Shakespeare ja Leena Lehtolainen

Hellahuoneen Shakespeare, Väinö Linna, julkaisi esikoiskirjansa Päämäärä, v 1947. Kirjan päähenkilö on tehdasduunari Valte Mäkinen. Hän on maistanut tiedonpuun hedelmää; hän etsii ja vaatii vastauksia ihmisenä olemisen arvoitukseen. Reaalitodellisuus vs. idealismi

Kirjan muita henkilöitä ovat muun muassa myös tehtaassa työskentelevä, yksinäisyydestä kärsivä Tuovi Pirhonen sekä keski-iän ohittanut aviopari Hilma ja Pransu Lehtonen.

Valte on eräänlainen Kristus-hahmo ja Tuovi Purhonen samastuu itsenäisen virkanaisen rooliin. Molemmat yrittävät pitää kiinni todellisuuden vastaisista ideaaleista. Valte haluaa kirjailijaksi, Tuovi haaveilee pääsystä insinööriin vaimoksi.

Ideat ovat ideoita; Telluksella ei asu henkiolentoja tai jaloja ihmisiä. Biologian ohjelmoima vaistotoiminta on ja pysyy muuttumattoman ihmisen motivaattorina. Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella.

Kuuntelin äsken Leena Lehtolaisen kuunnelman Kylmä toukokuu, v 2002. Se perustuu Lehtolaisen kahteen dekkariin.

Kuunnelma on vaikuttava tutkielma ihmisyyden hauraudesta; onnen etsimisestä ja pettymyksistä.

Kuunnelman henkilöt ovat katu-uskottavia, eivät missään mielessä paperinmakuisia. Rikostutkija Maria Kallio on  miellyttävä ja hänen rajallisuutensa nousee kuunnelmassa esille varsin hienovaraisesti.

Väinö Linna ja Leena Lehtolainen kuvaavat samaa; ihmiselämän laihaa iloa ja usein melkoisen lihavaa surua.

Millainen tulisikaan Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, jos Leena Lehtolainen muokkaisi sen oman näkemyksensä mukaiseksi?