Eräs ensimmäisen maailmansodan jälkeinen maailmankuva 1920 – ja yritys peilata asetelmaa 103 vuotta myöhemmin

Ensimmäisen maailmansodan 1914-1918 jälkeen Eurooppa ja koko maailma, sekä sen kansainvälinen järjestys valtiokarttoineen oli kokenut huomattavan muutoksen, historiallisen taitekohdan.  Imperiumeja oli kaatunut, uusia itsenäisiä pikkuvaltioita ja muita muodostelmia oli syntynyt.

Heinä-elokuussa 1920 piti Moskovassa vuotta aikaisemmin perustettu Kansainvälinen Internationaali (Komintern) toisen kongressinsa. Maailman ensimmäisen kommunistisen (bolschevik) vallankumouksen muutettua valtiollista rakennelmaa Venäjällä Lenin ja hänelle uskolliset radikaalivasemmistolaiset voimat halusivat olemassa olevan globaalin vasemmistorakennelman sijalle railakkaamman, Pietarissa valtaa pitävälle klikille uskollisen kv-järjestön. Loppukesän 1920 kongressin keskeisiä aiheita oli selkiyttää uuden järjestön profiilia ja toiminta-ajatusta.  Myös jäseneksi pääsyä koskevat ehdot laadittiin, pitkälti Venäjän uusien isäntien intresseistä käsin.

Kommunistisen internationaalin II kongressin päätteeksi sen osanottajat hyväksyivät kokouksen pöytäkirja, ja m.m. siihen sisältyvän manifestin, joka suomennettuna kuului seuraavasti (ks. alla).  Tässä julkaisen laajan asiakirjan ensimmäinen osio, jossa Komintern lausuu julki tuolloisen, 103 vuotta sitten vallinneen näkemyksensä I maailmansodan ja Venäjän vallananastuksen muodostavan uuden tilanteen pääpiirteistä.

Tänään lukija saattaa havaita Leniniläisen bolshevismin ja sen ideolgisten vasallien näkemyksissä monia yleisestä kirjoitetusta historiasta poikkeavia näkemyksiä, mutta myöskin 103 vuotta myöhemmin vallitsevan historiallisen ajankuvan kanssa tiettyjä yhteneviä yleisiä historiallisia piirteitä, joiden ilmeneminen ja näkeminen ei välttämättä ole sattumaa. Kansainväliset  ristiriidat, jännitteet ja väkivaltaisuudet syntyvät elävän historian tosiseikoista, sekä voimista jotka siinä kentässä kohtaavat, kun erilaiset intressit ja näkemykset kohtaavat kitkapinnoilla. Voimasuhteet muuttuvat, asetelmat vaihtuvat. 

Vuonna 1920 maailman kansoilla oli takanaan ensimmäinen Maailman kansakuntien sota.  Vuonna 2023 maailman kansoilla on edessään maailman historian ehkäpä suurin paradigman muutos, globaali voimien ja tahtojen, sekä oppien ja ideologioiden välinen ottelu, jossa hegemonia vaihtaa olosijaansa.  Länsi kärsii historiallisen tappion.  Itä nousee ja johtaa jatkossa maailman menoa. 

Kuka kirjoittaisi tänään, elokuussa 2023, (103 vuotta tässä näkyvän tekstin tapaisesti) tämän päivän näkemysten, uhkien ja ristikkäisten voimien vallitessa ”manifestin 2023”, jossa arvuutelaisiin tämän hetken olennaisuuksia, voimia ja niiden purkusuuntia?  Pystyykö kukaan tänään arvioimaan, miten maailman käy? –  Kun tuo Leninin ohjaama teksti 1920 kirjoittiin, kului siitä lähes päivälleen 19 vuotta kun alkoi jälleen uusi, suuri sota.  Saako tällä kertaa maailma edes noita 19:ää lyhyttä vuotta, ennen kuin rytisee jälleen?

*

Kommunistisen internationaalin manifesti

Kansainväliset suhteet Versaillesin rauhan jälkeen

”Koko maailman porvaristo muistelee kaihoten eilispäivää. Kansainvälisten ja sisäpolitillisten suhteitten kaikki perusteet ovat joko kumoonkaadetut tai horjutetut. Mustana uhkana liitelee huomispäivä riistäjäin maailman yläpuolella. Imperialistinen sota hävitti lopullisesti liittoutumisten ja molemminpuolisten vakuutusten vanhan järjestelmän, joka oli kansainvälisen tasapainon ja aseellisen rauhan perustana. Versaillesin rauha ei luonut tilalle mitään uutta tasapainoa.

Maailman sotaleikistä täytyi ensin väistyä Venäjän, sitten Itävalta-Unkarin ja Saksan. Mahtavat maat, jotka maailmanjakajain järjestelmässä ovat olleet ensimäisellä tilalla, ovat nyt itse varkaitten ja rosvojen saalistamisen esineenä. Ententen^[1] voittoisalle imperialismille on avautunut siirtomaariistännän uusi silmänkantamaton alue, mikä alkaa heti Rhein-virran takaa, käsittää koko keskisen ja itäisen Euroopan ja ulottuu aina Tyyneeseen valtamereen saakka. Voiko edes mitenkään verrata Kongoa tai Syyriaa, Egyptiä tai Meksikoa Venäjän aroihin, metsiin ja vuoriin sekä Saksan ammattitaitoiseen työvoimaan? Voittajain uusi siirtomaaohjelma tuli määritellyksi ihan itsestään: Venäjän työläistasavalta kaadetaan, Venäjän raaka-aineet ryöstetään. Saksan työläiset pakotetaan ne jalostamaan saksalaisen hiilen avulla. Saksan aseistettu liikeyrittäjä pannaan valvojan tehtävään, — omaan huostaan otetaan valmiit tuotteet sekä samalla myöskin voitto. Saksalaisen imperialismin suurimpain sotilaallisten menestystensä hetkellä esiin viskaama ohjelma »Euroopan järjestämisestä» siirtyi perintönä voittajalle, Ententelle. Asettaessaan Saksan valtakunnan voitetut rosvot eteensä syytettyjen penkille, Ententen vallanpitäjät silloin toden totta istuttavat ne samanveroisten rikoksellisten tuomioistuimen eteen.

Mutta voittajain leirissäkin on voitettunsa.

Toisten hyväksi hankkimansa voiton synnyttämäin shovinististen^[2] höyryjen huumaama porvarillinen Ranska luulottelee itseänsä Europan voittajaksi. Mutta itse asiassa ei Ranska ole milloinkaan koko olemassaolonsa perusteitten puolesta ollut niin orjamaisesti riippuvainen vahvemmista — Englannista ja Pohjois-Amerikasta, kuin se nyt on. Ranska sanelee Belgialle määritellyn taloudellisen ja sotilaallisen ohjelman, tehden heikommasta liittolaisestaan sorretun maakunnan, mutta suhteessaan Englantiin Ranska itse näyttelee Belgian osaa, vain jonkun verran suuremmassa mittakaavassa.

Englantilaiset imperialistit sallivat toistaiseksi ranskalaisten koronkiskurien mielivaltaisesti hallita heille mannermaalla osotetuissa rajoissa, tätä tietä keinotekoisesti johtaen Euroopan ja itse Englanninkin työtätekeväin kiukkuisimman kiihtymyksen pois itsestään Ranskan niskaan. Verensä kuiviin vuodattaneen ja rappiotilaan painetun Ranskan mahtavuus on luonteeltaan luulottelua, melkeinpä kulissipeijausta. Ennemmin tai myöhemmin sen tulevat selvästi tajuamaan myöskin ranskalaisten sosiaalipatrioottien aivot.

Vielä enemmän laski mailman valtasuhteissa Italian ominaispaino. Ilman hiiltä, ilman leipää, ilman raaka-aineita oleva porvarillinen italia, jonka sota kerta kaikkiaan oli viskannut sisäisestä tasapainostaan, ei pysty kaikesta häijystä sisustaan huolimatta, täysin määrin toteuttamaan rosvoamis- ja väkivallanteko-oikeuksiaan edes Englannin sille osottamilla siirtomaatakalistoillakaan.

Japani, joka on feodalisen ulkokuoren peittämäin kapitalististen vastakohtain raatelema, on mitä syvimmän vallankumouksellisen kriisin kynnyksellä, mikä jo nyt, edullisesta kansainvälisestä tilanteesta huolimatta, halvaannuttaa sen imperialistisen puhdin.

Jälellä on vain kaksi todellista maailmanvaltiota: Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Englantilainen imperialismi vapautui tsarismin aasialaisesta kilpakiistasta ja Saksan uhkaavasta kilpailusta. Ison-Britannian mahtavuus merillä saavutti huippunsa. Se ympäröi mannermaita valtansa alle painamiensa kansain ketjulla. Laskettuaan kämmenensä Suomen, Viron ja Lätin niskaan, kiskasee se Ruotsilta ja Norjalta viimeisetkin riippumattomuuden jätteet sekä muuttaa Itämeren iso-britannialaiseksi vesialueeksi. Pohjanmerellä ei sillä ole mitään vastusta. Kap-maan^[3], Egyptin, Indian, Persian, Afganistanin kautta se muuttaa Indian valtameren iso-britannialaiseksi mereksi. Vallitessaan valtameriä, Englanti kontrolloi mannermaata. Sen maailmanvaltamahtia rajoittaa ainoastaan Amerikan Dollari-Tasavalta ja — Venäjän Neuvosto-Tasavalta.

Maailmansota kiskasi Yhdysvallat lopullisesti irti kontinentaalisesta konservatismista^[4]. Siipiään levittelevän kansallisen kapitalismin ohjelma: »Amerikka amerikkalaisille» (Monroen oppi), vaihdettiin imperialismin ohjelmaan: »koko mailma amerikkalaisille». Kauppa-, teollisuus- ja pörssiriistännästä sodan avulla, puolueettomasta voitonkiskonnasta eurooppalaisen veren kustannuksella siirtyi Amerikka sotaan sekaantumisen tielle, näytteli ratkaisevaa osaa Saksan murskaamisessa ja työnsi hyppysensä kaikkiin eurooppalaisen ja mailman politiikan kysymyksiin.

»Kansainliiton» lipun varjolla tekivät Yhdysvallat yrityksen ulottaakseen valtameren toiselle puolen kokemuksensa suurten ja eriheimoisten väestöjoukkojen federativisesta yhdistämisestä, valjastaakseen kultaisten vaunujensa eteen Euroopan ja muitten maanosien kansat sekä laskeakseen niiden kannettavaksi Washingtonin hallitusikeen. «Kansainliitosta» piti oikeimmiten tulla mailmanmonopoliliike »Yankee ja Kump.»

Yhdysvaltain presidentti, yleisten paikkain suuri profeetta, astui alas Sinain vuorelta 14 pykälänsä kanssa valloittaakseen Euroopan. Pörssisudet, ministerit, porvariston liikehuijarit eivät minuutinkaan verraksi pettyneet tämän uuden ilmestyksen tarkoituksen suhteen. Sen sijaan joutuivat kautskyläisessä hiivassa olevat eurooppalaiset »sosialistit» ihan uskonnollisen hurmion valtaan ja tanssivat, kuten kuningas David, Wilsonin pyhän liitonarkun ympärillä.

Siirtyessään käytännöllisiin kysymyksiin, kävi amerikkalaiselle apostolille ilmiselväksi, että dollarin mainiosta kurssista huolimatta, ensimäinen sija kaikilla kansakuntia yhdistävillä ja eroittavilla meriteillä entiseen tapaan edelleen kuuluu Isolle-Britannialle, sillä sillä on vahvempi laivasto, pitempi lennätinkaapeli ja mailman rosvoamisessa vanha kokemus. Sitä paitsi törmäsi Wilson matkallaan neuvostotasavaltaan ja kommunismiin. Loukkaantunut amerikkalainen messias sanoutui irti »Kansainliitosta», minkä Englanti muutti erääksi diplomaattikansliakseen, ja käänsi Euroopalle selkänsä.

Lapsellista olisi kuitenkin olettamus, että ensimäisessä hyökkäyksessään Englannin takaisin lyömä amerikkalainen imperialismi sulkeutuisi Monroe-opin kuoreen. Ei, vaan jatkaen yhä väkivaltaisemmin amerikkalaisen mannermaan valtansa alle alistamista, muuttaen Keski- ja Etelä-Amerikan maat siirtomaikseen, valmistautuvat Yhdysvallat molempien hallitsevien puolueittensa, demokraattien ja tasavaltalaisten avulla luomaan englantilaisen »Kansainliiton» vastapainoksi omaa liittoa, s. o. liittoa, missä Pohjoinen Amerikka on mailmanjärjestelmän keskuksena. Käydäkseen asiaan käsiksi oikeasta päästä, aikovat ne lähimpien 3-5 vuoden kuluessa rakentaa oman sotalaivastonsa Ison-Britannian laivastoa mahtavammaksi. Täten Englannin imperialismille asetetaan kysymys: ollako vai lakatako olemasta? Rinnakkain näiden kahden jättiläisen mielettömän kilpailun kanssa laivanrakennusalalla käy vähintäin yhtä mielettömän hurja kamppailu naftasta.

Ranska, joka oli laskenut pääsevänsä suorittamaan sovintotuomarin osaa Englannin ja Yhdysvaltain välillä, mutta havaitsikin joutuneensa toisarvoiseksi matkakumppaniksi iso-britannialaiselle kiertoradalle, näkee »Kansain liitossa» sietämättömän rasituksen ja pyrkii pälkähästä ulos sytyttelemällä liekkiin Englannin ja Pohjois-Amerikan välillä vallitsevia ristiriitoja.

Siten työskentelevät mitä mahtavimmat voimat uuden maailmankaksinkamppailun valmistamiseksi.

Sodassa esiin viskattu ohjelma pienten kansain vapauttamisesta johti niin hyvin voittaneiden kuin voitettujenkin balkanilaisten kansain murskaamiseen ja orjuuttamiseen, sekä Euroopan huomattavan osan balkanisoimiseen Imperialistiset edut ajoivat voittajia erottamaan murskaamistaan suurvalloista erinäisiä pieniä kansallisvaltioita. Tässä ei niin sanotulla kansallisella periaatteella ole nimeksikään tekemistä: imperialismi on kansallisten, myöskin suurvaltaisten puitteitten voittoisa ylitsekäyminen. Uudet pienet porvarilliset valtiot ovat ainoastaan imperialismin sivutuotteita. Luoden väliaikaiseksi tueksi itselleen ketjun pienistä kansallisuuksista, joita avonaisesti sorretaan tai virallisesti ollaan suojelevinaan, mutta jotka oleellisesti ovat vasalleja, — semmoisia kuin: Itävalta, Unkari, Puola, Etelä-Slaavia^[5], Böömi^[6], Suomi, Viro, Lätti^[7], Liettua, Armenia, Grusia y. m., halliten niitä pankkien, rautateitten, hiilimonopolin avulla, imperialismi tuomitsee ne sietämättömien taloudellisten ja kansallisten vaikeuksien, loppumattomien riitaisuuksien ja veristen yhteentörmäysten alaisiksi. Miten hirvittävää historian ironiaa onkaan se tosiasia, että Puolan uudestaanmuodostamisen, mikä on kuulunut vallankumouksellisen demokratian ja kansainvälisen proletariaatin ensimäisten esiintymisten ohjelmaan, toteutti imperialismi vallankumousta vastustaakseen, ja että »demokraattinen» Puola, jonka esitaistelijat ovat henkensä antaneet koko Europan barrikaadeilla, nyt suorittaa kaikkein likaisimman ja verisimmän kätyrin osaa englantilais-ranskalaisen sakin rosvoavissa käsissä mailman ensimäistä proletaarista tasavaltaa vastaan.

Rinnan Puolan kanssa pystyttelee ranskalaiselle pääomalle itsensä myynyt »demokraattinen» Tshekkoslovakia lahtarijoukkoja Neuvosto-Venäjää ja Neuvosto-Unkaria vastaan.

Unkarin proletariaatin sankarillisen yrityksen tempautua irti Keski-Euroopan valtiollisesta ja taloudellisesta sekasorrosta astuakseen neuvostoliittoutumisen — ainoalle pelastukseen vievälle — tielle tukahutti yhdistynyt kapitalistinen taantumus sellaisena ajankohtana, jolloin omien puolueittensa pettämä, Euroopan voimakkaimpain valtakuntain proletariaatti vielä osottautui kykenemättömäksi täyttämään velvollisuuttaan sosialistista Unkaria ja itseään kohtaan.

Budapestin neuvostohallitus kukistettiin sosialipetturien avustuksella, sosialipetturien, jotka kolme ja puoli päiväisen valtakautensa jälkeen heitti syrjään h liiton vastavallankumouksellinen roistojoukko, mikä verisessä rikoksellisuudessa voittaa jopa Koltshakin, Denikinin, Wrangelin ja muut Ententen kätyrit. Mutta kuni loisto-majakka välkkyy väliaikaisesti kukistettu Neuvosto-Unkari Keski-Euroopan työtätekeville.

Turkin kansa ei tahdo alistua siihen halpamaiseen rauhaan, minkä lontoolainen tyrannius sitä varten oli laatinut. Omat ehtonsa toteuttaakseen asetti Englanti Kreikan ja usutti sen Turkin kimppuun. Täten tulee Balkanin niemimaa ja Etu-Aasia, turkkilaiset samaten kuin kreikkalaiset, tuomituksi lopulliseen hävitykseen ja toistensa kuoliaaksi raatelemiseen.

Ententen taistelussa Turkkia vastaan on Armenian näyteltävänä ollut samanlainen ohjelmallinen osa, kuin taistelussa Saksaa vastaan oli Belgialla ja kamppailussa Itävalta-Unkaria vastaan Serbialla. Sen jälkeen kuin oli luotu Armenia — ilman rajoja ja ilman olemassaolon mahdollisuuksia, — kieltäytyi Wilson »Kansain liiton» hänelle tarjoamasta valtuudesta Armenian hallitsemiseen : Armenian maaperässä ei ole naftaa eikä platinaa. Ja »vapautettu» Armenia on nyt heikommin suojeltu kuin milloinkaan ennen.

Lähes jokaisella äskettäin luodulla »kansallisella» valtiolla on oma irridentansa^[8] s. o. oma sisäinen kansallinen paiseensa.

Samaan aikaan on kansallinen taistelu voittajamaitten omistamilla alueilla noussut korkeimpaan jännitykseensä. Englantilainen porvaristo, joka haluaa holhota maailman neljän maanosan kansoja, osoittautuukin kykenemättömäksi ratkaisemaan Irlannin kysymystä oman nokkansa edessä.

Vieläkin uhkaavampana nousee kansallinen kysymys esiin siirtomaissa. Egyptiä, Indiaa ja Persiaa järisyttävät kapinat. Euroopan ja Amerikan eturivin proletaareilta omistavat siirtomaitten työtätekevät itselleen neuvostofederatsioni-tunnuslauseen.

Virallinen, valtiollinen, kansallinen, sivistynyt, porvarillinen Eurooppa — sellaisena kuin se sodasta ja Versaillesin rauhasta selvisi — on hullunhuoneen näköinen. Keinotekoisesti palotellut pienet valtiot, jotka taloudellisesti tukehtuvat omien rajojensa sisälle, kalvavat toinen toistaan ja tapella nahistelevat satamista maakunnista ja kaupunkipahasista. Ne tavottelevat suurempien valtioitten suojelusta, joitten väliset kahnaukset uudestaan suurenevat päivä päivältä. Italia seisoo vihamielisenä Ranskaa vastassa ja on taipuva tukemaan Saksaa sitä vastaan, kunhan Saksa vaan pystyisi hieman päätään kohottamaan. Ranskan on myrkyttänyt kateus Englantia kohtaan ja, saadakseen korkovoittonsa, on se valmis sytyttämään Euroopan uudestaan tuleen jokaisesta neljästä nurkkauksesta. Englanti pitää Eurooppaa Ranskan avulla sekasortoisen voimattomuuden tilassa ja hankkii siten itselleen vapaat kädet Amerikkaa vastaan suunnattuja maailmaa käsittäviä toimia varten. Yhdysvallat sallivat Japanin imeytyä kiinni Pohjois-Siperiaan, saadakseen sillä aikaa oman laivastonsa vuoteen 1925 mennessä Ison-Britannian laivastoa voimakkaammaksi, — siltä varalta, ettei Englanti jo sitä ennen päätä mitellä voimia sen kanssa.

Sopusoinnussa tämän maailmansuhteitten kuvan kanssa on ranskalaisen porvariston sotilasoraakkelin, marsalkka Fochin ennustus, että tuleva sota alkaa niillä teknillisillä välineillä, mihin päättynyt sota loppui: lentokoneilla ja tankeilla, automaattisilla kivääreillä ja kuularuiskuilla käsikiväärien asemasta, granaateilla pistimen asemasta.

Euroopan, Amerikan, Aasian, Afrikan ja Australian työläiset ja talonpojat! Te olette uhreina antaneet 10 miljoonaa tapettua, 20 miljoonaa haavoitettua ja rammaksi lyötyä. Nyt te ainakin tiedätte, mitä te tällä hinnalla saavuttaneet olette!”

Toimituksen viitteet:

^[1] Entente oli ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden liittouma — MIA..

^[2] Shovinistinen — kiihkoisänmaallinen. — Suom.

^[3] Osa nykyistä Etelä-Afrikkaa — MIA.

^[4] Kontinentaalinen — mannermaata käsittävä; konservatismi — vanhoillisuus. — Suom.

^[5] Jugoslavia — MIA.

^[6] Tšekki — MIA.

^[7] Latviasta aiemmin käytetty nimi — MIA.

^[8] Irridenta — irtautumisliike. — Suom.

*

Tuoteseloste>:

Kominternin II kongressi

Kapitalistinen maailma ja Kommunistinen Internatsionaale

1920

Julkaistu: 1920
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunistinen internationale». Kustantaja: Vilho Harinen, O.-Y. Kirjapaino A.-B., Vaasa 1921.
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren, Joonas Laine

Teksti julkaistaan alkuperäisessä vuoden 1921 kieliasussaan ja vain ilmeisimmät painovirheet on korjattu. Missä alkuperäistekstin termin on katsottu vaatineen selitystä, on lisätty alaviite. Suomentajan alaviitteet ovat alkuperäistekstin mukaan. Kongressin manifestin allekirjoittajien nimet on kuitenkin pyritty esittämään nykyisin käytössä olevissa muodoissa.  Linkki tekstin sähköiseen muotoon: Kapitalistinen maailma ja kommunistinen internatsionaale (marxists.org)