Tirana

Vietin osan lapsuudestani Tammelassa. Siitä on noin 40 vuotta, kun sain idean kirjoittaa Puu-Tammelasta. Ajattelin häveliäästi kiiltokivakirjoitusta. Lopulta murretut värit tavoittivat minut. Meri-Lapin Helmi alkoi julkoa juttujani. Sain kirjoittaa kolumnissani miten halusin.

Tammela noin 60 vuotta sitten. Tehtaalaisten asunnot. Vuokramurjut… Meitä koisii samassa boxissa viisi. Äitee, veljeni ja minä.

Olin avainkaulalapsi. Päivisin Tampere oli kuin aavekaupunki. Työnvieroksujia, avuttomia, ei kulmilla näkynyt.

  • Iltapimeällä huusireissut. Taskulamppua ei ollut. Oli palava kynttilä ja paperipussi suojasi kättä kuumalta steariunilta.

Ystäväni Pauli.. Alibin mukaan joutomiehet tappoivat hänet.. Hänen siskonsa sai haun peräänsä. Poistui kotoaan, kuulin radiosta. Joutui kiulukotiin.

Tirana. Ikäiseni tyttö. Ei asunut Tammelassa. Kävi jonkun sukulaisensa luona kylässä.

Tapasin Tiranan kymmeniä vuosia myöhemmin. Tirapiikin.

Koulukaverini Leipi oli ketsuppilinjalla muusikkona. Kuoli huumeisiin. Myös Tirana käytti jonkin aikaa aineita.

Kun näimme, hän kertoi elämästään. Alkeellinen hymy, aavemainen, väikkyi hänen kasvoillaan. Äänestä katosi herttaisuus nopeasti. Tilalle tuli viha. Hän kuuli ääniä, näki harhoja. Hänen kämpässään kävi aina vainoojat, kun hän oli poissa. Kaikki ihmiset olivat vasikoita… ”Tirapiikki nukkuu”, hän kuuli valvetilassa. Kertoi huomanneensa lihanuijan turvakseen..

Tuosta tapaamisesta on kulunut vuosia. ”Ne vei mun tyttäreni!”

Hyvää vointia. Tirana, missä sitten oletkin.

 

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu