Elämän kuluttajat
Jos ei ole omaa elämää, silloin voi seurata televisiosta Miisa Nuorgamin elämää.
Monille riittää kyllä omien naapuriensa seuraaminen. Heidän tekemisistään voi kohista ihan riittävästi.
Kaikki paitsi elämä on turhaa, runoili Juice Hän oli Saarnaajan kanssa samassa linjauksessa. Kaikki on turhuutta auringon alla.
Ihminen on luontokappale. Hänen elämänsä ei poikkea eläinten elämästä. Kaikki on tuulen tavoittelua.
Ihminen täyttää lyhyen elämänsä päivät vaivaa nähden. Murehtien asioista, joille hän ei voi mitään.
Lomapäivät eivät riitä palautumiseen, koska tarvitsemme ulkopäin tarjottua ajanvietettä. Loma voi olla kuluttavampaa kuin työnteko
Hihna lyö tyhjää. Ainahan sitä voi seurata Miisa Nuorgamin elämää. Tai harrastaa ajankuluseksiä.
Työ, työ… on ainoa ilomme. Työn avulla pääsemme kotoa pois. Tämä on myös monen parlamenttiin pyrkivän tärkein motiivi.
Maailma on paha, senhän sanoo järkikin.
Näin sanoo Saarnaaja. Elät elämäsi… Ja sitten vainajien joukkoon. Nieluun, joka ei täyty ikinä.
Kommentit (0)