Jalon ihmisen jäljillä…

Artikkeli julkaistu Hiidenkivi, 4/2011.

Suomi voitti toukokuussa jääkiekkokultaa MM-tasolla. Juhlia järjestettiin ympäri maata. Helsingin Kauppatorilla yli satatuhatta ihmistä suitsutti ylistystä hakkapeliittain jälkeläisille. Juhlinta nosti esille myös ihmisten pimeän puolen. Naapurimaan lippuja poltettiin. Torjuttuja aggressioita purettiin humalan suoman siunauksen voimalla.

Mikä on se voima, joka saa ikäihmisenkin hurmokselliseen tilaan?  Erno Paasilinna kiteytti sen aforismissaan: ”Usko ei petä, kun uskoo.”

Olympisankari Lasse Virenin valmentaja, Rolf Haikola, pohti omaa suhdettaan urheiluun, johon hän uhrasi huomattavasti aikaa ja rahaa. Hänen johtopäätöksensä oli se, että tunne-elämyksillä ja järjellä ei ole aina mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Hänen vastauksensa on varsin pintapuolinen.

On tarkasteltava asiaa laajemmin. Ihmisen narsistinen puoli haluaa näyttäytyä, saada tunnustusta, hyväksyntää. Toisinaan  aineeton palkkio poikii myös taloudellista hyötyä.

Jääkiekkokullan juhlijoista urheilukoneiston ulkopuoliset ihmiset saivat hyödykkeenä vain rypemisen mielikuvaviidakossa: Hyvä Suomi!

Urheilu on metsästyskulttuurin johdannainen. Se on korviketoimintaa.

Urheilutapahtumiin osallistuminen, kilpailijana tai katsojana, voi antaa merkityksellisiä mielihyvän tunteita. Tosin menestyneet jääkiekkoilijat ovat hyväpalkkaisia ammattilaisia.

Lauri ”Tahko” Pihkala, 1888-1981, oli sitä mieltä, että urheilijoista tulee hyviä sotilaita: ”Siinä meillä olisi uuden ajan fyysisesti monipuolinen yli-ihminen! Epäilemättä myös villi sotilas, joita Suomi tarvitsee; rohkea, karski, kuolemaa halveksiva. Uhrivalmis ja isänmaataan vanhanaikaisesti rakastava.”

Pihkala yhtyi mielipiteessään J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin romanttiseen linjaukseen, jonka mukaan suurinta oli saada surmansa sodassa, kunnian kentällä.

Kirjallisuuden luomilla mielikuvilla on ollut, ja on yhä, valtaisa voima. Niihin uskoville ne ovatkin todellisuutta.

Charles Darwin teki huomion, jonka mukaan kaikissa ihmisen toimissa on alhainen leima. Myös psykoanalyysin kehittäjän, Sigmund Freudin, tutkimustulokset kertovat vakuuttavasti viheliäisyydestämme.

Aikansa menestyskirjailija Arvi  Järventaus, 1883-1930, kirjoitti neljän niteen kokoelman, Rummut. Myöhemmin se julkaistiin kaksiosaisena kirjana. Kirjassa esiintyy konnia ja sankareita, jaloja ihmisiä.

  Aikana, jolloin sosiaalinen turvaverkko oli melkein olematon, jalouden liittäminen osaksi sankarin habitusta, oli suosittu kirjailijoiden käyttämä tehokeino.

Runeberg piirtää Vänrikin alussa osuvan kuvauksen sotaveteraanista. Hän syö armoleipää ilkkumisen säestyksellä. Tupakkapalkalla tuo fiktiivinen, hyväksikäytetty mies tarinoi kunnian kentistä, jaloudesta.

Antero Raevuo tuo kirjassaan, Järviset, legendaarinen suomalainen urheilijaperhe, 2009, osuvasti esille toiveet ja todellisuuden. Isä Verner Järvinen, 1870-1941, oli antiikin ihanteet sisäistänyt kultamitalisankari. Haaveensa hän integroi todellisuuteen armottomalla kurilla, johon liittyi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Pojista tuli urheilutähtiä, mutta myös juoppous ja rähiseminen kukoisti poikien kiiltokuvafasadin takana.

Tunteellisilla mielikuvilla saa elämyksiä, mutta ylevien  haaveiden vanavedessä piileksivät myös kuolemansynnit; viha, kateus ja ahneus.

Hyvinvointivaltio. Kilpailun, kipuilun ja hyvän tahdon voitto.