Krimin tataarit ja murheen paino – 75 vuotta joukkokuljetuksista Krimillä

Krimin tataarit ja murheen paino

Krimin tataarien pakkosirrosta tuli kuluneeksi lauantaina 18. toukokuuta 2019 tasan 75 vuotta https://mfa.gov.ua/ua/media/deportation

*

Tiivistelmä

https://en.wikipedia.org/wiki/Deportation_of_the_Crimean_Tatars

Toisen maailmansodan sytyttyä ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 saksalaiset valloittivat Krimin saman vuoden syksyyn mennessä. Neuvostoliiton joukot valloittivat alueen takaisin vuonna 1944. Toukokuussa 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan ja Siperiaan syytettynä saksalaismielisyydestä. Kuljetusten huonot olosuhteet johtivat lähes puolen kuljetettavista kuolemaan jo matkalla. Perilläkään olot eivät olleet paljon paremmat. Samaan aikaan todisteita tataarien olemassa olosta hävitettiin Krimillä. Paikannimet venäläistettiin ja alueelle muutettiin venäläisiä uudisasukkaita. Wikipedia;  https://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_tataarit

*

Tapausten kulku

Tasan 75 vuotta sitten, 18.5.1944, Neuvostoliiton johto aloitti krimintataarien pakkosiirron.

Kahdessa päivässä Krimiltä siirrettiin härkävaunuissa 67 junalla ainakin 191.000 krimintataaria pois kotikonnuiltaan, valtaosa Keski-Aasian neuvostotasavaltohin, 78 % Uzbekistaniin.  Eräiden lähteiden mukaan väestönsiirto käsitti jopa 423.000 ihmistä.
Operaation toteutti 5.000 aseistettua NKVD:n sotilasta, joita avusti Gulag-hallinnon määräämät 20.000 miestä, muutaman tuhannen puna-ameijan rakenteeseen kuuluneen sotilaan kanssa.  Lisäksi kaksi Stalinin toukokuussa 1944 antamaa dekreettiä paljastaa, että jokainen Neuvostoliiton hallinnonala osallistui kauttakulun rahoitukseen ja oli mukana operaation toteuttamisessa.

Kuukauden kestäneen kuljetuksen aikana kuoli krimintataarien tietojen mukaan noin 8.000 ihmistä etupäässä lavantautiin ja janoon. Kuolleista suurin osa oli lapsia ja vanhuksia.

Lähes 6.000 ihmistä tuomittiin matkan aikana suoritettujen kuulustelujen jälkeen ankariin rangaistuksiin syytettyinä yhteistyöstä saksalaisten miehittäjien kanssa tai muista "neuvostovastaisista" teoista.

Kyyditykset toteutettiin Neuvostoliiton turvallisuuselimen NKVD:n päällikön Lavrenti Berijan alaisuudessa, ja käytännön toteutuksesta, kenttäoperaatioista vastasivat Gulag-järjestelmän johtavat upseerit apulaispäällikkö G.P Dobryninin komennossa.

Siviilien pakkosiirron jälkeen rintamalta vuosina 1945-46 kotiutetut krimintataarisotilaat lähetettiin työleireille, joilta he pääsivät palaamaan uusilla asuinpaikoilla olleiden perheidensä luokse vasta usean vuoden kuluttua.

Krimillä toteutettiin vuosina 1944-48 ns. toponomiset vainot, lähes kaikki krimintataaripohjaiset paikannimet muutettiin venäläisiksi.

1990-luvulla kazanilainen lehti julkaisi erään sotaveteraanin haastattelun, jossa tämä kertoi, että vuonna 1945 paikalliset viranomaiset huomasivat yhden krimintataarien kylän jääneen tyhjentämättä edellisen vuoden pakkosiirrossa. Moskovan pelossa paikallisviranomaiset korjasivat virheensä viemällä kylän asukkaat Asovan merelle proomulla, jonka he upottivat.  Ketkä eivät suostuneet hukkumaan, he saivat maistaa konekiväärien tulen. Toistaiseksi väitetystä joukkomurhasta ei ole löytynyt asiakirjoja.

*

Päivät

10.5.1944: Stalinin pöydälle toimitettiin NKVD:n päällikön Lavrenti Berijan muistio päätösluonnoksesta koskien Krimin tataarien poistamista ”petollisen toiminnan” johdosta.

11.5.1944: Stalin vahvisti Valtion puolustuskomitean GKO:n täysin salaisen asetuksen n:o 5859ss, suunnitelma Krimintataarien uudelleensijoituksesta.  Stalinin hallintomääritti koko kansanryhmän syylliseksi ”petokseen ja yhteistyöhön natsien kanssa toisen maailmansodan aikana” ja käynnisti siirtotoimenpiteet.

18.5.-20.5.1944: Vain kolmen päivän aikana  NKVD toteutti asetuksen määräykset ja kokosi talo talolta tataarit asevoimin ja ohjasi heidät sinetöityihin härkävaunuihin, joiden määränpää oli 3.200 kilometrin päässä Uzhbekistanin SNTL:ssä.  Mukaan sai ottaa omaisuutta max. 500 kilon edestä perhekunnittain.  Krimin tataarit olivat yksi niistä kymmenestä etnisestä kansanryhmästä, joihin Stalinin väestönsiirtopolitiikka kohdistui Neuvostoliitossa.

Saattokuljetus määränpäähän kesti noin kuukauden ja siihen liittyi karkotettujen joukkomurha.  Kuolleet haudattiin rautatien päälle tai jätettiin täysin hautaamatta avomaalle.  Kuljetusten aikana kuolleita oli noin 8.000, joista suurin osa oli lapsia ja vanhuksia. Yleisin kuolinsyy oli jano ja lavantauti.

4.7.1944 NKVD ilmoitti virallisesti Stalinille, että uudelleensijoitus oli toteutettu loppuun.

*

Puhdasta

Virallisesti Krimin tataarit oli eliminoitu Krimiltä.  Kuljetus käsitti kaikki syntyperältään krimintataarit, mukaan lukien lapset, naiset ja vanhukset, ja jopa ne, jotka olivat päässeet NKP:n jäseniksi tai taistelleet Puna-armeijassa. 

Maaliskuuhun 1949 mennessä yhteensä 8.995 Puna-armeijassa palvellutta krimintataarisukuista sotilasta oli rekisteröity erikoisasutuskohteisiin.  Veteraanien joukossa oli 534 upseeria, 1.392 kersantti ja 7.079 sotamiestä.  Myös 742 Kommunistisen puolueen jäsentä ja 1.225 Komsomolin jäsentä häädettiin.  Todistajalausuntojen jälkeen itärintamalla yhä taistelleita krimintataari-sotilaita odotti häätökäsky heidän kotiuttamiseensa saakka, jolloin pakotettu lähtö toteutettiin.  Tämä kohtalo odotti myös tekijämiehiä, sotilasansioista palkittuja, niinpä Ilyas Ablajev taisteli useilla rintamilla aina toukokuuhun 1947 saakka, jonka jälkeen hänet määrättiin maanpakoon Tashkentiin, missä ukko eleli elonpäivänsä loppuun asti.

Yli 30.000 karkoitettua kuoli vuoden kuluessa sodan päättymisestä nälän, taudin tai yleiskuormituksen seurauksena.  Ensimmäisen vuoden aikana kuolleista lähes puolet oli enintään 16 vuotiaita.

Kolmen ensimmäisen kotoapoissaolovuoden aikan jopa 88.000 ihmistä menehtyi nälkään, tauteihin ja uupumukseen (46 % kyyditetyistä).

Puhtaan veden puute, siitä seurannut väistämätön heikko hygienia, lääketieteellisen avun niukkuus, näitä seurannut malaria, keltakuume, punatauti ja muut sairaudet niittivät väkeä.  Uzhbekin SNTL:ssä ainoastaan vuoden 1944 (touko-joulukuu) aikana kuoli 16.052 kyyditettyä (10,6 %). 

*

Uutta verta

Jo heinäkuun 14. päivä 1944 Valtion puolustuskomitea GKO vahvisti 51.000 lähinnä venäläisen muuttajan sijoituksen Krimille, siellä tyhjiksi jääneille noin 17.000 kollektiivitilalle. 

30. päivä kesäkuuta 1945 Krimin autonominen neuvostotasavalta lakkauttiin.

*

Miksi?

Karkottamisen oli näennäisesti tarkoitettu kollektiiviseksi rangaistukseksi joidenkin Krimin tataarien ja Saksan kolmannen valtakunnan välisestä yhteistyöstä.

Neuvostolähteet syyttävät tataareita pettureiksi.  Tatarilaiset patriootit kiistävät tämän, katsoen että Neuvostovaltion toimenpiteen takana oli suunnitelma päästä ja säilyttää Dardanellien alue ja lisäksi hankkia alueita Turkin mantereelta, jossa tataareilla oli etnisiä sukulaisia. 

Vaikka saksalaiset näkivät aluksi Krimin tataarit kielteisessä valossa, heidän politiikkaansa muuttui Saksan hyökkäyksen jumittuessa ja Puna-armeijan järjestäytyneen puolustuksen kovetessa. 

*

Neuvostolähteet kertovat, että 15.000-20.000 tataaria olisi kuulunut ns. puolustuspataljooniin, joiden tarkoituksena oli suojella Krimin tataarilaisia kyliä Neuvostoliiton partisaanien hyökkäyksiltä ja tuhota heitä.  Sen sijaan, että ne olisivat tukeneet yhtenäisinä saksalaisia, nämä yksiköt operoivat itsenäisesti vahvoilla tukialueillaan. Näihin kohteisiin taas kommunistien kouluttamat erikoispartisaaniryhmät suorittivat rangaistus- ja tuhoretkiä. Jotkut krimintataarit kirjattiin myös saksalaisiin Schutzmannschaft- eli poliisipataljooniin, ja niistä muodostettuihin prikaateihin.  Lisäksi muodostettiin muslimien asiainhoitokomitea, joka antoi heille rajallisen itsehallinnon.  Neuvostoliittolaiset ja venäläiset lähteet ovat taipuvaisia välttelemään keskustelua siitä, että Krimin tatarilainen muslimikomitean päällikkö Lipka, ja Krimin tatarien roolista kommunistisen puolueen sisällä, mistä spekulointi on vähentynyt päättyi äskettäin.  Ukrainalaisen historioitsija Sergei Gromenkon mukaan NKVD:n väite noin 20.000 kollaboraattorista on vääristelyä, ja ehkä vain noin 3.500 tataaria liittyi saksalaisten pataljoonien miehistöön.  Suurin osa yhteistyöhön ryhtyneistä henkilöistä ja heidän perheistään evakuoitiin lopulta ennen kuin puna-armeija valtasi takaisin Krimin niemimaan.  – Ks. S. Gromenko; http://podpricelom.com.ua/en/analyze/sergey-gromenko-about-national-memory-crimean-ukrainians-and-post-soviet-culture-crimea.html

Mitään herkkua saksalais-romanialainen miehityskään ei ollut. 

Krimin akselivaltain miehityksen aikaan kuoli jopa 130.000 paikallista ihmistä.  Saksa pani täytäntöön lujan sorron, jossa tuhottiin 70 kylää, joiden asujaimisto muodosti noin 25 prosenttia Krimin taataarien väestöstä.  Tuhannet krimintataarit siirrettiin väkivaltaisesti pakkotyöhön Ostarbeitareiksi saksalasissa tehtaissa Gestapon valvonnassa.  Tehtaita kuvattiin "suuriksi orjatyöpajoiksi", ja joutuminen niihin johti krimintataarien saamien etuuksian menttämiseen.  Natsit luokittelivat krimintataarit eräiden muiden kansakuntien tavoin "matalamman rodun" edustajiksi.

Suuri osa hiweistä (avustajista, collaboraattoreista), heidän perheensä ja monet muslimikomiteoihin liittyneistä henkilöistä evakuoitiin Saksaan ja Unkariin tai Dobruckan Wehrachtiin tai Romanian armeijaan, jossa heidät liitettiin Itä-Turkin divisioonaan.  Niinpä suurin osa yhteistyökumppaneista evakuoitiin Krimiltä vetäytyvän Wehrmachtin toimesta.  Monet neuvostovirkamiehistä tuntien olosuhteet olivat tunnustaneet tämän tapahtumaketjun ja hylänneet väitteet, että krimintataarit olisivat pettäneet Neuvostoliiton massiivisessa mitassa. 

Aluksi vaadittiin kaikkien ”aasialaisten inferioreiden” (alempirotuisten) surmaamista, mutta rintaman jäykistyessä he politiikkaa tarkistettiin tältä osin, puna-armeijan päättäväisen torjunnan edessä.  Vuodesta 1942 lähtien saksalaiset palkkasivat Neuvostoliiton ottamien sotavankien joukosta ns. tukisotamiehiä.  Dobrucan Tatarilaisen neuvoston johtomiehet Fazil Ulkusal ja Edige Kirimal auttoivat vapauteen krimintataareja saksalaisilta sotavankileireiltä ja värväämään heitä mukaan itsenäisen Krimin tukiyksiköihin Wehrmachtin riveihin.  Sodan loppupuolella SS aloitti sotavoiman pakko-otot itäisten muslimien keskuudessa.  Kesällä 1944 noin 800 entistä Krim Tartars – yksikön sotilasta, jotka aikaisemmin oli evakuoitu Krimiltä Romaniaan, otettiin Tatar SS-Waffenin tai Waffen-Gebirgs-Brigade der SS:än riveihin.  Tämä leegio käsitti väittämän mukaan lopulta kahdeksan pataljoonaa.  Nämä joukot taistelivat Unkarissa ennen kuin ne sulautettiin Harun al-Rawshidi Legionin rakenteisiin.   Marraskuusta 1941 lähtien Saksan viranomaiset tosin jo antoivat krimintataareille mahdollisuuden eri kaupungeissa perustaa muslimikomiteoita symbolisena tunnustuksena joillekin myöntyväisille paikallisviranomaisille, joskin vailla poliittista vaikutusvaltaa.  Alun perin krimintataarit näkivät saksalaiset stalinismista vapauttajina, mitä käsitystä faktisesti tuki myös se seikka, että ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset olivat suhtautuneet heihin myötämielisesti.  Siksi pettymys oli kaksinkertainen ja ankara.

*

Krimin tataariväestö jakautui eri sektioihin sodan aikana.  Esimerkiksi Ahmet Özenbash vastusti voimakkaasti saksalaismiehitystä ja vaali salaisia yhteyksiä Neuvostoliiton vastarintaliikkeeseen arvokkaiden strategisten ja poliittisten viestien tuottajana.  Monia krimintataareita taisteli neuvostoliittolaisissa  partisaaniryhmissä ja pataljoonissa, kuten 250 krimintataarin Tarhanov-liikkeen ryhmittymä, joka taisteli koko vuoden 1942 ajan ryhmän tuhoutumiseen saakka.  Noin 25.000 krimintataaria taisteli Punaisessa armeijassa suuren isänmaallisen sodan (WW II) aikana – eli enemmän kuin ne 15.000-20.000 tataaria, jotka olivat kirjoittautuneet em. itsepuolustuspataljooniin.  Peräti 8 krimintataaria nimitettiin Neuvostoliiton sankariksi, johon arvonimeen aina vielä Leninin kunniamerkki.  Todettakoon, että Volgan tataareista olennaisesti isompi määrä, jopa noin 35.000 – 40.000 osallistui saksalais-yhteistyöhön, palvellen vapaaehtoisina akselivaltojen joukoissa, he välttivät kaikenlaiset kollektiiviset rangaistukset – toisin siis kuin Krimin väki.  Lukuisat muutkin etniset ryhmät olivat kolmannen valtakunnan yhteistyökumppaneita, ja näiden joukossa oli monia venäläisiä ja juutalaisia, mikä viittaisi siihen, että jälkisuhtautumisessa eri ryhmittymiä kohtaan oli merkittäviä eroja.

*

Numerot

Jotkut tahot kyseenalaistavat Krimin tataarien karkottamiseen liittyvien viranomaisten asiakirjoista ilmenevien lukumäärien paikkansapitävyyden ja niiden perusteet, koska ne eroavat eri organisaatioiden dokumenttien kertomasta. 

Valvontaviranomaisten papereissa ilmenee taipumusta säätää lukuja ennalta suunniteltuihin tuloksiin nähden.  NKVD alkoi dokumenteissaan vääristää tosiseikkoja ja peitellä kansanryhmiin kohdistettujen rikosten määriä ja laatua.  Lisäksi se ryhtyi varhain mukauttamaan kirjaamiaan tietoja jo ensimmäisestä deportaatio-aamusta lähtien ja jatkoi sitä karkotusten aikana.  NKVD:n johdossa tapahtui tunnettuja henkilömuutoksia, joka loi edellytyksiä ja tarpeita soveltaa kulloisiakin tilanneraportteja.  Uudet viskaalit tarkensivat tilastoja kerkeästi johdon toiveiden mukaisesti.  Niinpä todellisuudenkuvauksen muokkausta on näihin aikoihin asti käytetty tarkoituksenmukaisuusperiaatteiden mukaisesti. 

*

Tekijät

Kyyditykset toteutettiin Neuvostoliiton turvallisuuselimen NKVD:n päällikön Lavrenti Berijan alaisuudessa, ja käytännön toteutuksesta, kenttäoperaatioista vastasivat Gulag-järjestelmän johtavat upseerit apulaispäällikkö G.P Dobryninin komennossa

Berija; Vuonna 1944, kun saksalaiset oli ajettu Neuvostoliiton maaperältä, Berija järjesti erilaisten natsien kanssa yhteistoiminnasta syytettyjen kansalaisuuksien pakkosiirtoja, mukaan lukien tšetšeenien, inguušien, Krimin tataarien ja volgansaksalaisten. Kaikki nämä kansat karkotettiin Keski-Aasiaan, ja huomattava osa kuoli; https://fi.wikipedia.org/wiki/Lavrenti_Berija

Bogdan Gobulov; https://en.wikipedia.org/wiki/Bogdan_Kobulov  & https://prabook.com/web/bogdan.kobulov/2473188

Ivan Serov; https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Serov  & http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220991-ivan-serovin-paivakirjoihin-syyta-suhtautua-suurin-varauksin

Boris Pavlovits Obruchnikov; https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9E%D0%B1%D1%80%D1%83%D1%87%D0%BD%D0%B8%D0%BA%D0%BE%D0%B2,_%D0%91%D0%BE%D1%80%D0%B8%D1%81_%D0%9F%D0%B0%D0%B2%D0%BB%D0%BE%D0%B2%D0%B8%D1%87

Mihail Svinelupov; https://et.wikipedia.org/wiki/Mihhail_Svinelupov

Arkadi Nikolajevits Apolonov; https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%90%D0%BF%D0%BE%D0%BB%D0%BB%D0%BE%D0%BD%D0%BE%D0%B2,_%D0%90%D1%80%D0%BA%D0%B0%D0%B4%D0%B8%D0%B9_%D0%9D%D0%B8%D0%BA%D0%BE%D0%BB%D0%B0%D0%B5%D0%B2%D0%B8%D1%87

G. P. Dobrynin, Gulag-rakenteen apulaisjohtaja; https://books.google.fi/books?id=3mtxloeK994C&pg=PA451&lpg=PA451&dq=G.+P.+dobrynin+nkvd&source=bl&ots=TE0cEWBg1R&sig=ACfU3U3y5ucWKqjXDIOuR2kvYeQgNcFsmw&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjYusGriKriAhVlzqYKHeNjB8YQ6AEwC3oECAUQAQ#v=onepage&q=G.%20P.%20dobrynin%20nkvd&f=false

Grigori P. Dobrynin; https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%94%D0%BE%D0%B1%D1%80%D1%8B%D0%BD%D0%B8%D0%BD,_%D0%93%D0%B5%D0%BE%D1%80%D0%B3%D0%B8%D0%B9_%D0%9F%D1%80%D0%BE%D0%BA%D0%BE%D0%BF%D1%8C%D0%B5%D0%B2%D0%B8%D1%87

G.A. Bezhanov; https://books.google.fi/books?id=NDgv5ognePgC&pg=PA104&lpg=PA104&dq=G.+A.+bezhanov+gulag&source=bl&ots=nwzvnoG1Ps&sig=ACfU3U03jzKB-jw6Em3CCedk2TQNK0A6vA&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjYl8P1iariAhUZ5KYKHWFEAD8Q6AEwAXoECAkQAQ#v=onepage&q=G.%20A.%20bezhanov%20gulag&f=false

*