Omistin faaraokoiran!

Otsikko on vedätystä. Minulla oli kolme koiraa. Sileäkarvainen kettuterrieri ja 2 faaraokoiraa, mutta en minä niitä omistanut. Omistamisen harhaluulo typistää ihmissydämen. Tekee hänestä pahimmassa  tapauksessa epäluuloisen tyrannin.

Lapsuuden työläiskorttelit. Yleiset saunat. Yhteys ihmisten välillä.

Muori oli osakesäästäjä. Jossain jumalautakunnassa  oli sihteeri jonka suosituksesta äiti sai oikeuden aravaosakkeeseen.

Muutimme velkaiseen osakeyksiöön. Omistamisen maailmaan. Ihmiset olivat erilaisia kuin Puu-Tammelassa. Kylmempiä.

Muutama viikko sitten lopetin juomaputken: Hoitaja pisti kankkuuni vitamiinipiikin ja kysyi, mitä sille Eevan yksiölle tapahtuu! Miten tämä kysymys liittyi katkaisuhoitooni?

Minä en edesmenneen lähimmäiseni osakkeesta ollut hoitajalle mitään puhunut. Tietoyhteiskunta. Kaikki on tietokannassa! Huhut ja juorutkin, perättömät ilmiannot?

Sua kuunnellaan, päivän askareitas seuraten..

1989 menetin ystäväni Pose-koiran. Äidin asunnon lähellä, hän asui nyt kaksiossa, oli kioski. Sen myyjällä oli faaraokoirapentue. Hän toi poutapäivinä aina yhden koiranpennun mukanaan kioskille.

Muori käveli kioskin ohitse, äkkäsi hihnassa olevan koiranpennun kioskin ovella. Meni myyjän kanssa sanalle. Otti yhteyden minuun: Nyt otat uuden koiranpennun! Ja minä otin. Vanha Unkas eli kanssani 12 vuotta.

Eli kyseessä oli sattuma, johdatus, miten vain, mutta kyse ei ollut siitä, että halusin korottaa faaraokoiran ”omistamisella” statustani.

Lauri Viita: Ihmiset vihaavat itsekorostusta. Ja jos ei puhu itsestään, sitäkin pidetään itsekorostuksena!

Minulta on kysytty useinkin: Miksi otit faaraokoiran?! On ollut ystävällisiä ja kiukkuisia kyselijöitä. Tässä vastaus utelijoille. En valinnut faaraokoiraa. Se valitsi minut!

Oli vielä neljäskin koira, exän komisario Muisku. Huom. se ei ollut faaraokoira!

Lisäkysymyksiä voitte lähettää kirjeitse. Tai pysykää kanavalla.

Kiitos kaikille mielenkiinnosta elämääni kohtaan!