Voisimmeko olla johdonmukaisia kansanmurhien tuomitsemisessa? Suomi ja Armenia kansanmurhat OSA 1.
Armenian uskonnollisista ja rasistisista kansanmurhista ei haluta puhuta samalla tavoin kuin juutalaisten kansanmurhasta. Turkki on päästetty kuin koira veräjästä. Se on ylen epäjohdonmukaista ja valheellista, jos on sitä mieltä, että on tärkeä puhua natsien suorittamista kansanmurhista ja Venäjän kansanmurhista.
Turkissa ei enää juuri armenilaisia ole kuten kartta osoittaa. Turkin edeltäjä islamilainen Ottomaanien valtakunta teki yhden historian suurimmista kansanmurhista (niitä oli useampia 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella)
Jostain syystä asiaa on Suomessakin vähätelty.
Kyseessä on surullinen jako: Suomessa asiaa ovat pitäneet esillä lähinnä perusuomalaiset, koska he vastustavat islamia ja sen maahanmuuttoa. Samoin asiaa on pitänyt esillä Päivi Räsänen, koska Armenia on tiettävästi maailman vanhin kristillinen valtio. Muuten asiasta on oltu sangen hiljaa
Kyse on rikoksesta ihmiskuntaa vastaan, joka jatkuu tänäkin päivänä jossain määrin. Siksi olisi hyvä, että sen tuomitseminen ei olisi riippuvaista ihmisen poliittisista intohimoista.
Samanlainen vaiettu rikos ihmiskuntaa vastaan on Indonesian poliittinen kansanmurha: vuosina 1965 – 1966 Indonesiassa murhattiin 1 – 3 miljoonaa vasemmistolaista, joista monet olivat kommunisteja. Nykytutkimuksessa puhutaan jopa kolmesta miljoonasta. Kansainvälinen yhteisö oli asiasta hiljaa kylmän sodan aikana. Ja on edelleen. Siitä ovat hiljaa niin perusuomalaiset kuin muut.
Muutama kommentti FB-keskusteluista Armenian kansanmurhiin liittyen:
”Uhriluvut vaihtelee miljoonasta- 1,5 miljoonaan! Knoppitietona, armenialaiset insinöörit ja työmiehet rakensivat roomalaisten kivipohjaiset tiet joita on vieläkin käytössä, tätä ei tiedä moni armenialainenkaan. Armenia on maailmanvanhin kristitty valtio.”
”Mixi meidän pitäisi tuotakin vanhaa sotkua lähteä kommentoimaan?”
”Jarno Örnberg Niin että ”vanhaa”? Viime vuonnakin azrei-turkkilaiset jatkoivat etnistä puhdistusta armenialasella alueella.”
”Pekka Kemppainen niin tai näin, ei vaikuta meidän elämään millään muotoa, ei ainakaa ennenku alamme soppaa hämmentää.”
”Suomen suhtautuminen kansanmurhan tuomitsemiseen on ollut pidättyväinen. Vuonna 2005 presidentti Tarja Halonen laski seppeleen uhrien muistoksi ollessaan valtiovierailulla Armeniassa, mutta väisti armenialaistoimittajien kysymykset kansanmurhasta.[52]
Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä esitti helmikuussa 2012 Kataisen hallitukselle kirjallisen kysymyksen, aikoiko hallitus julistaa armenialaisten vuoden 1915 joukkoteloitukset kansanmurhaksi. Silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja vastasi, ettei ole poliittisten toimijoiden ja lainsäätäjien asia ”ottaa kollektiivista kantaa siihen, mikä on näiden ensimmäisen maailmansodan aikaisten tapahtumien historiallinen totuus”.[53]
Kesäkuussa 2021 Päivi Räsänen jätti jälleen hallitukselle kirjallisen kysymyksen tapahtumien tunnustamisesta kansanmurhaksi. Hän vetosi mm. Euroopan parlamentin vuonna 2015 antaman kehotuksen, jonka mukaan jäsenmaiden tulisi tunnustaa väkivaltaisuudet kansanmurhaksi.[54]
Ulkoministeri Pekka Haaviston heinäkuussa kirjoittamassa vastauksessa toistui aiempien vastauksien tavoin se, ettei ole lainsäätäjän työ määritellä historiallisten tapahtumien totuuksia. Vastauksessa kannustettiin myös Armeniaa ja Turkkia selvittämään yhdessä, mitä vuosina 1915–1918 on tapahtunut.[55]”
”Jos Armenialla olisi oma Hollywoodinsa, pankkiiridynastiansa ja globaali näkyvyys niin heidänkin holokaustinsa olisi kaikkien huulilla sillä erotuksella että se todella tapahtui.”
”Mikko Ban Ban Aquila Palestiinalaisilla on #Pallywood.”
Kun meillä on omat suosikkimme ja inhokkimme, se johtaa epäjohdonmukaisuuteen, joka hautaa kansanmurhankin alleen.
Veikko Tarvainen
veikonvenytys.fi
14.9.2024
”Jos Armenialla olisi oma Hollywoodinsa, pankkiiridynastiansa ja globaali näkyvyys niin heidänkin holokaustinsa olisi kaikkien huulilla sillä erotuksella että se todella tapahtui.
———————-
Israelin propaganda on totta vie tehokasta kun se on onnistunut tekemään miehittäjästä uhrin ja miehitetyistä terroristeja.
Mutta pääsyy juutalaisten saamaan huomioon holokausteineen on se, että palestiinalaisilla ei edelleenkään ole kotimaata missä he olisivat turvassa miehittäjältä kuten armenialaisilla on ja tästä aiheutuva väkivalta on jatkuvasti uutisissa.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt menee kyllä tavallista(kin) hullummaksi, Makkonen, mutta lieneekö syynä se, että kommentti on aamuyöltä?
Että holokaustia ei siis todella tapahtunut. Ja että sen saama huomio johtuu palestiinalaisten kotimaattomuudesta. Ei tuossa ole faktojen eikä logiikan kannalta mitään järkeä.
(((Sivumennen sanottuna, tuo itsenäinen tynkä-Armenia on armenialaisten historiallisesti asuttamiin alueisiin verrattuna aika pieni verrattuna arabien itsenäisiin valtioihin tai jo pelkkään Jordaniaan. Tämä vertaus on sikäli mielekäs, että ”palestiinalaisilla” esim. ”jordanialaisista” erillisenä kansakuntana ei ole mitään pitkää historiaa. Ja pannaan vielä varmuuden vuoksi: tästä huolimatta en suinkaan kannata Israelin politiikkaa sen miehittämillä alueilla.)))
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ennen kun Makkonen herää niin Väisälällä olisi kullanarvoinen tilaisuus lukea Makkosen kommentti ja oma kommenttinsa uusiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Luin uusiksi, muttei vaikutelma muuttunut. Alun sitaatti viittaa ajatukseen, että armenialaisten kansanmurha tapahtui toisin kuin juutalaisten. Jos Makkonen on tästä eri mieltä, se ei käy ilmi kommentista.
Lopun virkkeessä en edelleenkään näe logiikkaa. Millä ihmeen tavalla se, että palestiinalaiset saisivat oman valtion, johtaisi holokaustin saaman huomion vähenemiseen?
(P.S. Olen lähdössä pariksi päiväksi internetin ulottumattomiin, joten en varmaan palaa tähän keskusteluun.)
Ilmoita asiaton viesti
Lopun virkkeessä en edelleenkään näe logiikkaa. Millä ihmeen tavalla se, että palestiinalaiset saisivat oman valtion, johtaisi holokaustin saaman huomion vähenemiseen?
—————————————-
Ilman holokaustia ei olisi Israelia eikä nykyistä konfliktia. Ymmärsit kommenttini muutenkin kummallisesti. Kun Israelin ja Palestiinan konfliktista väitellään tuodaan usein esiin se, että palestiinalaiset haluavat tuhota kaikki juutalaiset kuten natsit aikoinaan. Tästä syystä holokausti saa enemmän huomiota kuin ilman konfliktia, en minä sen kummempaa tarkoittanut.
Ilmoita asiaton viesti
Että holokaustia ei siis todella tapahtunut
———————————–
En minä tämmöistä ole väittänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä vertaus on sikäli mielekäs, että ”palestiinalaisilla” esim. ”jordanialaisista” erillisenä kansakuntana ei ole mitään pitkää historiaa. ———————————————
Tämä ei ole mielekäs vertaus koska kysymyksessä ei ole niinkään palestiinalaisten kansakunnan historian pituudesta vaan heidän kansalais- ja ihmisoikeuksistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt menee kyllä tavallista(kin) hullummaksi, Makkonen
————————————–
Onko mielipiteeni mielestäsi ”tavallista hullumpia” ihan yleisesti vai ainoastaan tässä Israel/Palestiina asiassa?
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on hyvä, mielenkiintoinen, asiantunteva kirjoitus Armenian kansanmurhasta:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/historia-armenialaisten-kansanmurha/
Kristinuskon ja islamin historia on verinen. Yksi ote kirjoituksesta:
”Uskonnollinen puoli oli vahva ja oikeutti tavallisten muslimien osallistumisen verityöhön. Uskonnollinen johtaja Seyh-Ül Islam julisti 14.11.1914 fatwan, jossa määrättiin muslimit tekemään armenialaisten kansanmurha ja se on tarkasti ottaen edelleen voimassa. Azerbaidzhanissa fatwan toteuttaminen itse asiassa jatkuu yhä, vihollisuudet armenialaisia kohtaan eivät ole koskaan loppuneet, ainoastaan välillä laantuneet.”
Ilmoita asiaton viesti
Armenian kansanmurhalle on useampia syitä. Ainakin nämä: uskonto, valtapolitiikka, historia… Esko Karisen kirjoituksessa on myös mielenkiintoisia poliittista historiaa Suomeenkin liittyen ensimmäisen maailmansodan ajalta. Kannattaa lukea koko juttu, muuten tämä jäänee ymmärtämättä, jos ei tunne historiallista taustaa:
”Saksalaisten osuutta päätökseen ei ole syytä vähätellä. Kansanmurhan tuloksista laskivat saksalaiset hyötyvänsä monella tavalla. Kun Turkki olisi Suomen tapaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen tullut saksalaiseksi vasallivaltioksi, se olisi kastelujärjestelmiä kehittämällä voinut muodostua tehokkaasti elintarvikkeita tuottavaksi Saksan lähisiirtomaaksi aivan samoin kuin Suomi olisi tuottanut voita ja metsätalouden tuotteita Saksan käyttöön.
Tällaisessa vasallivaltiossa ei tietenkään ole mitään hyötyä englantilais-ranskalais- tai venäläismielisestä etnisestä vähemmistöstä. Ja saksalaiset olisivat voineet organisoida viljelysten suunnittelun, kaupankäynnin ja infran ilman armenialaisia.
Yhtymäkohtaa Suomen ja Turkin välillä on siinäkin, että saman von der Goltz-sotilassuvun jäsen oli näillä molemmilla sivurintamilla johtajana.”
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/historia-armenialaisten-kansanmurha/
Ilmoita asiaton viesti
”Kansanmurha”. Siitäkin on muodostunut poliittinen käsite, murheellisimpana esimerkkinä venäläinen näkemys Suomen hallinnosta murhaamassa kansaa itäisessä Karjalassa jatkosodan aikana.
Ns. intiaanisotia voinee pitää yhtenä historian raaimmista kansanmurhista. Myös Australia on valloitettu sen alkuperäisasukkaita, mutta se – tietääkseni – sujui vähemmällä tappamisella. Ja onhan Australian nykyhallinto äskettäin sanonut ”sorry!”
Ilmoita asiaton viesti
Kansanmurha on pelkästään poliittinen käsite, sinänsä arkikäytössä järkevä. Juridisesti Suomen laki tuntee ”joukkotuhonnan” latinalaisperäisen ”genociden” vastineena. Suomen valtio ei voi ”virallisesti” tuomita jotakin nimenomaista ”kansanmurhaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Käydessäni Armeniassa viitisen vuotta sitten kävin myös tuolla seppeleen lasku paikalla. Lisäksi Halonen oli myös istuttanut nimikkopuun samaiselle kukkulalle.
Ilmoita asiaton viesti