsi juutalaiskylät alueelta. Kaikki Israelin armeijan joukot vedettiin alueelta.

Vuonna 2006 palestiinalaishallinto järjesti viimeiset vaalinsa, jossa Hamas sai 74 paikkaa ja Fatah (PLO) 45 paikkaa. Vaalien seurauksena Hamas ja Fatah kävivät verisen sisällissodan, jossa Hamas otti vallan Gazassa ja Fatah jatkoi Länsirannan palestiinalaiskaupunkien hallitsemista.

Vuonna 2010, jota viimeinen kartta kuvaa, oli siis olemassa kaksi palestiinalaishallintoa, Gaza ja A- ja B- alueet Länsirannalla, tämä ei käy kartan vihreällä väritetyistä alueista ilmi.

Karttasarjan infografiikka on siis alusta loppuun asti virheellinen. Vihreän värin pitäisi merkitä jokaisessa kartassa samaa, jotta kehityskulkuja voisi arvioida karttojen perusteella. Jos vihreällä värillä tarkoitetaan palestiinalaisarabien hallitsemia alueita, kuten viimeisessä kartassa, vihreää löytyisi vain viimeisestä kartasta.

Varpu Haavisto
yaps.fi

Varpu Haavisto

Varpu Haavisto toimi kansainvälisen Take a Pen -järjestön koordinaattorina vuosina 2002-2012 ja ICEJ:n erityisavustajana vuosina 2014-2017. Hän on yksi YAPS-ohjelman perustajista ja YAPS - Young Adults for Peace, Justice and Solidarity in the Middle East -järjestön perustajajäsen ja puheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu