Keppanakulttuuri elättää ja selättää

Keppana tuli maitokauppoihin 60-luvun lopussa. Onkohan tehty tutkimusta siitä, miten sen vaikutus on heijastunut alkoholikulttuuriin ja avierotilastoihin? Perheriitoihin. Syrjähyppyihin.

Synnin puumerkki. Mies, frakki ja silinteri. Kotirouva ja keppanabaari.

Sotien aiheuttamat traumat. Niiden vaikutus nyt-hetkeen.

70-luvulla baarien kantapeikkoihin lukeutuivat myös rintamamiehet, sotaveteraanit.

Tampereella baareja oli paljon. Liisan baari Teiskontiellä. Siellä juttelin muun muassa miehen kanssa, joka kertoi toimineensa  Mannerheimin tulkkina jatkosodan aikana.

Hän puhui saksaa, oletin. Hänellä oli myös joku paperi, jota vain vilkaisin, todisteena.

Hän kertoi, että äänestys oli hänen ainoa seksuaalinen ilonsa. Hän kävi vessassa usein.

Siansaksaa puhuttiin baareissa paljon. Olen itsekin sitä puhunut. Hoitten, hoitten, kuinka te muuten voitten?

Sika on kunnioitettava eläin.

Synnin puumerkki. Elsa Soinne, 1897-1992, julkaisi sen 1928. Hänen muita teoksiaan ovat muun muassa Miehen vankina ja Kuka sinä olet?

Raamatun mukaan Jumala vastasi saman kysymyksen esittäjälle: Minä olen se, joka minä olen.

Isojen poikien laulut. Niitäkin levytettiin 70-luvulla. Assosiaatio. Mitä seksuaalisia iloja menneisyyden naisilla oikeasti oli?

Millaisia lauluja naisten kokemuksista syntyisi?

Vihreä leski, 1968. Elokuva kertoo suomalaisen asumislähiön arkitodellisuudesta. Naisen yksinäisyydestä, uskottomuudesta, viraantuneisuudesta.

Matka vaihteluun saattoi alkaa maitokaupasta. Nainen ruokaostoksilla. Mielijohteesta pari keppanaa ostoskoriin. Jonkin ajan kuluttua oivallus. Lähistöllä on baari! Siellä on valoa, iloa ja vapautta. Muita ihmisiä. Juttu- ja  myöhemmin myös petikavereita.

Huumeista puhuin 70-luvun baareissa, muistaakseni(!), vain kerran.

– Maistuisko pilvi? eräs kaveri kysäisi.  – Ei kiitos, vastasin, minulla on jo keuhkosyöpä.

 

Kuva: Riitta Penttinen. Haihara, Tampere.