Lähtö ja loitsu

Sama tunne kuin yli 60 vuotta sitten, kun sain lainastokortin. Äänikirjaston aarteet ovat ulottuvillani.

Aloin puolenpäivän aikoihin kuunnella Olavi Paavolaisen Lähtö ja loitsu -kirjaa. Se kertoo kirjailijan tuntemasta suuresta levottomuudesta, joka johdatti hänet tiedostamisen tuskasta pakomatkalle Etelä-Amerikkaan. Hänen matkastaan on  yli 80 vuotta.

Olavi Paavolaisen teksti on rönsyilevää pitsikirjoitusta. Tämän genren mestari on Marcel Proust.

Tänään olen ollut väsynyt. Olen usein väsynyt. Läheskään aina se ei ole epämiellyttävää. Tuntuu kuin epäaitous olisi jo irronnut minusta kuin manipuloitu selfie, jonka liimaus alkoi onnekseni pettää.

Nukahdin kesken äänikirjan kuuntelun. Heräsin parin tunnin jälkeen. Muistin uneni. Olin laivalla. Se oli suuri pasiseeri. Matkustajalaiva.

Olin seuraamassa isossa salissa jotain esitystä. Puheita, yhteislaulua, runoja, tanssijoita.

Nuori mies talutti Paavo Lipposta salista pois. Lipponen oli sairaan oloinen. Tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Tunsin myötätuntoa kaikkia kärsiviä kohtaan.

Lähtö ja loitsu. Kotimatka. Se on kaikkien edessä. Suru tekee meistä ihmisiä. Luopumisen taito. Melankolian takana on haltioituminen, levollinen ilo. Siellä on sydänten radiotaajuus, siellä on maa, jota ei ole olemassa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu