Ensio Tiira ja minä

1977 olin tankkilaiva Tiiran matkassa kuusi kuukautta. Teimme reissun muun muassa Grönlantiin.

Myteri oli melkoinen menomatkalla. Eräänä aamuna, joitain minuutteja ennen aamuneljää, ennen vahtivuoroni alkua, menin laivan ahteriin ottamaan lokista lukemat ylös; montako mailia olimme kulkeneet päättyvän vahtivuoron aikana?

Laivan perä putosi vauhdilla. Näin valtavan vesimassan, joka samalla vyöryi päälleni. Jalkani irtosivat täkistä.

Keula jysähti voimalla alaspäin. Iskeydyin ahterin rakenteisiin. Sain teräsoven auki, sitten tavallisen oven, jonka takana oli byssä.

Kävin suihkussa. Vaihdoin kuivaa ylleni ja nousin brygälle. Vahtivuoro oli hoidettava.

Areenassa on Ensio Tiiran haastattelu vuodelta 1953. Hän pestautui muukalaislegioonan. Karkasi joukkojenkuljetuslaivalta, joka oli viemässä heitä Indokiinaan, ruotsalaisen kaverinsa kanssa ja ajelehti Intian valtamerellä pelastuslautassa 32 vuorokautta.

Ensio Tiira kirjoitti kokemuksistaan kirjan, Epätoivon lautta. Se ilmestyi ensimmäisen kerran 1954.

Ensio Tiira pestautui legioonan rahan takia. Mitä tekemistä Ranskalla oli Indokiinan kanssa? Kaiketi halusivat auttaa lajitovereitaan. Tai jos ahneus oli motiivina, niin onneksi alhaiset vaikuttimet eivät enää johdattelee tekojamme. Nyt meidän kaikkien motiivina on pyyteetön lähimmäisyys.

Ensio Tiira ei tarvitse enää muukalaislegioonaa; hän on paremmassa maailmassa. Minäkään en tarvitse enää Tiira-laivaa; vietän laatuaikaa, olen eläkkeellä.