Levada -gallup: Vain viisi prosenttia venäläisistä haluaa nähdä Lännen Venäjän vihollisena

Tulemme tähän tuoreehkoon kyselytutkimukseen aivan kohta. Ensin puhutaan kuitenkin hetki siitä, miksi tämän blogikirjoituksen alkuperäinen otsikko oli formuloitu muotoon: ”Ei se paljon auta, jos me kuvittelemme ymmärtävämme mitä venäläiset ´ajattelevat´ ja ´haluavat´.”

Meillä suomalaisillahan on, ainakin uskomuksissamme, erinomainen maine siinä, että juuri meiltä löytyy roppakaupalla ”Venäjä -osaamista”. Joidenkin mielestä meidän suomalaisten Venäjä -tuntemus on aivan huippuluokkaa tai ainakin parhainta mitä mistään länsimaasta voi löytyä. Kiitos historiamme täällä ”karhun” naapurissa ja välillä ihan ”kainalossa” saakka.

Täällä Puheenvuorossakin saattaa joku herättää epäilyksen, että allekirjoittanutkin katsoo maailmaa liian rajoittuneesti ”länsimaisesta” näkövinkkelistä, eikä osaa ol-len-kaan ottaa huomioon, miten Venäjällä katsotaan asioita ai-van toi-sin, ja myös toimitaan aivan toisin kuin länsimaisittain voisi kuvitella olevan järkevää.

Tähän täytyy vastata, että leipälajini on nimenomaan kansainvälisten suhteiden historia (valitettavasti ilman varsinaista tutkijataustaa), sitä kautta kv-suhteiden nykypäivä ja sieltä sitten uteliasta kurkistelua modernin ”tulevaisuuden tutkimuksen” puolelle. Kun olen aloittanut joskus 13 -vuotiaana, niin juuri näiden asioiden parissa hyvinkin perinpohjaista pähkäilyä on nyt jatkunut jo 48 vuotta. Siinä ajassa on tullut ajateltua maailmaa toisinaan myös venäläisestä näkökulmasta. Ei ehkä vieläkään riittävästi, mutta paljon.

XXXXXX

Katsotaanpa miltä se näyttää, kun meidän ihan tavan kansalaistemme Venäjä -tietämys ja laaja-alainen Venäjä -ymmärrys pääsee laulamaan sosiaalisessa mediassa. (Muutama sanatarkka kaappaus HS.fi:n ja YLE.fi:n viime päivien keskustelupalstoilta):

– ”Suomi on merkittävä, joskin ilmeisen luotettava osa Venäjän läntistä etupiiriä.”

– ”Lännessä ei ymmärretä Venäjää. Kun Venäjä on jostain eri mieltä, heitä ei mitkään länsimaiset lässytykset pelota.”

– ”Länsi lietsoo sotaa jota USA haluaa hinnalla millä hyvänsä.”

Alunperin ehkä hieman sivistyneemmin Pietarin tehtaalla formuloitu alkuperäispropaganda saatetaan toisinaan Suomessa kääntää eräänlaiseksi brutaalisuomeksi. Sen huomaa aina tietyissä tilanteissa.

Aina kun Venäjän orkestroima teatterikappale aktivoituu uudelle esityskierrokselle, Suomessakin ainakin pieni osa viiden prosentin Venäjä -mielisestä vähemmistöstä aktivoituu hillittömään rummutukseen ja suoltaa aivan millaista tuubaa tahansa, aivan kuin täysin luontevaksi osaksi käytävää ”kansalaiskeskustelua”.

Perusperiaatteena on se, että Venäjä tekee aina juuri niin kuin se hyväksi katsoo, välittämättä vähääkään mistään aggressiivisesti rajoilleen tunkevan Lännen naurettavista ”pakotteista” tai yhtään mistään muustakaan. Sillä ei vain ole kertakaikkiaan mitään pidäkkeitä, ja jos jotkut EU -pellet tai Natot sitä uhmaavat, se yksinkertaisesti vääntää kaasuhanansa kiinni, jonka jälkeen me kaikki kuolemme tänne viluun ja nälkään ja se on lorumme loppu.

Tämä on aina se itsestään selvä lähtökohta: Venäjä ei välitä Lännen reaktioista eikä mistään toimista, koska se elää kuin omalla ylhäisellä yksityisplaneetallaan, ainoana varteenotettavana toimijana ja subjektina, jolle kaikki muut maat ovat pelkkiä avuttomia objekteja. ”Eurooppa ei ole vakavasti otettava pelaaja”, kirjoitti juuri äskettäin täälläkin taas joku. ”Eipä löydy paljon muuta kuin ´sensaatiohakuisen median luoma älyllinen tyhjiö`.” Noh, onneksi sentään Moskovasta löytyy näin ”kriisinkin keskellä” sitä älyä vaikka muille jakaa!

Tällaisten viisauksien kera esittäytyy meille se pienen vähemmistön suuri älymystö ja heidän erinomainen ”Venäjä -tuntemuksensa”.

Toista ääripäätä edustaa sitten näkemys Venäjästä yksinkertaisesti vain ”imperialistisena roistovaltiona”. (Mitä se tietysti on lähes koko historiansa ajan pääsääntöisesti ollutkin.) Mutta jos lähdemme tästä näkökulmasta ja lopetamme siihen, me emme yritäkään kurkistaa ”venäläiseen ajatteluun” yhtään pintaa syvemmältä.

Minulla on ollut jo kauan mielessä erääseen puolivalmiiseen juttuun hauska väliotsikko. Käytetään se nyt vaikka tässä:

Ovatko venäläiset ihmisiä ollenkaan?

Tämänsuuntainen epäily herää aina, jos joku on ehdottomasti sitä mieltä, että Venäjä se vain hyökkää sieltä milloin sitä huvittaa ja minne huvittaa. Siitä ei tarvitse saada mitään hyötyäkään eikä siinä tarvitse olla edes mitään järkeä. Vähän niin kuin venäläiset olisivat vain jotain hulluja koiria, jotka hyökkäävät heti haistaessaaan pelon hajun. Tai hait haistaessaan veren hajun.

Lähinnä tulee mieleen ilmeisesti vanha kreikkalainen faabeli siitä kun metsäpaloa pakeneva uimataidoton skorpioni törmää joen rannassa sammakkoon ja pyytää tältä kyytiä joen yli turvaan. Sammakko, syystäkin, epäröi: ”Pistät minua kuitenkin!” ”En tietenkään pistä! Sittenhän hukkuisimme molemmat!”, vakuuttelee skorpioni. Hetken tuumailtuaan sammakko suostuu ja ottaa skorpionin selkäänsä. Puolimatkassa sammakko tuntee polttavaa kipua niskassaan. ”Pistit minua kuitenkin!”, kiljuu sammakko. ”Miksi?!” Johon skorpioni: ”En voinut sille mitään. Se on minun luontoni.”

Eli hulluja koiria tai skorpioneja, mutta tokkopa ihan oikeita ihmisiä ollenkaan. Keksin joskus tälle ajatustavalle mielestäni kuvaavan ilmauksen, jota en ole tohtinut vielä julki lanseerata, kun on ehkä vähän ruma. No, tulkoon se tässä yhteydessä sanottua.

Arveluni nimittäin on, että tässä on kyseessä eräänlainen, ehkä vähän vanhakantainen, suomalainen ”ryssärasismi”. Venäjältä tai venäläisiltä ei ole odotettavissa mitään hyvää. (Kuten on tietysti isovihan, pikkuvihan, pitkän vihan ym. ajoista lähtien ollut aina välillä syytäkin ajatella.)

Tavallaan sen voisi ajatella olevan sukua modernimmalle suomalaiselle ”arabirasismille” tai ”muslimirasismille” tai synkälle vihalle EU:n ”etelän veteliä” kohtaan. Mutta vain etäistä sukua. ”Ryssärasismi” on yksiselitteisesti ryssävihaa ja se istuu monissa meissä paljon syvemmällä, sukupolvien ja vuosisatojen syvyydessä. Se ei ole vain kasakan pelkoa. Se on vieraan pelkoa ja sitä peloista pahinta: pelon pelkoa.

Minunhan ei tarvitsisi tunnustaa tätä ääneen, mutta menköön nyt: suustani on varmasti nuorempana päässyt useammin kuin kerran tai kaksi synkkä manaus: ”Mää vihaan ryssää!” Sitä on varmaan yleensä pidetty vitsinä, mutta eihän se ole sitä ollut vaan ihan sitä itseään ja täydestä sydämestä. Tulipa sanottua. Enkä osaa edes hävetä, kun tulin vain tunnustaneeksi, että kyllä minä tämänkin puolen hallitsen. Ainakin aina jos en hillitse itseäni.

Halut ja realiteetit

Jos nyt kumminkin, edes pitkin hampain, tunnustamme että venäläisetkin ovat ihmisiä eivätkä hulluja koiria tai skorpioneja, mistä sitten kumpuaa se itänaapurin loputtomalta tuntuva vaikeus pysyä nahoissaan ja elää sovussa maailman kanssa?

Useinhan tavataan sanoa, että Venäjä on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ”tyytymätön valta”. Yhä toki sotilaallinen suurvalta, mutta muuten enää vain alueellinen sellainen. Vastaiset laajentumissuunnatkin ovat enimmäkseen epämieluisia tai tukossa: Kiinaan ei käy hyökkääminen, Mongolia ei ole jaksanut koskaan kiinnostaa ja entisten neuvostotasavaltojen kanssakin on ongelmansa.

Keski-Aasian suunnalta saisi vaivoikseen vain nopsasti sikiäviä keltaisen suurrodun köyhiä muslimeja (jotka ovat jo vierastyöläisinä sitä kaikkein vähiten suosittua väkeä), Transkaukasian ”mustia” vihataan muuten vaan, Baltian maat livahtivat Natoon, josta niitäkään ei enää takaisin saa.

Suomalaisetkin menivät liittymään EU:hun, joka sekin älähtää, jos sinne mennään Schengen -rajoja ylittämään. Maan saisi ehkä vallattua, jos puoli miljoonaa kaatunutta ja haavoittunutta olisi sopiva hinta sille, että saisi oman ohjuspuolustuksen vähän lännemmäksi. Siis sen puolustuksen niitä ohjuksia vastaan, joista jo tiedämme hyvin, että niitä ei tule yhtäkään, koskaan, ellemme itse aloita. Pahus soikoon! Imperialistiset unelmamme ovat inhottavan tukossa!

Ja vielä kun taloussuhteiden puolellakin on vain epäonnistuttu ja Valko-Venäjää lukuun ottamatta kaikkien entisten neuvostotasavaltojen ylivoimaisesti suurin kauppakumppani on jo EU tai Kiina. Fossiilisten polttoaineiden kauppa EU:hun on vetänyt ja rahaakin on tullut, mutta aivan pian sekin on ohi. Vuonna 2035 nyt 42% koko Venäjän ulkomaankaupasta käsittänyt EU -kauppa on hiipunut olemattomiin, jos mitään muuta ei kyetä keksimään tilalle. (Ja siis se Venäjän osuus EU:n – kuten myös Suomen – ulkomaankaupasta on nytkin vain 6%. Ja pian ei siis sitäkään.)

Eivätkä ongelmat siihen lopu. Maa paitsi köyhtyy niin myös ukkoutuu. Nykyarvioiden mukaan Venäjän väkiluku laskee nykyisestä 141,7 miljoonasta noin 106 miljoonaan vuonna 2100. (Monen muun maan väkiluvun ennustetaan laskevan paljon nopeamminkin, mutta paljonko se nyt lämmittää.)

XXXXXX

Käytännössä mitään muuta kuviteltavissa olevaa ”imperialistista” laajentumissuuntaa ei ole kuin länsilounas: Valko-Venäjä ja Ukraina. Näistä ensimmäinenhän on kuulunutkin ”valtioliittoon” jo vuodesta 1996. Jälkimmäinen onkin sitten ollut hankala kanto kaskessa. Ukrainan (kuten Georgiankin) EU- ja Nato -tiet on lahjakkaasti katkaistu, mutta Ukrainan (Putinin niin suuresti toivoma) ujuttaminen itäslaavilaisten kansojen yhteiseen ”yleisvenäläiseen” perheeseen ei vain ole edennyt, kaikkea muuta. Milloinkaan päättymättömällä sodalla ei ole saavutettukaan ukrainalaisten suurta ystävyyttä, mikä on nähtävästi hämmästyttänyt Moskovaa kovasti.

Tämä ja vain tämä on viime kädessä se Venäjän hallinnon nykyinen ja pitkäaikainen tahtotila. Jotkin Venäjän esittämät tuoreimmat ja, sivumennen sanoen järjettömät, vaatimukset Natolle itälaajentumisen lopettamisesta ja ”hyökkäysaseiden” ja tukikohtien poistamisesta Itä-Euroopan Nato -maiden alueelta on vain teatteria, jolla Venäjä ei, tietenkään, todellisuudessa kuvittelekaan saavuttavansa mitään. (Asia, jonka useimmat suomalaisetkin ovat ilmeisesti jo oikein hyvin ymmärtäneetkin.)

Venäjän todelliset tavoitteet ovat huomattavasti rajatumpia ja ne kuvattiin juuri tuossa edellä. Ukrainan kanssakaan tavoitteiden toteutuminen ei näytä mitenkään enää onnistuvan ilman sotaa. Mikä taas tulisi aiheuttamaan suuria ongelmia, aiempaa paljon suurempia. Mikä aivan hyvin jo tiedetään. Suo siellä, vetelä täällä. Miten mukavaa, että satuin syntymään suomalaiseksi enkä minkään sortin ”itäslaaviksi”!

XXXXXX

Oikein viisaasti, ellei peräti salaviisaasti, haluaa jokainen, vähänkään ”asioista perillä oleva” suomalainen huomauttaa, miten venäläiset ovat myös shakinpelaajakansaa ja heillä on siten vallan verissä aivan ylivertainen taito miettiä myös poliittisia siirtoja aina montamonta eteenpäin. Ja ovat niin taitavia, juonia ja ovelia, että heillähän on jo tätäkin kautta aivan mahtava etulyöntiasema, ainakin jotain umpihölmöä ja täysin höynäytettävisssä olevaa Länttä vastaan. Siis sitä onnetonta Länttä, joka on jo valmiiksi tuomittu häviämään. Koska Venäjä. (Tässä ei tosin kiinnitetä mitään huomiota siihen, että jos vastapuolella on käytössä kaikki nappulat ja itsellä vain puolet sotilaista, niin siinä ei sitten mikään shakkinerous auta vaan on parempi olla aloittamatta koko peliä.)

Mutta näinhän meidät suomalaiset nyt varsinkin on saatu ”ymmärtämään”, koska tätäkin suurta totuutta on taottu päihimme vuosikymmenestä toiseen. Eikä kenellekään tule enää pieneen mieleenkään edes kuvitella, että tämäkin olisi vain osa hyvin taitavasti kudottua Venäjän disinformaatio-operaatiota. Aivan samoin kuin meidät on kuin hypnotisoitu kuvittelemaan nyky-Venäjä aivan kuin joksikin uudeksi Super-Neuvostoliitoksi, kaikkine ”murskaavine ylivoimineen” päivineen. (Tästä jälkimmäisestä asiasta piakkoin lisää paljon tarkemmin, koska syytä toden totta on!)

Millaiset johtajat, sellainen kansa -vai eikö ehkä sittenkään?

Tähän asti puhuttiin (jos joku ei huomannut) siitä, miten se ei pitkälle riitä, jos me haluamme kuvitella ymmärtävämme mitä ne venäläiset ajattelevat ja haluavat. Kun venäläisiäkin sitoo reaalimaailma ja sen todellisuus – ja etenkin omat resurssit ja yhä enenevässä määrin niiden puute. (Ja nyt mihinkään ”resursseihin” ei tässä lasketa mitään ”hypersoonisia” ohjuksia eikä sen puoleen yhtään panssarivaunuakaan. Ne ovat sitten aivan erilaisen maailman ”resursseja” ja minä en ole täällä puhumassa kenellekään mistään ”vaihtoehtoisista todellisuuksista” vaan vain näistä olemassa olevista.)

XXXXXX

Mennään lopuksi sinne, toivoakseni kaikkia hämmästyttäneen, otsikon ristiriitaiseen maailmaan. Muistiinpanojeni mukaan se oli YLE.fi:ssä EU -kirjeenvaihtaja Janne Toivosen juttu toissapäivältä eli perjantailta 17.12. Mainittiin hetkeksi pinnalle ponnahtaneista Venäjä – Kiina -suhteista mm. seuraavaa:

”Venäjä – Kiina -suhteessa on valtava vinouma jo yksistään talouksien koon perusteella. Lisäksi vain noin 1% Kiinan ulkomaisista investoinneista suuntautuu vieläkään Venäjälle, jota pidetään ´korkean riskin markkina-alueena´.”

Sieltä jutun keskeltä löytyi pari puolihuomaamatonta linkkiä: ensimmäinen oli Chatnam Housen artikkeli vuodelta 2019. Sen mukaan neljä viidestä venäläisestä (79%) halusi Venäjän länsisuhteiden normalisoituvan.

Toinen linkki johti Moscow Timesin artikkeliin 9.9.2021. Siellä kerrottiin että riippumattoman Levada -tutkimuskeskuksen viime elokuun gallupin mukaan 44% venäläisistä katsoi, että Venäjän tulisi suhtautua Länteen liittolaisena, 29% kilpailijana, 13% ystävänä ja 5% vihollisena.

Siis joko liittolaisena tai peräti ystävänä halusi Lännen nähdä yhteensä 57%. Ja vihollisena vain yksi venäläinen kahdestakymmenestä. Siis saman verran todellisuudesta itsensä vapahtaneita ihmisiä kuin Suomessa, jossa 5,4% kansalaisista haluaisi Suomen ryhtyvän sotilaalliseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Ei nyt niin kovin paljon.

Etenkin jos muistetaan, että skitsofreenikkojakin on arviolta 1% kansasta ja bipolaarisia ehkä toinen mokoma. Jonkun verran löytyy kuulemma natsejakin ja vanhoja kommunisteja vielä selvästi enemmänkin. Ynnä muita. Äkkiäkös sitä suomalaisista (tai venäläisistä) tuon verran erikoismielipiteisiä löytyy. Ei mitään vakavaa. Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Sen halusin kuitenkin vielä sanoa, että aika nössön kansakunnan presidentti Putin saa johdettavakseen, jos oikein sotimaan mielii. Ajattelin ihan kertoa näistä gallupeista, kun meidänkin on taas annettu ymmärtää, että siellä Venäjällä on kansakin nostatettu taas oikein kunnon sotakiihkoon. En näkisi kovin hälyttäviä merkkejä tällaisesta.

En välitä tällä kertaa ennustaa mitään, mutta aika onnellinen loppu saataisiin tämänkertaiselle näytelmälle jo siitä, että Sergeit Lavrov ja Shoigu löisivät viisaat päänsä yhteen ja kertoisivat sievästi Vlodja -sedälle, että ne testosteronihöyryiset unelmat pitää lopettaa nyt, ennen kuin käy huonosti.

Mitään ihan yks´yhteen Benito Mussolinin kohteluakaan ei tarvita. Eli ei mitään hirttäjäisiä vaan ”venäläiseen tapaan sivistyneesti” rahat pois ja linnaan. Ja sitten voidaankin katsoa taas maailmaa aivan uusin silmin. (Mutta kuten sanottu: tämä ei ollut ennustus. Vain rakentava ehdotus venäläiseksi toimintasuunnitelmaksi.)

XXXXXX

Pyydän anteeksi, jos tästä kirjoituksesta sai nyt sellaisen kuvan, että blogisti tässä ikään kuin hymyilee sisään päin. No, sitähän hän nyt vähän tekee, niin kuin usein ennenkin. Deal with it.

Ja jos on aivan kauhiasti eri mieltä, niin sitten voi lukea vaikka jotain muita blogeja. Hyvässä lykyssä löytyy ainakin paljon enemmän sotahysteriaa kuin minulta koskaan.

See you later.