Löysin lisää Suomen NATO -jäsenyyttä vastustavia kirjoja. 1.) Esko Seppänen: ”Hei, meitä natotetaan!”

Kerrotaan aluksi, että viimeksi referoimani Suomen Rauhanpuolustajien toimittama kirjanen ”51 hyvää syytä sanoa Natolle ´kiitos ei´” vuodelta 2003 oli vain Suomen oloihin sovitettu versio espanjalaisen sosialistipoliitikko Javier Solanan jo ennen Espanjan Nato -jäsenyyttä kirjoittamasta pamfletista ”50 syytä sanoa Natolle EI”. Ja kerrottakoon myös, että samainen Javier Solana toimi sittemmin vuosina 1995-1999 itse Naton pääsihteerinä. (!) Mainitsen asiasta ihan kunnianosoituksena kaikille fiksuille ihmisille, jotka pystyvät pyörtämään vanhoja mielipiteitään vanhetessaan ja viisastuessaan.

Kirjoja löytyi yhteensä viisi lisää. ”Vain” kolme niistä on leimallisesti kirjoitettu vastustamaan Suomen Nato -jäsenyyttä. Aloitetaan niistä ensimmäisellä. (Viimeksi tuli niin pitkä kirjoitus, että ihan hämmästyin kun tuli melkein 2000 klikkausta ja moni varmaan jaksoi myös lukea kaiken. Nyt ajattelin muuttua lukijaystävällisemmäksi taas, joten pätkin nämä kirja-arvosteluni osiin.)

 

Esko Seppänen: ”Hei, meitä natotetaan!”

(Euroopan yhtyneen vasemmiston/Pohjoismaiden vihreän vasemmiston ryhmä Euroopan parlamentissa, 2002)

 

Tämä on SE kirja, josta muistaakseni kohkattiin aikanaan paljonkin. Eikä sinänsä tietystikään mikään ihme, tokihan Seppänen on ollut kaikkien tuntema poliittinen ”julkimo” pitkältä ajalta: kansanedustaja (SKDL/vasemmistoliitto) 1987-1996, Meppi 1996-2009. ja tietysti SKP:n jäsen vuodesta 1974. Näkyy olleen myös US -blogisti vuodesta 2011, mutta en ole törmännyt, kun tupsahdin tänne itse vasta toissa jouluna, ihmisten kiusaksi.

Yleisesti tiedetään, että Seppänen on kova suustaan, joten oli perusteltua odottaa, että olisi myös hyvä kynästään. Katsotaan.

Kirjan kirjoittamisesta on toki kulunut pian kaksi vuosikymmentä, joten ajatukset ovat monelta osin vanhahtavan kuuloisia – tai sitten muuten erikoisia: ”Intialaisen rauhantutkija Arundhati Royn mukaan (Varmaan sama henkilö kuin tämä harvakseltaan julkaiseva kirjailija) terroristit tarvitsevat USA:n imperialismia samoin kuin USA terrorismia. Ne ovat kuin kaksoset, eikä amerikkalainen maailmanvalta voisi laajeta ilman terroristeja.”

”USA ja sen eurooppalaiset liittolaiset sanovat, että ne ovat liimautuneet toisiinsa yhteisen arvoperustan kautta. Ei voida sanoa, että arvot olisivat ´oikeita´, mutta USA on julistanut ne oikeiksi, ja sillä on käytössään keinoja alistaa muut näiden arvojen noudattajiksi.”

No huh! Ihan Esko Seppänen tarvittiin, jotta minäkin alan ymmärtää, että USA on pakottanut minut noudattamaan ´amerikkalaisia arvoja`! Oikein hävettää ymmärtää, miten tietämätön ja ymmärtämätön ihminen olenkaan aina ollut.

”USA ei halua päästää Venäjää hallitsemaan uudelleen Keski-Aasiaa, johon sillä on tsaarien ajalta periytyvät historialliset suhteet ja jossa se on monissa maissa edelleen läsnä.”

Aivan kuin Venäjä edes haluaisi palata hallitsemaan imperiuminsa loppuaikojen muslimisiirtomaitaan. Ei ole osoittanut kummoistakaan mielenkiintoa. Keski-Aasiasta puhutaan paljon; kuinka niin USA, Turkki kuin Kiinakaan eivät muuta haluakaan kuin päästä hallinnoimaan alueen suunnattomia luonnonvaroja. (jotka liioitellaan oudosti aivan toisiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat.) Aivan kuin olisi juuri luettu 1900 -luvun alun brittiläistä geopoliitikkoa Halford Mackinderiä: ”Joka hallitsee Itä-Eurooppaa, hallitsee sydänmaata; joka hallitsee sydänmaata, hallitsee Maailmansaarta; joka hallitsee Maailmansaarta, hallitsee maailmaa.” (Kts. myös: saksalainen geopoliitikko Karl Haushofer 1920 -luvulla.)

Todellisuudessa jokin Keski-Aasia kiinnostaa suurvaltoja (ja Turkkia) huomattavasti vähemmän kuin joskus vuosituhannen alussa on ehkä kuviteltu ja ennakoitu.

Tämä alkupaloiksi. Sivuilla 23-47 päästään lopulta hetkeksi asiaan: ”Kotimaassa meitä natotetaan. Suomen Nato-jäsenyys on se putki, mihin poliittinen eliittimme ajaa meidät seuraavaksi.” (Tähän tekee mieli sanoa, että jos näin, niin on meillä sitten ollut ihan maailmanmitassakin harvinaisen tumpelo poliittinen eliitti!)

 

Erikoisen kuuloisia julistuksia

”Nato edustaa pääomavaltaista, lento- ja täsmäaseperusteista ja valikoivaa (eikä siis laaja-alaista, kaikille kuuluvaa) turvallisuuskäsitystä.” (??????) Juu, en minäkään ymmärtänyt.

”Militarisoituminen lisää demokratiavajetta”. Miksei niinkin voi käydä, mutta kun puhutaankin lähinnä EU:sta, niin on pakko kysyä: missä luuraa se EU:n militarisoituminen? Kun siitä ei oikein näytä löytyvän pihaustakaan, tänä päivänäkään.

Kun kirja on kovin vanha, kerrotut asiatkin alkavat olla joko kovin vanhentuneita tai koskaan toteutumattomia. ”Sekä EU:n kannattajat että eurokriitikot voinevat olla yksimielisiä siitä, että sotilaselinten valvomattomuus ja niille sallittu sotilastiedon salaaminen edustavat EU:ssa aivan uudenlaista demokratiavajetta. Niiden kautta Natoa salakuljetetaan EU:n rakenteisiin. Aluksi se on Nato -yhteensopivaa kriisinhallintaa, myöhemmin ehkä kaikenkattavaa Nato -puolustusta ja -hyökkäystä.”

Näin. Kun todellisuudessa tässä on viimeiset parikymmentä vuotta lähinnä ihmetelty ja naureskeltu EU:n puolustusulottuvuuden surkeutta ja olemattomuutta. Niin muuttuu maailma, Eskoseni.

Ei. Tämä on nyt ehkä liian epäreilua. Tehdä nyt kirja-arvostelua vuosituhannen alussa kirjoitetusta opuksesta, jonka oletukset ja odotukset EU:n kovasta militarisoitumisesta ovat menneet pahemman kerran metsään.

Siteerataan kuitenkin vielä paria Seppäsen siteeraamaa viisasta miestä. Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund: ”Suomi oli vuonna 1999 kaikilta olennaisilta osiltaan valmis Naton jäseneksi.” Uskon hyvinkin, että oli vuonna 1999 valmiimpi kuin Puola, Tshekki ja Unkari. Ja vuonna 2004 paljon valmiimpi kuin Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Romania ja Bulgaria. Sittemmin olemme olleet varmasti paljon valmiimpia kuin Kroatia, Albania, Monte Negro ja Pohjois-Makedonia. Mutta niin vain ”kaiken maailman Seppäset” saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Suomi on tänä päivänä valmiimpi tyhjään kuin varmaan koskaan ennen.

Ja sitten se toinen viisas mies: Paavo Lipponen: ”Olemme liittoutuneet liittyessämme EU:n jäseneksi.” Aivan. Olemme liittoutuneet talousliittoon, mutta jättäneet liittoutumatta puolustusliittoon. Niin paljon viisaita miehiä – ja silti niin tyhmä maa.

Ja niin kuin yritin jo lopettaa tämän kirjan ruotimisen lyhyeen, niin ei pysty. Kun osiossa ”Poliittinen anemia” Seppänen haluaa kertoa lukijoilleen seuraavankaltaisia näkemyksiä demokratiasta, ilmeisesti jonkinlaisella kommunismikierteellä:

 

Oikeaa ja väärää demokratiaa

”Demokratia ei ole mitään absoluuttista: jotain, jota vain on tai ei ole. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa demokratiaa. Se ja sen puute ovat määrittelykysymyksiä. Voittajat kirjoittavat demokratian määritelmät.”

”Demokraattisen käsitteistön ovat tänä päivänä kaapanneet omaksi hyväkseen ne, joiden mielestä demokratia on kapitalismia (johon kiinnittyy ´osakkeenomistajalle kuuluu kaikki´-periaate) sekä poliittista presidentinvaltaa.” -Vaikka en nyt ole yhtään ”kapitalisti” enkä omista kuin kämppäni hallintaan oikeuttavat osakkeet, niin tekisi melkein mieli epäillä, että josko ne kapitalistit ovat päässeet kaappaamaan demokratian käsitteistön omaksi hyväkseen siksi, että kommunisteista on tullut niin kovin uhanalainen laji. Jostain syystä.

Ja sitten USA ei ole edes oikeusvaltio, joten se ei voine olla demokraattinenkaan. Ja: ”USA ja Venäjä eivät ole siinäkään merkityksessä demokraattisia maita, että molemmissa maissa on diktaattorin valtuuksin varustettu presidentti valittu vaaleissa, joiden tulos on ollut kiistanalainen.” (Viitataan Bush nuoremman valintaan vuonna 2000 Floridan ääntenlaskusotkuineen ja siihen, että ”Venäjälläkin väitetään Putinin ääntenenemmistön ensimmäisellä vaalikierroksella perustuneen vaalivilppiin”.)

No niin. Kirjaan mahtui yksi paha sana Venäjästäkin. En silti menisi allekirjoittamaan, että USA:n demokratia ei ole yhtään Venäjän ”demokratiaa” kummoisempi. Minusta vaatii melkoista mielen akrobatiaa, jos haluaa edes itselleen uskottavasti väittää niin.

Vielä sananen Suomen tulevasta Nato -äänestyksestä: ”Demokratiaa ovat myös kansanäänestykset. Edustuksellisessa demokratiassa nimittäin nousee esille kysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi kansanedustajilla ei ole avointa valtakirjaa. Tyypillinen sellainen asia on Suomen mahdollinen Nato -jäsenyys. Jos ei asiasta käydä ennen vaaleja julkista keskustelua, kansanedustajilla ei ole legitiimiä oikeutta päättää Suomen liittämisestä sotaliittoon, jossa osallistuminen sotaan tulee automatiikaksi. Enemmistöpäätös sellaisessa asiassa ilman kansakunnan poliittista mobilisaatiota ei ole demokratiaa.”

Niin. Kirjoittajalle oikein mikään olemassa oleva demokratia ei tunnu olevan oikeaa, kunnollista ja hyväksyttävää demokratiaa. Jos jaksaisin, esittäisin ehkä retorisen kysymyksen, josko muinainen ”kansandemokratioiden” ”demokratia” oli sitten hyvää demokratiaa, jossa oli sentään oikeaa ”kansakunnan poliittista mobilisaatiota”. Kysyisin jos jaksaisin. Jotenkin vain tuntuu, että en taida jaksaa. Kirjoittajan ja blogistin näkemykset demokratiasta menevät ”hiukan” liian pahasti ristiin. Aivan umpisurkeana demokraattina en silti osaa itseänikään pitää. Sen verran omahyväinen pitää sentään ihmisen aina olla.

En minä sillä. Seppäsellä on sinällään hyvää (ja harvinaista) pohdintaa demokratiasta ja sen olemuksesta. Joistakin kirjan väittämistä on helppo olla ainakin osittain samaakin mieltä, kunnes eteen tulee taas omituisuustöksäytyksiä tyyliin: ”Media on Suomessa demokratian jarru”. Niin Yle kuin Hesari, kuin melkein kaikki muukin media.

Perustavinta laatua oleva ongelma onkin ehkä se, että kirjassa kommunisti kertoo kaikelle kansalle mikä on hyvää ja oikeaa demokratiaa ja mikä ei ole: ”Sosialistinen vasemmisto on vastavoima kapitalismille. Se asettaa kapitalismin ylittäviä tavoitteita ja yrittää luoda uuden järjestyksen sitä vastaan ja sen tilalle. Demokratian pitää sisältyä itse sosialismin määritelmään.”

”Jos hyväksytään, että yhteiskunnassa ei vaadita kaiken – ja siis myös talouden – kattavaa demokratiaa, mitä jää sen jälkeen vasemmistosta jäljelle? Jos sosialismi määritellään samaksi asiaksi kuin demokratia, siihen ei voi kuulua ns. ei-demokraattinen sfääri. (??????) Yhteiskunta ei ole aidosti demokraattinen, jos demokratiaa vaaditaan vain ns. politiikkaan, mutta ei ns. talouteen.”

”Ns. talouteen”. Siis niin sanottuun talouteen? Hmm… Sosialismi ja demokratia… Niin! Tätähän ei tosiaan ole vielä kokeiltukaan! Vai muistaako joku että olisi joskus jossain kokeiltu? Pitäisiköhän kokeilla? Jospa tuloksena olisikin vaikka aivan ennennäkemättömän kukoistava talous. (Äärimmäisen raakaa sarkasmia. Joudun melkein pyytämään lukijoilta anteeksi raakuuttani. En minä yleensä ole näin paha ihminen.)

XXXXXX

Koko kirjan loppuosa, sivulta 49 sivulle 192, käytännössä 3/4 koko kirjasta, onkin sitten otsikon ”Meppipäiväkirja” alla. Ja alaotsikon mukaisesti kyse on todellakin mepin päiväkirjasta aikavälillä 26.11. -15.12. 2001. Eli puhutaan enää pääosin EU -asioista: soijanviljelyksestä ja oliiviöljytuonnannosta fuusioenergiaan ja meppien palkkoihin ja kulukorvauksiin. Ja ollaan kovin huolissaan EU:n ”liittovaltioitumisesta”

Välillä piipahdetaan Suomessa, ruoditaan Soneran uhot ja tuhot, ja laitetaan ruotuun kaikki mahdolliset politiikan ja liike-elämän toimijat. Kenellä on ollut kuinkakin muhkeat tulot ja myyntivoitot ja kuinkakin alhaiset veroprosentit, kuka on tehnyt kuinkakin virheellisiä poliittisia päätöksiä ja/tai sanonut mitäkin väärin ja niin edelleen. Pakko tunnustaa, että kirjan lopun lukeminen meni aika kursoriseksi harppomiseksi. Ei oikein ollut sitä mitä luvattiin. Suomalaisten ”natottamista” ei loppujen lopuksi ollut kuin vähän mausteeksi. Pakko sanoa, että petyin kovasti. Seppäseltä oli mielestäni lupa odottaa enemmän.

Kirjan loppupuolelta löytyy mielenkiintoinen mielipide: ”Jos on tehtävä valinta Naton ja euroarmeijan välillä, olen mieluummin Naton kuin EU:n armeijan kannalla. Jos ollaan samassa sotaliitossa USA:n kanssa, sitä voidaan yrittää saada kuuntelemaan muita. Ihmiskunnalle se on vaarallisimmillaan yksin.”

Heleleijaa! Löysimmepä silti, pitkin hampain ja mutkien kautta, yhteisenkin sävelen. Minäkin haluan mieluummin Naton kuin pelkän EU -armeijan. Johan sen nyt järkikin sanoo! Onhan yhtenäinen, vanha kunnon Nato toki reippaasti yli puolet vahvempi, kuin mitä olisi jokin ”euroarmeija” yksin. Ainakin näin itsestäänselvistä asioista on helppo olla yhtä mieltä nähtävästi kenen kanssa tahansa.

Tämä oli nyt vain tällainen kirja-arvostelu. Joku haluaisi ehkä sanoa vähätellen, että pelkkä kiistakirjoitus. No, totta kai minä kiistelen, jos olen kirjoittajan kanssa toista mieltä jostakin, kaikesta tai lähes kaikesta. Tämän lyhyen kirjoitussarjan loppupuolella pääsen onneksi arvostelemaan myös pari kirjaa, joista en ehkä keksi paljonkaan kiisteltävää. Sitten pääsen kehumaan kirjoittajien järjenjuoksua ja arvomaailmaa. Mutta ihan heti ei päästä niin pitkälle. Lahjakkaasti omaa kansaa trollavat trollit käsitellään ensiksi.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu