Haapaveden eräkirjailija

Alla (kasvon kaikkivallan) kolmessa lehdessä julkaistu tupakkatekstini. Kirjoitin zen n 15 vuotta sitten.  Lyhensin tekstiä.

 

Leevi Kustavi Karsikas, Haapavesi 1933, on eräkirjallisuutemme suuria nimiä. Hänen esikoiskirjansa Hukkuva erämaa, 1969, käynnisti loisteliaan uran myös kirjailijana. Nyt hänen uunistaan on tullut ulos 24 teosta. Karsikas on laadun tae, kun puhutaan korkeatasoisesta eräkirjallisuudesta.

Metsien filosofiaa

Kirjailijana Leevi Karsikas on pohdisskeleva havainnoitsija. Hän poimii hämmästyttävällä tarkkuudella, joskus eleettömästi, menneiden eräretkiensä tuokiokuva, joista muodostuu loistelias hetkien virta. Ja tuon virran yläpuolella välähtelevät detaljien elosalamat osuvasti. Kirjailija on sisäistänyt luonnon filosofian, elämään sisältöä antavan idean, mutta tätä aatetta reunustaa toisinaan surun tummat pilvet. Kirjailija on aina luonnon puolella.

Lähtikö metsä jälkeeni, 1999, -kirjassaan kirjailija piirtää selkokielisen ohjeistuksen uusavuttomille ja väriinymmärtäjille. ”Paleoliittinen ihminen otti ruokansa suoraan luonnosta. Keräsi ja metsästi, mutta ei viljellyt kasveja. Ei pitänyt kotieläimiä. Tiedetään, että ihminen on elänyt näin miljoonia vuosia. Varhaisihminen ei kuormittanut luontoa vähääkään.”

Selittämätön todellisuus

Karsikas nostaa lukulampun valoon myös asioita, joita on rationaalisella ajattelulla vaikea ymmärtää. Unelma suurlohesta -kirjassaan, 1985, hän kuvaa tapausta, jolloin kämppään saapui outo vieras. ”Heräsin kolisteluun, joka kuului kämpän pihalta. Se oli selvää suksien puhdistamista. Jalkojen tömistelyä, kun niitä isketään tantereeseen, että lumi lähtisi kengistä ennen sisääntuloa. Katsoin kelloa. Se oli neljä.

Kirjailija sanailee oudon vieraan kanssa, joka ei juo kahvia, ei polta piippua. Joka aamulla poistuu. Hieman myöhemmin Karsikas lähtee maastoon.

– Silloin iski tajuntaani asia, joka minun olisi pitänyt huomata kämpän pihalla. Yöllä sataneessa lumessa ei ollut minkäänlaisia jälkiä!

Kirjassa Tarinoita Kemin latvoilta, 1995,  hän tunnustaa olevansa näkyunien näkijä:

– Samanlainen shamaani kuin isäni oli. Taipumus oli kauan poissa, mutta se on alkanut tulla vanhetessa takaisin.

Leevi Karsikas kuvaa kirjoissaan metsästystä, mutta niissä on mukana myös herkkällä mielellä aistittuja tunnelmakuvauksia. Ruutia harakoille teoksessa, 1989:

– Usein huomaan ajattelevani sitä, kuinka kauan voimani riittävät täällä kulkemiseen. Se on vähän surumielinen ajatus. Tämänkin päivän lanka liittyisi muistojen vyyhteen ilman solmua. (- – -) Yöllä paistoi kuunsirppi kämpän päätyikkunasta.

Kuolema tavoitti Leevi Karsikkaan v 2016.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu