Neuvostoliiton repression 1935-1939 ym. kohdehenkilöiden vaiheiden selvittäminen

Neuvostoliiton repression 1935-1939 ym. kohdehenkilöiden vaiheiden ja kohtalon selvittäminen

Emeritustoimittaja Unto Hämäläinen avasi tärkeän kansallisen kysymyksen artikkelillaan Neuvostoliiton poliittisen terrorin uhreista 1930-luvulla: ”Stalinin vainoissa kuoli yhtä paljon suomalaisia kuin talvisodassa – Valtiojohto, teettäkää selvitys heidän kohtalostaan.” Helsingin Sanomat, 31.8.2019; https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006222121.html

*

Tosiasia on:

Koskaan ei Suomen historiassa ole noin 20.000-30.000  suomalaisen tai suomalaisoletetun kohtalo kiinnostanut virallista Suomea niin vähän, kuin juuri Stalinin vainojen kohteeksi joutuneet maanmiehemme. 

Ja tarkoitan paitsi teloitettuja, myöskin eri tavoin kaltoin kohdeltuja, pidätettyjä, vangittuja, karkoitettuja, kurikoituja, kansanvihollisiksi diagnosoituja ja töistään, asuinpaikoistaan ja asemistaan, puoluejäsenyydestään etc. sivallettuja.

*

Tutkimukseen kiinnitetyt toiveet

Niin monet ja taas monet ovat vuosien ja vuosikymmenten varrella vaatineet ja toivoneet, että tähän selvittelytyöhön olisi kiinnostuttu myöskin valtiollisella ylätasolla ja järjestetty toisaalta korkeantason tutkimusprojekti, sellaisen vertainen kuin mitä on ollut aikaa sitten esim. Talvisodan tutkimuksen yhteishankkeet.  Ja toisaalta tietenkin riittävän pätevä ja pystyvä tutkimusryhmä riittävine rahoituksineen.

Selvää on, että tällaiseen tarvitaan myöskin Venäjän ylimmän johdon, lue: Putinin, ”valomerkki”, muuten alemmat viskaalit eivät vaivaudu (vrt. Raja-Joosepin vuotaminen joku vuosi sitten).

Keskeisiä organisaatioita repression ja sen kohteina olleiden henkilöiden selvittelyssä ovat tietenkin ne organisaatiot, jotka olivat asialla silloin aikanaan, organisaatiot joissa kohteita tutkittiin, joka laati ja kokosi lausuntoja, kuulustelu- ym. protokollia, ja jotka käsittelivät lihamyllyn sisäisiä asioita ja niistä syntyneitä papereita, ja vastaanottivat armahdusta, rehabilitointia, kateissa olevien etsimistä yms. koskevia viestejä ja niihin annettuja vastauksia, sekä sitten vuodesta 1954 lähtien tehtyjä maineenpalautus- ja armahduspäätöksiä.  Näitä on useampia, mutta keskeinen ”talo” on nykyinen FSB, joka hallinnoi entisten edeltäjiensä turvallisuusorganisaatioiden arkistoja.  Mutta muitakin siis on, sekä puoluelinjalla että ulkoasiainkansankomissariaatissa etc.

Paradigma puhuu muuta

Nyt vain on niin, että juuri tämä aika, nykyiset vuodet, jolloin Putinin johdolla Venäjä toteuttaa kansallisen historiansa uudelleenkirjoittamista nykypäivän ja tulevaisuuden hallinnan välineeksi, deletoimalla historiasta eräitä ”epäolennaisia faktoreita ja jaksoja”, ja keskittymällä kansallisen mahdin ja kunnian selkeyttämisen kannalta olennaiseen.  Niinpä tässä suhteessa kaksi olennaista toimijaa, Venäjän Historiallinen Seura ja Venäjän Sotahistoriallinen Seura on nyt korotettu tämän kansallisen tehtävän keskeiseksi toimijaksi, niiden statusta, rahoitusta ja johtoa on nostettu, mm. istuttamalla puheenjohtajiksi vahvan työhistorian valtiollisella tasolla omaavat henkilöt.

Kirjoitin talvella blogissa miten selkeästi Sotahistoriallisen seuran toimintaohjelmassa seuran nykyisen puhenjohtajansa Sergei Ivanovin johdolla keskeisessä ja näkyvässä asemassa ovat eri puolilla taistelurintamia sijaitsevien joukkohautojen ”tutkimukset”, juuri sellaiset kuin nyt on nähty Sandarmohissa.  Tämä ohjelma tulee jatkumaan täydellä paineella lähivuodet, ja tämän ”funktionaalisen historiantutkimuksen” tarkoitus on lopulta puskutraktorein tasoittaa ja puhdistaa pois joukkohautojen alue, monine muistopylväineen ja kasvokuvineen jne.

Tilalle tullaan pystyttämään Näkyvä, yksi huomattava ja epäilemättä komea, suorastaan ylväs, muistomerkki, jonka luona pidetään kansallisväritteisiä juhlamenoja tiettyinä päivinä. 

Kun taasen nykymuotoiset ”vainajien palvontapäivät”, joita esim. Sandarmohissa ja Krasnyj Borissa nykyisin on vietetty, alenevasti valtiollisina ja kasvavasti ikään kuin oppositiohenkisinä tilaisuuksina, valvovine vahteineen ja kameramiehineen, lakkautetaan. Repression nykymuotoiset hautakankaat ja muistotilaisuudet loppuvat, tilalle tulee paremmin kansallista kohotusta palvelevat viralliset, valtiollisten toimijoiden haltuunsa ottamat, näyttävät seremoniat. 

Näissä oloissa, ja tänä aikana, Suomen ajatus saada mielekäs ja tuloksellinen historiallinen tutkimusprojekti aikaan Venäjän kanssa on mahdoton.  Ei tule onnistumaan, tai jos näytöstyylisesti naapuri hieman antaa perään, niin vesiperäksi päätyy.

Nyt on helppo sanoa, että otollinen aika oli ja meni, mutta Suomi nukkui. Uutta aikaa ei ole, eikä tule, ei ainakaan ennen kuin uusi regiimi on Kremlissä, mutta mehän emme tiedä, kuka ja minkälainen on post-Putin aika Venäjällä, tuskin sen suosiollisempi kuin nyt. 

Suomalaisin voimin ja olemassa olevilla materiaaleilla, joihin vanha ystäväni Kimmo Rentola eilen HS:ssä viittasi, voidaan tehdä tutkimusta ja saada jotain aikaan, mutta sellaista merkittävää ja maksimaaliseen kattavuuteen pyrkivää valtiosopimukseen perustuvaa akateemista bilateraalista hanketta ei ole ulottuvilla.

Tehkäämme siis se, mikä on tehtävissä.

*

Todetaan vielä.

Yhteistyötä, eri tasoista ja erilaista, maidemme välillä on tehty pitkään ja tehdään tänäänkin.

Ehkä vähemmän tunnetaan sitä, että jo kuutisen vuotta sitten Suomen Kansallisarkisto ja Venäjän Historiallinen Seura tekivät yhä voimassa olevan, hedelmällisen yhteistyösopimuksen:

”Suomen Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva ja Venäjän Historiallisen Seuran puheenjohtaja, Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkin allekirjoittivat 4.4.2013 yhteistyömuistion Helsingin Säätytalossa järjestetyssä tilaisuudessa.”

– Ks. lisää;

https://www.arkisto.fi/news/959/151/Suomen-Kansallisarkisto-ja-Venaejaen-Historiallinen-Seura-sopivat-yhteistyoestae?page=news/959/151/Suomen-Kansallisarkisto-ja-Venaejaen-Historiallinen-Seura-sopivat-yhteistyoestae

Yhteistyömuistio on ensimmäinen syksyllä 2012 perustetun Venäjän Historiallisen Seuran ulkomaisen kumppanin kanssa allekirjoittama yhteistyöasiakirja. Sen tavoitteena on edistää keskustelua Suomen ja Venäjän historian yhteisistä liittymäkohdista, tukea asiakirjojen vaihtoa sekä näyttelyiden, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämistä. Myös muut historia-alan toimijat voivat liittyä yhteistyösopimukseen.

Yhteistyömuistion valmisteluun ovat osallistuneet Kansallisarkiston ohella Suomi-Venäjä-Seura, Historian ystäväin liitto ja Paasikivi-Seura.”

*

Muutoksen vuodet

Sitten vuoden 2013 on vettä virrannut Volgassa paljon.  Paljon on muuttunut aika, meno ja tila.

On muuttunut myöskin Venäjän kansallisen historiankirjoituksen agenda, se on terävöitynyt ja sen funktio on saanut entistä ohjelmallisempia, kansalliseen itsehahmotukseen liittyviä tehtäviä.

Erityisesti tämä näkyy Venäjän Sotahistoriallisen Seuran profiilissa, paradigmassa ja toiminta-ajatuksessa.  Se on selkeämmin korotettu valtiollisen ylihallinnon toimintayksiköksi, niin henkilönimitysten, rahoituksen kuin tavoitteenasettelunkin suhteen.  Siitä lyhyesti täällä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275972-venajan-sotahistoriallinen-seura-kansallisen-historiantulkinnan-toimijana

*

Venäläisen osapuolen johtohenkilöt nykyisin:

Sergei Naryshkin

Venäjän Historiallisen seuran puheenjohtajana toimii (edelleen) Sergei Jevgenevits Naryshkin, joka syntyi Leningradissa  1954, ja on venäläinen virkamies, poliitikko, ja liikemies (vuodesta 2016).

– Ei siis tutkija, eikä tiedemies.

Naryshkin on toiminut Kremlin henkilöstöjohtajana 2008-2012, hän oli myös Venäjän historiallisen totuuskomission puheenjohtajana toukokuusta 2009 lähtien – helmikuuhun 2012, jolloin se purettiin. Duuman puhemiehenä hän oli 2011-2016.  Tuolloin 2016 hänet nimitettiin Venäjän Ulkomaan tiedustelupalvelun päälliköksi, missä tehtävässä hän edelleenkin toimii.

Hän valmistui Leningradin mekaniikan instituutista insinööriksi, joka oli vanha venäläinen poliitikolle sovelias ja yleispätevä koulutus – vuonna 1978.  1990-luvulla hän valmistui Pietarin kansainvälisestä johtamistaidon insitituutista suoritettuaan taloustieteen tutkinnon.  Hän

Pahaksi onneksi, näin kai voisi sanoa, vuonna 2015 Naryshkinin taloustieteen väitöskirja paljastettiin Dissernetin tutkimuksissa jossain määrin falskiksi, sillä yli puolet sen tekstimassasta oli plagioitu muista julkaisuista.  Mutta Naryshkin oli silloin jo niin korkealla sfääreissä, ettei sillä ollut käytännön merkitystä.

Hän toimi tuolloin Duuman puhemiehenä.

Neyfakh, Leon (May 22, 2016). ”The Craziest Black Market in Russia”. Slate. ISSN 1091-2339. Archived from the original on December 30, 2016. Retrieved December 30, 2016. Late last year, Russian newspapers reported what would have qualified as a stunning piece of news almost anywhere else: The chairman of the country’s largest parliamentary body had been exposed as a plagiarist. Sergei Naryshkin, the former chief of staff in Vladimir Putin’s administration and a prominent member of his United Russia party, stood accused of receiving the Russian equivalent of a doctoral degree on the strength of a dissertation in which more than half of the pages contained material lifted from other sources.

*

Naryshkin kuuluu presidentti V.V. Putinin ns. Pietarin poikiin.  Hänen uratiensä tosin lähti nousujohteisesti liikkeelle jo paljon ennen kuin hänen melkein ikätoverinsa Putin nousi asemiin.

Vuonna 1982 Naryshkin nimitettiin Leningradin ammattikorkeakoulun vararehtoriksi.  Kuohuvan 1980-luvun aikana hän ehti toimia Neuvostoliiton suurlähetystössä Brysselissä, ”EU-pääkaupungissa”.  Jotkut lähteet kertovat hänen työskennelleen siellä KGB:n toimeksiannosta, sen jälkeen kun hän oli ollut V. Putinin kanssa samassa KGB-korkeakoulun kurssiryhmässä. 

Jossain vaiheessa herrojen polut jokatapauksessa yhtyivät.  Vuosina 1991-1995 Naryshkin työskenteli Pietarin kaupunginjohtajahallinnon talous- ja rahoituskomiteassa.  Putin oli tuolloin jo löytänyt tiensä Anatoli Sobtshakin lähipiiriin ja suosikiksi.  Komiteasta hänet sijoitettiin Promstroybankin ulkoisten sijoitusten osaston päälliköksi, tehtävään jota hän hoiti vuoteen 1997 saakka.

Vuodesta 1997 vuoteen 1998 hän johti Leningradin alueen hallituksen investointiosastoa.  Vuodesta 1998 vuoteen 2004 hän toimi Leningradin alueen hallituksen taloudellisten ja kansainvälisten suhteiden komitean puheenjohtajana.

Kunnes vuonna 2004 alussa Putin nosti hänet Venäjän presidentinhallinnon talousosaston varajohtajan paikalle Kremliin.  Maalis-syyskuun 2004 Naryshkin toimi Venäjän hallituksen varaministerinä.  Sitten alkoi urapolku edetä yhä syvemmälle ”haarautuvien polkujen puutarhaan”. 

Vuonna 2004 hänet nimitettiin Sovkomflotin hallituksen jäseneksi ja vaikutusvaltaisen energiayhtiö Rosneftin hallituksen varapuheenjohtajaksi.  Lisäksi Naryshkin on toiminut 31. päivä elokuuta 2004 lähtien myös Venäjän (hallituksen valvoman valtiollisen) television yhden kanavan hallituksen puheenjohtajana, aikoina joina median ohjailu sai yhä merkittävämmän roolin Venäjällä.

Lisäksi Sergei on toiminut 13. päivä syyskuuta 2004 lähtien Venäjän hallituksen ministerinä ja henkilöstöjohtajana (presidentinhallinnon henkilökunnan päällikkö).  Jälkeenpäin näitä silmäilevä henkilö voi todeta, oh boys, mikä vuosi – 2004!

Mutta jatkoa seurasi.

Presidentti Putin ilmoitti 15. päivä helmikuuta 2007, että Naryshkin on nimitetty Venäjän varapääministeriksi ulkoisesta taloudellisesta toiminnasta vastaamaan, fokuksena yhteistyö Itsenäisten Valtioiden Liiton, IVY:n kanssa.

Naryshkin nimitettiin toukokuussa 2008 Venäjän presidentinhallinnon päälliköksi. 

Presidentti Dmitri Medvedev, joka tuolloin ”sijaisti” perustuslaillisella ”jäähyllä” ollutta ja pääministeriksi siirtynyttä Putinia, nimitti hänet toukokuussa 2009 historiallisen totuuskomission puheenjohtajaksi. Tämä komissio oli Medvedevin presidentuurin (2008-2012) jonkinasteisen liberaalin ”suojasään” ilmentymä, joka kuitenkin loppui kohtilleen, kun Bolotnajakadun suurmielenosoitusen karaisema Putin jälleen palasi ”kotipesään”, eli presidentinhallinnon päälliköksi toukokuussa 2012: silloin loppui myöskin Naryshkinin pesti totuuskomissiossa, sillä komissio lakkautettiin Putinin dekreetillä.

Euroopan Unionin ja Venäjän välisten jännitteiden lisääntymisen jälkeen vuonna 2014 Naryshkinia pidettiin yhtenä pääkoordinaattorina Venäjän ulkopolitiikkaa tukevien eurooppalaisten äärioikeistolaisten ja vasemmistopuolueiden kanssa.

Naryshkin nimitettiin syyskuussa 2016 Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun (SVR) päälliköksi.  https://fi.wikipedia.org/wiki/SVR_(tiedustelupalvelu) (sis. vanhentunutta tietoa, vh)

Paljaan politiikan sarallakin Naryshkinilla oli menestystekijät puolellaan.  Hänet valittiin valtion duumaan, Venäjän parlamentin alahuoneeseen joulukuussa 2011.  Kun duuma aloitti kokouskauden uudeksi toimikaudekseen 21. päivä joulukuuta 2012, Naryshkin valittiin duuman puheenjohtajaksi; hän sai 238 puoltoääntä, kun taas 88 vastusti hänen nimitystän. 

Naryshkin allekirjoitti kesäkuussa 2012 päätöslauselman kulttuurineuvoston perustamisesta duuman puhemiehen alaisuuteen.  Tämä oli osa tuolloin jo kierroksilla käynyttä uutta valtiollista menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden hallintaan pyrkivää suuntausta.  Neuvosto on ”pysyvä neuvoa-antava elin”.  Neuvoston tehtävänä on ”tutkia ja laatia aloitteita kulttuurin ja siihen liittyvän teollisuuden lainsäädäntöä koskevista ajankohtaisista ongelmista, laatia lainsäädännössä käytettäviä kulttuuria koskevia suosituksia”.  Tämä toimeksianto merkitsee ja sallii monenlaista, sellaista, jota on nyttemmin nähty.

Naryshkin totesi 2. päivä syyskuuta 2013, että nykypäivän Venäjällä ei ole poliittisia vankeja.  Tämä on empiirisessä havaintopiirissä vaikeasti miellettävä lausuma, mutta tarkoittaa praktisella tasolla, että vapaudenrajoitusten piiriin ohjatut eivät ole ”poliittisia vankeja” vaan esimerkiksi mentaalista tutkintaa tai palveluja tarvitsevia kansalaisia, esimerkiksi.

Lisäksi todettakoon, että Sergei Naryshkin on Venäjän presidentin kansantalouden ja julkisen hallinnon akatemian (RANEPA) hallintoneuvoston puheenjohtaja.

*

Krim – käännekohta vai ei?

 Vuoden 2014 Krimin kriisin seurauksena Yhdysvaltain liittovaltio asetti presidentti Barack Obaman johdolla Naryshkinin mustalle listalle.  Sanktioiden piiriin joutui tuolloin jo muitakin Venäjän presidentin läheisiä ystäviä, mukaan lukein Sergei Ivanov ja suomalaisille tuttu Gennadi Timtshenko

Sanktiolistalle ”pääsystä” huolimatta Naryshkin vieraili virallisesti Yhdysvalloissa yhdessä muiden Venäjän korkeimpien turvallisuuspäälliköiden kanssa tammikuun lopussa 2018.

Sen sijaan Suomi, tuo kansainvälisten diplomaattisten parkettiin kömpelys, kun Helsingissä juhlittiin Kekkosen ETYK:n suurkokouksen 1975 juhallisuuksien 40-vuotispäiviä, maamme eväsi Duuman puheenjohtajana siinä vaiheessa toimineen Naryshkinin maahantuloviisumin.  Tämän seurauksena Venäjän delagaatio jäi kotiin.

 ”Pitkään valmistellusta Etykin 40-vuotisjuhlakokouksesta Helsingissä 5.–9.7. on tulossa kovaa vauhtia diplomaattinen mahalasku Suomelle.

Venäjän delegaation jäseniä, kuten Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkin, on EU:n pakotteiden takia matkustuskiellossa.” – https://yle.fi/uutiset/3-8081133

Ks. myös; https://yle.fi/uutiset/3-8120500

*

Meduza kertoi vuosi sitten, miten Venäjän Ulkomaan tiedustelupalvelun johtajan Sergei Naryshkinin poika oli yrittänyt ostaa yli 400.000 dollarin arvoista lukaalia Unkarista. Myös Novaja Gazeta on ollut asiaa selvittelemässä. https://meduza.io/en/feature/2018/09/10/say-hello-to-the-director-of-russia-s-foreign-intelligence-service-his-son-s-family-apparently-tried-to-buy-hungarian-residency-for-360-000-euros

*

Mielenkiintoinen henkilö siis Venäjän Historiallisen Seuran johtajana.  Enemmän käytännöllisen johtamisen asiantuntija kuin historioitsija?

Lähteenä käytin  englanninkielistä Wikipediaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Sergey_Naryshkin

Suomessa niin tärkeää miestä kuin Sergei Naryshkinia ei ole arvostettu suomenkielisen Wiki-henkilöartikkelin vertaa.

*

Sergei Ivanov,

joka viime vuonna nousi/nostettiin Venäjän Sotahistoriallisen Seuran johtopaikalle sillä paikalla aiemmin toimineen varaopetusministerin tilalle, tunnetaan huomattavasti paremmin, joten tyydyn tässä ajan säästämiseksi linkkaamaan suomenkielisen Wikipedian henkilöpienoiselämäkerran, englantilaisen vastaavan sekä oman blogini, joka valottaa VSHS:n agensaa, tämän vuoden toimintasuunnitelmaa ja laajempaa historiakäsitykseen liittyvää paradigmaa naapurissamme;

Sergei Ivanov:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Ivanov (tämä artikkeli on päivitetty 8.2.2018, joten siinä ei esitellä tässä puheena olevaa puheenjothajuutta VSHS:n johdossa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Sergei_Ivanov (tämä artikkeli on päivitetty 5.8.2019 eli kuukausi sitten, mutta ei tässäkään Sotahistoraillisesta seurasta mainita.  Sen sijaan kerrotaan kyllä Ivanov jr.n ikävästä kohtalosta, hän hukkui mereen Yhdistyneiden Arabiemirikuntien rannikolla viisi vuotta sitten.

*

Voinemme kuitenkin todeta, että historiatieteellisten meriittien mahdollisista kevityksistä huolimatta Venäjän historialliset keskusseurat ovat painoarvoltaan melkoisen vankkojen miesten käsissä.

Ivanov muistetaan Suomessa, hänenhän sanotaan osaavan jonkin verran suomeakin, vaikka en.Wiki puhuu norjasta ja ruotsista.  Mannerheim-reliefi Pietarissa oli tai ainakin näytti olleen paljolti Ivanovin hanke, muta sitten se saatiin näyttämään potkujen aiheelta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mannerheimin_muistolaatta_(Pietari)

Tässä vielä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275972-venajan-sotahistoriallinen-seura-kansallisen-historiantulkinnan-toimijana

 

*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu