Tasavallan tuotantoeläimet

Eilen kävin äänestämässä. En äänestänyt Stubbia.

Parisenkymmentä vuotta sitten ryhdyin kasvissyöjäksi. Tuotantoeläinten kohtelu kauhistutti minua.

Proteiinia soijasta. Pavuista. Molempien maku pysyi suussani vastenmielisenä. Mausteista ei ollut apua.

Annoin periksi, annoin suostumukseni, hiljaisen hyväksyntäni tuotantoeläinten huonolle kohtelulle. Palasin lihansyöjien kiehtovaan maailmaan.

Buddhalaisuus kieltää lihansyönnin. Dalai Laman, Tiibetin hengellisen johtajan, on pakko syödä lihaa. Hänen elimistönsä ei pysty hyödyntämään kasviksista saatua proteiinia tarpeeksi hyvin.

Yli 60 vuotta sitten olin mummolassa. Mummo tarvitsi, hui kauhistus, rahaa. Hän myi yhden lehmistään. Hänen silmissään näin surun. Hän tarjosi koppiauton kuljettajalle kahvia, pullaa. Viivytti puheillaan väistämätöntä tapahtumaa, jota hän ei halunnut nähdä, ei kokea. Mutta rahaa oli pakko saada

Lehmä natusteli rauhallisesti ruohoa. Se oli kytketty narulla pihapuuhun.

Olin usein ollut mummon kaverina iltalypsyn aikoihin. Olin silitellyt lehmiä. Nyt näin tuomitun silmät. Teurasauton kuski, yhä nauru suussaan, veti lehmää lankkujen luokse. Lehmä teki stopin. Kuljettaja säilytti leppoisuutensa.

Käydessäni tuota tapahtumaa lävitse nyt, oletan että hän säilytti vain vaivoin hymyn kasvoillaan. Ehkä hänen teki mieli karjua  elikolle, antaa sille nyrkkipostia.

Pian auto keikkui pois näkyvistä. Olimme surun pysäkillä. Mummo ja minä.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu