Ukrainan sota ja viinavanhat. Kyä ny o hianoo!

Tampereella on kaksi päivätoimintakeskusta: Huoltsu ja Pähee, jotka ”toimivat yhteistyössä poliisin ja sosiaalitoimen kanssa”.

Jokunen aika sitten mussutin aamupalaa Päheessä. Hämmästyin. Paikalle tuli vartija. ”Päivää tasapuolisesti kaikille!”

Nämä kaksi päivätoimintakeskusta on tarkoitettu päihde- ja mielenterveysongelmaisille ynnä ”muille yhteisöllisyyttä kaipaaville”.

Eevan kuoltua vedin kannikat korvalle. Manit finis ja pomppa kanis.

Päheessä sai/saa haukata ilmaiseksi aamupalaa. 2 x viikossa sieltä annetaan myös vähän evästä mukaan. Kauppojen lahjoituksia. Syötävää, joiden parasta ennen – päiväys on mennyt umpeen.

Päheessä henkilökunta oli/on ok. Olin käynyt siellä, se on pihapiirissäni, joitain viikkoja. Aina paikka oli rauhallinen. Vartijan ilmestyminen, kenenkähän idea, tuntui kornilta.

Päivätoimintakeskukset ovat kaupungin pyörittämiä paikkoja.

Sitten Pähee suljettiin viideksi päiväksi ”resurssipulan vuoksi”. Ei siis henkilökunnan sairaustapausten johdosta. Ilmoitus oli suljetun portin ulkopuolella. Viikonloppuisin paikka ei ollut auki.

Minulla oli kaksi kananmunaa ja viisi korppua. Lihalientä. Tein korppukeittoa. Safka riitti kolmeksi päiväksi. Kolme päivää olin vesipaastolla.

Tuli eläkepäiviä. Vouti kuokki tiliäni. Maksoin myös sähkölaskun. Tili tuli ja – meni.

Mikä oli tämä resurssipula? Menivätkö ruokakassit ukrainalaisille?

Kirjoita pariin Manse-keskeiseen fb-ryhmään asiasta. Nostoni, kuten oletinkin jo lähettäessäni, poistettiin nopeasti.

Kirjoitin Kuka kuuntelee köyhää fb-ryhmään. Sain kolme ymmärtämätöntä, vähättelevää kommenttia. Erään naisen sanailu oli provosoivaa. Hyökkäävää. Hänen mielestään kirjoitin väärään osoitteeseen.. Eikä pieni syömättömyys ”mikään maailmanloppu ole.”

Kehotin häntä lukemaan ryhmän nimen.. Pian tämäkin viestiketju, nostoni, poistettiin…

Keitä kaikkia näihin vertaistukiryhmiin on pesiytynyt?

Ei mitään uutta Tampereella. Vuosia aiemmin Tammerkoski-lehti katkaisi, ilman mitään perusteluja, sovittujen kirjallisuusjuttujeni julkaisemisen. Hervannan Sanomat teki saman tempun. Olivat ylistäneet kirjoituksiani. Pränttäsivät sen jopa lehteen, että olin vallan verbaaliekspertti…

Sota Ukrainassa. Maalla on varaa aseisiin. Ne eivät ole kalliita. Mutta päivärahaa ei liikene evakoille. Heidän sapuskansa ym. menevät suomalaisten piikkiin. Tampereelle on jopa perustettu oma toimintakeskus tulokkaille.

Mikäpä siinä, mutta rahalla on ikävä taipumus loppua, kuten P. Haanpää totesi. Resurssipula, toden totta, saattaa yllättää.

Kaiketi myös sairaaloiden petipaikat, osa niistä, kilpailutetaan..

Ja samaan aikaan vanhojen kärsimyksistä piittaamattomat jauhavat huumenuorista.

Niin.. Suosittelen muutamaa paastopäivää viikossa jokaiselle. Paaston aikana jotenkin ruumiin rumuus väistyy, keho kevenee, henkevyys kasvaa..  Siipilihakset voimistuvat..

Viinavanhoille ja muille yhteisellisyyttä kaipaaville sanon vain: Kyä ny o hianoo!

Bon apetit.

 

 

 

 

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu