Runoilijaelämää. ”Kukat haisee kankahalla”

Tapasin ystäväni Tonton, hän on runoilija, ravintola Punanenässä. Torvisoittoa, isänmaallisuutta/joku aattelee vainajan pukua uutta. (—) Kukat haisee kankahalla/ruumis tuoksuu nurmen alla.

Hän kertoi naisesta, Erakosta: Tajusin pian, miksi se oli aina yksin. Sen mielilause oli: En sano pahasti, sanon hyvästi. Siis niin hajonnut, ettei pysty normaaliin puheäänen. Huutaa kuin hinaaja.

Eihän se heti paljastanut itseään. Puhui ihmisyydestä, kierrätysaatteesta. Ihan tyrkytti mullekin vanhaa tavaraa.

Päästä koirasikin samaan sänkyyn! usutti. Päästin. Kävi veskissä. Sai raivarin. Tömisti ja huusi: Hurtta pois heti patjaltani!

Olin putkassa, Tonto jatkoi. Muuan kaveri vaikersi: Vaimo on yksin kotona! Sanoin, ettei ole. Se toinen poliisi on nyt vaimosi luona. Mies sekosi.

Kerroin omat kuulumiseni. Hänen siniharmaista silmistään välkkyi äly ja myötätunto.

Join olueni. Hän jatkoi runonkirjoitusta lehtiöönsä: Variksenvaloja, erhettä, ollaan muka suurta perHettä! Mutt kun ollaan lamassa, katuja mittaamassa, apuna vain työttömyyskassa!

Onko sulla yöpaikkaa? kysyin lähtiessäni. Jep, hän vastasi. Menen Erakon luokse. Lupasi, että Hurtta pääsee samaan sänkyyn.

 

 

 

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu