80 vuotta jatkosodasta – mikä ihmeen jatkosota?
Aina niin viisas Wikipedia ilmoittaa: ”Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Jatkosotaa käytiin Suomen rintamalla samaan aikaan kuin Saksa toteutti operaatio Barbarossan nimellä tunnettua laajaa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta.”
*
Huomenna, tiistaina 22.6.2021, tulee kuluneeksi 80 vuotta Barbarossa-projektin alkamisesta, Saksan kolmannen valtakunnan hyökkäyksestä itään. Suomen selviytymistaistelu toisessa maailmansodassa kytkeytyy ajallisesti ja joltain osin myös ainakin ilmansuunnan puolesta Barbarossaan.
Kysymys kuuluu:
Milloin alkoi Suomen jatkosota,
hyökkäsikö Suomi ensimmäisenä, ja
oliko Suomi liitossa Saksan kanssa?
*
Vastaus
Ensinnäkin kysymys on väärä. Väärin muotoiltu. Kaikki kolme osakysymystä.
Tosiasiassa oli toinen maailmansota, joka alkoi tiettävästi 1.9.1939, ellei päivämäärää 23.8.1939 hyväksytä, tai päästä sopuun jostain muusta ajankohdasta, kuten vaikkapa vuotta 1931 jolloin Japani valloitti Kiinalta Mantshurian*), tai vuotta 1936 jolloin Espanjan vallankumous käynnistyi ja sen sisäiseen sotaan sekaantuivat lukuisat suurvallat.
Toisen maailmansodan vaikutukset, loppulitviikit ja mentaaliset hermosäikeet jatkuvat yhä, jopa siinä määrin, että tuntuu väkivaltaiselta sanoa: Toinen maailmansota päättyi silloin ja silloin, kun ilmiselvästi se sätkii vielä ja vaikuttaa maailmassa.
Eli siis: Oli toinen maailmansota, jossa monet vallat ja valtiot tappelivat, välillä suuntaa, puolta ja kumppaneita vaihtaen. Joidenkin mielestä toinen maailmansota ei ole edes loppunut vielä. Niin selkeästi sen erään vaiheen voimasuhteet näyttäytyvät maailmassa, maailmanhistoriassa ja maiden status-asemissa.
*
Ei ollut mitään jatkosotaa
Suomen rintamalla ja valtioon kohdistuvassa aggressiossa oli pitkä vuosikautinen uhka-aika, joka alkoi marraskuussa 1939 ja laimeni, joskaan ei päättynyt, 19.9.1944**). Suomessa sodittiin ja ruuti paloi huhtikuuhun 1945 saakka, eikä uhka poistunut aseet naftaliiniin asettamallakaan.
Se, mitä kutsumme, yhteisestä sopimuksesta ja käytännöllisyyden vuoksi, nimellä jatkosota, tarkoittaa todellisuudessa toisen maailmansodan eräällä kriittisellä sivustarintamalla suoritettuja ampumisia, räjäytyksiä ja tuhoamista, jotka tapahtuivat Suomen tasalla ja suunnalla.
*
Suomen osa toisen maailmansodan melskeissä
Suomi, tuo pieni kansa, ja sotilaalliselta kannalta laaja ja vaikeasti puolustettava maa, oli yksi suursodan kärsijöistä. Ei suurin kärsijä mutta riittävästi ja liikaa.
Suomelta ei kysytty mitään, kun suursota alkoi, eikä siltä kysytty mitään kun sitä vaiheittain laajennettiin ja sitten vuosien perästä loivenneltiin. Suomi oli statisti. Ei tahdoton, mutta monen asian suhteen voimaton ja suurten armoilla.
Suomella oli vain yksi tavoite sodassa: selviytyä. Se sama idea, selviytyä, on muuten tänäkin päivänä, rauhan aikana voimassa, ja sitä tarvitaan, muu on humpuukia.
Suomen uhreista ja tuhoista puhuttaessa epäilyttävän usein unohdetaan pari tosiasiaa:
Suomalaisia kuoli sodassa suhteellisen vähän, etenkin kun otamme huomioon, Suomen geopoliittisen aseman ja että sotatila kesti noin monta vuotta. Saksan kanssa emme ole de jure tehneet sodan päättävää rauhansopimusta vieläkään, ja mikäli merkit pitävät paikkansa, emme tule koskaan tekemäänkään, emme ainakaan ennen seuraavaa suurta eurooppalaista sotaa, minkä jälkeen sen teoreettinenkin merkitys alkaa jo kauhtua historiassa ja perfektionistien tajunnassa.
*
Suomen sodassa kuolleet – ja potentiaalisesti kuolleet
Suomi menetti sodissa 1939-1945 sotatoimista johtuen kuolleina:
Sotilaita 95.000
Siviilejä 2.000
Yhteensä: 97.000 henkilöä.
Kuolleiden osuus vuoden 1939 väestötietojen mukaisesta väestöstä: 2,2 %.
Siviilien osuus kaikista sotatoimikuolleista: 2,06 %.
Vertailun vuoksi otamme tähän muutamia tilastotietoja:
Ajanpuutteen vuoksi käytän tässä Wikipedian artikkelin ”Luettelo toisessa maailmansodassa kuolleiden määristä”, siihen liittyvine kaikkine varauksineen:
Maailmansotaan osallisiksi joutuneiden kansakuntien yhteinen väestömäärä: 1979,97 miljoonaa (2 miljardia).
Kaatuneet sotilaat: 24.456.700 kuollutta.
Kuolleet siviilit: 32.327.000 kuollutta.
Kun mukaan otetaan Holocaustissa kuolleiden juutalaisten luku 5.754.000 kuollutta, päädytään II MS:n kokonais väestötappioiden määränä totaalilukuun 62.537.700 kuollutta (62 miljoonaa).
Kuolleiden osuus sotaan osallisiksi joutuneiden valtioiden väestöstä (1939): 3,16 %.
Siviilien osuus toisen maailmansodan väestötappioista: 60,89 % (sis. holoc.)
*
Suomalaisia johtopäätöksiä
Vaikka Suomen sotamenetykset olivat sodissa 1939-1945 huomattavat, katkerat ja oikeudettomat, niiden koko (2,2 % kokonaisväestöstä) tilastollisesti ottaen merkitsevässä määrin alle toisen maailmansodan osanottajanvaltojen vastaavista menetyksistä (3,16 %).
Mikäli Suomi olisi tässä – hieman epäakateemisessa laskutoimituksessa – ollut ”maailman keskitason” maa, Suomi olisi menettänyt nyt toteutuneen 97.000 hengenmenetystä merkittävästi enemmän ihmishenkiä. Maailman menetysten tason mukainen kuolleiden määrä olisi ollut noin 40.000 korkeampi kuin toteutunut:
97.000 + 40.000 = n. 137.000 menetettyä ihmishenkeä.
Mutta Suomi ei ollut mikään keskivertomaa. Muistamme mainita, että se oli ainoa sotatoimiin osallistunut ”hävinneellä puolella” sotinut maa, jonka pääkaupunkia ei koskaan miehitetty. Monet miehitetyt maat menettivät itsenäisyytensä tai ainakin itsemääräämisoikeutensa, paljon vakavammassa mielessä, kuin YYA_Suomi.
Toisaalta, kitkeristä aluemenetyksistä huolimatta, Suomen aluemenetykset olivat ”vain” noin 11 % luokkaa. Se on olennaisesti vähemmän kuin 100 %.
Suomen siviilien menehtymis-osuus väestömenetyksistä on maailmanennätysluokkaa. Alhaisuudestaan (2,06 %). Johtuu monista seikoista, mutta ei vähiten siitä, että rintama piti (sanan laajassa merkityksessä), yhteiskunta säilytti järjestäytyneen organisointinsa, kansa toimi riittävän yksimielisenä ja samansuuntaisesti, puolustettiin kotia etc.
Samoin Suomen rakennetun infran murskautumis-aste on maailmanennätysluokkaa. Alhaisuudessa, kaikesta huolimatta. Esimerkiksi pääkaupunki Helsingin rakennusten ”kuolin-%” oli hämmentävän alhainen; ennen näkemätön nykyisessä ilmasodassa ja terroritoimissa.
*
Kahden imperiumin väliin joutuneiden maiden kohtaloista
Suomi jäi sodan alkaessa, jo hyvissä ajoin, yksin. Kosmisen vilun sini väreili Suomen yllä.
Suomi kyllä yritti, liittoutua, hakea apua, löytää pönkkää. Siinä onnistumatta. Mikään ei ole niin yksin historiassa, kuin Suomi toisessa maailmansodassa. Suomi vain yritti selviytyä. ”On se saatanaa että on niin pieni maa”, sanoi Paasikivi, josta sotien jälkeen tuli presidentti itsenäiseen Suomeen, joka selvisi.
Tilastoja hieman:
Eräiden maiden II MS:n tilastoja: väestö; kuolleet sotilaat ; kuolleet siviilit; niiden osuudet
Puola: 34.800.000; kaatuneita sotilaita 400.000; siviilejä 2.200.000 + holoc. 3.000.000 = 5,6 miljoonaa (16,09 %)
Tshekkoslovakia: 15.300.000; kaatuneita sotilaita 25.000; siviilejä 63.000 + holoc. 277.000 = 365.000 (2,39 %).
Noin 25:ssä maassa siviilien kuolemat olivat korkeammat kuin sotilaiden kuolemat.
Katso lisää tilastoja: Luettelo toisessa maailmansodassa kuolleiden määristä – Wikipedia
*
Entä jos?
Entä jos Suomi ei olisi taistellut, tai olisi taistellut vähäisemmällä intensiteetillä ja järjellä, kuin toteutuneessa historiassa tapahtui? Mitä olisi voinut tapahtua?
Suurin onnettomuus, mitä Suomelle olisi voinut tapahtua, olisi ollut joutua ensin NL:n puna-armeijan haltuun ja sitten 1941 Barbarossan alkaessa joutua Saksan hyökkäyksen ja läpimarssin kohteeksi (kuten eräät muut Euroopan maat) – ja loppusodassa tulla NL:n puna-armeijan jälleen ”vapauttamaksi”. Kolminkertainen jyrä maan ja kansan yli. Luoja ja sinni meidät siltä varjeli?
Suomi oli koko toisen maailmansodan uskollisin maa: Suomi oli uskollinen alkuperäiselle ja aidolle päätavoitteelleen: selviytyä, kansana ja oman valtion omaavana kansakuntana. Mitä on meidän suhteemme Saksaan sen rinnalla, että Yhdysvallat, Britannia ja länsiliittoutuneet ruokkivat ja aseistivat loppukesästä 1941 lähtien sitä toista, itäistä, tyrannia ja hänen asevoimaansa? Suomi sentään imetti Saksalta kaiken avun ja vähän ylikin, minkä se oli tilapäisten yhteisten suuntien nimissä valmis antamaan.
Omassa diktaattori-suhteessaan Suomi oli pakon edessä, pahemman vaihtoehdon torjuntatoimissa, omaa elämäänsä varjelemassa, mutta Lännen veljeily itäisen diktaattorin, oman kansansa verestä punaisin käsin maailmanvallankumousohjelmaansa toteuttavan hirmuhallitsijan kanssa pitkään vapaaehtoinen ja omaa mahtiohjelmaansa toteuttava laskemoija, joka pian (jo 1946:sta lähtien häpesi itseään).
*
Suomi ja Toinen maailmansota
Kysymys Suomelle: Miten se meni, noin niin kuin omasta mielestä?
Tähän jätän tällä kertaa itse vastaamatta. Vastausvuoro ja puheenvuoro on lukijoilla.
Lopuksi kerron, että olen Karjalan kannakselta kotoaan poistumaan (x2) joutuneen Laatokan kalastajan poika, jonka puoliso, äitini, on Suomussalmen Ämmänsaaresta ja jonka siellä sijainneen syntymäkodin saksalaiset sotilaat, vetäytymään lähtiessään 17.9.1944 polttivat, myös perheen pystykorva surmattiin siinä hötäkässä. Kaksi äidin veljeä, enoni, kaatuivat Kainuun rintamilla.
*
*
Lisäyksiä:
*) ”Kiinan ja Japanin välinen sota, josta sitten tuli osa toista maailmasotaa, alkoi Kiinan asteittaisena miehityksenä pitkin 1930-lukua. Useimmat historiantutkijat pitävät kuitenkin vuotta 1937 sodan varsinaisena alkamisvuonna.
Äärimmillään tulkintaeroa sodan alkamisessa voisi olla kymmenen vuotta, sillä Kiina antoi virallisen sodanjulistuksen vasta yhdessä Yhdysvaltain kanssa vuonna 1941, kun Japani oli hyökännyt Yhdysvaltain laivastoa vastaan Pearl Harborissa. Kiinalaistutkijat puolestaan laskevat sodan alkaneen jo vuonna 1931, jolloin Japani valtasi Mantšurian ja asetti sinne nukkehallituksensa. Aluevaltaukset jatkuivat seuraavina vuosina.
Yleisimmin sodan alkamispäivänä pidetään kuitenkin heinäkuun 7:tä vuonna 1937 ja paikkana Pekingin lähellä sijaitsevaa Lugoun vanhaa marmorisiltaa. Se tunnetaan länsimaissa myös Marco Polon siltana, koska Polon kuuluisassa matkakirjassa vaikuttaisi olevan sen kuva.”
Linkki: YLE Uutiset, ”Kahdeksan vuotta sotaa”, 28/29.10.2005; Kahdeksan vuotta sotaa | Yle Uutiset | yle.fi
*
**) Sotatila Suomessa:
Wikipedia: ”Tämän [sotatila]lain nojalla Suomi julistettiin sotatilaan talvisodan alettua 30. marraskuuta 1939,[4][5] mistä lähtien Suomi oli sotatilassa 26. syyskuuta 1947 saakka, jolloin liittoutuneiden valvontakomissio poistui Suomesta Pariisin rauhansopimuksen astuttua voimaan.
Linkki: Sotatila – Wikipedia
*
Kun sotatoimet avoimessa muodossaan jälleen kesällä 1941 käynnistyivät, sodan nimenä yleisessä kielenkäytössä oli ”kesäsota”, selkeänä erotuksena talven 1939-1940 ”talvisodasta”.
Aika laajalti viljeltiin juhannuksen jälkeen toiveita, että sarkahousut voitasiin riisua jo heinäntekoon mennessä, tai ainakin osa asevoimista tuolloin jo kotiuttaa.
Puhe oli nimenomaan vuoden 1941 heinäneteosta.
Ilmoita asiaton viesti
Varsin hyvä kirjoitus Veikolta – kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus! Hyvällä syyllä voi sanoa, että Suomi ei saanut rauhaa maaliskuussa 1940. Neuvostoliiton vaatimukset ja uhkaukset jatkuivat, kuten myös sotatoimet. Suomalaisia rajamiehiä ja siviilejä siepattiin ja Petsamossa JR 32:n miehet joutuivat toukokuussa 1940 väijytykseen, jossa neljä sotilasta kuoli. Matkustajakone Kaleva ammuttiin alas jne.
Pahinta oli, että mitään vuoropuhelua ei voitu käydä. NL kiisti kaiken, eikä Suomen argumentteja kuunneltu. Vuodesta 1945 eteenpäin tilanne oli toinen. Olen lukenut paljon Yhteysosaston ja Porkkalan rajavartioston asiakirjoja ja ilmapiiri oli muuttunut. NL oli valmis kuuntelemaan suomalaisten argumentteja ja yllättävän usein he tulivat vastaan.
Yksi esimerkki Porkkalan Rajavartioston papereista kertoo miten 1940-luvun lopulla vuokra-alueen puolella Medvastössä oli tehty räjäytystöitä ja Suomen puolelle oli satanut kiviä ja paikkoja mennyt rikki Pentalan ja Moisuddin puolella. Kun kapteeni Eino Penttilä tapasi kapteeni Vahlajevin Kivenlahden sillalla ja kertoi tästä, niin venäläiset pahoittelivat tapahtunutta, lupasivat, että tämä ei toistu ja olivat valmiit korvaamaan vahingot.
Vuosina 1939-41 tämä oli täysin poissuljettu reaktio.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä saitilla käydään tästä aiheesta varsin elävää keskustelua ja se on tietenkin hyvä, koska se kohentaa itsekunkin yleistietoa. Käytännössä puhetta kuitenkin johtaa kotiharrastaja Putkinen varsin omintakeisilla näkemyksillään joita voisi tituleerata ilkeästi fantasia- tai puppuhistoriaksi. Nostan tähän nyt Putkisen esiin koska hänen kirjoituksensa ovat julkisia ja sen myötä arvosteluille alttiita vaikka niitä onkin vaikea kommentoida hänen omissa blogeissaan koska kaikki eri mieltä ovat aina kommunisteja. Ts. kaikki tuhannet ja taas tuhannet jatkosota -tutkimukset ja kirjallisuudet sodan syistä ja seurauksista jotka muodostavat yhtenäisen kokonaiskäsityksen ovat kommunismia kaameimmillaan.
Putkinen yleensä kiertää nämä nappaamalla irrallisen lauseen asiayhteydestään joka on muotoiltu hänen haluamallaan tavalla ja revittää siitä tulkinnan joka on ristiriidassa kaiken muun kanssa. Yleensä tämä lause on kiskaistu jostain varsin hämäräperäisestä lähteestäkin.
Miksi niin kiusaan Putkista? Pääsyy ei ole suinkaan allekirjoittaneen kommunismissa vaan siinä että suhtaudun historiaan kenties vakavammin kuin muut ja pidän sitä yhtenä tieteenalana toisten joukossa. Tieteen väärentäminen on varsin rumaa mutta ei tulkintoja nyt kieltääkään voi. Eikä minulla nyt mitään blogistia vastaankaan ole, tiettyä karsimaa hänen jutuissaan on mutta silti niissä on yksi huolenaihe joka pakottaa ryhtymään vastavoimaksi.
UudenSuomen blogeissa Putkisella on tietty fantittajaryhmä, käytännössä sellaiset 5-10 lukijaa jotka hän on saanut pauloihinsa. Myös he tuntuvat uskovan aivan vilpittömästi että suomi kävi jatkosodassa pelkkää puolustussotaa tai toimi vähintään itsepuolustukseksi (jota tämäkin Huuskan kirjoitus edustaa) ja että Neuvostoliitto aloitti jatkosodan. On aivan selvää että jos tälläisiä menee esittämään tasokkaammille foorumeille tulee ulosnauretuksi. Ystävät, ei se musta muutu valkoiseksi eikä oikea ole vasen eikä ylös ole alas.
Se jos nielaisee edes tipan näistä innokkaiden maallikoiden omaperäisistä huuhaa-jutuista olisi syytä itsekunkin tarkistaa yleistietonsa määrä. Ihminen jolla on suhteellisen vakaa ja tietoon pohjaava käsitys vaikkapa jatkosodasta osaa hetimiten tunnistaa milloin sekaan ujutetaan jotain asiaankuulumatonta.
Tällä pitkällä kirjoituksella en tarkoita provota millään muotoa vaan yksinomaan huomauttaa että jos lähtee virheteille voi asian korjaaminen jälkeenpäin olla haastavaa ja se tekee vahinkoa sille tieteenalalle jota historiaksi kutsutaan
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään Putkisen näkemyksiä aina purematta niele, vaikka faktat sinänsä pätevät aina. Mutta kun alat Juhani Putkista arvostelemaan, niin onko sinulla siihen nyt kompetenssia? Tituleeraat Putkista kotiharrastajaksi, jolloin ikäänkuin annat ymmärtää olevasi enemmän ammattilainen. Joten millä tavalla olet, millaisia meriittejä ja tutkintoja omaat historian saralta?
Ilmoita asiaton viesti
”Suomi sentään imetti Saksalta kaiken avun ja vähän ylikin, minkä se oli tilapäisten yhteisten suuntien nimissä valmis antamaan.”
Kultaa liikkui Suomen ja Saksan välillä, joten yksipuolisesta ”imusta” ei suinkaan ollut kyse.
Saksan valtavat siviilitappiot syntyivät liittoutuneiden Hampuriin ja Dresdeniin sekä muutamiin muihin suurkaupunkeihin kohdistuneiden terroripommitusten yhteydessä.
Helsinki säästyi samalta tuholta onnistuneen ilmatorjunnan johdosta.
Helsinkiä pommittaneiden koneiden määrä ei kuitenkaan ollut dramaattisesti vähäisempi kuin mitä liittoutuneitten pommituspuljien konemäärä keskimäärin oli. Toki huomionarvoista on se, ettei Neuvostoliitolla ollut käyttää pommituksiin nelimoottorikalustoa eikä käytössä ollut brittien huipputarkat yöpommitukset mahdollistanutta pommitustähtäintä. Helsinki olisi kuitenkin tuhoutunut täydellisesti, mikäli torjuntaa ei olisi ollut tai se olisi suoritettu saksalaistyylisesti seuranta-ammuntana. Osa Helsingistä myös ”siirrettiin” tuolloin asumattomalla Vuosaaren alueelle, jolloin pommittajat kippasivat melkoisen pommimäärän sinne.
Paljonkos muuten Hiroshimassa ja Nagasakissa kuolikaan siviilejä?
Ilmoita asiaton viesti
Pari tuntia sitten ev. Pekka Visuri todisti YLE R1:llä miten me Suomessa tapaamme suurennella Suomen roolia historiassa ja jatkosodassa, ikäänkuin Suomen-kohta olisi isoisten mielessä aina ja lähes kaikkialla. Niinhän ei tieteenkään ole, Suomi oli mitätön nappula isolla laudalla. Mutta jossain vaiheessa ja joissakin olosuhteissa ”moukkakin” merkitsee, ja näin oli mm. Talvisodan loppuvaiheissa, siihen nähden, miten Isot värkkäävät konstellaatioitaan ja asemiaan.
Visuri tarkoitti esityksessään lähinnä Molotovin tunnettua vierailua Berliinissä loppusyksystä 1940, jota koskeva Stalinin toimeksiantokirje on kylläkin ollut luettavissa jo parinkymmenen vuoden ajan, jos ei muualta niin USA:n arkistoista. Pekka julkaisutti sen taannoin kirjassaan suomeksi käännettynä.
Mutta Saksastahan tässä piti puhua:
Lähtökohta Saksalla oli, että se ottaa eikä anna, ottaa eikä kysele, ottaa eikä tasaile.
Tähän lähtökohtaan nähden kaikki se, mitä Saksa teki Suomen suuntaan, sellaista josta voimme sanoa, että se edisti Suomen taistelukykyä ja muutoinkin ”antoi eteen”, niin mikään muu maa ei vastaavaa kohtelua saanut.
Tätä tarkoitin suolla Suomen ”imulla”.
Muistamme Kuhlmayn iskulennoston, mutta asiasta kiinnostuneille vinkkaan vuosien takaista blogiani Baltian rintaman siirtymistä 1944, jolloin ylijohto siirsi kenraai Schörnerin Kuurinmaalle, missä tämä teki ei niinkään pieniä ihmeitä, viivyttäessään, joukkojaan säälimättä puna-armeijan etenemistä siten, että se tietysti palveli Saksan etua, mutta siinä ohessa erityisesti myös Suomea.
Ilmoita asiaton viesti
YLE R1:n jatkosota-sarja: Suomi etsii liittolaista III-jakso;
https://areena.yle.fi/audio/1-50822614
Haastateltavana on professori Pekka Visuri, joka on kirjoittanut Suomen vaiheista toisen maailmansodan pyörteissä kuuden kirjan sarjan.
Toimittajana on Seppo Heikkinen.
Ohjelman muutkin osat kuultavissa areenassa joko nyt tai myöhemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Saksa ajoi omaa etuaan, mutta Saksan etu oli monesti myös meille suotuisa. Baltiassa Saksan sitkeä taistelu puna-armeijan vastaan kesällä 1944 auttoi meitä, sitä ei liene kukaan kiristämässä.
Ilmoita asiaton viesti
Lopettiko Suomi sodan hävinneellä puolella? Suomihan soti Saksaa vastaan, yhdessä NL:n kanssa, Wihelm Gustloffinkin upotti Turusta lähtenyt sukellusvene, jonka kapteenia uhkasi sotaoikeus, kun oli käynyt naisissa Turussa. Oli motivaatiota upotuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on hyvinkin tärkeä kysymys. Lapin sodan aikaanhan Suomi ”totesi” olevansa sotatilassa Saksan kanssa. Keväällä 1945 olisi ollut tilaisuus pyrkiä vaikka YK:n perustajajäseneksi siinä missä norjalaiset ja ranskalaisetkin.
Se olisi todennäköisesti kuitenkin edellyttänyt suostumista Churchillin ja kumppanien spekulointiin Rytin ja Tannerin hirttämisestä, mikä olisi ollut Mannerheimille ja Paasikivelle vähän paksua.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta en tiennytkään. Onko muuten siinä mitään perää, kun sanotaan nimenomaan UKK:n ajaneen sotasyylisyysoikeudenkäyntiä, Stalinin suhtautuessa asiaan suurpiirteisesti?
Ilmoita asiaton viesti
Joku saattaa huomauttaa, että Norjan YK-jäsenyys alkoi vasta 27.11.1945.
Vidkun Quisling teloitettiin 24. lokakuuta 1945, UNO:n perustamispäivänä. Trygve Liestä tuli ensimmäinen varsinainen YK:n pääsihteeri 2. helmikuuta 1946.
Suomi allekirjoitti sitten rauhansopimukset Yhdistyneitä kansakuntia vastaan sotineena. Liittoutuneet toki perustettiin vasta vuoden 1942 uudenvuodenjuhlissa, mutta Britanniakin oli jo julistanut Suomelle sodan.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä muistamme joitakin tosiasioita:
Neuvostoliiton puna-armeija ”vapautti” Norjan, siis Norjan pohjoisen osan. Olen seissyt ja istunut ja miettinyt siellä eräiden hautakumpujen äärellä, komeiden kivipaasien juurella ja miettinyt maailman menoa monena kesänä. Näiden mainitsemieni kivipaasien yläosassa seisoo punainen viisisakarainen tähti ja kiveenhakatuissa sanoissa puhutaan vapauttajista. Norjan-Neuvostoliiton suhde oli toinen, vaikka tie suhteiden tilaan vuonna 1945 oli kovin erilainen kuin Suomen tie vuoteen 1945. Norjassa oli quislingilaisensa, mutta oli myös näkyvä ja kuuluva (pauke) maanalainen vastarintaliike, joka toimi osin ja tunnetusti Moskovaohjeisteisesti tai ainakin myötäillen. Meillä sellaista ei ollut, vastarintamiehet, ne kovimmat, tulivat Espanjasta tasavaltalaiten puolelta ja olivat siellä saaneet kylvetyksen stalinilaiseen reaalipolitiikkaan; osa teki johtopäätöksensä, toinen osa teki myös, mutta hieman toisenlaisensa, mutta vastarintaliikettä maanlaista tai päällistä miellä ei ollut, oli vain soluja ja yksilöitä.
Punainen armeija olisi syksypuolella kesää 1944, silloinkin, antanut meilellään veljellistä apuaan, ja antoikin, tosin tilanteessa jossa ei oikein sopinut panna hanttiin: Pudasjärveä myöten oli ruskeanuttuisia vieraita miehiä kylässä. Muistan ehkä melkein niina kauan kuin yleensä muistan mitaan, sen miten eräs porukka tuolla Oulun tasalla kertoi (muistelivat 90-luvulla vuotta 1944), miten hätäinen lähetti tuli kylään ja ilmoitti, että armeija marssii tiellä suoraan tänneppäin. Osa ukoista häipyi metsään heti. Naiset jäivät kaulahuivejaan pureskellen tienvarteen odottamaan ja ihmettelmään: Minkä värinen joukko sieltä tulee. VAihtoehtoja oli kaksi, päävaihtoehtoja, mutta sitten myös vielä kolmas. Sitten alkoi näkyä marssiva joukko. Tarkkasilmäisimmät jo erottivat: Harmee se on, omia on!
ps.
Tarinaan liittyy vielä psyko-sosiaalinen episodi: Kun joukkue ohitti katsomon, joku toope tokaisi: Tollasia, eihän ne edes marssi tahdissa! – Porukka oli taistellut Kannaksella Äyräpäässä ja pienen järjestelytauon jälkeen kuljetettu ja pitkästi marssitettu kyseiseen kohteeseen. Tunnelmat ja kokemukset viimeisen puheenvuoron käyttäjänkin osalta olisi saattanut olla ”toiset” jos juuri nuokin miehet eivät olisi tehneet siellä jossakin sitä mitä miehen piti tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää ja hauskaa ajatuksen virtaa! Näinhän tämä on: miten kukin sen katsoo tapahtuneen, ei ajan virrassa ole selkeitä virstapylväitä alkamisesta ja loppumisesta, se on jatkuvaa.
Arabikevät hyvänä esikerkkinä nykyajasta: onko se ohi, alkoiko se vasta vai eikö mitään oikeastaan tapahtunut. Jos noita tapahtumia (olettaen, että se jatkuu) katsotaan vuonna 2100 niin ehkäpä sinne laitetaan vuosi 2018 virstanpylvääksi vaikka kauan ennen sitä oli tapahtumia, jotka viittaavat tähän tapahtumaan.
Toinen näkökulma on myös varsinaisen tarkastelijan suhde tapahtumiin. Totta kai meille suomalaisille 39-45 tapahtumat olivat ainutkertaisia, vaikeuta mutta onneksi selvittiin niistä niin kuin selvittiin! Kokonaiskuvassa oltiin painopisteen ulkopuolella, onneksi!
Mikä oli ruotsalaisille kaikkien tärkein tapahtuma tuossa rähinässä? Jos meidän talvisota olisi päätynyt siihen, että ruotsilla on yhteinen raja N-Liiton kanssa mitenkä olisi politiikka muuttunut; rakennettu sukkula yhteys Berliiniin?! Elikkä, kun koko sodan kannalta Stalingrad oli kulmakivi, Ruotsalaisille sillä ei ollut mitään merkitystä (varmasti jännitys kasvoi, miten taas suomen käy, tulee Isä aurinkoinen koputtamaan ovelle?).
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi tietysti solmi kauttakulkusopimuksen Saksan kanssa kuukausia ennen Suomea:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_ja_Saksan_kauttakulkusopimukset_1940
Ilmoita asiaton viesti
Taisi Aatu mennä Norjaan vasta -40 keväällä eli meidän rajarähinän jälkeen. Olisiko kauttakulku sopimus ollut ihan toinen, jos Tornion joen itä puolella olisikin ollut Puna-armeija?
Ilmoita asiaton viesti
”Kysymys Suomelle: Miten se meni, noin niin kuin omasta mielestä?”
– Kiitos kysymästä. P*ska reissu se oli, mutta tulipahan tehtyä: vainajia, vammautumisia, raunioita, romua ja aluemenetyksiä. Jos olisin jättänyt taistelematta, olisin joutunut sotatantereeksi mennen tullen, ja vuodesta 1945 alkaen olisin kasaillut itseäni neuvostotasavaltana.
Tietysti epäonnistumisilla voi jossitella, ja verrata Ruotsiin tai Sveitsiin, mutta voisi kai myös muistella miten kävi Tshekkoslovakian tai Puolan. Jos yritän olla sortumatta toisaalta itseinhoon ja toisaalta -ihailuun, annan itselleni kouluarvosanan 8+.
Ilmoita asiaton viesti
Eri näkökulmia asiaan…
Huuska: ”Mikään ei ole niin yksin historiassa, kuin Suomi toisessa maailmansodassa.”
Ryti: ”Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä taistelua meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan.”
Luetelkaapa muuten kaikki toisen maailmansodan ylipäälliköt, joiden syntymäpäiville Hitler vaivautui matkustamaan.
Nämä tosiasiat eivät tietenkään poista sitä, että Suomen johdolla ei tuon ajan liikenne- ja viestintäoloissa ollut kovin paljon vaihtoehtoja keväällä 1941.
Ruotsi oli puolueeton. Kaikki muut Itämeren ja Jäämeren rannat olivat saksalaisten ja venäläisten miehittämiä. Britannia oli kahden meren takana.
Ilmoita asiaton viesti
Stalin-Hitler -sopimus kaikkine herkkuineen oli voimassa 22.6.1941 aamuviiteen saakka. Kello 05.01 sopimus rikkoutui kun putket alkoivat huokailemaan.
Annanpa fiktiivisen tehtävän:
kerropa Jari-Pekka minkälaiset puheen asetussanat olisit ”Rytinä Rytin paikalla” 22.6. tasan 80 vuotta paperille ja eetteriin pistänyt? En halua vinoilla, vaan hahmottaa vaihtoehtoisia verbaalis-reaalipoliittisia muotoiluja.
Ilmoita asiaton viesti
Ryti: ”Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä taistelua meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan.”
Lähiluettuna Rytin muotoilusta ”meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan”, voidaan vetää pihalle pientä ironiaa. Eikä siihen mitään tonkeja tai hohtimia tarvita.
Saksa, ennen Hitleriä ja Hitlerin aikana, oli tehnyt hyvinkin pitkälle menevää ja perustavaa sotilaallista sekä aseteknistä yhteistyötä, ”molempia osapuolia hyödyttävää” veljeilyä, jostain 1922 lähtien.
Eli Saksakin oli ”tuttu” Neuvostoliiton sotavoimien” kanssa, mutta ystävänä, toverina ja kumppanina.
Suomi taasen oli ”tuttu” tähtäimen läpi ja piippua pitkin…
Herrn Hitler tunnetusti arvosti Suomen taistelua Talvisodassa, ehkäpä vähän yksioikoisestikin, ja päätteli itselleen tuhoisalla tavalla, puna-armeijan taisteluvoiman ja kehityskyvyn alakanttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko ollut liikaa jättää sana ”nerokkaan” pois?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin taustoitettu ja mielenkiintoinen läpileikkaus. Kiitos.
Suomihan pärjäsi toki hyvin, jos numeerisia tilastoja katsellaan.
Pärjäämisen arviointi on kuitenkin mielestäni vielä kesken. Suomen maksamat omalaatuiset sotakorvaukset ja Suomelta ryöstetyt maa-alueet ovat vääryyksiä, jotka ovat edelleen oikaisematta.
Putinin valtakausi päättyy aikanaan, ja Venäjällä kaipaillaan jo kovasti sanktioiden purkamista. Pelkkä maakaasukauppa Saksan / EU n kanssa ei venäläisille riitä, isolla maalla on paljon annettavaa yhteistyökumppaneille.
Kaupallisten esteiden poistamiseksi veikkaankin Venäjän olevan muutaman vuoden kuluttua hyvinkin valmis neuvottelemaan myös Suomen kanssa mahdollisista korvauksista.
Vaihtoehtoisesti Suomi voi myös itse vaatia oikaisemaan tapahtuneet vääryydet. Vaatimuksen esittäminen palauttaisi kiusallisesti Venäjään takaisin lähtöruutuun pakotteiden purkamisen tiellä. Sitä taas venäläiset eivät halua.
Ilmoita asiaton viesti
Menee hieman blogin alkuperäisen aiheen ohi, mutta kun liittyy tapahtumaketjuun nimeltä Toinen maailmansota, ja mitä suurimmassa määrin sen lopputulokseen, mitä ne sitten kaikkiaan ovatkin:
Katselin äsken aamulla MTV3:a ja ruudun alareunan viestibannerissa luki:
”Tasan 80 vuotta sitten alkoi Natsi-Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon.”
Mietin, miksi Saksan, tarkemmin sanoen Saksan kolmanteen valtakuntaa Suomessa tavataan liittää epitettii ”Natsi-”?
Jos tuollaista attribuutti on pakko panna tekstiin, miksei sitä liitetä muihinkin maihin ja valtioihin?
Siis esim.:
”Tasan 80 vuotta sitten alkoi Natsi-Saksan hyökkäys bolshevikki-Neuvostoliittoon.”
Tai vaikkapa: ”Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 alkoi Bolshevikki-Neuvostoliiton hyökkäys kansanvalta-Suomeen.”
Hmm.. tai jos siis tarkoitus on määritellä valtakunta sen johtavan/pääpuolueen nimen mukaan, niin kaipa sitten Suomea tulisi nimittää ”SDP-Suomeksi” tai ”sosialidemokraatti-Suomeksi”?
SDP on puolueista se, joka on ollut Suomen itsenäisyyden aikana usiemmin ja pisimpään Suomen suurin puolue.
Tämä pohdinta on vakavaa ja tarkoitettu vakavasti otettavaksi.
ps.
Mikä freudilainen tai muu piilomerkitys tai -tavoite piilee siinä, että sanotaan meille niin ystävällistä ystävää Saksaa, tuollaisella attributatiivisella nimityksellä (WW II:n ajanta ”aina”) kun muista maista, ei edes yhtä diktatoorisesti ja yksipuoluemaisesti johdettuja valtioita ei vastaavalla tavalla määritetä?
Vaikuttaako se seikka, että jotkut ”voittivat” sodan ja jotkut ”hävisivät” sodan?
ps 2.
Aiempaan Norja-pohdintaan linkittyen:
Pitäisikö miehtettyä ja miehittäjän kanssa valtiollisena olentona sopuilua ja tavoiteharmonisointia harjoittanutta Norjaa kutsua ”Natsi-Norjaksi”?
Joku voi loukkaantua…
Ilmoita asiaton viesti
Saksan keisarikunta ei olisi voinut hyökätä Neuvostoliittoon, jota vielä ei ollut. Demokraattinen ja rauhallinen Weimarin tasavalta ei hyökkäillyt. Saksan liittotasavalta on yrittänyt tulla toimeen mahdollisimman vähillä puolustusvoimillakin, mutta nyttemmin liittolaiset ovat ruvenneet vaatimaan niiden lisäämistä.
Ei tuo sen kummempaa tarkoita. Natsi-Saksaa voitaisiin kutsua myös Kolmanneksi valtakunnaksi. Silkka Reich olisi vähän epäselvä, kun myös Itä-Saksan Reichsbahnin junissa oli DR-vessapaperit.
Voisi spekuloida sillä, että kuplaa olisi tuotettu lisenssillä vaikka Eisenachissa, olisikohan se ollut Reichswagen?
Ilmoita asiaton viesti
Kun Yhdistyneitä Kansakuntia värkkäiltiin sodan päättymisen aikoihin, tehtiin esitys, että valtiot jotka ovat nauttineet Natsi-Saksan tukea, eivät voisi tulla mukaan kansainväliseen rauhan yhteisöön.
NL tietysti tuki näkyvästi tätä ideaa.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742046?term=natsi-Saksan&page=4
”Saksan tukemia valtioita ei hyväksytä turvallisuusjärjestöön”.
Ilmoita asiaton viesti