Unohtuuuko ekotietoisuus?

Huono-onnisena olen saattanut erilaisissa kilpailuissa ja arpajaissa parhaimmillaan voittaa 20 kulloistakin rahaa maksaneella arvalla 10 rahan arvoisen kamman. Nyt kävi paremmin voitettuani Tiede-lehden lukijakilpailussa Maria Katajavuoren kirjan Valas lasimaljassa, Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan (Atena, 2022, 262 s.). Saatavana myös e-kirjana, joita minun olisi yli kasikymppisen väsähtäneillä silmillä rasittava lukea ja joista en muutenkaan pidä.

Tuskin olisin ilman onnekasta tapahtumaa tätä kirjaa hankkinut, huolimatta sen suuresta hintahaarukasta. Halvimmillaan sen saa 13,52 eurolla. Hintahaitari ulottuu googletuksen perustella lähes kolmeenkymppiin. Kirjoittajan aiempi teos Kuoleman ja elämän kysymys sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2019. Katajavuori (s. 1993) on ympäristöaktiivi ja luonnonsuojelubiologiaan erikoistunut, pohjoisia ekosysteemejä tutkinut ekologian tohtori. Parhaillaan tutkimusta Tromssassa tekevä Turun yliopiston kasvatti on työskennellyt lukuisilla kenttäasemilla Kilpisjärveltä Huippuvuorille.

 Kirjan nimestä tulee väistämättä mieleen Tommy Hellstenin 1990-luvun alun aihepiiriltään toinen kirja Virtahepo olohuoneessa. Tämän kirjan ihminen on kuin valas lasimaljassa, isoista aivoistaan huolimatta ansassa. Sen kolme päälukua ovat Älykkään ihmisen älytön tragedia, Miksi toimimme vastoin parempaa tietoa sekä Kestävä yhteiskunta on mahdollinen – biologiamme ehdoilla. Alaotsikoita ovat mm. Lupauksia pingviineille, Legenda neidonkengistä ja Biologiaa maailmanpelastajille. Kirjan lähde- ja viiteluettelo on huima – pienellä fontilla kirjoitettuina 56 sivua.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    

Katajavuori räjäyttäisi nykymuotoisen kapitalismin, mitä monet pitänevät utopistisena haihatteluna.

Asiat ovat helppoja, silti vaikeasti tartuttavia ja vitkaisesti toteutettavia. Hänen mukaansa tarvitaan radikaaleja muutoksia. Valaan tarina toki tarjoaa myös ratkaisuja. Jatkuvasti vain hoetaan ongelmien olevan yhteiskunnan rakenteissa. Kirjoittaja pitää ideoitaan aihioina, joita pitäisi kehittää. Ja kannustimiakin tarvitaan.

Katajavuori kohdistaa syyttävän sormensa itseensä ohella myös lukijoihinsa. Hän varoittaa miten ”teollisuusriippuvuutemme ei aja meitä vain ympäristösääntelyn vesittämiseen, vaan jopa aktiiviseen ympäristötuhojen avustamiseen”. Hänen mukaansa perustelemme omaa käyttäytymistämme mittapuilla, jotka itsessään ovat vääristyneitä ja ylikuluttamista suosivia.

Tiukasta sanomastaan huolimatta osaavan kepeästi kirjoitettu kirja on lukemisen arvoinen ja avannee tärkeisiin ympäristökysymyksiin uusiakin katsantokantoja, vaikka ei kaikista asioista samaa mieltä olisikaan.