Humiseva Harju
Kauppahalli on Tampereen sydän. Söin nokkapalan siellä. Kävin alakerran Alkossa. Menin puistoon.
Siellä oli aina hyvä tunnelma. Katselin käveleviä. Monenlaista kulkijaa.
Tuttu kaveri tuli sanalle. Oli ollut selvänä kymmenisen vuotta. Hänen olemuksessaan oli sekoitus matelua ja pöyhkeyttä.
Hänen mentyään pohdin monien harrastamaa ristikkkäisviestintää. Freudilaisia lipsahduksia.
Ohitseni kulki pariskunta. Suklaanruskea mies, jonka käsikynkässä riippui vaalea, kikattava nainen. Ehkä ikäiseni. Mies toitoitti: – Suomi suomalaisille! Naisen raakkuva nauru tuli kuin kuin kaivosta.
Minua hymyilytti. Hymyni leveni, kun viereeni istahti Humiseva Harju. Hänessä oli sitä paljon puhuttua sisäistä kauneutta.
– Pelastit päiväni! sanoin ja halasin naista. Hän vastasi halaukseen lämmöllä.
Seuraavat pari tuntia kuluivat mukavasti. Ilman freudilaisia lipsahduksia.
Sotien jälkeen kaupunkien puistoissa oli tunnelmaa kun sotakaverit kesälomillaan tapasivat pitkästä aikaa toisiaan. Tuotahan eivät tietenkään ne ymmärtäneet ja tajunneet, jotka eivät olleet ollut rintamilla eivätkä sotien vaikutuksia taloudessaan juuri olleet havainneet.
Ilmoita asiaton viesti
Vieläköhän Tampereen kauppahallin kellarissa on kuppila/ruokala? Kävin siellä n. 40 vuotta sitten aterioimassa keittoa. Hernekeittopäivänä sai hernekeittoa ja kalakeittopäivänä kalakeittoa. Tupakansavua oli ilmassa. Ei tarvinnut omiaan imeä.
Ilmoita asiaton viesti
Joo.. Tulihan siellä käytyä.. Ei ole enää toiminnassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Hernekeittopäivänä sai hernekeittoa ja kalakeittopäivänä kalakeittoa.”
– Loogisia nuo pirkanmaalaiset!
Ilmoita asiaton viesti