Hyvät veljet! Teidän täytyy kertoa NAISILLE miksi Suomi tarvitsee NATO -jäsenyyden!

Ehkä alan heti selittää, mitä ajan takaa tällä (toivottavasti) huomiota herättävällä otsikolla. Ja kaikki tietävätkin jo, että kun minä alan selittää, niin siitä ei välttämättä ihan heti loppua tule. Yritetään sitten edes selittää hyvin.

Oletteko panneet merkille miten kauniimman sukupuolen edustajat loistavat poissaolollaan kirjoittipa blogisti NATO -otsikolla mitä tahansa? Blogisti on mies ja samoin kaikki kommentaattorit ja kommentaattorien kommentaattorit ovat aina sataprosenttisesti pelkkiä miehiä. (Vai pitäisikö nykyään sanoa jo modernisti että ”miesoletettuja”? No ei kai nyt sentään. Joku raja sentään modernismillakin!)

Mutta näinhän tämä on. Yksikään naispuolinen ihminen ei halua koskea tähän masinoimaani Nato -keskusteluun pitkällä kepilläkään. Heitäkö ei yhtään kiinnosta? Vai tuntevatko he vain syvää vastenmielisyyttä kaikkea ”toksisen maskuliinista” militaristista hömpötystä kohtaan?

Joskus ennen vanhaan naiset vaikenivat seurakunnassa. (Koska sitä heiltä edellytettiin.) Nyt he vaikenevat täällä -tai eivät nyt vallan vaikene, mutta vaikuttavat keskittyvän lähinnä sosiaali- ja terveysalan ym. kysymyksiin. Ja tietysti siihen koronavirukseen, joka on nyt villinnyt meidät kaikki. Kirjoittamaan aivan loputtomasti. Uskokaa pois, vielä kauan sen jälkeeenkin, kun minä olen sanonut Natosta kaiken sanottavani (sekin aika tulee), tämä koronaviruskeskustelu jatkuu, jatkuu ja jatkuu…

Mutta katsotaan tarkemmin miten valtavan suuret erot suomalaisten Nato -kannatuksessa on tänä päivänä miesten ja naisten välillä. (Tämä on mielestäni äärettömän tärkeää noteerata, kun kerran naisia on pieni enemmistö kaikista äänioikeutetuista!) EVA:n viimeisimmässä mielipidetiedustelussa (12/2019) ero tulee hyvin selvästi esille:

Kysymyksenä: ”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%). Ja vastaukset:

 

18-35 -vuotiaat:   Samaa mieltä: Vaikea sanoa: Eri mieltä:

Miehet:                        26%                   29%               45%

Naiset:                          11%                    35%               54%

36-55 -vuotiaat:  Samaa mieltä: Vaikea sanoa: Eri mieltä

Miehet:                       33%                  24%                  43%

Naiset:                        14%                   43%                  43%

58-70 -vuotiaat:  Samaa mieltä: Vaikea sanoa: Eri mieltä:

Miehet:                          31%                  19%                 50%

Naiset:                           15%                   39%                45%

Monessakin mielessä hyvin mielenkiintoinen tilasto. Herättää lukuisia kysymyksiä. Kuten esim. että eikö otokseen ole sattunut ketään 56 – 57 -vuotiasta? Tai sitten on ehkä vain painovirhe. Entä miksi ei ole edes kysytty 71 – 100 -vuotiailta? Mitä ihmeen ikärasismia tämä nyt on?! He ovat aivan yhtä täysivaltaisia ja äänioikeutettuja Suomen kansalaisia kuin kaikki muutkin! Vanhemmasta päästä ovat jopa sota-ajan nähneitä, ainakin lapsina tai nuorina. Voisi olla heillä vaikka kuinka kovaa Nato -kannatusta, kun ovat itse nähneet mitä sota on. Että ensin laitetaan yli 70 -vuotiaat karanteeniin tylsistymään kuoliaiksi ja sitten ei edes viitsitä kysyä kantaa Suomen Nato -jäsenyyteen. Ei ole laitaa tämmöinen törkeä syrjintä!

Vaan mikä tärkeintä ja oleellisinta: ei se suomalaisten Naton vastustus mitenkään niin musertavan ylivoimaisen valtavaa lopultakaan ole!

Koskapa, kuten näemme, Nato -jäsenyyden vastustajia on enemmistö (54%) kansalaisista yhdessä ainoassa ryhmässä: 18 – 35 -vuotiaissa naisissa. (Ja 58 – 70 -vuotiaissa miehissä tasan puolet.) Kaikissa muissa ikä- ja sukupuoliryhmissä vastustajia ei ole kuin 43 – 45%! Ja heistäkin hyvin monille vastustuksen syy voi hyvinkin olla vain se, että koko kysymys mielletään kummalliseksi: ”Mihin Natoon? Miksi ihmeessä? Mikä kysymys tuo nyt on? Ei ole ennenkään missään Natossa oltu, niin miksi nyt muka pitäisi liittyä? Ja eix Suomi ole puolueeton maa?!”

On helppoakin helpompi sanoa ”ei” kaikelle mitä ei ymmärrä ollenkaan ja myös kaikelle mikä ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Kaikki tuntematon on pelottavaa ja kaikki epäkiinnostava on yksiselitteisesti epäkiinnostavaa. Ja sitä on sitten varmasti paljon helpompaa vastustaa kuin kannattaa. Jos muutoksen pelosta puhutaan, niin eiköhän meidän kaikkien sisällä asu pieni konservatiivi, joka haluaa sanoa kaikelle muutokselle ”ei”.

Ja nyt kun katsotaan tuota EVA:n kyselyn sukupuolijakaumaa, niin se vasta mielenkiintoinen onkin. Kokonaisuutena mies- ja naispuolisten vastaajien ero on todella suuri. Miehistä 30%mutta naisista vain 14% kannattaa Nato -jäsenyyttä. Ja juuri naisista kaikissa ikäryhmissä peräti 35 – 43% painaa tyhjää. Ei osaa sanoa eli ei vain ole mitään mielipidettä. Johtuu varmasti siitä, että moni ei ole missään elämänsä vaiheessa uhrannut yhtäkään ajatuksenpoikastakaan millekään Natolle, saati sitten Suomen mahdolliselle Nato -jäsenyydelle. Ja miksipä ihmeessä olisikaan? Poissa silmistä, poissa mielestä. Ja onhan heillä tietysti yleensä aina paljon muutakin ajateltavaa.

Useimmilla heistä on lapsiakin. Lapsia, joita pitää koko ajan paapoa, ruokkia ja vaatettaa, pukea ja riisua, nukuttaa ja herättää; leikittää, kasvattaa ja kouluttaa, pyyhkiä vuoroin nenät, vuoroin pyllyt. Pitää huolehtia ja vakoilla, tapella ja riidellä, milloin mitäkin missäkin ikävaiheessa, loputtomasti ja päättymättömästi. Kunnes yht´äkkiä ollaankin jo mummuja ja pitää hoidella vielä niitä lapsenlapsiakin, ainakin tuolloin tällöin. Ja omat, ikivanhoiksi hupsahtaneet vanhemmatkin pitäisi vielä hoitaa tai omaishoitaa ja kaiken päälle vielä oma mieskin dementoituu ja hänetkin pitäisi hoitaa. Ja vielä pitäisi olla oikein hyvä vaimo ja kodinhoitaja ja kokki ja siivooja ja vielä pitäisi hoitaa ne leipätyötkin, että saisi jostain vähän rahaakin, että voisi edes ostaa sitä leipää ja mielellään vielä jotain sen leivän päällekin ja siellä töissäkin pitää vielä sairaanhoitajana tai sosiaalityöntekijänä tai minä milloinkin ehtiä vielä hoitamaan puoli maailmaa kaiken muun hoitamisen päälle.

Että alapa siinä kaiken loputtoman hoitamisen ja hoitelemisen päälle vielä funtsimaan, että ”Niin! Se Suomen mahdollinen Nato -jäsenyys! sen edut ja mahdolliset haittapuolet… Tjaa-a. Alanpa miettiäkin tätä asiaa oikein urakalla. Pitänee varmaankin aloittaa ottamalla selvää, mikä ihme se semmoinen Nato olikaan. Enpä ole eläissäni ehtinyt ajatella koko asiaa, mutta ehkä nyt olisi korkea aika. Tosin koko Natostahan ei nykyään edes puhuta missään mitään, joten miksipä ihmeessä minunkaan pitäisi…”

Eli jos vilkaistaan vielä sitä tilastoa. Vain yksi kymmenestä 18 – 35 -vuotiaasta suomalaisnaisesta ilmoittaa kannattavansa Suomen Nato -jäsenyyttä. Ehkä kysymyksen pitäisikin kuulua: miten ihmeessä heidät voisi saada edes hetkellisesti ajattelemaan koko Natoa? Kun se ei millään tavalla edes sivua heidän ajatusmaailmaansa tai elinpiiriään eikä ole juuri kenellekään millään tavalla ajankohtainen tai edes ajattelemisen arvoinen asia. Ellet nyt sitten satu olemaan vaikka kokoomuslainen yhteiskuntatieteiden opiskelija tai juuri varusmiespalveluksen suorittanut parturikampaaja tai jotain.

Kaikille muille koko Nato on yhtä kaukainen kuin Naantalin Muumimaailma -tai oikeastaan vielä paljon etäisempikin. Muumimaailmassa voi sentään vaikka suunnitella lähtevänsä käymään lasten kanssa joskus, Nato taas on vain joku kaukainen mörkö, josta ovat kiinnostuneita vain jotkut ihmeellisisistä sotaleikeistä ja sotapeleistä kiinnostuneet nuoret miehet, mutta ”ei minun sivarimieheni ainakaan ollenkaan…” Näinhän se vain on: turvallisuuspolitiikka ja maanpuolustus eivät ole naisille yleensä minkäänlaisia ykkösprioriteetteja.

Mutta että sellaistahan se meidän suomalaisten paljon taivasteltu kova Nato -vastaisuus taitaa enimmäkseen kuitenkin olla. Luulen vähän minä. Totta kai vastustajien joukossa on myös kova ydin: iso kasa vanhoja bolshevikkeja, jotka vihaavat ”imperialistisia ja kolonialistisia” länsimaita yli kaiken ja luulevat yhä, että Venäjä pelastaa ja työkansan voitto sortajista on vielä tuleva. Sitten on vielä paljon suurempi joukko kaikkia ulkomaalaisia ja kaikkea haittamaahanmuuttoa (lue: kaikkea maahanmuuttoa) vihaavia ”kansallismielisiä”, joista aika moni haluaisi Suomen lähtevän jopa EU:sta, jotta varmasti saisimme olla tasan yhtä yksin kuin talvisodan alla. Koska se olisi hienointa maailmassa.

Ja sitten on tietysti suuri joukko ihan oikeita pasifisteja, jotka ajattelevat aivan tosissaan, että ”Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Eikä nykyaikana enää koskaan mitään sotia tule, joten Suomi voisi aivan hyvin näyttää esimerkkiä koko maailmalle ja aloittaa yksipuolisen aseistariisunnan. Jalkaväkimiinoista luopuminen oli vasta hyvä alku; seuraavaksi pitää jatkaa Hornet -hävittäjien elinkaarta niin pitkään, että kukaan ei uskalla lentää niillä enää metriäkään. Ja näin maailma pelastuu.” Vaikka todellisuudessahan kaikkien tosipasifistien tulisi olla kaikkein innokkaimpia Naton kannattajia, koska juuri Nato vie kaikkien ”sotahullujen” herkullisilta tuleva sota -kuvitelmilta pohjan pois.

Ja sitten on ja sitten on. Kaikenlaisia ihmisiä, jotka ajattelevat kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi, että Suomi on jo yksinään -tai vähintäänkin yhdessä Ruotsin kanssa- niin karmeankauhea sotilasmahti, että kukaan ei voi meitä uhata. ”Kun tulee turlpaan!”

Ja sitten on vielä aivan uskomattoman suuri määrä Nato -jäsenyyden vastustajia, jotka ovat alkaneet ajatella, että tämä nykytilannehan on aivan loistava: me teemme oikein tiivistä yhteistyötä Ruotsin ja Naton kanssa ja osallistumme jopa Naton sotaharjoituksiin ja lähdemme aina välillä vaikka heilumaan jonnekin Afganistaniin tai kurdijoukkoja kouluttamaan tai minne ikinä nätisti kysytäänkään lähtemään -kunhan emme vain hyväksy niitä Naton kamalia turvallisuustakuita eli täysjäsenyyttä. Tästä Venäjäkin tykkää. Tykkää niin että. (Päätellen siitä, ettei nyt ainakaan sano mitään poikkipuolistakaan.) Eli tämä on hyvä. Näin olkoon, kun kerran tähän on tultu. Eihän meillä suinkaan ole mitään muuta koskaan mielessä ollutkaan, eihän?

Että onhan sitä Nato -jäsenyyden vastustusta paljon. Hyvin laaja ja sekalainen seurakunta -ja vielä ne trollit ja oikeat kotimaiset putinistit päälle. Pieni enemmistö kuitenkin nytkin joko kannattaa tai sitten ei osaa sanoa asiaan juuta eikä jaata. Eli ei tämä Suomen ikuinen Nato -jäsenyydettömyys tässä katsannossa mikään ns. kirkossa kuulutettu asia ole.

Helsingin Sanomien EVA:n kanssa lähes yhtäaikainen kysely (12/2019) antaa hieman poikkeavan tuloksen. sen mukaan Nato -jäsenyydelle sanoisi nyt ei 56% ja kyllä 24%. EOS -väkeä oli tässä kyselyssä vain 24%. Huomionarvoinen seikka on kuitenkin se, että vuodesta 2011 Nato -jäsenyyden vastustus on vähentynyt ennätyslukemista eli 68 prosentista peräti 12 prosenttiyksiköllä. Jos sama trendi jatkuisi, niin vuonna 2027 vastustajia olisi enää 44%. He eivät toki katoa minnekään, mutta blokki pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Rohkenisinko sanoa, että hiljaa hyvä tulee ja lopussa kiitos seisoo?

Turun Sanomissa kirjoitettiin kauan sitten (v. 2016) otsikolla: ”Natosta äänestetään vasta, jos kansa on valmista Natoon” seuraavasti:
”Kansanäänestys ei ole kannan muodostamista vaan hyväksynnän hakemista”.
”Kansanäänestyksen tarkoituksena ei siis olisi aloittaa keskustelua puhtaalta pöydältä ja kysyä kansalta neuvoa kannan muodostamisessa. Päättäjillä pitäisi olla jo äänestystä suunniteltaessa selvä, yhtenäinen näkemys siitä, että sotilasliittoon hakeutuminen olisi Suomen etu ja että myös kansa olisi mahdollista saada uskomaan samoin. Toistaiseksi näin ei ole.”

Juuri näinhän asia tietenkin on. Kun Suomen Nato -jäsenyys tulee joskus tulevaisuudessa mahdolliseksi, proseduuri on samankaltainen kuin neuvoa-antavan EU -jäsenyysäänestyksen yhteydessä. Suomi (+ Ruotsi, Norja ja Itävalta) allekirjoittivat EU:n jäsenvaltioiden kanssa 24.6.1994 sopimuksen jäseneksi liittymisestä. Suomessa kansanäänestys oli 16.10.1994. Eli kansalta haettiin vain hyväksyntää jo valmiiksi neuvotellulle sopimukselle.

Tilanteessa, jossa poliittinen johto on jo valmiit sopimukset neuvotellut ja on asettunut, presidentin johdolla, jäsenyyden taakse, tilanne kannatuksen ja vastustuksen suhteen onkin sitten tietenkin jo aivan erilainen kuin nykyään. Nyt meidän on vain päästävä sinne asti. Koska ja miten, se jää nähtäväksi. Minun arvaukseni on, että heti sen jälkeen kun Ruotsi lähtee liikkeelle ja meidän on mahdotonta jättäytyä yksin. Ruotsin seuraaviin vaaleihin on aikaa nyt kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Sitten näemme taas, mikä on tilanne.

Sitä ennenkään ei kannata jäädä lepäilemään toimettomana. Valtionjohto ei ole juuri nyt kiinnostunut käymään Nato -keskustelua ja heillä on toki -juuri nyt- muutakin ajateltavaa. Mutta ruohonjuuritason keskustelua ei ole kielletty. Minun reseptini on nyt tämä:

Naiset ovat suomalaisten Nato -kannatuksen kannalta yksi hyvin tärkeä avain. Naiset on saatava ymmärtämään Nato -jäsenyyden ensiarvoisen tärkeä merkitys Suomelle. Siispä: hyvät herrat! Kertokaa kaikille tuntemillenne naisille: vaimoillenne, sisarillenne, tyttärillenne, äideillenne, tädeillenne, anopeillenne, kälyillenne, miniöillenne ja työtovereillenne mitä Nato on ja miksi Suomi tarvitsee Nato -jäsenyyden.

Selittäkää heille niin kuin asia on, eli että Nato tarkoittaa rauhan varmistamista. (Naiset tykkäävät rauhasta, sillä he eivät tahdo nähdä rakkaidensa kuolevan sodassa.) Nyt, kun liian moni heistä ei ole muistanut koskaan ajatellakaan mitään Natoa, on teidän tehtävänne olla valistusupseereita ja unilukkareita. Levittäkää hyvää sanomaa, se voi vielä kantaa hedelmää.

Ja mitä tulee noihin kannatusprosentteihin: sainkohan viritettyä tällä jutulla pientäkään toivonkipinää? Jos niin hyvä. Se oli tarkoituskin. Seuraavaksi puhumme Ruotsista ja virittelemme lisää toivonkipinöitä. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu