Ihan tavallinen prinsessa 2

”Olimme samassa fb-ryhmässä. Hän oli naimisissa. Hänen miehellään oli liikenneonnettomuuden tuottama vamma. Prinsessa oli miehensä omaishoitaja.

Hän peukutti nostoani. Pyysin fb-kaveriksi. Hän suostui. Aloitimme samana iltana videopuhelut  messengerin kautta.

Olimme heti kuin entuudestaan tuttuja. Olimme enemmän. Olimme sielunkumppaneita. Ehjiä vain keskinäisessä yhteydessä, jing ja jang.

Rakastunut ihminen on haavoittuva, lähes puolustuskyvytön. Hyväuskoinen.

Olimme rakastuneita. Olimme me. Maailma oli silmissämme kuin uusi.

Lähetimme lapsenomaisia viestejä toisillemme pitkin päivää. Iltaisin olimme vidoyhteydessä. Silloin hänen miehensä oli unessa.

Hän kertoi eläneensä seksinpuutteessa yli kaksi vuotta. – Se on tärkeä asia!

Harrastimme puhelujen aikana seksiä. Ei seksiä! Se oli erotiikkaa.

Löysimme yhdessä vietettyjä entisiä elämiä. Viimeisin oli 1800-luvun Britanniassa. Tapasimme salaisessa puutarhamajassa. Kummankaan suku ei hyväksynyt rakkauttamme. Meillä oli koira, Sirius

Tapasimme fyysisesti  vain silloin, kun hän sai miehelleen hoitopaikan. Tapasimme aina samassa hotellissa. Silver oli sen nimi.

Rakastelua. Sanatonta lähellä oloa. Pitkiä, hitaita kävelyretkiä puistoissa. Kuin kauan aikaa sitten Englannin nummilla.

Puhuimme kirjallisuudesta. Keskiajan mystikoista  Puhuimme kaikesta. Sitten tuli joulukuu. Sen jälkeen mikään ei ollut kuten ennen.

Hän oli kuin eri ihminen. Hän luki kirjoja, joista ei ennen pitänyt. Kuunteli erilaista musiikkia kuin ennen. Hän salasi jotain.

Olimme tavanneet joulukuun alussa. Hän tuli luokseni vasta huhtikuussa. Hän oli kirjoittanut esseitä. Kokoelman työnimi oli Mystisen rakkauden majatalo.

Hänellä oli tietoa, hän osasi kirjoittaa, mutta hän tarvitsi apuani kirjan viimeistelyyn.

Hänen käsikirjoituksestaan olimme puhuneet messengerin avulla joskus kuusikin tuntia putkeen.

Hotelli Silver. Muukalainen  oli vuoteessa kanssamme. Henkinen yhteys oli kateissa. Erotiikka oli muuttunut kuin kaupalliseksi pornoksi. Sanalla sanoen rakkaus oli väliltämme kadonnut.

Muutamilla kävelyretkillä tavoitimme häivähdyksen entistä säteilyä. Silloin seisahduimme. Syleilimme. Hän itki ja sopersi epätoivoisesti: – Rakastan sinua. Rakastan sinua aina! Ja kuiskasin: – Ja minä sinua!

Hänen siskonsa soitti kolmantena aamuna Prinsessalle. Kuulin selvästi hänen lauseensa.  – Huuda täysillä apua, jos… Ennen kylpyhuoneeseen menoa kuulin Prinsessan teennäisen naurahduksen ja sanat:  – Niin teemme, niin teemme…

Jatkuu…

 

Tämä juttu on pelkkää fiktiota

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu