Enää 17% ruotsalaisista sanoo NATO:lle Ei, jos Suomikin liittyy

Taas vaihtui otsikkokin viime hetkellä. Alkuperäinen otsikko oli tällainen: ”Suomi ja Ruotsi: vaihtuuko NATO -vetovastuu kalkkiviivoilla?” Samapa tuo, tästäkin puhutaan.

Kertaalleen olen jo ehtinyt sanoa, että ”juna menee jo”. Miten valtavan kauan siitäkin on jo aikaa! Tuota lausuessani en kuitenkaan vielä edes oivaltanut, että muuttuisi luotijunaksi näinkin pian. Alkaa olla tuo ajan riento niin nopeaa, että ajankohtaisten, silti mahdollisimman pohdittujen, blogikirjoitusten laatiminen vaikeutuu hetki hetkeltä. (Ehkä minusta ei olisi ollut toimittajaksi, kuten joskus nuorempana vähän suunnittelin.)

Juuri kun olen saanut hahmoteltua hyvän blogikirjoituksen aihion vetävine otsikoineen päivineen, Helsingin sanomat kopsahtaa luukusta, ja kun vihdoin saan sen aamukahvin kera plärättyä, niin joudun toteamaan, että ”taas ne pirulaiset ehtivät käsitellä juuri minun tuoreimmat, viisaat aatokseni”. No, hyvä nyt näin päin. Pari vuotta tässä ehtikin jo vierähtää niin, että okulaareihini ei paljon muuta pomppinut kuin koronaviirusta, (Enkä tietenkään tällä halua sanoa, ettei se ole ollut tärkeää. Niitä miehiä en toki ole.)

Nato -asioiden, kuten myös Ukrainan sodan, etenemistä seuraan tietysti kuitenkin herkeämättä. Sodasta olisin keksinyt paljonkin sanottavaa, koska en ole yhtään sen huonompi sotilas kuin kukaan muukaan varusmiespalveluksensa suorittanut blogisti tai kommentaattori täällä. Olen kuitenkin halunnut jättää välillä muillekin suunvuoron. Ja kiitettävästihän sotaa on täällä kommentoitukin, ihan ilman minuakin. Slava, Ukraini! Geroim slava!

Suomen Nato -asiat taas liikkuvat täydellisen suurenmoisesti täsmälleen siihen suuntaan, mistä olen viimeiset pari vuotta intomielisesti posmottanutkin. Olotila on tietysti sitten ihan sen mukainen: ekstaattisen riemullinen. Tai sanotaanko että vähän kuin Pegorion -ummetuslääkkeen mainoksessa: ”Huh! Kakka tuli! Vihdoinkin!” (Siis ankaran kovan, 30 vuoden Nato -ummetuksen jälkeen. Jos nyt vielä selittää pitää.) Kerrassaan suurenmoista ”aineetonta hyvinvointia”. En voi kuin suositella kaikille.

Suomi, Ruotsi ja Nato (taas)

Tuohan se on ollut yksi mieliaiheistani jo pitkään. Ja koko ajan olen painottanut, että ruotsalaisten päät ovat vuosi vuodelta kääntymässä, hitaasti niin kuin suomalaistenkin, mutta että ruotsalaisten Nato -kannatuksen lähtötaso on kuitenkin ollut jo valmiiksi huomattavasti korkeammalla kuin Suomessa. Ja miten kaikki tulee kulminoitumaan Ruotsin ensi syyskuun valtiopäivävaaleihin. Jolloin, jos valta vaihtuu, Ruotsin Nato -juna lähtee ehkä nopeastikin liikkeelle, ja silloin Suomenkin on oltava valppaana ja tiiviisti Ruotsin mukana joka askeleella.

Ja sitten tuli Vladimir Putin, hillittömine hölmöntölväyksineen. Ja koko paletti menikin täydellisesti uusiksi. No, asioiden näin ollen: syntyköön Ukrainan tragediasta puolestaan tälle pallonkulmalle vastaavasti jotakin hyvää.

XXXXXX

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen kirjoitti tasan kuukausi sitten (17.3.) kolumnin otsikolla: ”Suomi ei voisi jäädä odottelemaan Ruotsia, jos Ruotsi kipuilisi Natoa”.

Siinä olikin koottuna suurin piirtein kaikki ne asiat, joita olin siihen mennessä ehtinyt jo itsekin pohtia. Tärkein tiivistyi kahteen lauseeseen: ”Suomen Nato -puntaroinnissa ratkaisee kansallinen etu. Jos se vaatii hakemista Natoon, sitä ei voi lopulta lykätä siksi, ettei Ruotsi päädy samaan”.

Viimeisen kuukauden mittaan tilanne onkin sitten jo ehtinyt taas elää. Ja oikein kunnolla. Suomessa on puhuttu Ruotsista enemmän kuin aikoihin -ja Ruotsissa Suomesta ehkä enemmän kuin koskaan sitten viime sotien. Suomalaisten – ja sitä myöden kiitettävän nopeasti myös Suomen valtiojohdon – aktivoituminen Nato -kysymyksessä on näyttänyt yllättäneen ruotsalaiset hyvin perinpohjaisesti.

Ruotsissa koko puoluepolitiikka on ollut perinteisesti hyvin blokkiutunutta ja ideologisoitunutta, eikä koko turvallisuuspoliittista keskustelua ole yleensä totuttu käymään, ainakaan sillä volyymilla ja intensiteetillä kuin mitä sitä nyt on käyty Suomessa – ja hiljalleen Ruotsissakin. Dagens Nyheterin pääkirjoitus viime sunnuntaina ilmaisi asian hyvin: ”Suomi on aikuisten Ruotsi -myös Nato -keskustelussa”.

XXXXXX

Nato -jäsenyyden perään haikailleet suomalaiset, siis perinteisesti se noin viidesosa kansasta, ovat vuodesta toiseen halunneet löytää perisyyn Suomen natottomuuteen oman maamme presidenteistä. Kun suurimmat syylliset ovat koko ajan olleet siellä rajan takana. Siis ei itärajan vaan länsirajan takana. Ja nyt tarkoitetaan juuri sitä Ruotsin sosialidemokraattista puoluetta, joka on nytkin viimeiset seitsemän ja puoli vuotta pitänyt piinttyneine natoallergioineen paitsi Ruotsin, niin siinä sivussa myös Suomen, tiukasti Naton ulkopuolella.

Toinen pääsyyllinen löytyy sitten vielä helpommin. Ei tarvitse kuin katsoa peiliin. Koskee sitä neljää viidesosaa Suomen kansasta, jotka eivät ole ymmärtäneet Suomen Nato -jäsenyyttä kannattaa. Koskaan. Missään tapauksessa milloinkaan. Koska ”meillähän on nyt ihan hyvä näin”.

XXXXXX

Kirjoitin joskus pari viikkoa sitten ihan muistilapulle, kuten tapaan koko ajan tehdä, näin: ”Voisi olla ihan hyödyllistä, jos Saksan liittokansleri Scholz ja pääministerit Marin, Störe (Norja), Fredriksen (Tanska) plus vielä vaikka briteistä työväenpuolueen Keir Starmer istuttaisivat pääministeri Anderssonin ihan kunnon interventiosessioon ja selittäisivät hänelle juurta jaksain, että on kovin huonoa sosialidemokratiaa vastustaa vieläkin Ruotsin Nato -jäsenyyttä sillä perusteella, että se Nato on aivan kamala militaristinen pahisjärjestö. (Ja Yhdysvallat se pahin julma imperialisti pommittaessaan sitä Vietnamia. Ja mitä Olof Palmekin tästä kaikesta sanoisi!) Naton demaripääsihteeri Stoltenberg voisi tulla myös mukaan selittämään. Ihan että jos ei ole vieläkään riittävästi Magdalenalle selitetty.”

Tämänkin jälkeen ovat mannerlaatat jo ehtineet liikkua. Ruotsidemokraattien puoluejohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti viime maanantaina (12.4.), että hän ja hänen mukanaan puolueen hallitus asettuivat sille kannalle, että Ruotsin pitää hakea Naton jäsenyyttä, jos Suomikin päättää niin tehdä. Tämän myötä Ruotsin valtiopäivillä enemmistö kansanedustajista on nyt Nato -jäsenyyden kannalla – ainakin jos Suomi jäsenyyttä hakee. Tai siis kun.

Myös sosialidemokraattien kanta saattaa nyt tuoreimpien tietojen mukaan olla muuttumassa, mikä tietysti onkin nykyisessä tilanteessa välttämätöntä, koska Ruotsissa on nimenomaan sosialidemokraattien vähemmistöhallitus. Tämän jäleen Nato -jäsenyyttä vastustamaan jäisivätkin enää ympäristöpuolue ja vasemmistopuolue.

Mielenmuutosten takana on tietenkin muutakin kuin Suomen terhakas esimerkki ja meidän Sannamme uuttera puurtaminen. Kansalaisten mielipiteet ovat muuttuneet. Ehkä aavistuksen verran hitaammin kuin Suomessa, mutta silti vauhdilla.

Sifoundersökningenin kysely (TV4 Nyheter) kertoi jo 24.3., että 59% ruotsalaisista haluaa Ruotsin liittyvän Natoon, jos Suomikin liittyy. Vain 17% oli enää vastaan. (EOS: 24%.) Ja tämä oli siis tilanne jo kolme viikkoa sitten! Tuoreempaa kyselyä en löytänyt. Ovat ilmeisesti vähän laiskoja ja saamattomia ihmisiä nuo ruotsalaiset.

(Suomi toki johtaa mielipidemaaottelua selvin luvuin. Viimeisimmässä, MTV -uutisten kyselyssähän (11.4.) Suomessa oli jo 68% vastaajista jäsenyyden puolesta ja vain 12% vastaan. Ja ”jos valtiojohto suosittelee”, niin puolesta oli 77% ja vastaan enää 11%. Tasan sama muuten, kuin EVA:n kyselyssä jo aiemmin.)

Sifon kyselyssä eriteltiin vastaukset myös mielenkiintoisesti puolueittain. Tässä M = moderaterna (Ruotsin kokoomus), L = liberalerna, C = centerpartiet, KD = kristdemokraterna, SD = sverigedemokraterna (perusruotsalaiset), S = socialdemokraterna, V = vänsterpartiet ja MP = miljöpartiet (vihreät). Ensin kysyttiin näin:

”Tycker du att Sverige skall gå med i Nato?”

M: Ja: 65%, Nej: 13%, Vet ej: 22%
L: Ja: 82%, Nej: 12%, Vet ej: 6%
C: Ja: 36%, Nej: 20%, Vet ej: 44%
KD: Ja: 65%, Nej: 17%, Vet ej: 18%

SD: Ja: 50%, Nej: 21%, Vet ej: 29%

S: Ja: 27%, Nej: 31%, Vet ej: 42%
V: Ja: 11%, Nej: 56%, Vet ej: 33%
MP: Ja: 16%, Nej: 50%, Vet ej: 29%

Ja sitten sama, kun kysyttiin puolueittain näin:

”Om Finland går med i Nato, tycker du då, att Sverige skall gå med?

M: Ja: 79%, Nej: 5%, Vet ej: 16%
L: Ja: 91%, Nej: 6%, Vet ej: 3%
C: Ja: 61%, Nej: 10%, Vet ej: 29%
KD: Ja: 68%, Nej: 11%, Vet ej: 21%

SD: Ja: 67%, Nej: 14%, Vet ej: 19%

S: Ja: 52%, Nej: 19%, Vet ej: 29%
V: Ja: 23%, Nej: 42%, Vet ej: 35%
MP: Ja: 35%, Nej: 26%, Vet ej: 38%

Eli näinhän se kiepsahti. Ruotsalaiset muistivat taas, pitkästä aikaa, että ”Finlands sak är vår”. Huomionarvoista on tässä etenkin tuo sosialidemokraattien kannanmuutos, jos (tai kun) Suomi menee jo. Vastustavalle kannalle jää enää 19%. Porvaripuolella vastustus sulaa lähes olemattomiin. Näin tärkeä maa on Suomi. Ainakin ruotsalaisille. Moniko suomalainen olisi tätä aiemmin helposti uskonutkaan? Vastaan itse: ei kovinkaan moni.

XXXXXX

Suomi on nyt siis, kuten alamme jo kaikki ymmärtää, asettanut Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen niin kiusalliseen tilanteeseen, että siitä ei ole juurikaan muuta ulospääsyä kuin lipuminen kiltisti Suomen vanaveteen. Keksin joitakin viikkoja sitten omasta mielestäni hauskan kielikuvan tai vertauksen, ja se meni näin:

”Totta kai Ruotsi on vanhastaan meidän ”Svea-mammamme”, joten Suomi on vähän kuin Ruotsin lapsi. Mutta siinä vaiheessa, kun se mamma alkaa dementoitua, niin tottahan sen aikuisen lapsen on otettava mammaa kädestä kiinni ja talutettava kotiin. Niin tehdään, koska niin kuuluu tehdä.”

XXXXXX

Ruotsin vaalien läheisyydellä on oma vahva vaikutuksensa. Sosialidemokraatit eivät suurin surminkaan halua joutua nykytilanteessa ”Nato -vaaleihin”, mitkä ovat väistämättä edessä, jos demarit viivyttelevät omaa Nato -ratkaisuaan.

Nyt näillä Ruotsin puolueiden kannatuksilla ei ole todennäköisesti enää suurta merkitystä, mutta kirjataan nyt, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Puoluekannatus nyt (4/2022), suluissa muutos viime vaalitulokseen:

S: 31,7% (+3,4%)
M: 21,8% (+2,0%)
SD: 19,1% (+1,0%)
C: 6,9% (-1,7%)
V: 9,7% (+0,5%)
KD: 5,8% (-0,5%)
MP: 3,1% (-1,4%)
L: 2,3% (3,2%)

Sekä liberaalit että miljöpartiet ovat roikkuneet jo pari vuotta Ruotsin neljän prosentin äänikynnyksen alapuolella, liberaalit kaikkein pahiten. Uusi paikkajako näyttäisi juuri nyt tältä:

– Vasemmistokoalitio: S: 119p + V: 32p = 151p.
– Oikeistokoalitio: M: 82p + KD: 22p + SD: 68p = 172p. (+C: 26p = 198p) (!)

Nykyisen oikeisto-opposition pahin ongelma on tasan sama kuin neljä vuotta sitten eli keskustapuolue ja sen puheenjohtaja Annie Lööf (vuodesta 2011), joka vihaa ruotsidemokraatteja, koska puolueessa on sen perustamisen aikoina ollut tiettävästi mukana joitakin uusnatseja. Juuri tämä seikkahan lopulta viimeksikin mursi sementoituneen blokkipolitiikan ja mahdollisti lopulta Stefan Löfvenin demareiden jatkokauden.

Porvarioppositiolla on yhteinen, vahva halu kaataa demarihallitus ja myös voimakas tahtotila Ruotsin liittymiselle Natoon. (Neljän puolueen: M,C, KD ja L, sopimus jo vuodelta 2015, jonka keskustakin on juuri hiljakkoin vahvistanut.) Keskustan mahdollinen siirtyminen tukemaan taas vasemmistoa keikauttaisi voimasuhteet kuitenkin jälleen nurin: S, V ja C = 177 paikkaa vastaan M, KD, SD = 172 paikkaa. Tällöin Magdalena voisi jatkaa pääministerinä, olipa Ruotsin Nato -päätös mikä hyvänsä. Siis ainakin nyt teoriassa.

Tässä tilanteessa sosialidemokraattienkin kääntyminen Nato -jäsenyyden kannalle olisi varmasti se pienimmän riesan tie, ulos jo kohta perinteeksi muodostuneesta vinksinvonksin/heikunkeikun -tilanteesta.

Kaiken muun hyvän lisäksi meiltä suomalaisiltakin vietäisiin kaikki Ruotsin sisäpolitiikkaan liittyvä jännitys ja ehkä jopa kiinnostus. Ainakin itselleni olisi koko lailla yhdentekevää hääräisikö Nato-Ruotsin pääministerinä seuraavat neljä vuotta Ulf Kristersson vai Magdalena Andersson. Tuntuu hullulta edes ajatella miksi kiinnostaisi.

XXXXXX

Asiat äärimmilleen yksinkertaistettuina: Ruotsin liittyminen Natoon ilman Suomea olisi Suomelle hirvittävä katastrofi. Toisaalta Suomen liittyminen Natoon ilman Ruotsia on Ruotsille, Suomelle ja osittain myös Natolle lähellä herttaisen yhdentekevää. Koska Ruotsi on, kuten me kaikki tiedämme ja ymmärrämme, käytännössä Natossa, vaikka miten olisi syrjässä jostakin päätöksenteosta, yhteisestä suunnittelusta ym. Ja nyt kun sanoin ”lähellä herttaisen yhdentekevää”, niin tietysti liioittelin. Molempia ”tarvitaan” ja Natokin näkee paljon mieluummin, että maamme liittyvät yhdessä, kuin vain toinen tai toinen.

”200 vuotta puolueettomuutta.” Vai niin? Kysytään nyt kuitenkin, että mikäs ”puolueeton” maa se semmoinen EU-Ruotsi on ollut yhtään sen enempää kuin vaikkapa Suomikaan? Varsinkaan kun on (toisin kuin esim. Suomi) lekoteltu jo viimeiset 70 vuotta Yhdysvaltain ydinasesateenvarjon suojissa ja mm. toimittu tiiviisti osana Lännen tiedusteluyhteistyötä. Siis noin niin kuin jos totta puhutaan eikä keskitytä ylpistelemään jollain ikivanhalla ”puolueettomuuden” myytillä.

Saan minä kysyä, vapaassa maassa, kun kerran tekee mieli kysyä. Ja kysymyshän ei ollut yhtään huono, vaikka joudun taas itse sanomaan.

XXXXXX

Loppukevennyksiä on tällä kertaa poikkeuksellisesti ihan kaksin kappalein.

Loppukevennys 1:

Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, niin Suomessa on juuri käyty poliitikkojen takinkäännön SM-kisat. Vihreät taisivat napata kultaa, perussuomalaiset punnersivat komeasti hopealle, keskusta jolkottelee hissun kissun pronssille. Ketään ei ole varmasti yllättänyt se, että vasemmistoliitto on jäänyt lähtötelineisiin. Sen sijaan hämmentävää on ollut nähdä, miten sosialidemokraatitkin ovat jääneet vielä heijaamaan itseään niihin samoihin telineisiin.

VKK:n Ano Turtiainen on omasta puolestaan juossut jo puolitoista kilometriä, mutta valitettavasti väärään suuntaan. Kokoomus ja RKP eivät osallistuneet koko kisoihin, koska takit olivat jo valmiiksi oikein päin. Kristilliset ovat edenneet jo takasuoralle, mutta seisahtuneet hetkeksi, ilmeisesti rukoilemaan Jumalalta johdatusta. Liike Nyt keskittyi aluksi lätkän pelaamiseen ja sen jälkeen lätkän pelaamisen lopettamiseen. Tulivat maaliin jossain välissä, ilman että kukaan huomasikaan.

Loppukevennys 2:

Panin jossain vaiheessa merkille, että yhdellä jos toisella on alkanut sodan myötä vallan runosuoni pulppuamaan. Itsellänikin tuli ihan autolla ajaessani (sen mitä nyt köyhä enää pystyy) mieleen, että sanoitetaanpas uudelleen tämä muuan viime maailmansodan aikainen brittirenkutus. (Sävel: Kwai -joen silta / Bridge over the River Kwai.) Siis se sotavankien kuorossa viheltämä juttu. Ja se meni sitten näin:

”Putler has only got one ball.
Lavrov has two, but very small.
Peskov has something similar,
but Shoigu doesn´t have any at all.”

Alkuperäisessä viritelmässä natsien palleista ja niiden määrästä, koosta tai olemassaolosta laulettiin siis Hitleristä, Göringistä, Himmleristä ja Goebbelsistä. Mutta minusta tämä muunnelmakin on ihan kiva. Taiteesta voi tietysti aina olla montaa mieltä.

Olkaa tekin. Kaikin mokomin.