Populistien pallit heiluvat kaikkialla maailmassa

Tässä nyt varmaan muuten tulisi mieleenkään häiritä ihmisten joulurauhaa tänne kirjoittelemalla, mutta kun tunsin tarvetta juhlistaa ihan itselleni sitä, että ensimmäinen blogikirjoitukseni täällä (tai sen puoleen missään) näki päivänvalon tasan kaksi vuotta sitten. Ja tämä tämänpäiväinen ei ole vieläkään kuin vasta blogi numero 92. vähän surkeita olemme me hitaat hämäläiset.

Hyvän vastaanoton kyllä sai se ensimmäinen. Peräti 15 tykkäystä, 12 kommenttia ja yli 2000 käyntiä. Muuan kirjailijatuttukin kehui, että oli ”hyvä alku”. Ja siitäkös sitten innostuin jatkamaan.

Otsikkona oli tuolloin ”Kukaan ei ota miljardia pakolaista” ja oli osin vastaus Osmo Soininvaaran aiempaan kirjoitukseen. Moni varmaan riemastui, että ”nyt saatiin messiin taas hyvä uusi perussuomalainen”, mutta kerrankos sitä nyt joutuu pettymään. (Koska oikeasti olen ”perussuomalainen” vain ja ainoastaan maahanmuuttokantojeni puolesta, en muuten.)

 

XXXXXX

 

Vuosi 2016 oli varmaan monen suomalaisenkin mielestä kummallinen vuosi. Ensin britit päättivät äänin 52/48% erota Euroopan Unionista, myöhemmin marraskuussa suuren veden takana tapahtui jotakin vielä monin verroin kauhistuttavampaa. Muuan konservatiivia näytellyt tunnettu tosi-TV -tähti onnistui voittamaan Yhdysvaltain presidentinvaalit, hävittyään vastaehdokkaalleen kolmen miljoonan äänierolla. Seuraavat neljä vuotta varsin iso osa maailmasta – tai ainakin eurooppalaisesta yleisöstä – keskittyi lähinnä odottamaan, että joku tulisi ja torppaisi hänen toisen kautensa.

Viime vuoden marraskuussa niin onneksi tapahtuikin. Kaikkien populistien isäksi ja äidiksi noussut istuva presidentti hävisi jo seitsemällä miljoonalla äänellä. Jostain merkillisestä syystä hän ei tosin vieläkään itse ymmärrä sitä. Onneksi kenenkään ei enää tarvitse välittää siitä.

 

Tehdään pieni kierros maailmalla ja katsotaan miltä näyttää populistipoliitikkojen ja heidän puolueidensa vallassa pysymisen tilanne nyt, viisi vuotta tuon ”l´annee horriblen” jälkeen.

Pysytään hetki uudella mantereella ennen kuin mennään kotitanhuvillemme Eurooppaan.
Chilessä juuri viime sunnuntain presidentinvaaleissa vasemmistopoliitikko Gabriel Boric kukisti populistisessa retoriikalla pelanneen laitaoikeistolaisen Jose Antonio Kastin prosentein 56/44. Yleensä tällaisten vasemmistopoliitikkojen tai vasemmistopuolueiden valtaannoususta ei ole enää porvaristolle tai ylipäätään mitään omistavalle luokalle mitään merkittävää vaaraa, koska äärettömän harvoin ne enää alkavat mitään varsinaista ”sosialismia” puuhata.

Korkeintaan nostetaan rikkaiden verotusta, kunnes seuraavissa vaaleissa porvaristo ja sydämistyneet kapitalistit saavat taas vuorostaan vaalivoiton ja sysäävät ne tyhmät vasemmistolaiset taas takaisin oppositioon. Tällöin saattaa kuitenkin olla maalle kuin maalle eduksi, jos se porvaripuoli ymmärtää keskittää äänensä jollekin ihan normaalille konservatiiville tai liberaalille, mieluummin kuin taas jollekin uudelle äärioikeiston räyhäpopulistille, joka alkaa taas johtaa maata ojasta uuteen allikkoon. Ihan vain vinkkinä kaikelle maailmalle.

 

Surullisena poikkeuksena säännöstä voidaan helposti nähdä vaikkapa
Venezuela, jossa vasemmistopopulistit Hugo Chavez (1999 – 2013) ja seuraajansa, bussikuski Nicolas Maduro (2013 -) ovat vimmatusti yrittäneet rakentaa jonkin sortin sosialismia, minkä seurauksena maan talous on kauniistikin sanottuna romahtanut ja 28,5 miljoonaisesta väestöstä jo yli 5,6 miljoonaa ihmistä on paennut maasta. Enimmäkseen nälissään. (Maan oppositio on katsonut viisaaksi menettelyksi boikotoida vaaleja. Strategian järkevyydestä voi varmaan olla montaa mieltä.)

Ja tästähän me voimme oppia vaikka sen, että vasemmistopopulistit saattavat saada ainakin valtiontaloudessa vielä monin verroin enemmän tuhoa aikaan kuin pahimmatkaan oikeistopopulistit. (En tässä lähde näitä ääripäitä sen kummemmin arvottamaan.)

 

Brasiliassa vuonna 2018 valtaan nousseen presidentti Jair Bolsonaron kannatus on kääntynyt jyrkkään laskuun. Viimeisimmissä marraskuun mittauksissa hänelle antoi arvosanan Good/Excellent enää 23% brasilialaisista, arvosanan Bad/Terrible 54%.

Presidentin toimet hyväksyy enää 28%, ei hyväksy 68%. Etenkin presidentin surkeimmat kuviteltavissa olevat (lue: olemattomat) koronatoimet ovat vaikuttaneet vahvasti suosion syöksyyn.

Lokakuun 2022 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Bolsonaron ennustetaan nyt saavan 21 – 30% äänistä, päävastaehdokkaan, nyt jo 76 -vuotiaan Luis Ignacio Lula da Silvan (työväenpuolue, presidenttinä edellisen kerran 2003 – 2010) 37 – 49%. Mahdollisella toisella kierroksella Bolsonaron äänisaalis olisi 27 – 37%, Lulan 49 -57%.

Ja eipäs kun löytyikin vielä:
”Kaikkein tuoreimpien mielipidetiedustelujen mukaan, jos vaalit pidettäisiin nyt, Lula saisi 48% äänistä, Bolsonaro 21%.” (Reuters)

Kaikesta päätellen: Brasilian Trumpiksikin usein kutsuttu Bolsonarokin on hyvää vauhtia kaatumassa. Armonaikaa enää 10 kuukautta.

 

XXXXXX

 

Tullaan pois sieltä kaukomailta ja vilkaistaan mitä Euroopan kavereillemme kuuluu. (Hei! Meillä on nykyään kavereita! Oikeasti! Vau!) (Muutamia ihan isojakin poikia!)

 

Saksan viime liittopäivävaaleissa laitaoikeiston AfD:n kannatus aleni 12,3 prosentista 10,3 prosenttiin, äärivasemmalla (mm. Saksan Nato -eroa kannattaneen) (Sic!) Linken kannatus romahti 9,2 prosentista 4,9 prosenttiin. (Eli jäi jo äänikynnyksen alle, mutta sai silti edustajia valtiopäiville.) Viimeiset 76 ja puoli vuotta Saksassa on ollutkin kovin vähän innostusta mihinkään ääriajatteluihin. Mikä onkin tietysti oikein mukavaa. Sivistyskansojen kuuluukin käyttäytyä sivistyneesti.

 

Puolan presidentinvaaleissa 2020 PiS-presidentti Andrzei Duda voitti erittäin täpärästi jatkokauden 51,21 prosentin äänisaaliilla. Parlamenttivaaleissa 2019 hänen edustamansa Laki ja Oikeus -puolue sai 45,5% äänistä, mutta sai vaalijärjestelmän ansiosta enemmistön parlamenttipaikoista. (Ja saattaa saada vastakin, ainakin niin kauan kuin vanhoja, uskonnollisia maalaisia riittää.) Puola on erikoinen tapaus sinänsä. Liekö missään toisessa Euroopan maassa katolisen kirkon vaikutus yhä yhtä vahva. Arvelu: tekeekö jumalusko ihmisestä automaattisesti umpivanhoillisen kaikissa maallisissakin asioissa? Tätä emme ala tässä arvuuttelemaan.

 

Unkarin ensi huhtikuun vaaleissa Viktor Orbanin Fidesz -puolue saa ensi kertaa vastaansa oikealta vasemmalle voimansa yhdistäneen opposition. Fideszin tappio voi olla hyvinkin mahdollinen.

 

Sloveniassa Orbanin kaverin, Janek Jansan, puolueen kannatus on noin 20 prosentin tietämillä, ja muut puolueet eivät halua tehdä sen kanssa yhteistyötä. Vaalit keväällä.

 

Italiassa Lega Nordin Matteo Salvini ehti viipyä vallankahvassa vain runsaan vuoden, 2018 – 2019. Muinaismuisto Silvio Berlusconi lienee myös jo menneen talven lumia. Kaikista seteleistämmekin tuttu Mario Draghi (nykyinen pääministeri) vaikuttaa koko lailla täysjärkiseltä.

 

Ranskassa presidentti Macronin vastaehdokkaaksi nousee ensi vuoden vaaleissa jompikumpi kahdesta äärioikeiston ehdokkaasta (!) tai ryminällä noussut konservatiivirouva. Macronin ennustetaan voittavan taas helposti, ainakin molemmat äärioikeistolaiset. (Koko Ranskan vasemmisto rimpuilee edelleen aivan kuolonkorinoissaan. Oudoksi mennyt maa.)

 

Briteissä menee niin kuin Briteissä nykyään menee. Sitä kun saa yleensä mitä tilaa. Lokakuun alussa 47% briteistä arveli, että EU -äänestyksessä tehtiin väärä ratkaisu. Hyvänä eropäätöstä piti enää 40%. (Jossakin tuoreemmassa kyselyssä taisi olla enää 37%.) Tyytymättömyys pääministeri Boris Johnsonin toimiin nousi alkukesän 48 prosentista 58 prosenttiin. (Yagov)

Seuraavat vaalit pidetään aikataulun mukaan vasta 2024. Labourin Keir Starmerille odottavan aika on pitkä. Ja tietysti konservatiivit voivat hyvinkin löytää jonkun suositumman ja pätevämmän pääministerin. Ehkä kannattaisi ainakin yrittää.

 

Turkissa presidentti Recep Tayyip Erdoganin AKP -puolue saavutti vuoden 2018 vaaleissa vielä 42,6 prosentin kannatuksen ja sai vaaliliiton ansiosta 344 paikan enemmistön 600 paikkaiseen parlamenttiin. Presidentinvaalissa Erdogan sai 52,6 prosentin kannatuksen.

Koronapandemia ja Turkin koko ajan surkeutuva taloustilanne ovat rouhineet AKP:n ja Erdoganin kannatusta jo pian pari vuotta. Viimeisimmässä mielipidetiedustelussa Erdoganin toimet presidenttinä hyväksyi enää 39,3% kansasta, 54,5% ei hyväksynyt. (HS/Metropoli Turkey´s Pulse, marraskuu 2021.) Erdoganin ja AKP:n valta-asema on katkolla seuraavan kerran v. 2023.

 

XXXXXX

 

Kaikissa näissäkin maissa kansalaiset viime kädessä päättävät ketkä heitä johtavat. Ja ihan oikea oppositio voi kaataa minkä tahansa hallituksen tai presidentin, johon ei olla tyytyväisiä.

Vertailun vuoksi: esim. Kiinassa ei kysytä keneltäkään mitään. Koskaan. Venäjällä hallitseva luokka sallii vain ”puudeliopposition”. Eikä mene erityisen hyvin moniaalla muuallakaan.

 

Vaan kun tuo Venäjä nyt tuli mainittua, niin piipahdetaan nyt vielä sielläkin. ”Populisteja” kun voi olla niin kovin monenlaisia.

”Public Opinion Foundationin kyselyssä viime marraskuun lopulla yli puolet venäläisistä suhtautuu kielteisesti hallituksensa toimiin. Presidentti Putinin henkilökohtainen kannatus on jo paljon aiemmin laskenut rajusti: marraskuun 2017 lukemasta 59% toukokuun 2019 lukemaan 31,7%. (Olisipa nyt mukava saada käsiinsä jotain ihan tuorettakin tietoa!)

Koronapandemian hoidossa luottamus presidenttiin vajosi aluksi 23 prosenttiin, nousi sieltä taas 32 prosenttiin, mutta nousua oli lähinnä 40 – 54 -vuotiaiden keskuudessa. 18 -24 -vuotiaiden halukkuus äänestää Putinia on pudonnut joulukuun 2019 36 prosentista 20 prosenttiin vuoden 2020 lopulla.” (Mitähän se halukkuus mahtaisi olla juuri nyt?!)
– Ksenia Kirillova/ RKK/ICDS (international Centre for Defens and Security/Estonia) 19.12.2021 –

Linkissä oli Levada Centerin Poll 1.12.2021, mutta venäjän kielen taitoni ei riittänyt alkuunkaan sen lukemiseen. Tiivistelmänä: elokuussa 2020 42% vastaajista suhtautui myönteisesti Yhdysvaltoihin, 46% kielteisesti. Nyt kielteisesti suhtautuvia oli 51%, joista 25% suhtautui erittäin kielteisesti.

Venäjän valtiollisen median propagandan vihamielisellä retoriikalla on siis ollut ainakin jotain vaikutusta. Ihme tietysti jos ei olisi. Se on sitten tietenkin eri asia mitä järkeä tai hyötyä siitä on. Toisaalta: kukapa minut on tänne asettanut tonttuna ketään arvostelemaan…

 

XXXXXX

 

Vaan kaiken kaikkiaan, noin maailman mitassa: kaikkinaiset populistit alkavat olla ahtaalla, varsinaisia fasisteja ei näy juuri missään, natsejakaan ei ole havaittu merkittäviä määriä, ja oikeat kommunistit ovat jo vuosikymmeniä olleet vallankahvassa enää Kuubassa ja Pohjois-Koreassa. (Eikä tiettävästi kovin hyvin mene kummassakaan maassa.)

Jotkut ihmiset ovat ikuisesti sitä mieltä, että kaikki maailman asiat menevät koko ajan aina vain huonompaan ja huonompaan suuntaan. Itse olen aina ollut enimmäkseen täysin päinvastaista mieltä. Jos lukijakin on, niin sittenhän tästä tuli juuri se mitä pitikin: hyvän mielen positiivinen joulublogi.

Populistien pallit heiluvat jo vähän kaikkialla. Tai sanotaanko vielä vähän jouluisemmin että kulkuset helkkäävät.

Näin pitääkin. Tätä menoahan tästä voi tulla kaikille demokratian ystäville niin hyvä uusi vuosi, että ei tarvitse erikseen mitään toivotellakaan.

Mahtavaa.

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu