Suomen NATO-jäsenyyden hakemisen lyhyt oppimäärä

Tämä kirjoitus oli alunperin suunniteltu hieman myöhemmäksi, mutta aikaistetaan nyt, kun asiasta on virinnyt aiempaa vilkkaampaa keskustelua. Kaikkien tietämistä hyvistä syistä.

Tämänkertainen kirjoitus on lyhyt, faktapohjainen esitys siitä, miten Suomen – ennemmin tai myöhemmin: huomenna, ensi syksynä, ensi vuoden keväällä tai miten nyt käykin – Nato -jäsenyyshakemus käsitellään virallisessa järjestyksessä, ja mitä mahdollisia erityisjärjestelyjä sen suhteen on suunniteltu. Ja lisäksi vähän aiheesta: mikä vaikuttaa tässä mitenkin mihinkin.

Puheisiini voi taas aivan huoletta luottaa, koska kuten sanoin, perustan kirjoitukseni faktoihin, en minkäänlaisiin toiveisiin, unelmiin, pelkoihin tai kauhukuviin tulevasta kehityksestä. No, mahtuuhan tähän kirjoitukseen taas myös mielipiteitäni, mutta toivoakseni ne pystyy tekstistä helposti erottamaan.

Otetaan perustaksi aiemminkin kerran, pari siteeraamani Ulkoministeriön julkaisu ”Arvio Suomen mahdollisen Nato -jäsenyyden vaikutuksista” vuodelta 2016. Löytyy netistä ihan pdf:nä, ja olen aiemminkin usuttanut kaikkia lukijoitani tutustumaan siihen, mitä ilmeisimmin huonolla menestyksellä, koska epätietoisuuksia ja väärinymmärryksiä on yhä edelleen valloillaan niin tuhottoman paljon.

Tarkemmin sanottuna kyseessä on siis Ulkoministeriön tilaama julkaisu, jonka on laatinut kv-arviointiryhmä: Mats Bergquist (Ruotsi), Francois Heisbourg (Sveitsi) sekä Rene Nyberg ja Teija Tiilikainen (Suomi). Selonteko on kaikkiaan 63 sivun mittainen, mutta sieltä voi kyllä sisällysluettelosta valikoida kiinnostavimmat aihealueet, jos ei vain ”jaksa” kaikkea lukea.

 

Nato -jäsenyyshakemuksen eteneminen käytännössä

 

Eli kun Suomi vihdoin niinsanotusti ”putoaa puusta”, se menee näin:

”Mahdollisen päätöksen Suomen Nato -jäsenyyden hakemisesta tekee tasavallan presidentti hallituksen esityksen pohjalta. Ennen tätä, hallitus antaa asiasta selonteon eduskunnalle, ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa pidetään jatkuvasti ajan tasalla prosessin ja neuvotteluiden etenemisestä. Jos neuvottelujen lopputuloksesta päätettäisiin järjestää kansanäänestys, siitä pitäisi säätää vastaava erityislaki. Kansanäänestyksen jälkeen eduskunnan on hyväksyttävä Suomen liittymissopimus, minkä jälkeen tasavallan presidentti tekee lopullisen päätöksen.”

Ja nyt huomasin, että olen esittänyt tämän kerran aikaisemminkin. No, näin tärkeässä asiassa toisto ei ole ollenkaan pahitteeksi. Suurta ymmärtämättömyyttä ja epätietoisuutta (tai sellaisen lahjakasta näyttelemistä) on esiintynyt paljon. Todellisuudessahan tämä on ihan peruskoulun 9. luokan yhteiskuntaoppia: presidentti ja hallitus edustavat toimeenpanovaltaa, eduskunta on lainsäädäntöelin. (Joka tässä tapauksessa on tietenkin se viimeinen hakemuksen lukko, mutta siellä – tietenkin – riittää yksinkertainen enemmistö, vaikka muutakin on meille kiivaasti yritetty uskotella, vedoten milloin mihinkin olemattomiin kuvitelmiin.)

Se on sitä vanhaa Montesquieun vallan kolmijaon oppia, muistattehan? Sitä, missä kolmantena on se riippumattomien tuomioistuinten edustama tuomiovalta. So simple, still – for some people – so hard to understand. So hard…

 

Kansa seuraa johtajaa – joten on itsepetosta piiloutua ”kansalaismielipiteen” selän taakse

 

Kaikki tähänastiset mielipidetiedustelut kertovat täysin samaa:

Jo Ylen kyselyssä v. 2005 suomalaisista 49% tuki Nato -jäsenyyttä heti, kunhan valtiojohto päättää jäsenyyttä hakea. Vastustajia oli hetkessä enää 37%. (EOS: 14%.) Samansuuntaisia ovat olleet kaikki myöhemmätkin kyselyt, milloin niitä on vaivauduttu tekemään.

Verkkouutisten kysely v. 2014: 53% oli valmis tukemaan heti, jos valtiovalta päätyisi Nato -jäsenyyden kannalle. 34% vastusti vielä tässä vaiheessa. (EOS: 13%.)

Iltalehti/Uusi Suomi -kyselyssä v. 2018: Jos presidentti päätyisi Nato -jäsenyyden kannalle, 42% oli heti valmis tukemaan presidentin kantaa. 34% ei tukenut, 24% ei osannut (vieläkään) sanoa.

Kaikkien kyselyjen mukaan vain kolmasosa kansasta vastustaa, ainakin vielä ensi vaiheessa. Siellä sitä on kaikki: enimmäkseen vanhemman polven vasemmistoliittolaiset, sosialidemokraatit, keskustalaiset ym. Sekä tietysti ”kansallismielisimmät” perussuomalaiset – ja muutamia muitakin. Valtava määrä myös naispuolisia kansalaisia, joille joku Nato edustaa vain jotakin kauheaa sotaa, sinkkiarkkuja ja savuavia raunioita. Kaikkea sitä, mitä Neuvostoliiton ja Venäjän vuosikymmenien (dis)informaatiokampanja on yrittänyt saada kaikki suomalaiset ”ymmärtämään”. Että huonosti käy, jos ikinä ”karkuun” yritätte.

Samassa vuoden 2018 kyselyssä Suomen yhdessä Yhdysvaltain ja koko Naton kanssa luomaa sotilaallista pelotetta Venäjän mahdollista uhkaa vastaan kannatti 48% suomalaisista, ei kannattanyt 25%. (EOS: 27%.) Siis yhteistä pelotetta, mutta ehdottomasti ILMAN Nato -jäsenyyttä ja jäsenyyden mukanaan tuomia turvatakuita. Miten nerokasta meiltä! Mikä on huippuälykkyyden huippu? Olisikohan se tämä näin? Suomalainen turvallisuuspoliittinen huippuälykkyys.

 

Suomi ja Ruotsi – paita ja peppu

 

Nato -jäsenyyden ulkopuolelle puolustusliiton vuosien 1999 ja 2004 suurlaajennuksissa jättäytyneet Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin jo kauan kehittäneet Nato -suhdettaan aina vain tiiviimpään suuntaan, aina 1994 alkaneesta Naton rauhankumppanuusohjelmasta vuonna 2014 Naton Walesin huippukokouksessa allekirjoittamaamme isäntämaasopimukseen (Host Nation Support), joka mahdollistaa esim. Nato -maiden joukkojen harjoittelun ja/tai läsnäolon niin Suomen kuin Ruotsinkin alueella. Mukaan lukien mm. Yhdysvaltain, Suomen ja Ruotsin kolminkeskinen sopimus puolustusyhteistyöstä vuodelta 2018, jatkuva osallistumisemme Nato -maiden yhteisiin sotaharjoituksiin ja niin edelleen.

Kuten ulkoministeriön arviossa todetaankin ”Suomi ja Ruotsi ovat käytännöllisesti katsoen jo liittokunnan jäseniä ja sellaisina ulkopuolinen maailma ne näkee.” Mukaan lukien tietysti Venäjä, joka on jo erinomaisen pitkään laskenut Suomen ja Ruotsin ”vihollismaiksi” (tätä rumankuuloista venäläistä terminologiaa) aivan siinä kuin ”oikeatkin” Nato -maat.

 

XXXXXX

 

Meillä Suomessa on kovasti paljon taitettu peistä aiheesta: kuka istuukaan tiukimmin Suomen Nato -jäsenyyden päällä eli estää sitä toteutumasta. Monien mielestä se on oma, jollain salaperäisellä tavalla puolikuoliaaksi peloteltu presidenttimme Sauli Niinistö, joka pelkurimaisesti piiloutuu ”Nato -vastaisen kansalaismielipiteen” taakse eikä laita Nato -jäsenyysasiassa tikkua ristiin, vaikka aivan hyvin voisi.

Joidenkin toisten mielestä Suomen Natoon liittymättömyys on puhtaasti kiinni Venäjän presidentistä ja hänen ehdottoman kielteisestä kannastaan Suomen liittoutumisiin. Tämä ajatus on muutaman viikon ajan saanut aivan räjähdysmäisesti lisää kannatusta, kun on huolestuttu oikein kunnolla Venäjän tuoreimmista ihmeellisyysvaatimuksista, että Nato ei saisi enää laajentua – eikä tehdä paljon muitakaan asioita, jotta venäläisille palautuisi turvallisuuden tunne, jonka he nyt – yht´äkkiä yllättäen – kokevat suuresti ”vaarantuneen”.

Oma presidenttimme muistikin huomauttaa asiasta juuri uudenvuodenpuheessaan toteamalla: ”Suvereniteettiamme on kyseenalaistettu”. Niin on. Hyvä, että se on huomioitu asiaankuuluvalla tavalla.

Jotkut (harvat) meistä vaikuttavat suorastaan lapsenomaisen innostuneilta tästä uudesta, mielenkiintoisesta tilanteesta:

Halutaan kärkkäästi kertoa kaikille miten: ”Nythän Putinin muutamat kannanotot ovat hävittäneet Nato-optiomme taivaan tuuliin”. Oikea jumalan lahja tuntuu tuo Putin olevan, joillekin meistä, ajasta ikuisuuteen. Tulee ja hävittää meidän Nato-optiommekin, tuosta noin vain. Ei tarvitse muuta kuin suunsa avata, ja koko Länsi on polvillaan eikä mahda hänelle mitään. ”Pelkona on, että miten käy, kun Venäjän joukot vyöryvät Suomeen juuri sen jäsenhakemuksen vuoksi.” Aivan. Muistakaa pelätä. Älkää missään tapauksessa koskaan unohtako pelkäämistä.

Aika suoraviivainen strategia Venäjällä on tässä Suomi – Nato -asiassa aina ollut. Ehkä juuri meille sopivan brutaali. Ainakin tehokas, mitä tuon pelon lietsontaan tulee. Etenkin kun itse ei tarvitse tehdä enää juuri mitään, kun alkuasukasväestö tekee kaiken aivan itse toinen toisilleen.

 

XXXXXX

 

Herroja Niinistö ja Putin miettiessämme meiltä pakkaa vain aina unohtumaan, että Suomen Nato -jäsenyyden päällä on aina istunut kaikkein vankimmin eräs poliittinen järjestö. Sen nimi on Ruotsin sosialidemokraattinen puolue ja sen aikoinaan omaksuma Ruotsin Nato -jäsenyyttä vastustava kanta, joka ei ole vuosikymmenien saatossa miksikään muuttunut.

Ruotsin viimeisimmästä mielipidetutkimuksesta kirjoitin viime tammikuussa. Aftonbladetin tuolloisen kyselyn mukaan ruotsalaiset vastasivat kysymykseen Ruotsin liittymisestä Natoon näin: (Suluissa muutos joulukuulta 2018.)
Ja: 46% (+10%)
Nej: 34% (-4%)
Vet ej: 20% (-6%)

Pitääpä seurata tarkasti, jos kyselisivät taas, tässä lähiaikoina. Suunta ainakin on on ollut hyvin rohkaiseva.

Pahasti pitää kuienkin pelätä, että vaikka ruotsalaisista jo absoluuttinen enemmistö kääntyisi Nato -jäsenyyden kannalle, sosialidemokraattien kielteisen kannan muuttuminen ei vaikuttaisi todennäköiseltä, niin kauan kuin demarien omien kannattajien enemmistö pysyy vastustavalla kannalla. (Ja tietysti vänsterpartietin ja miljöpartietin myös.)

Suomen Nato -jäsenyyden toteutumisen päällä istuu siis juuri nyt kaikkein vankimmin pääministeri Margareta Andersson. Ja ennen häntä Stefan Löfven edelliset seitsemän vuotta.

Ruotsin valtiolaivan kurssi voi kääntyä ensi syyskuun valtiopäivävaalien jälkeen, koska neljällä porvaripuolueella on ollut jo vuodesta 2015 lähtien sopimus, että Nato -jäsenyyttä tullaan hakemaan, kunhan hallitusvaltaan päästään. Myös Ruotsidemokraatit asettuivat viime vuoden marraskuussa kannattamaan Ruotsin Nato-optiota, joka sitten kirjattiinkin valtiopäivillä osaksi Ruotsin uutta ulkopoliittista linjaa. (Sosialidemokraattien ankarasta ja pöyristyneestä vastustuksesta huolimatta.)

Kaikki on kuitenkin vielä yhä edelleen täysin auki. Saksan viime liittopäivävaalit osoittivat, että hyvinkin suuret keikahdukset puolueiden kannatuksessa ovat mahdollisia suorastaan hätkähdyttävän lyhyessä ajassa. Lisäksi Ruotsissa ”kuninkaantekijän” rooliin noussut centerpartiet ja Ruotsidemokraatteja vihaava puoluejohtajattarensa voivat kääntää voimasuhteita suuntaan tai toiseen. Kaikki on auki ja käytännössä mitä tahansa voinee tapahtua.

 

XXXXXX

 

Ja taas tämä herättää joissakin kysymyksen: ”Entä sitten? Mitä se meitä muka liikuttaa, mitä jossain Ruotsissa tapahtuu?”

Liikuttaa valitettavasti enemmän kuin paljon. Lähinnä siitä syystä, että Suomi on, aiempien onnettomien valintojensa seurauksena, sitonut itsensä kovin tiukasti Ruotsin linjaan kiinni. Suomen erillinen Nato -jäsenyyshakemus on tietenkin periaatteessa täysin mahdollinen, mutta ei kovin uskottava vaihtoehto, monestakin syystä.

Ensinnäkin Nato toivoo, että Suomi ja Ruotsi liittyvät yhdessä ja siihenkin on monia syitä, niin poliittisia, strategisia kuin logistisiakin. En mene niihin nytkään tarkemmin, koska niistä voi halutessaan lukea tyhjentävästi vaikka sieltä ulkoministeriön arviosta. Tai voi vaikka miettiä itsekin, jos viitsii. Peruslähtökohta on meillä kuitenkin jo se, että Ruotsi ei odottele Suomea. Päin vastoin: Suomi ja koko Nato odottelevat enää Ruotsia. Aika näyttää kuinka kauan pitää vielä odotella.

 

Fast Track – mitä se on?

 

Kohtalaisen hyvin Suomessa ollaan jo tietoisia siitä, että normaali jäseneksiottamismenettely ei ole kovin nopea prosessi. Tarvittavat ratifioinnit kaikkien 30 Nato -maan parlamenteissa saattavat viedä jopa vuoden tai kaksi, ennen kuin uudet jäsenmaat voidaan ottaa virallisesti jäseniksi Naton huippukokouksessa.

Lisäksi, kuten ulkoministeriön arviossa todetaan: ”On huomioitava, että myös mahdollisen liittymisen nopeudella saattaa olla vaikutuksensa. Jos Suomi hakisi jäsenyyttä lähitulevaisuudessa, se tapahtuisi todennäköisesti kireässä kansainvälisessä tilanteessa. (???) Koska maan sisäinen poliittinen prosessi vaatisi Suomessa useita kuukausia, eduskunnan hyväksynnän ja mahdollisesti kansanäänestyskampanjan, maa saattaisi joutua Venäjän kovan painostuksen kohteeksi. Jos Ruotsi hakisi jäsenyyttä samanaikaisesti, koko hakemusprosessi pitkittyisi, sillä ruotsalaisen järjestelmän mukaisesti kansanäänestys on luonnollinen osa liittymisprosessia. Suomen osalta on epävarmaa, miten asia etenisi. Kansan mielipiteellä on kuitenkin tärkeä osa liittymisprosessissa.”

Niin on. Koska Nato edellyttää hakijamaan kansalaisten tukea jäsenyydelle. Tätä ei ole kuitenkaan määritelty tarkemmin, eikä Nato ole koskaan vaatinut mitään kansanäänestyksiä. (Joita on järjestettykin vain kolmessa maassa: Espanjassa (neljä vuotta jäsenyyden alkamisen jälkeen), Sloveniassa ja Unkarissa.) Tulemme tähän kansanäänestysasiaan tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.

”Tätä taustaa vasten on varsin todennäköistä, että kysymys mahdollisesta nopeutetusta menettelystä (Fast Track) otettaisiin esille, jolloin viidennen artiklan sitoumusten julistettaisiin olevan voimassa jo ennen kuin Suomesta (ja Ruotsista) on tullut täysjäsen. Tämä olisi ensimmäinen kerta, kun Nato käyttäisi sellaista menettelyä. Korkea yhteistoimintakyky Naton, Suomen ja Ruotsin välillä tekisi tästä teknisesti katsottuna varsin suoraviivaisen vaihtoehdon.”

Lienee selvä, ettei ulkoministeriön arviointityöryhmä mainitsisi koko asiaa, ellei olisi tiedossa, että keskustelua ja neuvonpitoa asiasta on käyty riittävässä määrin. Myöhemminhän tästä on esitetty myös vielä suoraviivaisempaa vaihtoehtoa, jossa esim. Yhdysvallat yksin tai esim. Yhdysvallat ja Iso-Britannia yhdessä julistaisivat turvatakuut voimaan jo ennen Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien virallista voimaantuloa.

 

XXXXXX

 

Aiemmin selonteon tekstissä on, otsikolla ”Joukkojen ryhmitys ja suunnittelu” mainittu seuraavaa:

”Naton kannalta Natoon kuuluvaa Suomea vastaan kohdistetun kohonneen uhan käsitteleminen olisi huomattavasti helpompaa, jos myös Ruotsi olisi jäsen. Kyky toimittaa nopeaa Nato -tukea ja vahvistuksia Suomeen kohottaisi Suomen joukkorakenteen pelotekykyä ja ehkäisisi Venäjän virhearvioinnin riskiä.”

”Jos taas Suomi liittyisi Natoon yksin, Nato saattaisi vastaavan tilanteen varalta ehdottaa lisätoimia, kuten varusteiden ennakkovarastointia Baltian esimerkin mukaisesti sekä merkittävää vaihtuvien Nato -joukkojen läsnäoloa Suomen maaperällä. Vastaavanlaisia toimia voitaisiin tarvita myös Viron ja muiden Baltian maiden puolustuksen helpottamiseksi.”

Tässä siis puhutaan jo Natoon liittyneestä Suomesta, mutta luonnollisesti järjestelmä sopisi myös tilanteeseen, jossa turvatakuut ovat jo voimassa ennen Suomen Nato -jäsenyyden virallista voimaantuloa. Mistään ”merkittävistä” joukoista ei tietenkään edes tarvitsisi olla kyse. Baltian maiden mallin mukainen monikansallinen pataljoona Lappeenrannassa voisi olla täysin riittävä viesti siitä, että Suomen jäsenyysprosessia on nyt kielletty häiritsemästä.

Tai ehkä vielä parempana vaihtoehtona voisi olla jokin pieni, amerikkalainen tai monikansallinen pop-up -lentotukikohta jossakin. Joukot vain jäävät jonkin Suomessa järjestetyn harjoituksen jälkeen pidennetylle komennukselle. Viesti on sama, mutta ehkä vielä aavistuksen verran tehokkaampi.

 

XXXXXX

 

Kansanäänestyskysymystä käsittelemme seuraavassa kirjoituksessa. Koko äänestys on täällä Puheenvuorossakin julistettu turhaksi ja äärimmäisen typeräksi ajatukseksi lukemattomat kerrat, ja tässä ovat kaikki julistajat tietenkin olleet täysin oikeassa.

Mikäli kuitenkin katsotaan, että kansanäänestykseen on – Ruotsin mallin mukaisesti – mentävä, kannattaa kuulla mitä ulkoministeriön arviointityöryhmä asiasta huomauttaa: ”Kansanäänestysprosessissa tulee aina vastaan ongelma miten kysymys muotoillaan, koska se vaikuttaa väistämättä lopputulokseen.”

Aivan. Minä en sano enkä väitä, että kaikki ideani olisivat aina välttämättä hyviä, mutta tässä nimenomaisessa kysymyksessä olen tainnut löytää kultasuonen.

Tuli niinsanottu cliffhanger nyt tähän, mutta ei voi mitään. Palaamme asiaan pikimmiten.

 

XXXXXX

 

Post skriptum:

Loppukaneettina vielä muistuma eräästä Tarja Halosen lausumasta koskien EU:ta: ”Sinne nyt mentiin, kun sinne oltiin muutenkin jo menossa.”

Ei kai kukaan nyt aivan tosissaan kuvittele, että sinne Natoon ei olla oltu viimeiset 20-30 vuotta ollenkaan menossa? Että me tässä nyt kiehnäämme puolustusliiton jaloissa ja kierrämme kuin Miska-kissa kuumaa puuroa ihan muutes vaan? Ei kai kukaan nyt oikeasti ajattele mitään näin hassua? Ei vaikka kuinka joistain muinaisideologisista lähtökohdista toivoisi juuri sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa?

Ei kai nyt sentään?

 

+22

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu