Laurén avaa nyky-Venäjän tilannetta terävästi

Olen useista syistä kiinnostunut kiehtovan monipolvisen historian omaavasta itänaapuristamme. Toinen isoisäni oli tsaarien Venäjälle tuotteitaan toimittaneen konepajan toimitusjohtaja ja toinen silloin Pietarista liikkeeseensä materiaaleja hankkinut kultaseppämestari.

Työskentelin toistakymmentä vuotta jo sotakorvauksia toimittaneen ja niiden jatkona mittavaa Neuvostoliiton projektikauppaa käyneen konepajan tuotantotehtävissä. Konepajateollisuuden ja kultasepäntyön historiasta kiinnostuneena minua kiehtoo Pietarin historia lukuisine konepajoineen ja taitavine, paljolti suomalaistaustaisine kultaseppineen. Kuvassa olen Pietarin BolŠaja Morskajalla Fabergén jäljillä. Vuonna 1900 valmistuneen rakennuksen julkisivu on suomalaista harmaata ja katutason jyhkeät pylväät punaista graniittia.

Tapasin taannoin minulle aiemmin tuntemattoman Anna-Lena Laurénin hänen esiintyessään Euroklubin kokouksessa. Viehätyin hänen sanomaansa ja arvelin hänestä vielä kuulevani. Luin myös kirjan Hulluja nuo venäläiset (2008). Sittemmin olen löytänyt hänen kirjoituksiaan sieltä täältä, etenkin kolumnistina Suomen Kuvalehdessä.

Laurén on sekä etevä kirjoittaja että laajalti ympäri nyky-Venäjää kansan parissa liikkunut, ansioistaan usein tavoin palkittu henkilö. Sain vasta hiljattain käsiin hänen uusimman, ruotsiksi julkaistun kirjansa suomennoksen Samettidiktatuuri (Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä, Teos 2021, 199 s.), jonka luin siltä istumalta. Ihailen Laurénin monitasoista tietämystä maasta. Hänen veitsenterävät analyysinsä ovat uskottavia, rohkeita ja sattuvia.

Laurén perustelee asumistaan maassa, jossa kaikki on hankalaa, sillä ettei Venäjä lakkaa kiehtomasta häntä. Toimittajan on haastavaa päästä kirjoittamaan maasta, jonka historia on yhtä sotaa, vainoa, diktatuureja, vankileirejä ja hirvittäviä vääryyksiä. Siellä on mahdollista kirjoittaa suurista kysymyksistä. Koskaan ei ole tylsää ja aina saa yllättyä. Kolmekymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä etsitään edelleen juuria, identiteettiä ja historiaa eikä tarinoiden lähde ehdy.

Samettidiktatuuria voi todella suositella naapurimaan asioista kiinnostuneille ja niiden käänteitä tykönään ihmetteleville. Monet ”norsu lasikaupassa” tyyliin käyttäytyvän Venäjän johdon kummallisina pitämämme toimet saavat selityksensä. Mitäänhän siellä ei koskaan myönnetä!

Laurén osoittaa kirjassaan Venäjän olevan paljon enemmän kuin sen vallanpitäjät. Venäjän tekevät ihmiset. Siellä on valtavasti tarinoita sekä inhimillistä komediaa, samoin kuin murhenäytelmiä – sekä toivoa, vastarintaa ja huumorintajua.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu