Kevät koittaa kiusaajille 6

Jokaisella on syy tekoihinsa. Sanahelinä. Peitesanat. Sanojen merkitys.

On ihmisiä, jotka eivät halua edes laihaa sopua. He eivät myönnä mitään.

Hierarkia. Valtaketjut. Harva suostuu vapaaehtoisesti alentamaan itsensä. Oikea ihmisten välinen tasa-arvo elää enimmäkseen vain juhlapuheissa.   Ei itketä, ei surra, vaan iske ja murra!

Polkupyöräilijät. Psykologien käyttämä termi. Kumartaa ylemmille ja polkee alempiaan. Taivaassako vasta kaikki on toisin?

Jatkoin lankkua päivästä toiseen polulla, joka ei johda mihinkään. Ikääntyminen poisti torjunnan

Kärsiviä ihmisiä kaikki. Myötätunnon tuhlausta ihmisiin, joilla on tutut kasvot, mutta vieras sydän.

Mummolassa. Iltakuudelta pikkukamariin. Aamukahdeksalta sieltä pois.

Mummo oli syntynyt 1903. Sisällissodan ja myöhempien sotien, evakkoreissujen, pelottelema nainen. Synnytti yhdeksän lasta. Kaksi heistä menehtyi synnytyksen jälkeen.

Mummo oli älykäs. Hänellä olisi ollut kykyä kehittää itseään vaikka mihin. Mahdollisuuksia ei ollut.

Isäukko, rintamamies, kauppalaivaston upseeri, kuoli ollessani kolmevuotias. Äitee oli heikossa kunnossa. Hän oli nyt neljän lapsen yksinhuoltaja.

Varustamo teki rahalahjoituksen. Se riitti aikansa. Sossu ei auttanut. ”Rouva myy hienon turkkinsa!” Siinäpä neuvo suruun ja rahapulaan!

Ukko toi ulkomailta luksusta, joka nyt on kaikille arkipäiväistä. Hän oli aina hyvin pukeutunut, reilu, perhekeskeinen mies. Kotona ollessaan hän hoiti lapsia, teki kotitöitä. Siivosi ja jopa leipoi! Se oli harvinaista sen ajan miehissä

Tampereen Tammela. Köyhää väkeä. Tehtaalaisia.

Sossu ei auttanut. Äitee lähetti veljeni ja minut maalle äitinsä luokse. Itse hän meni tehtaaseen. Tyttö joka paiski töitä! Ei kylläkään, kuten elokuvassa, saanut ruipeloa työnjohtajaa sieltä uudeksi miehekseen.

Äitee oli osakesäästäjä. Lesken kenkä ei ollut kepeä.

Veljeni on minua melkein kolme vuotta vanhempi. Hänet haettiin, koulunkäynnin alkamisen takia, minua aikaisemmin kotiin Tampereelle.

Äiti maksoi ylläpidostani mummolle.

Mummo oli omalla tavallaan aika hyvä ihmiseksi. Huumori oli hänen salainen aseensa. Hän silti tähdensi, että saan syödä vasta, kun aikuiset ovat syöneet. ”Jos jotain jää sinulle.”

Usein söimme mummon kanssa kaksin. Kävimme sieni- ja marjametsässä kaksin.

Mummo luki Kunnallissanomia. Kirjoja hän ei lukenut. Sanoi runoilijoista: Mitä lie homonisteja!

Mummo makasi lattialla mahallaan. Kutsui minut mukaan lukuhetkeensä. Matka sanojen, sanomisten maailmaan alkoi.

Mummon ensimmäinen mies, isoisäni, kuoli nelikymppisenä. Mummon toinen mies oli haudannut kaksi vaimoaan. Molemmista liitoista hänellä oli lapsia. Mummolla oli viisi lasta. Uudessa liitossa hän synnytti vielä kaksi lasta. Jatkosodan jälkeen hän oli emäntänä talossa, jossa oli kolmen eri naisen synnyttämiä lapsia.  Huushollissa tarvittiin, todellakin, tunneälyä!

Mummo jäi toisen kerran leskeksi. Hänelle lohkaistiin oma maaosuus. Hänelle rakennettiin oma talo.

Veljeni pääsi takaisin Tampereelle. Minulla oli vielä vuoden verran aikaa asua mummolassa.

Mummo, kaksi hänen murrosikäistä lastaan. Ja minä, viisivuotias.

Kaikilla on oma henkilöhistoriansa.  Sydämellä on syynsä.

Pitää ottaa vastuu omasta elämästä, eikä aina vain syytellä muita!

Yksinäinen aikani mummolassa. Misse-kissa oli kaverini. Lähtiessäni kotiin Tampereelle, sanoin sille: En ikinä unohda sinua!

Maalaiselämä antoi lapsenmielelläni paljon lämpöä ja hyvyyttä, jota vaille moni suomalainen tuntuu jääneen.

Lapsuuteni synnytti myös lohikäärmeen. Nyt on aika kohdata se kasvoista kasvoihin

Nelisenkymmentä vuotta sitten purin tuntojani psykiatrille. Tapasin hänet muutaman kerran.

Psykiatri kirjoitti lausuntonsa. Hän ilmeisesti eli ideoiden maailmassa. Ei todellisuudessa.

Todellisuus on lihaa ja verta. Solumuisti. Sydänten syyt.

Runoilija, josta kerroin aiemmin, varasti papereitani. Hän myös levitteli saamiaan tietoja mm henkilöille, joista olin välinpitämättömälle psykiatrille kertonut.  Henkevä runoilija olikin, muun muassa, häiriintynyt kiristäjä.

Saarnaaja: Ihmisten toiminta, teot, ovat kateuden  käynnistämiä. Kaikki on hyödytöntä, turhaa. ”Sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. (—) Asioiden todellinen merkitys on syvällä, syvällä. Kuka voi sen löytää.”

Charles Darwin: Kaikissa ihmisen toimissa on alhainen leima.

On toki riepumattotodellisuus. Kahvikuppihyvyys. On aatosta jaloa ja alhaista mieltä. ”Täällä meidän on eläminen, miten parhaiten taidamme sen.”

Jatkuu… Tai sitten ei.