UV-säteilyn vaikutusaika
Salli sisäisen lapsen tulla tykösi.Lapset ovat pieniä aikuisia. Leikki on lasten työtä. Älä leikistä suutu
Sota on torjuttujen tunteiden aiheuttama reaktio. Perheriita. Sukuviha. Kollektiivinen.
Sisäisen, loukatun lapsen edunvalvojat aikuisessa: yleinen syyttäjä ja puolustusasianajaja.
Paljaat jalat tömisevät viidakkopolulla. Hissi kolisee. Sapelihammas tulossa? Quentin Patrick: Varo naapurin ovea.
Kolme polkua. Iltapäivän ja illan lyhyt tervehdyshetki. Syksyn viileys ja kesän lämpö.
Niitty. Polut. Geronimo ja minä.
Nainen ja pieni koira lähestyivät. Siirryin toiselle polulle. Pois tulijoiden kulkureitiltä. Sitten siirryin kuitenkin takaisin. Hän kysyi vauhtia hidastaen, mitä rotua Geronimo oli. Sitten: Mihin faaraokoiria alunperin oli käytetty? Kuultuaan vastaukseni hän, yhä eteenpäin kävellen, kertoi että havannankoirat olivat olleet luostarikoiria, vartijoita. – Ja minä elän kuin luostarissa! Huusin hänen peräänsä: – Anna sitten minulle puhelinnumerosi!
Kuutisen kuukautta myöhemmin jätin vaimoni. Nainen oli eräänä päivänä antanut minulle bussissa kotiavaimensa.
Avasin ensimmäistä kertaa avaimella hänen kotiovensa. Muisku-koira kömpi makuuhuoneesta eteiseen. Se oli unisenluttana. Ei ihmetellyt tuloani. Oli kuin se olisi sanonut: Miksi viivyttelit niin kauan, mikset tullut aikaisemmin? Sanoin sille kuin vanhalle ystävälle: – Mene vain jatkamaan päiväuniasi.
Tuosta hetkestä on yli 13 vuotta. Nyt on viivästyneen UV-säteilyn aika. Se tuotti nämä harvakarvaiset rivit.
Kommentit (0)