Pahuuden anatomia
Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia, 2009. Kirja on kiintoisa tutkielma pahuudesta, joka on ympärillämme, joka on mahdollisuutena meissä kaikissa.
Ensimmäisessä luvussa lukijat, jotka pitävät edesmennyttä presidentti Urho Kekkosta pyhimyksenä, joutuvat kipeiden tosiasioiden eteen. Kekkonen osallistui teloituksiin, 1918, oikeudellisesti kyseenalaisissa tapauksissa.
Kirjassa todetaan myös, että nuorella Urho Kekkosella oli taipumuksia impulsiiviseen väkivaltaan. Hän oli armeijassa muun muassa uhkaillut palvelustoveriaan puukolla.
Rankkaa väkivaltataustaa on monilla muillakin johtajilla, valtion päämiehillä. Oikeus on aina voittajan puolella.
Banaanikärpäsellä ja ihmisellä on lähes 3000 yhteistä geeniä.
”Aggressiolla tarkoitetaan sekä aggressiivista tapahtumaa tai tekoa sekä tunnetilaa. On määritelmäkysymys, ymmäretäänkö valkosolun reaktio elimistölle vierasta rakennetta kohtaan aggressioksi. (- – -) Hormonien käyttäytyminen osana tätä prosessia näyttää ihmisellä ja marketin kalatiskillä, jäissä lojuvalla teuraseläimellä olevan hyvin samankaltainen.”
Ihminen ja eläin syrjivät heikompiaan.
”Luulen, että pikkupojat luontonsa pakosta, tietämättään, ovat lähellä sitä ymmärrystä, että kunnian, toisen itseyden tai syvempien tunteiden loukkaaminen on elämän ja kuoleman kysymys. Se voi johtaa väkivaltaiseen kuolemaan tai ainakin elämiselle välttämättömän lauman ja sen tarjoaman turvan menettämiseen. Voisiko olla, että vastaava pelote puuttuu vanhemmilta täti-ihmisiltä, jotka luonnonoloissa olivat harvinaisia ja jotka lauman lisääntymistehokkuutta ajatellen ovat korkeintaan marginaalissa arvossa.”
Tätä kirjoittajan mielipidettä nousee vastustamaan itse evoluutio. Sen karu filosofia. Kaiketi ilkeät täditkin palvelevat kehitysopin päämäärää. Parhaassa/pahimmassa tapauksessa täti-ihmisen käytös johtaa heikon yksilön tuhoutumiseen. Samalla vahvempien mahdollisuudet paranevat.
Evoluutio ja sosiaalipolitiikka ovat herkkiä aiheita. Niiden suhteen simppelit yleistykset on syytä jättää omaan arvoonsa.
Kirjan lopuksi Lauerma muistuttaa myötätunnon tärkeydestä niitä kohtaan, jotka joutuvat yhteiskunnan kanssa törmäyskurssille.
Kommentit (0)