Muuan kotiryssä

Muuan kotiryssä – Valeri Marejev

*

Meteorologi oli televisiossa luvannut viikonlopuksi poutaa, ja ajattelin lähteä koiran kanssa järvelle soutelemaan ja saareen samoilemaan, mutta totuus oli harmaa, joten jäin kotiin ja kääntelin paria kirjaa.

*

Arne Treholt Helsingissä

”Kun Titov seuraavan kerran haki viisumin, POT (Politiets overvåkingstjeneste – Norjan turvallisuuspalvelun nimi vuoteen 2001) sai tiedon ja tuli mukaan Helsinkiin.  Titov asettui 12.5.1983 hotelli Presidentin huoneeseen 839. Ratkaiseva päivä oli 14.5.1983. 

Tehtaankadun KGB-mies Valeri Marejev haki aamupäivällä Titovin, kierreltiin marketteja, palattiin hotellille ja Marejev lähti.  Suomalainen tarkkailija jäi odottamaan.  Iltapäivällä Marejev tuli taas ja lähdettiin, kiellettyyn ajosuuntaan, sitten U-käännös ja Töölön halki puikkelehtien Mäntymäelle, mutkittelua niillä kulmilla, Nordenkiöldinkadun kautta sisälle Töölöön ja siellä viimein hotelli Inter-Continentalin pihaan, jossa Titov jäi kyydistä.  Marejev ajoi Töölönkadulle, jonne Titovkin ilmaantui ja nousi taas kyytiin.  Ajettiin pikkukatuja Pohjoiselle Hesperiankadulel, jossa Titov jäi Mechelininkadun liikennevaloissa pois.  Ajelu vei 1½ tuntia. 

Käveltyään lenkin Titov jäi klo 16 odottamaan Toivo Kuulan puistoon, mutta ketään ei tullut. (Muistelmissaan Treholt selitti, että myöhästyi sovitusta ajasta, koska oli Helsingissä tavannut ihanan naisen.)  Titov meni puistonpenkille torkuskelemaan, aurinko lämmitti. 

Kun vara-aika klo 1 lähestyi, hän teki jälleen pienen lenkin edestakaisin ja pujahti sitten ravintola Mestaritalliin.  KGB:n Anatoli Vasin näytti olevan vaimoineen kävelyllä Soutustadionin puolella.  Klo 18 tuli taksilla Treholt, jota Titov tuli ulos vastaan.  Ravintolassa miehet asettuivat 1. pöytään oikealla, oli paljon puhuttavaa.  Klo 21.4 annettiin papereita, niitä vilkaistiin sanomalehden suojassa ja työnnettiin popliinitakin sisään.  Treholt tilasi taksin ja lähti, Titov käveli takki kainalossa Museokadulle, otti lennosta taksin ja ajoi Presidenttiin.  Hetken kuluttua tuli Tehtaankadun operatiivinen autonkuljettaja, Filimosin, joka vei hänet lähetystöön.  Paperit turvaan.  Oli selvää, mitä oli tekeillä.

Norjalaiset puolestaan katsoivat Treholtin perään, mies ja nainen, kuvasivat ulkona, kävivät Mestaritallin ovella.  Syyskuussa 1983 Titov tuli taas, mukana oli uusi mies, Aleksandr Lopatin, mutta Treholtia ei kuulunut.  Pidätys tehtiin Oslon lentokentällä, kun hän oli lähdössä seuraavaan tapaamiseen Wieniin.

Kun Helsingin-tapaamiset tulivat Treholtin pidätyksen jälkeen julki, Vladimirov myönsi Tiitiselle niitä olleen mutta väitti, ettei Tehtaankadulla tiedetty Titovin tehtävästä, ”rikos, jos Titov olisi kertonut”.  (Kuitenkin useita Vladimirovin alaisia oli varmistus- ja aputehtävissä.)  Hän piti Suomen käyttöä erehdyksenä, valitti tapahtunutta ja lupasi, ettei se toistuisi ”ainakaan lähivuosina”.  (KGB ehdotti norjalaisille tapaamista Suomessa ainakin 1987.)  Jutun käsittelyn aikana Supon närää herättivät norjalaisten tutkintatoimet omin päin Helsingissä.  He kävivät puolustusasianajajana esiintyen jopa Treholtin toisen suomalaisen tyttöystävän luona. …

Lähde:

Kimmo Rentola: Suojelupoliisi kylmässä sodassa 1949-1991, teoksessa: Ratakatu 12.  Suojelupoliisi 1949-2009. Toim. Matti Simola, WSOY, 2009. s. 160-161.

*

Treholtin tapaus

Wikipedia kertoo sen näin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arne_Treholt

*

Yleisradio ja KGB

Yleisradion pääjohtajan paikka on ollut hyvin poliittinen ja haluttu paikka sotien jälkeen.  Hella Wuolijoki sai pääjohtajan paikan vuonna 1945.  Hänen aikanaan ohjelmapolitiikka oli räikeän neuvostomyönteistä. Wuolijoki antoi radioaalloilla SKP:lle kaiken tukensa.  Kommunistisen paineen hellittäessä vuoden 1948 jälkeen Wuolijoki oli ensimmäisten erotettavien joukossa.

 

Wuolijoen aikana NKVD ei tarvinnut erityistoimia vaikuttaakseen toimittajiin.  Hella teki tiedustelupalvelun käyttämisen tähän tarpeettomaksi.  Mutta myöhemmin tarpeet nousivat, vaikka vasemmisto palasi Yleisradion johtoon 1960-luvulla.  Silloin pääjohtajaksi nousi Eino S. Repo ja hänen jälkeensä SDP:n entinen puoluesihteeri Erkki Raatikainen.  Kumpikin harrasti KGB-suhteita.  Repo tapasi APN:n Valeri Marejevia, jolla oli peitetehtävä tietotoimistossa.  Repo kertoi kaiken henkilöstöpolitiikasta ja nimityksistä ja osoitti oikeata nöyryyttä.  Ehkä hän ei tiennyt, että Marejev oli kovanaama, joka saattoi sanoa: ”Venäjä voi olla vaarallinen.”

(APN:n toimittaja Jevgeni) Jeleznov oli aktiivinen mediaväen piirissä.  Hän oli pitkään tyypillisessä KGB-asemassa APN:n varajohtajana _(1970-1973), kuten hänen seuraajansa Valeri Marejev (1973-1983?) tai edeltäjänsä Leonid Vasiljev olivat.  Jeleznov ehti tavata muitakin toimittajia, myös UM:n väkeä.  Hän tapasi usein mm. Zavidovo-vuodon yhteydessä kuuluisaksi tullutta Tor Högnäsiä, Suomen Sosiaalidemokraatin toimittajaa Göran Åbergia, toimittaja-kirjeenvaihtaja Veikko Pajusta, Paperiliiton tiedotussihteeriä Jorma Rotkoa ja Ylioppilaslehden toimittajaa Tapio Rajavirtaa.  …

 

Jeleznov oli kunnon tshekisti.  Hänen äkillisiksi luonnehdittavissa läksiäisissään 1.4.1973 oli läsnä koko KGB-kerma: päällikkö Kotov, Volossov, Akulov, Tartunkin, Kossov, Silov, Silvestrov, Sidorov, Grinin ja Vasin.  Zavidovo-skandaali oikeudenkäynteineen vaikutti mahdollisesti tähän.  Jotain merkittävää Jeleznov oli tehnyt.

 

Kekkonen kävi neuvostojohdon kanssa elokuussa 1972 keskusteluja EEC-asiasta.  Hän laati muistion, joka päätyi suomalaiselle lehtimiehelle Tor Högnäsille, joka laski sen Dagens Nyheerin kautta julkisuuteen.  Sorsa oli silloin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen ulkoministeri.  Sorsan poliittinen sihteeri Kari Tapiola ja Tor Högnäs tapasivat Jeleznovia, kumpikin.  Högnäs oli lehtimies, joka varmasti julkaisi asiat, kun sai ”kovan jutun” käsiinsä.  Kari Tapiola oli tuolloin taattu neuvostomielinen.  Hän oli vuonna 1972 mielissään siitä, että Suomi oli menettänyt Viipurin, eikä siitä ollut tullut neuvostovastaisuuden keskusta. 

 

Vuoto johti oikeudenkäyntiin ja tuomioihin, mutta itse pääasia jäi selvittämättä.  SDP:n tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo ja kansainvälisten asioiden sihteeri Paavo Lipponen olivat saaneet muistion SDP:n silloiselta kauppa- ja teollisuusministeriltä Seppo Lindblomilta, joka joutui eroamaan.  Miten Tor Högnäs sai muistion, sitä ei saatu oikeudenkäynnissä selville.  Sittemmin Erkki Tuomioja on tunnustanut vuonna 1993 näyttäneensä muistion Högnäsille.  Tunnustus on vailla näyttöä ja merkityksetön.  Asia on selvittämättä edelleen.

 

Kalevi Sorsa on syyttänyt asiasta presidentti Kekkosta. Kekkonen ei kuitenkaan voinut vahingoittaa elämäntyönsä ydintä eli Suomen länsimaisuuden säilyttämistä ja Suomen EEC-suhteita vallinneissa oloissa, kommunistien valtahaaveiden leijaillessa Suomen yllä.  Lisäksi KGB:n rooli on unohtunut.  KGB:tä kiinnosti haitata Suomen länsisuhteita mitä suurimmassa määrin, mutta se sopeutui kyllä välttämättömyyksiin.  Asiaan on syytä palata ja tutkia Sorsan rooli aiempaa tarkemmin SDP:n EEC-politiikassa.”

Lähde:

Jukka Seppinen: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991.  Strategia ja toiminta.  Ajatus Kirjat, 2006. s. 435-437.  Seppisen teoksessa ao kohdassa mainitut lähteet.

*

KGB-miehiä työnsä ääressä

”Valeri Silov kuuluu KGB-kenttäväen operatiiviseen osan.  Hän oli syntynyt 21.6.1937 ja aloitti ensimmäisen työtehtävänsä Suomessa vuonna 1964. …

Silov poistui 26.4.1973 Suomesta Vainikkalan kautta.  Suojelupoliisi oli hyvin selvillä hänen toimistaan, ja kun valvonta kävi lähes julkiseksi, Silovin oli aika poistua maasta.  Hän palasi kolmen vuoden kuluttua tilanteeseen, jossa NKP käynnisti toisen huippukohdan Suomen puolueettomuuspoliittisen aseman murtamiseksi.  On merkillepantavaa Silovin oleskeluajankohta Suomessa: kummatkin jaksot (1967-1973 ja 1976-1981) osuivat strategisiin vaiheisiin NKP:n Suomen politiikassa.  Jälkimmäinen jakso osuus hyvin Suomen presidenttipelin jaksotukseen. …

Silovin ja samoissa asioissa toimineen KGB-miehen Juri Hramtsovin ristiriitojen todellisesta luonteesta kuitenkin viestii KGB-miesten tapaaminen 1.3.1977 viimeksi mainitun asunnolla Lastenlinnantiellä.  Neuvonpitoon oli osallistunut myös APN:ssä peitetehtävissä toiminut Valeri Marejev sekä II sihteeri Vladimir Silvestrov.

Silovin pyrkimys muuttaa tehtävänkuvaansa poliittiseen tiedusteluun näytti onnistuvan. …

Silov oli yhdeksän vuotta muualla (1981-1990, vh) ja palasi vuonna 1990 lähetystöneuvokseksi.  Tätä vaihetta voisi olla tietenkin mielenkiintoista tutka, mutta KGB lakkautettiin jo syksyllä 1991, joten kovin pitkää aikaa hän ei ehtinyt vanhaa työnantajaansa palvella.  Mutta muita nimiä nousi tilalle.  Karasev on syytä muistaa; hän oli koko 1980-luvun Suomessa ja toimi presidentti Mauno Koiviston läheisyydessä.

Silov oli ollut erittäin luokkakantainen; hän toimi niin kuin hänen korkeat esimiehensä KGB:n päälliköt Andropov ja Kryutskov.  Neuvostoliitto oli pelastettava hinnalla millä hyvänsä.  Karasevin voi päätellä toimineen saman kaavan mukaisesesti.”

Lähde:

Seppinen: emt. s. 464, 475, 477.

*

Juri Hramtsov

Hramtsov tuli Suomeen 1971 Helsingin yliopiston stipendiaatiksi. 

”Hramtsov asui tuolloin Lönnrotinkadulla. Hän tapaili Neuvostoliiton suurlähetystön poliittisen linjan tiedustelumiehiä ja kävi säännöllisesti suurlähetystössä.  Hänet nähtiin myös konsulaattiosaston virkamiehen Viktor V. Tartunkinin seurassa.  Hramtsovia ennen Helsingin yliopistossa opiskellut Valeri Silov liikkui myös opiskeluaikanaan Taratunkinin seurassa ja osoittautui KGB:n poliittisen linjan tiedustelumieheksi, kuten myös Hramtsov.

Hramtsovin uralla tärkeintä oli KGB:n poliittinen tiedustelu ja vaikuttaminen.  Hän oli mies, jonka ”sydän sykki taistolaisille”, röyhkeä mies, kuten moni senaikainen KGB-asiamies oli – erityisesti Suomessa.  Hänen KGB-lähipiiriinsä kuuluivat I sihteeri Pjotr Kuznetsov ja I sihteeri Sergei Romanovtsev.  Lisäksi APN:n johtajan peitevirassa ollut Valeri Marejev kuului lähipiiriin.”

Lähde:

Seppinen: emt. s. 478, 479.

*

”Naapurin pitkä muisti”

”APN:n suojissa toiminut KGB-asiamies Valeri Marejev oli tavannut Pullista ”tiettävästi noin kerran kuukaudessa, aina eri ravintoloissa”.  Hän kyseli mm. Suomen EEC-suhteesta, joka oli KGB:n poliittisen tiedustelun keskeisiä teemoja.  Marejev ehdotti Pullisen vakoilevan hänen lukuunsa ja oli valmis auttamaan ”käyttövarojen” suhteen (3.10.1977).  Pullinen yritti suojautua väittämällä olleensa vaitonainen ”valtion kannalta salassa pidettävistä asioista”.  Mutta Pullinen oli ”taas kerran” 2.1.1976 lounaalla Marejevin kanssa, joka oli udellut EEC:n ja SEV:n suhteista.  Olisi ollut aika UM:n johdon panna piste tälle suhteelle.

Pullinen joutui 7.10.1977 kirjoittamaan asiasta valtiosihteeri Matti Tuoviselle kirjeellä, joka meni tiedoksi myös alivaltiosihteeri Arvo Rytköselle ja toimistopäällikkö Pertti A. O. Kärkkäiselle.  Pullinen pelkäsi, että suojelupoliisin puuttuminen Marejevin vakoilupuuhiin johtaisi kielteisiin asioihin hänen suhteensa ja pyysi, että häntä ei mainittaisi missään yhteydessä, koska ”naapureittemme pitkä muistihan varmaan on tiedossasi”.

Pullinen kuitenkin syyllistyi tietojen salaamiseen valtiosihteeri Tuoviselta.  Hän kertoi kirjeessään, että ”minulle jäi ikään kuin perinnöksi puoluetoimistoajoiltani ns. kotiryssän nimellä kulkeva Neuvostoliiton lähetystön yhteyttä pitävä virkamies.  Aluksi tätä tehtävää hoiti Anatoli Vasin, jonka palattua (Vasin työskenteli Suomessa elokuusta 1971 – toukokuuhun 1976 sekä toisella komennuksella joulukuusta 1977 – 10.10.1985 asti, JS) hänen tilalleen tuli APN:n täkäläinen apulaisjohtaja Valeri Marejev.  Pullinen väitti Marejevin tarjonneen ”suoranaista lahjomista” (3.10.1977).  (Mutta Pullinen ”unohti” Valentin Kossoyin ja Jevgeni Jeleznovin, tiedustelumiehet, joita hän lisäksi tapaili).

Lähde:

Seppinen: emt. s. 508, 583, 584. 

Seppinen toteaa tapauksen selostamisen lopuksi: ”Pullista ei voi tiedustelututkimuksessa jättää huomiotta (poliittinen sivurekrytointi), koska hänestä on jäänyt niin paljon jälkiä.  Hänen linkkinsä valtiosihteeri Tuoviseen on läheinen; silti Pullinen harhautti hänet.  Mutta Tuovinen oli itsekin KGB-suhteitten raskauttama, eikä kyennyt kuin toteamaan tilanteen.  Tuovinen totesi tämän tutkimuksen tekijälle (JS) ollessaan jo eläkkeellä, ettei hän suostu haastatteluun: kaikki on löydettävissä asiakirjoista.  Siinä perusrehellinen Matti Tuovinen on oikeassa.” – Emt. s. 584.

*

Valeri Marejev

Valeri Marejev toimi Suomessa 1970-luvulla APN:n toimittajana.  Hänellä oli suhteita Reporadioon, pääjohtaja Eino S. Revon kauden Oy Yleisradio Ab:hen.  … Marejev oli yksi Revon valvojista. … Marejev suoritti poliittista tiedustelua, kyseli Suomen poliittisesta tilanteesta, Yleisradiosta ja sen henkilöstöpolitiikasta, nimityksistäkin.  Pääjohtaja Eino S. Repo vastasi auliisti kaikkiin kysymyksiin.  Vakoilu oli joskus kulinaarisen helppoa Suomessa 1970-luvulla. …

Marejev oli tunnistettu tiedustelupalvelun mieheksi jo 1970-luvun alkupuolella.  Hän oli oppinut suomen kielen Varsovassa toimineessa kieliakatemiassa.  Hänellä oli suhteita myös Keskustapuolueeseen ja nimitysasioita hoitaneeseen R. Hoviin.  Marejev oli hyvähermoinen mies, joka osasi toimia myös uhkaavasti, Hramtsovin lailla.

Marejev toimi myös myöhemmin Suomessa mutta 1980-luvun osalta täytyy odottaa enimmäkseen arkistojen avautumista.  On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota hänen poliittiseen rooliinsa heti 1980-luvun alussa.  Hän tapaili vuoden 1981 lopuilla lounastilaisuuden merkeissä Kokoomuksen kansanedustajaa Heikki Järvenpäätä ainakin 19.11.1981 hotelli Hesperian Steak Housessa ja 3.12.1918 hotelli Vaakunassa. (Supo, ilmoitukset 15.12.1981 ja 20.1.1981/Marejevin valvonta, Supo).

Yhteydenpito oli tiivistä edelleen 1980-luvulla.  Vaikka NKP oli lopettanut ideologisen vyörytyksen ja vaikka SKP oli hajoamassa, KGB jatkoi otteensa tiukentamista.  Syitä oli monia, eikä turvallisuuspoliittinen näkökulma ollut niistä vähäisin.”

Lähde:

Seppinen: emt. s. 487.

*

Ystävä soittaa

Tiistai, 21. syyskuuta (1993)

”Ulkoasiainvaliokunnassa (Uav) rutiineja, kokouksen jälkeen lähden Paasion kanssa EY:n Helsingin edustuston avajaisvastaanotolle Pohjois-Espalle.  Tilaisuutta juhlistavat ulkoasiainkomissaari (Hans] van den Broek ja presidentti Koivisto.  Tungos ja tunnelma ovat kuin muinoin Tehtaankadulla.  –  Tänään saan myös konkreettisemman Tehtaankatu-muiston: ent. kotiryssäni Valeri Marejev soittaa, kertoo olevansa nyt takaisin Venäjän lähetystössä ja ehdottaa tapaamista.

Venäjällä Jeltsin on hajottanut parlamentin ja määrännyt joulukuuksi uudet vaalit, vanhoillisen parlamentin tukema varapresidentti (Aleksandr] Rutskoi on puolestaan julistautunut presidentiksi.  Valtataistelu kiihtyy, aseellisen välienselvittelyn ja jopa sisällissodan uhka on olemassa, mutta tuntuisi siltä että Jeltsin tämänkin erän voittaisi.”

Lähde:

Erkki Tuomioja: Siinä syntyy vielä rumihia.  Poliittiset päiväkirjat 1991-1994.  Tammi, 2014. s. 88.

*

”Maanantai, 4. lokakuuta (1993)

”Iltapäivällä Presidentti -94:n hallituksen kokous.  Lehtinen esittelee mainossuunnitelman, joka on pelkistetyssä yksinkertaisuudessaan erittäin hyvä ja saa tyytyväisen vastaanoton.

Moskovassa Jeltsin on saanut tilanteen hallintaansa, Rutskoi ja Hasbulatov ovat antautuneet, vaikka hajanainen ammuskelu Moskovassa vielä jatkuukin – muualla maassa on ollut rauhallista.  Kapinayrityksen kukistamisen hinta on kuitenkin ihmisuhreina muodostumassa varsin suureksi, sillä presidentin vastaisku oli melko massiivinen, ja se saattaa vielä heikentää Jeltsinin populariteettia tulevissa vaaleissa.”

Lähde:

Tuomioja: emt. s. 397.

*

Valeri Marejevin paluu

Torstai, 7. lokakuuta (1993)

”Presidentissä lounas Valeri Marejevin kanssa.  Keskustelemme nyt enemmän Venäjän kuin Suomen asioista, mutta jotenkin tuulahduksen menneestä tuo Marejevin ilmeinen pääasia eli Suomessa ilmenevästä NATO-innostuksesta varoittaminen.  … ”

Lähde:

Tuomioja: emt. s. 399.

*

*

Tätä pitkää linjaa pistejanalla Marejev – NATO, ja sen mahdollisia heijasteita, pohdiskeli blogissaan 22.3.2015 Alpo Rusi mm. tähän tapaan:

Suomen turvallisuusympäristö on ollut muutoksessa kylmän sodan päättymisestä alkaen. 2000-luvulla Venäjä palasi voimapolitiikan harjoittajaksi, mikä on haurastuttanut Euroopan turvallisuusjärjestelmän perustuksia. Georgian sota ei ollut ”yksittäistapaus”, vaan alkua geopoliittisen laajentumisstrategian toimeenpanolle. Suomen kannalta 1990-luku oli ollut historiallinen siinä mielessä, että Suomi saattoi tehdä EU-ratkaisunsa ja aloittaa yhteistyön NATO:n uudistuneissa rakenteissa ilman, että Moskova olisi virallisella tasolla painostanut Suomea pidättyvyyteen. 

Toisaalta viime aikoina on tullut esille tietoja, että virallisen asioiden hoidon rinnalla Venäjän tiedustelupalvelut ovat pitäneet yhteyttä suomalaisiin poliitikkoihin myös kylmän sodan jälkeen. Tässä periaatteessa laittomassa tiedonvaihdossa suomalaisia on painostettu. Tässä suhteessa onkin mielenkiintosta lukea ulkoministeri Erkki Tuomiojan päiväkirjoja vuosilta 1991-94 Siinä syntyy rumihia (2014). Tuomioja kertoo, miten 21.9.1993  ”entinen kotiryssäni Valeri Marejev soittaa ja pyytää tapaamista”. Tuomioja lounastaa kirjauksensa mukaan 7.10.1993 1970-luvulla ja 1980-luvulla Tehtaankadulla KGB:n työntekijänä, mutta APN:n varajohtajan peitevirassa toimineen Marejevin kanssa, joka varoittaa ”Suomessa ilmenevästä NATO-innostuksesta”.  Marejev kuului niihin KGB:n upseereihin, jotka pitivät yhteyttä Zavidovo-vuodosta kuuluisaksi tulleeseen toimittaja Tor Högnäsiin, mistä valtiotieteen tohtori Jukka Seppinen on kertonut teoksissaan. Marejev yritti 1970-luvulla värvätä ulkoministeriön virkamiehen, mistä Seppinen on aiemmin tehnyt selkoa teoksessa Neuvostotiedustelu Suomessa (2006, s.583-584). Marejeville toimitettiin Seppisen arvion mukaan lista ”neuvostomyönteisistä keskustalaisista”. Marejev vakoili myös ulkoministeriön nimitysasioita. Marejev oli toisin sanoen täysin keskeinen Tehtaankadun KGB-upseeri, jonka toimintaa kuvattiin myös agressiiviseksi, joka ei kaihtanut värväysyrityksiä.”

Koko blogi täällä; http://www.alporusi.fi/blogi/suomi-on-hukannut-mahdollisuuksiaan-naton-suhteen-onko-siihen-enaa-varaa

*

Erkki Aho on yhdeksän vuotta sitten noteerannut Gordiveskin listan:

Hän toteaa mm.:

”KGB:n Suomi-”mafiaan” kuuluivat V. Vladimirov, Albert Akulov, Vladimir Stepanov, Gennadi Titov, Vladimir Silvestrov, Vjatseslav Marusits, Valeri Marejev, Vitali Beresnev, Mihail Kotov, Vladimir Minin, Valeri Silov ja Feliks Karasev.”

http://www.erkkiaho.com/blogarchive/458.htm

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu