Afganistan ja ikivanhan neuvostopropagandan mahtipontinen paluu

En ollut aikonut kirjoittaa Afganistanin viime aikojen tapahtumista mitään. Blogikirjoittelu-kesälomani on yhä kesken enkä ole koskaan ollut täällä Puheenvuorossa läsnä tarkoituksenani puolustella ja puolustaa mitään vieraita valtoja ja niiden toimintaa kansainvälispoliittisella näyttämöllä. Minua kiinnostaa normaalisti vain Suomi ja Suomen turvallisuus. Eivät mitkään vieraat vallat ja niiden halut ja edesottamukset – muutoin kuin alisteisina Suomen – minun maani – edulle.

Itse asiassa tapahtui kuitenkin niin, että havahduin tänä aamuna kello 04.45 hereille – täysin vastoin kaikkia tapojani – ja ymmärsin, että lomat on nyt lusittu. Tahallisten väärinymmärrysten vyöry on saavuttamassa lakipisteensä ja vaikeneminen ei käy enää laatuun.

Ja nyt saatoin ehkä sittenkin liioitella. Kello on nyt jo 8.30 ja huomaan vain järkyttyneeni pahanpäiväisesti yhdestä ainoasta blogikirjoituksesta täällä Puheenvuorossa eilispäivänä. Näin käy tuolloin tällöin.

Kirjoituksen pontimena näytti olleen Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäen eilinen ”HS-analyysi” otsikolla ”Vetikö Biden vessasta alas sen, mihin Eurooppa uskoi?” Hämmästelin aluksi hetken Hannan kirjoitusta, ennen kuin aloin ymmärtää, että hänhän vain raportoi saksalaisten ”shokkireaktiosta” Talebanin Kabulin valtauksen johdosta. Liittokansleri Merkelin ja brittienkin suunnaton järkytys ”katkerien, dramaattisten ja kauheiden” tapahtumien edessä tuli hyvin selväksi. Afganistanin ”liberaalien rakenteiden puolesta” taistelleet eurooppalaiset ovat nyt sitten kuulemma aivan järkytyksestä sydän syrjällään, kun amerikkalaiset ”pettivätkin” liittolaisensa vetäytymällä Afganistanista ”yksipuolisella päätöksellä”, liittolaisiaan kuulematta.

Ja tästä päästiinkin aprikoimaan tarvitseeko Afganistanin tapahtumien silti merkitä ”koko transatlanttisen yhteistyön kuivumista” ja kuinka ”Afganistanin jälkipyykissä tullaan varmasti puimaan (Yhdysvaltojen) sitoutumista Natoon sekä EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa”.

Aivan kuin joku Afganistan olisi ollut jokin Nato -maa, joka on nyt ”uhrattu” kauhealle ääriliikkeelle, kun ei lopulta sitouduttukaan puolustamaan ikuisesti maahan vaivalla istutettuja ”liberaaleja rakenteita”.

Ja tästä lähteekin sitten suomalainen blogisti jo täydelle kiitolaukalle. Johtopäätöksenä tästä Lännen kauheasta katastrofista ja nöyryytyksestä onkin se, että mitään ”Länttä” tai ”Läntistä yhteisöä” ei ole enää olemassakaan, koska ”Yhdysvallat petti koko Lännen. Vedätti, narutti, harhautti”.

Ja sitten, kuinka ollakaan, tuleekin jo mahtava Venäjä ja ottaa ”oman etupiirinsä” haltuunsa. (Ainakin nyt luoteisrajan etupiirinsä.) Koska sen enempää Amerikat kuin unionitkaan eivät tee mitään, kun eivät vain pysty. Ja niin siirtyy Suomikin harhakuva-Lännestä itään ja on vihdoin siellä minne se kuuluukin. Halleluja.

Tämä Venäjä se pomppaa aina suomalaisten mielissä loppupeleissä framille kuin vieteriukko. Venäjä tulee, näkee ja voittaa. Ja avuton, hajalle lyöty Länsi ei voi kuin voivotella kauhuissaan ja voimattomana.

En oikein tiedä mikä siinä on, mutta aina tulee riemastuttua, kun epäsäännöllisin väliajoin saa aina törmätä näihin ”Venäjä tulee, Venäjä tappaa. Venäjä se näyttää vielä kaikille närhen munat” -juttuihin.

Jotenkin tulee välillä jo mieleen, että Moskovan Kremlin reaalipoliitikot lienevät jo aika kauan ihmetelleet joidenkin suomalaisten loputonta, aina välillä esiin ryöpsähtävää Venäjä -hurmiota. Minä ainakin ihmettelisin, siis jos olisin venäläinen reaalipoliitikko.

 

Kenen häpeä? Loppujen lopuksi?

 

Kenen häpeä Afganistanin viime viikon tapahtumat lopulta olivat? Amerikkalaistenko? Vainko heidän? Siltähän asia nyt eurooppalaisittain – ja etenkin suomalaisittain – on saatu hetkellisesti näyttämään.

Vai pitäisikö meidän eurooppalaisten ehkä sittenkin hävetä vielä enemmän, kun olimme niin naiiveja lapsosia, että kuvittelimme, että amerikkalaisetkin halusivat vain rakentaa kanssamme Afganistaniin ”liberaaleja rakenteita”. Demokraattisesti hallittu maa, jossa tytötkin saavat käydä koulua ja naiset tehdä töitä? Oliko nyt niin paljon vaadittu? Mitä ilmeisimmin oli.

Kaksikymmentä vuotta ja parituhatta miljardia törsättyä dollaria. Ja sittenkin asiat jäivät ”loppuun saattamatta”. Koskahan ne asiat olisivat tulleet loppuun saatetuiksi? Joskus vuonna 2040? 2060? 2080? ”2100? Erikoinen paikka tuo Afganistan: ensin sinne ei olisi pitänyt mennä ollenkaan – ja sitten sieltä ei olisi saanut lähteä pois. Mikään ei ole koskaan hyvä.

Väärin menty, väärin toimittu, väärin lähdetty. Kaikki toimijat, amerikkalaiset, eurooppalaiset, Kabulin hallitus ja Taleban, tiesivät oikein hyvin, että souvi on päättymässä pikapuoliin, kun operaatiota ei voinut iankaikkisesti jatkaakaan. Se, että isolla rahalla rakennettu ja ylläpidetty, hyvin varustettu valtion väkivaltakoneisto ei sitten lopulta laittanut tikkua ristiin huomattavan alivoimaisen sissiliikkeen lähdettyä etenemään, oli lopultakin aivan varmasti afgaanien ikioman, täysin kyynisen opportunismin ansiota.

(Sivistyssanakirjan tarkka määritelmä: Lat. opportu´nus = sopiva, otollinen. Poliittinen suunta, joka ilman jyrkkää periaatteellista kantaa mukautuu oloihin saavuttaakseen tarkoitusperänsä.)

Jos palkanmaksu oli päättynyt tai pikapuoliin päättymässä, mitään riittävää muuta syytä 20 vuotta ylläpidetyn näytelmän jatkumiselle ei enää ollut olemassa. Afganistanilainen opportunismi tarkoittaa vanhastaan sitä, että yksinkertaisesti siirrytään voittajaksi arvioidun tahon puolelle. Kaikki osapuolet ovat kyllä olleet tästä kaiken aikaa hyvin tietoisia. Siltäkin osin kaikki hämmästely ja taivastelu on ollut koko lailla tarkoituksetonta.

Kysymykseen kenen kuuluu hävetä ei siis oikein ole mitään muuta vastausta kuin: afganistanilaisten itsensä, hallinnon ja armeijan – ja heidänkin lähinnä kait vain sotilaskunniansa puolesta. Ja jos taas kaikki sujuikin – afganistanilaisittain – täysin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, niin ei sitten tietysti heidänkään.

Ongelmia ja eriasteisia ikävyyksiä ehkä kasautuu tietyille väestöryhmille kuten tytöt, naiset, hazarat (10 prosentin shiiavähemmistö), jo maallistumaan ehtineille (jotka ovat jo sitä mieltä, että puolipakolla kasvatettu pitkä parta ei muuta kuin kutiaa) ym., mutta jos uusi hallinto onnistuu vakiinnuttamaan valtansa kaikkialle maahan ja keräämään edes enimmät ylimääräiset aseet pois, niin plussan puolelle voidaan ehkä mennä rauhantilan palaamisen osalta. Ovat sitä rauhaa ymmärtääkseni ehtineet kaivatakin viimeiset neljäkymmentä vuotta. (Jotkut aikoinaan Pakistaniin paenneet ovat kuulemma jo palailemassakin, kun uskovat, että nyt se rauha vihdoin koitti.)

 

XXXXXX

 

Tämä oli ensimmäinen ja ehdottomasti myös viimeinen kirjoitukseni Afganistanista. Jätän tavoilleni uskollisena kommenttikentän auki, siltä varalta että jollakulla olisi jotakin kommentoitavaa.

Saattaa kuitenkin olla tällä kertaa niin, että en vaivaudu kommentoimaan kenenkään kommenttia muuta kuin toteamalla lakonisesti: ”Niin. Tuotakin mieltä saa tietysti olla”. Puolustan näet toki edelleen kaikkien oikeutta olla maailman asioista juuri sitä mieltä kuin kukin lystää. Se on lopultakin sitä ainoaa oikeaa meininkiä.

 

 

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu