NATO: Venäläispropagandan siirtyminen uudelle vaihteelle

Jokin tässä nyt mättää. Jokin on aivan selvästi toisin. Höpöndeeraus on lisääntynyt. Tendenssi vaikuttaa aivan selvältä, mutta syyt pitänee sitten laittaa hakuseen.

Herkät tuntosarveni ovat todellakin alkaneet värähdellä. Muutosta näyttäisi olevan ilmassa. Jostakin on joillekin suomalaisille syntynyt kuin jokin uusi, pakottava tarve osoittaa suurta ”huolestuneisuutta” Suomen puolustusvoimien kyvystä puolustaa yhtään mitään. Koska mahtava Venäjä on niin ylen mahtava, että kenenkään ei kannata nähdä untakaan siitä, että kukaan voisi sitä vastustaa. Ei sen enempää pieni Suomi kuin olematon Natokaan. Ei kukaan eikä mikään auringon alla. Kuulostaako yhtään tutulta?

(Varoitus: tämä kirjoitus sisältää taas – kuten ikäviin tapoihini toisinaan kuuluu – roppakaupalla sarkasmia eli suomeksi ”purevaa ivaa”. Pakko muistuttaa, kun kaikki eivät kuitenkaan millään suostu muuten ymmärtämään ja saattavat luulla, että julistan tässä jotakin täysin päinvastaista kuin mitä oikeasti tarkoitan.)

Itse asiaan mennäksemme: jotenkin tuntuu aivan siltä kuin ainakin aivan määrätynkaltainen propaganda olisi yllättäen kiihtynyt aivan uudelle vaihteelle. Herää kysymys: miksi juuri nyt? Tuntuu itsestänikin ensi alkuun kaukaa haetulta, mutta epäilykseni ovat kuitenkin heränneet. Ovatko jo Valko-Venäjän tähänastiset levottomuudet saaneet Kremlin ohjeistamaan Pietarin trollitehtaan viskaalit uudelleen? ”Suomalaisten pelottelu ei ole ollut alkuunkaan rittävää. Tiivistäkää otetta!”

Aivan kuin suoraan Moskovasta olisi tuore käsky käynyt: ”Nyt, toverit, teidän pitää jankuttaa, entistäkin enemmän, kaikilla kuviteltavissa olevilla foorumeilla. Jankuttakaa varsinkin siellä uuden Suomen Puheenvuorossa. Viestin pääsisältö on oltava se, että jos ja kun Venäjä tekee lähitulevaisuudessa yllätyshyökkäyksen Suomeen, tällöin Suomen puolustusvoimat ovat täysin avuttomat, koska Suomen onnettomalla aseistuksella ei Venäjän hyökkäystä pysäytetä. Korostettakoon vielä, että Suomen ilmavoimat on tuhottu hetkessä ja koko Suomi on valloitettu kahdessa päivässä. Tätä sanomaa on korostettava herkeämättömällä vimmalla, uudestaan ja uudestaan, leppymättä. Onnea matkaan, toverit. Älköön sydämenne heltykö älköönkä rohkeutenne herpaantuko. Taistelkaa asiamme puolesta, niin korkeimman kruunun saatte!”

(Itse asiassa on hyvin vaikea kuvitella mitään muuta maailman maata, jossa osa kansalaisista on valjastanut itsensä yhtä vimmaisesti vähättelemään oman maansa puolustusvoimia ja niiden kykyä puolustaa maata hetkeäkään. (!) Keksiikö joku jonkun toisen maan, jossa jokin vieras valta olisi kyennyt onnistumaan näin fantastisen hyvin?)

Sillä tavalla tämä, minun ymmärrykseni mukaan täysin Moskova -lähtöinen propaganda, menee tietenkin täysin metsään, että juuri sen Suomen onnettoman avuttomuudenhan pitäisi olla viimeinen sinetti jokaisen suomalaisen ymmärrykselle siitä, että Suomenhan on sitten mitä pikimmin liityttävä Natoon. Ei edes ensisijaisesti siksi, että sieltähän meille olisi apua saatavissa sitten kun voittamaton Venäjä sieltä hyökkää kimppuumme – vaan siksi, että Nato-Suomeen sen Venäjän on kovin huonoa hyökätä, koska silloin se hyökkäisi myös Yhdysvaltoja, Iso-Britanniaa, Ranskaa, Saksaa ja kaikkia muitakin Nato -maita vastaan. Eikä vain määritelmällisesti ja paperilla vaan hyvin armottoman tosiasiallisesti. Ja sitähän Venäjä ei tietenkään, Putinin omia sanoja siteeratakseni, tule koskaan tekemään. Elementary, dear Watson. (?)

XXXXXX

Monien suomalaisten tuntuu olevan täysin mahdotonta ymmärtää yhtä maailman yksinkertaisimmista asioista. Kerrataan nyt sekin vielä, vaikka monelta tämä menee hyvin aktiivisesti kaikkien mahdollisten aivolohkojen yli ja ohi. Ei kenenkään tyhmyyden vaan opitun ja sisäistetyn propagandan ansiosta.

Eli: sillä ei ole yhtään mitään merkitystä ovatko ne voittoisat venäläisjoukot Tallinnassa ja Riiassa 60 tunnissa vaiko peräti vieläkin nopeammin. Kun kaikissa Baltian maissa olevat vähäiset vieraat Nato -joukot eivät ole siellä pääasiallisesti edes hidastetöyssynä. Kun ne ovat ansalanka. Johon Venäjä ymmärtää oikein hyvin olla astumatta. Kun siihen ei todellakaan kannata astua.

Ja kun minä sanon (taas) sen tosiasian, että Venäjän sotilasmenot ovat noin 6% Nato -maiden yhteenlasketuista puolustusmenoista ja Venäjän BKT on noin 4% Nato -maiden yhteenlasketusta BKT:sta, niin se ei kiinnosta ketään suomalaista, joka haluaisi vain vimmaisesti nähdä miten se mahtava Venäjä hyökkää kuin hyökkääkin sinne Baltian maihin – jotta pääsisi vihdoinkin innosta täristen laskemaan tunteja siihen, milloin ne venäläiset panssarikärjet oikeasti pääsevätkään sinne Tallinnaan. (!)

Kun se olisi niin ihanan jännittävää nähdä. Ja kun näin tulee aivan väistämättä tapahtumaan heti, kunhan Venäjä vain laskee (tapansa mukaan prikulleen oikein) sen hetken, kun ei ole mitään vaaraa siitä, että hajanainen ja heikko Nato -surkimus uskaltaisi nostaa sormeaankaan niiden kirottujen Baltian maiden puolustamiseksi.

Kun minä olen niin kyllästynyt. Kun mikään järkipuhe tai mitkään faktat eivät tee mitään vaikutusta tällaisiin ”kuumakalle -putinisteihin”. Kun heidän täytyy saada jankuttaa totuuksiaan iäisesti. (Vähän niin kuin minä. Mutta minä voin sanoa puolustuksekseni, että minä olen sentään oikeassa.)

Viestin sanomahan on kuitenkin selvääkin selvempi: Venäjälle ei kukaan mahda yhtään mitään; älköön siis kukaan kuvitelkokaan voivansa asettua poikkiteloin Venäjän tielle, riippumatta siitä mitä tämä täysin suvereeni toimija Venäjä päättääkin tehdä, ilmansuunnalla millä hyvänsä. Sen tahtoon on vain alistuttava. Piste.

XXXXXX

Minulle on tässä lyhyen blogistin”urani” aikana päässyt kehittymään hyvin voimakas näkemys, että täällä Puheenvuorossakin jatkuvasti yhä uudelleen ja uudelleen esiin popsahteleva Suomen puolustusvoimien ja kaikkinaisten puolustautumismahdollisuuksien jatkuva vähättely mahdollisimman olemattomiin ei ole todellisuudessa mitään muuta kuin karkeinta kuviteltavissa olevaa ääriputinistista propagandaa. Vaikka se kuinka oltaisiin ”taidokkaasti” ja huomaamattomasti verhoavinaan huoleen siitä, että Suomi tarvitsisi hirmuiset määrät mitä uusia ihmeaseita milloinkin kyetäkseen ollenkaan puolustautumaan Venäjän hyökkäystä vastaan, viesti tulee kuitenkin lukijalle aina selväksi: näine hyvinemme meidän ei kannata uneksiakaan, että pystyisimme sitä murhaavaa Venäjän hyökkäystä paria päivää pidempään kestämään. Ja ne meidän avuttomat leluhornettimmekin Venäjä tuhoaa muutamassa minuutissa superohjuksillaan ja sitten meillä raukoilla ei ole enää niitä lapsellisia pelleilmavoimiammekaan.

Kun on se Venäjä vaan niin kova. Ettei sille kukaan mitään voi. Ei Natokaan ja kaikkein viimeksi nyt joku onneton Suomi. Ja lopputulemana tästä kaikesta avuttomuudestamme on tietenkin se, että meidän ei pidä kuvitteleman, että voisimme uhmata Moskovan Kremliä vaan meidän on toimittava kansainvälisessä politiikassa juuri niin kuin Venäjä tahtoo meidän toimivan. (Tätä ei tietenkään sanota ääneen, koska se kuulostaisi rumalta, mutta tarkoitushan onkin saada meidät oman heikkoutemme ja avuttomuutemme kautta oivaltamaan toivoton tilanteemme aivan itse.)

Blogistilla ei ole opintoviikkoakaan psykologian opintoja, mutta ei tarvitsekaan. Tämän propagandistisen ajatuskulun pystyy erittäin helposti oivaltamaan ja paljastamaan maallikkokin.

Surullisintahan tässä kaikessa on tietenkin se, että varmaan aika harva Suomen puolustusvoimien olemattomasta surkeudesta alituiseen höpöttävä suomalainen ymmärtää ollenkaan mitä tekee ja minkä vieraan valtion tulevankin vaikutusvallan puolesta puhuu ja tekee hartiavoimin töitä. Tai nyt sanoin ehkä väärin. Surullisintahan on tietenkin se, jos olen aina pohjattoman hyväuskoisena ihmisenä ymmärtänyt heidät kaikki väärin ajatellessani, että kyllä minun täytyy nyt vain olla ihan Jeesus ja antaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Kun todellisuudessa he kaikki tietävätkin aivan tasan tarkkaan mitä tekevät ja miksi. Jälkimmäinen todellisuus on vain melkein liian kauhea ja surullinen uskottavaksi.

 

Myös poliittista eliittiä aktivoidaan tanssimaan Venäjän pillin mukaan

 

Jotta en nyt antaisi kenenkään kriittiselle mielelle aihetta sanoa, että jotkut yksittäiset kirjoitukset täällä Puheenvuorossa tuskin antavat riittävästi aihetta ”hurjille” epäilyksilleni, niin katsotaan vähän isompaakin kuvaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen kirjoitti 23.9. että Norja, Ruotsi ja Suomi ovat lisäämässä uudenlaista kolmenvälistä puolustusyhteistyötään.

”Kansainvälisellä puolustusyhteistyöllä on Suomessa vakaa kannatus. Samaan aikaan hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite lisätä yhteistyötä Norjan kanssa, ja ylipäätään puolustusyhteistyö katsotaan Suomen eduksi

Silti nyt alkava Norja -yhteistyö on tuonut eduskunnassa esiin jännitteitä. Ne kertovat, ettei Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ole konsensusta. Puolustusvaliokunnassa on pieni mutta vahva hallituspuolueiden sisäinen oppositio. Muutama demarien konkari ja vasemmistoliiton edustaja pitävät Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistyötä linkkinä Natoon.

Ongelmaksi nähdään myös useista erillisistä yhteistyösopimuksista syntyvä kokonaisuus, joka voi muuttaa Suomen turvallisuuspoliittista asemaa muiden silmissä.”

”Muiden silmissä”. Siis muun. Sen yhden ja ainoan iänikuisen muun. Ja sen ainoan muun silmissähän Suomen ei missään tapauksessa pitäisi ollenkaan saada kaveerata kenenkään kaveriensa kanssa. Koska kaikki sellainen on siltä ”muulta” pois ja se uhkaa sitä ”muuta” kovasti ja sellainen epäsuotava kehitys on tuomittava ja pysäytettävä. Eikö mitään uutta auringon alla?

Se on muuten ihmeellinen maa tämä ”muu”. Se on niin suuri ja mahtava ettei mitään äärtä eikä rajaa. Ja samalla se on niin uhattu ja haavoittuva, että pienenkin naapurimaan harjoittama sotilaallinen yhteistyö jonkin muun tahon kuin ”muun” itsensä kanssa vaarantaa vakavasti ”muun” turvallisuuden. Kerrassaan ällistyttävän omituinen ja ristiriitainen maa, sanoisin minä.

 

Eikä tässä vielä suinkaan kaikki

 

Onneksi Suomessa on sentään vielä vapaa lehdistö joka saa ihmetellä tylystikin asioita joissa on ihmettelyn aihetta. Helsingin Sanomat lainaa 24.9. Kalevaa ja Ilkka-Pohjalaista näiden käsitellessä suomalaisten europarlamentaarikkojen valintoja Aleksei Navalnyin murhayritystä koskevasta päätöslauselmasta äänestettäessä.

Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa:
”Suomalaismepit kolmea lukuun ottamatta olivat lauselman takana. Miapetra Kumpula-Natri (sd), Eero Heinäluoma (sd) ja Mauri Pekkarinen (kesk) äänestivät tyhjää. Kolmikon käytös on herättänyt sekä kummastusta että kysymyksiä. Kaikki he tuomitsevat jyrkästi Navalnyin murhayrityksen, mutta eivät ole valmiita allekirjoittamaan Venäjälle asetettuja vaatimuksia sellaisinaan.

Kolmikon perustelut ontuvat. Heistä jokainen on puuhaillut ulkopolitiikan parissa sen verran, että tietävät kyllä miten Venäjä toimii. Suomalaisen meppikolmikon syyt olla tukematta päätöslauselmaa haiskahtavat menneeltä maailmalta, siltä jossa vannottiin yya:n olevan ikuinen ja jossa puolueettomuuspolitiikkaa käytettiin tuomitsemaan vain rapakon takaisen supervallan sotatoimet. Se kerran kun EU ei ollut poliittinen kääpiö, suomalaiset poliitikot olivat.”

Kaleva puolestaan suomii meppejämme seuraavin sanoin:
”Kolmen suomalaismepin linja herättää hämmennystä. Suomalaismeppien poikkeaminen rintamasta pantiin merkille Venäjällä, jossa vedettiin johtopäätös, että Navalnyitä koskeva päätöslauselma ei ole sama asia kuin Suomen kanta.

Kokeneiden poliitikkojen olisi tullut ymmärtää, että Venäjä käyttää aina taitavasti hyväkseen kaikki EU:n yhteisestä tahdosta lipeämiset ja pyrkii juuri niihin hajotustoimiin joihin päätöslauselmassa viitataan. Kolmikon toiminta jättää selityksistä huolimatta jälkeensä suomettuneen jälkimaun.”

Niin jättää. Ainakin osa suomalaisista alkaa ilmeisesti taas taantua entisaikain kääpiöiksi, joiden tärkein ohjenuora on peljätä ja rakastaa itäistä naapurimaata kuin esi-isämme isä Jumalaa taannoin.

Yritän yleensä pyrkiä siihen, että en sanoisi ”liian” rumasti mistään asioista, mutta ehkä lipsun nyt yhden kerran kauniista periaatteestani sen verran, että julkituon vasta heränneen epäilyni. Nimittäin epäilyni siitä, että me emme tule koskaan kuulemaan niistä Cayman -saarten tileistä, joille on juuri nyt kilisemässä rupla poikineen ja aivan eri volyymillä kuin tähän asti. Se on rahaa, jonka ei tietenkään pitäisi liikkua ja vaihtaa omistajaa – eikä se myöskään liikkuisi, jos jokaisella suomalaisella olisi selkärankaa ja riittävä moraali, joka pakottaisi kieltäytymään herkullisimmistakin lahjomista.

Jokohan tästä, toivoakseni riittävän verhotusta, vihjailustani mentäisiin raastupaan? Vai pitäisikö sen sijaan alkaa pelätä novitshok -myrkytystä? Tuskinpa sentään. Lienen kuitenkin onnekseni liian pieni kala noin järeille toimille. Tykillä nyt ei yleensä kannata hyttysiä ampua, mutta antaapa nyt katsoa minne tämä maailma vielä menee. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

(Ehkä tässä on nyt vielä aiheellista painottaa, että en nyt ollut tässä levittämässä valeuutista, pois se minusta että sellaiseen sortuisin. Kyse oli vain mielipiteestäni, jonkun mielestä ehkä hyvinkin ilkeämielisestä, mutta sallittakoon nyt minunkin olla joskus edes pikkuisen ilkeä.)

Jos tai kun Venäjä on aktivoitumassa juuri nyt, vaikka miten erikoisin tavoin, tuon aktivoitumisen moottorina tuskin voi olla muu kuin Valko-Venäjän – Kremlille ilmeisesti suurena yllätyksenä tullut – aivan ennennäkemätön kansalaisliikehdintä. Jos siis millekään Kremlin ja trollien aktivoitumiselle pitää etsiä liikkeelle panevaa voimaa, se voi kai lähinnä olla vain hätäännys. Nyt vielä ehkä vain orastava sellainen, mutta lähitulevaisuus ehkä näyttää mihin suuntaan se vielä kehittyykään.

Ja jos joku haluaa pitää minua nyt ilkeänä ihmisenä, niin pyydän vertaamaan itseäni vaikkapa talvisodan legendaariseen tarkk´ampuja Simo Häyhään. Hän oli maansa puolesta tuhannesti ilkeämpi kuin mitä minä pystyn täällä kynän varressa ja läppäriä nakutellessani koskaan olemaan. Eli hyvin, hyvin lievä ilkimys häneen verrattuna olen minä.

Vaan maani puolesta saatan heretä ilkeäksi minäkin. Sitä ei voi kukaan ottaa minulta pois. Venäläisillä ei ole tässä maailmassa yksinoikeutta isänmaanrakkauteen, vaikka miten moni suomalainen haluaisi kummallistakin kummallisemmin niin kuvitella. Heretkööt kuvittelemasta, se on minun neuvoni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu