Konginkangas

”Ajan yössä, tulen tuolta kaukaa. Silmät turtuu selkää kolottaa. Uinuu Putaa, Konginkangas Laukaa. Yössä kylän läpi jyrään melkein nolottaa.”

Konginkangas 19. maaliskuuta 2004 kello 02.08. Suuronnettomuus. Paperilastissa ollut täysperävaunullinen kuorma-auto törmäsi linja-autoon. Onnettomuudessa kuoli 23 henkilöä ja 14 loukkaantui.

Rekan alle jäänyt -kirja ilmestyi viikon sisälle printtijulkaisuna ja äänikirjana nyt, kun tragediasta on kulunut 20 vuotta.

Komisario Morse: ”Tie päättyy hautausmaalle.” Tai sitten matka jatkuu.

Joka tapauksessa Eino Jutikkalan kirjan nimeä lainaten; Kuolemalla on aina syynsä. Ja sydämillä on syynsä. Elävät jatkavat eteenpäin. Kirjoja luetaan, kuunnellaan, ostetaan ja lainataan. Jos puheenaiheita ei ole, ne on etsittävä kirjoista, lehdistä, televisiosta tai netistä. Muuten syntyy kiusallinen hiljaisuus.

Rekan alle jäänyt -kirjan julkaisuajankohta on kustannuspoliittinen taidonnäyte. Se on myös ikävästä, surullisesta aiheestaan huolimatta teos, joka kiinnostanee etenkin filosofiaan vihkityneitä lukijoita; muun muassa  ammattiautoilijoita, shoppailevia eläkeläisiä ja muita paljon puhelimeen puhuvia ihmisiä.

Mitä mielekkyyttä  on kiireisessä elämässä? Kuka oikeasti hyötyy säästetyistä minuuteista? Mihin säästynyt aika kanavoidaan?

Indira Gandhi kysyi suomalaisilta: ”Mihin teillä on kiire?”

Mitä on kiireen takana?

Muodossa tai toisessa Konginkankaan suru koskettaa meitä kaikkia.