Eturauhanen, siitä puhuminen ja äijäjooga

Kerroin jokin aika sitten Facebookissa, että uusimmassa Avainapteekkien Avain-lehdessä on juttu:

”Heimo hoitaa eturauhasvaivaa äijäjoogalla.”

Olen kertonut asiasta myös ohjaamissani joogaryhmissä.

Sen jälkeen olen saanut hämmästyttävän paljon yksityisviestejä, joissa miehet kertovat eturauhasvaivoistaan. He ovat kertoneet myös tavoista, joilla he ovat vaivojaan hoitaneet.

Mielenkiintoista.

Tässä on oiva esimerkki siitä, kuinka tabu voi ainakin hetkeksi murtua.

Toki välillä eturauhasjuttuja kuulee, mutta luulen, että sen on monille asia, josta ei puhuta. Siksikään, kun vaivaa liittyy sukupuolielinten alueelle.

Kuulemieni ja lukemieni juttu perusteella on käynyt selväksi, että vaivalla on erilaisia ilmenemismuotoja. Kuten on kuulemiani parannuskeinoja.

On hyvä pitää mielessä, ettei useinkaan yksi keino auta. Joskus toki asia on niin onnellisesti, että yksi konsti riittää. Yksi konsti auttaa yhtä ja toinen toista. Sama pätee äijäjoogaan: joogaa jeesaa – ja välillä sitten taas ei.

Onneksi – tai ehkä joogan ansiosta – minulla ei kyseistä vaivaa ainakaan vielä ole esiintynyt.

Lapsuudesta muistan, kun minulla oli ehkä jotain vastaavaa, kaiketi virtsarakon tulehdus, kirvelevä kipu peniksen päässä. Silloin ihan mukava hoito oli istua peltiseppäisän tekemässä vannassa, joka oli täytetty mukavan lämpöisellä vedellä.

Toivottavasti Facebook ei sensuroi valokuvaa yhteisönormien vastaisena, mikä kuvastaisi mekaanisen, automaattisen toiminnan rajoittuneisuutta ja hölmöyttä, mihin myös loistava inhimillinen järki on kykenevä.

Jo asioista puhumien voi helpottaa, mutta voi se joskus vahingoittaakin. Jonkun tölväisy, mikä on toisille jonkinlainen pakkomielle Facebookissa, voi vahingoitta pahasti.

Sanat vahingoittavat syvemmältä kuin lyönnit. Joku voi kokea häpeää avautumisen jälkeen.

Toisilta vierähtää kivi sydämeltä, kun jakavat jonkin vaikea asian. Semminkin, kun huomaavat, etteivät he olleet yksin sen seikan kanssa, vaikka väkevästi niin luulivat ja sitä häpesivät.

Veikko Tarvainen

veikonvenytys.fi

7.9.2024

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu