Eurooppalaiset ajavat 2030-luvulla kiinalaisilla sähköautoilla

Eurooppalaiset ajavat 2030-luvulla kiinalaisilla sähköautoilla

*

Tällä menolla Eurooppa ajaa 2030-luvulla Kiinalaisilla sähköautoilla.

Eurooppa pelaa huonosti.

Sitä paitsi se pelaa aivan väärää peliä. Sitä paitsi sillä on typerät johtajat ja heillä suurinpiirtein samaa tasoa oleva huutosakki.

*

Afganistan 2021 tiivistää monta tämän hetken maailmanpolitiikan ja -talouden kysymystä. Ja tulevaisuuden.

Sanoisinpa, että vielä enemmän tulevaisuuden.

Pelin joko näkee tai ei näe.

Tämä on selvä. Se, joka pelaa entisiä pelejä ja itkee menneitä, häviää.

Voittaja on jo tiedossa.

*

Onhan maailman stagella pelattu pelejä iät kaiket. Suuret konfliktit, sodat ja liittoumat ovat syntyneet suurten aiheiden partaalla. Kuten pippuri ja muut mausteet. Kuten kulta ja muu kiiltävä. Kuten öljy ja muu pimeän maan juokseva hunaja.

[No, olihan se joskus myös nikkeli – osaltaan. Suomi oli siinä yksi pelaaja ja nappula.]

Mikä on tämän päivän ”kulta” tai ”öljy”. Enpä tiedä. Elämme siirtymävaihetta.

Mutta sen tiedän, että seuraava niukkuushyväke on litium ja muut keskeisten tuotteiden tekoaineet. Kuka hallitsee maaperää, jossa litium uinuu, hallitsee maata ja Maailmaa.

Ken söi kesävoin? Ken otti Maailman toivon ja unen? Litiumin.

Kiina sen otti ja omaksi sai.

*

Talouselämä puhuu

Kiina taas on johtanut geopoliittista mineraalipeliä jo pitkään. Sen hallussa on noin 80 prosenttia kriittisten akkumineraalien jalostuskapasiteetista, laskee Bloomberg NEF-tutkimusyhtiö. 

Euroopan unioni puolestaan tuottaa alle viisi prosenttia maailman mineraaliraaka-aineista.”

Näin kirjoittaa Riikka Aaltonen kolumnissaan Talouselämä-lehden tuoreimmassa numerossa (Nro 31. 3.9.2021).  Kolumnin otsikko on ”Sitten peliin Afganistan”.

*

Riikka Aaltonen jatkaa:

”Nyt suurvallat haluavat turvata akkujen raaka-aineiden saannin.  Samalla Kiinan tiukka ote raaka-aineista ja niiden jalostuskapasiteetista on heiluttamassa maailmanpolitiikan mannerlaattoja.

Yhdysvaltojen ei pidä aliarvioida Kiinan kykyä käydä kauppasotaa, kirjoitti Kiinan kommunistisen puolueen pää-äänenkanattaja Renmin ribao vuonna 2019. Samalla se vihjaisi, että harvinaisten maametallien viennin rajoittaminen voisi toimia aseena.”

Näin akkumateriaalit heiluttavat maailmanpoliittisia mannerlaattoja – Miten Suomen käy suurvaltojen mineraalipelissä? | Talouselämä (talouselama.fi)

*

Vanha totuus:

Se, joka hallitsee avaimia, hallitsee aittaa. Se, joka hallitsee raaka-aineavaimia, hallitsee maailmaa. Se, joka on riittävän vahva käydäkseen kauppasotaa, käy sitä.

Jos ensimmäisen näytöksen aikana tuvan seinällä katsoja näkee roikkumassa haulikon. Hän voi olla varma, että haulikko laukeaa viimeistään kolmannessa näytöksessä. [vapaasti muistinvaraisesti lainattu Veijo Mereltä].

Nyt globaalin tuvan seinällä roikkuu naulassa haulikko.

*

Euroopan unionissa joku on haistanut vaaran. Lähinnä on puhuttu Nord Stream 2:sta, ja sen muodostamasta loogisesta uhasta. Läntisen Euroopan riippuvuus Venäjän öljytuotteista on uhkista ilkeimmästä päästä. Saksa on vahva osapuoli NS2:ssa. Suomella ja suomalaisillakin on näppinsä pelissä, valtionyhtiön kautta. Ei sellaista ristiriitaa, jossa EU:n sisällä ei olisi ”omia intressejä”. Joku pitää sitä pahana.

Mutta se on luonnollista. Eurooppa ei ole unionin muodossa syntynyt, vaan se on synnytetty, sillä on poliittiset isät (”perustajaisät”, sillä nimellä heitä kutsutaan, menestyksellä on aina monta isää, mutta häviäjä ja pettäjä, hän on aina kuin rampa Kalajoen markkinoilla, häntä kaikki karttavat katsomastakaan).  Nyt Euroopan Unionia pidetään letkuissa, kaiketi ajatuksella: maailman tappiin asti. Moniko ehtii ja viitsii miettiä: Tätäkö se on sitten seuraavat 10 vuotta, 100 vuotta tai kaksisataa, tai tuhat! Jossain kohtaa aikajanalla hitaimmankin Hermannin on todettava: tämä ei toimi, tätä ei enää rahoiteta, ei kannata, ei voi, ”liian hapokasta”. Merkeistä päätellen emme ole vielä lähelläkään tätä kuolokohtaa.

*

Huoli Venäjä-riippuvuudesta sai komission ohjaamaan Baltian maille Verkkojen Eurooppa -välineen kautta tuntuvan potin rahaa jo viime vuosikymmenellä, auttamaan uudistamaan energiasysteeminsä. Riikka Aaltonen palauttaa mieliin, että Suomessa akkumateriaalien jalostuksen ja valmistuksen lisääminen on ollut ”sekä Juha Sipilän (kesk.) että Sanna Marinin (sd) teollisuuspoliitinen päämäärä”. Minä manailin näillä palstoilla keväällä 2019, että missä on demarien teollisuuspoliittinen ohjelma, vaaliohjelma. En sellaisesta kuullut, enkä onnistunut lukemaan, vaikka kohtuullisen tarkasti seurasin ek-vaalikampanjaa sen alusta loppuun ja lopun jälkeenkin.  Kiva näin jälkikäteen kuulla, että sellainenkin on ollut. Muuten on kovin hiljaista ollut: ja kuitenkin se on koko Suomen kannalta, maamme elinkeinopolitiikan, ympäristön ja ilmaston ”suojelun” kannalta aivan olennainen asia.

Siis, mitä tapahtuu Suomen maaperän litiumille, koboltille ym. raaka-aineille, joita tarvitaan mm. piakkoin räjähdysmäisesti kasvavan globaalin akkuteollisuuden käyttöön. Kovin on hiljaista Ruususta kuorsattu tällä sektorilla!

*

Nimittäin:

Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa on omasta takaa käytännössä kaikkia arvokkaita akkumateriaaleja.

Varmasti iso osa Suomalaisista tietää tämän. Periaatteessa ainakin. Mutta mitä tämän johdosta on tehty? Ennakoitu? toteutettu? Kaivoslaki on aivan tärviö, tuhon muodossa.

Maailmalta me näemme, jos haluamme, miten hirmuinen paine on suurtahoilla saada valvontaansa > hallintaansa > käyttöönsä > monopolinsa piiriin kaikki todella tärkeä Maailmassa.  Yksi tärkeimmistä talouden, politiikan ja hegemonian etc. sen sellaisen kannalta on Litium. Ja muut kysyntään nähden alimääräiset ja vaikeasti tavoitettavat niukkuushyväkkeet, metallit, epämetallit, raaka-aineet, kaikki.

*

Suurpolitiikka

Mr. Biden tultuaan USA:n presidentiksi, viritti meiningin heti koville signaaleille, erityisesti päävastustajakseen nimeämää Kiinaa kohtaan. Monella taholla peukutettiin, niin myös meillä.

Tähän sisältyy jälleen tietty harha, onko se sitten kumppanuusharha vai epäloogisuussumu. Euroopassa ja nimenomaisesti unionin yhteydessä me korostamme, aina kun se käy pirtaan, että unionin idea on välttää konflikteja, siis äärimmillään sotaa, ja tällä välillä kaikkia kitkatekijöitä. Miten se käy? Se toteutuu lisäämällä kaupallista yhteistyötä, tuotannon vapauksia ja ennenkaikkea kaupan vapauksia. Elämme liberaalissa demokratiassa, joka on voittava aate: julistimme, ainakin vielä äsken: Ilman demokratiaa ei ole vaurautta, ilman oikeusvaltiota ei ole taloudellista edistystä. Nythän tämä plakaati on kiikutettu, jos ei ihan varastojen uumeniin, niin ainakin varaston käytävän seinustalle, muiden vastaavien totuus-plakaatien kasaan.

Jos kerran taloudellinen yhteennivonta Saksan ja Ranskan kansakuntien kesken on ollut tarkoitettu primääristi torjumaan niiden keskisten sotien loppuminen, ja siinä jossain määrin onnistuttukin – onhan siitä annettu peräti Rauhan-Nobel, mutta niin on vastaava mitali ja ruusukkeet annettu niin monelle verikätiselle poliitikolla ja diplomaatille, miksei sitten Eurooppa-idealle. Joskaan kaikkia Eurooppa-idean ruumiita ei ole vielä laskettu, kaukana siitä.

Mutta kysymys on siis siitä:  Jos taloudellinen toiminta ja monisidoksinen kontaktipinta ja tämän kaiken syventäminen on Euroopassa tarkoitettu teoriassa ja sitten vielä että se käytännössäkin on ”johtanut” sotien loppumiseen Saksan ja Ranskan välillä, toimi, niin miksi tätä ideaa ei edes koiteta soveltaa, jossain, vaikka kuinka alkeellisessa mielessä, Lännen suhteisiin Kiinaa kohtaan?  Yksinkertainen kysymys. Yksinkertainen vastaus. Aikaa voittaaksemme vastaan tässä, vaikka muuten olisikin mielenkiintoista ensin keskusteluttaa kommentoijia keskenään asiasta, muuta vastaan siis: Koska ideologia.

*

Selvää on, että Litiumista – ja muista räjähtävän globaalin akkuteollisuuden kysyntätarpeista johtuen, Suomesta on tulossa kilpajuoksun kohde.

Litium on Suomelle Nikkeli 2.o.

Meillä liikkuu jo, on liikkunut pitempäänkin, erilaisia konsulentteja ja agentuureja selvittelemässä ja kuiskimassa. Seuraava vaihe ovat vielä salaisemmat liikkujat ja vielä kovemmat liikkujat.

Joku haluaa meidän aarteemme. Se myös otetaan meiltä. Tahdoimme tai emme, kuten emme.

Ei Suomi, tuo Pohjolan perä, ole sen kummempi Litiumeineen, kuin on Kongo koboltteineen, Chile litiumineineen tai vaikkapa Indonesia nikkeleineen. Sama riiston ja oton kohde.

Litiumin ottajat tulevat. Olemmeko valmiit? Ne jyrää meitin.

Litiumin hyödyntäminen edellyttää luonnottomia ravanteita ja aukileita, maankuoren avaamista. Rumaa jälkeä, likaista touhua. Katsokaamme kuvia litiumin lähteiltä maailmalla!

*

Afganistanissa me olimme Yhdysvaltain myötäjuoksija, selvähän se. Sitten lisäämme paukkuja Maliin ymsellaisiin. Moniko huomasi, että Afganistanissa(kin) me olimme vastapuolella. Siis kenen vastapuolella?

No, aika monen. Ei-amerikkalaisten vastapuolella. Non-America Barricaden vastapuolella. China-Centern Global World´in vastapuolella.

Me olimme ja olemme nyt:  Opposite the China-Centric World.

Tämä ei tarkoita sitä, mitä joku lukija tietysti päättelee, en ole Kiinan puolella. Totean vain tosiasian. Sanansaattajaa ammutaan, mutta kunhan edes paukkupatruunoilla.

YK on jo Kiinan taskussa. Se, Kiina, ottaa strategiset ruuantuotannon ja teknisen tuotannon raaka-ainevarannot ym. haltuunsa, on jo ottanut. Se hakee erilaisin menetelmin, eivät yhtään se suloisemmat kuin Lännen, mutta se sentään ei moiti. Kulkumieskin lauloi nuotiolaulussaan, jotain että kuu katsoi, muttei moittinut. Länsi menee ja moittii, Länsi ei mene ja moittii, Länsi sotii ja moittii.. Kuu ei moittinut kulkumiestä. Vai tähtikö tuo oli… Kun eilisen lämpö ei enää tunnu, moitteet tuntuvat sitäkin pahemmilta, mehän vain yritimme elää, pitää lapsemme hengissä.

Tapio Rautavaara – kulkurin iltatähti – YouTube

*

+3
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu